EMMAt esittelyssä: Geodiversiteetti - Revöfjärden

Tiheät näkinpartaisniityt muodostuvat pehmeähköille siltti- tai hiekkapohjille suojaisiin lahtiin ja fladoihin. Kuva: Niina Kurikka / Metsähallitus.

Täta ängar av kransalger bildas på mjukare silt- och sandbottnar i skyddade vikar och flador. Bild: Niina Kurikka / Forststyrelsen. 

Jos katsoo Raippaluodon karttaa Merenkurkussa UNESCOn maailmanperintöalueen keskellä, Revöfjärden on se suuri saaren sisään jäävä vesistö. Revöfjärden on Itämeren suurin flada, yli 70 km² kokoinen merestä maankohoamisen avulla eristäytynyt laguuni. Tai jotkut laskevat sen merenlahdeksi, johon on liittynyt koko joukko fladoja ja kluuveja.  Revöfjärden on hyvin matala (keskisyvyys  vain 1,2 m) ja suhteellisen suolainen (4,8 promillea) suojaisa laguuni, josta löytyy mm. kuusi lajia näkinpartaisia ja tiheitä näkinpartaisniittyjä. Suojaiset näkinpartaisniityt luokiteltiin vuonna 2018 vaarantuneeksi luontotyypiksi. Muutenkin vesikasvillisuus on alueellisesti monipuolista. Lue lisää merenpohjan eliöyhteisöistä täältä.

Revöfjärdenin suojaisista fladoista ja laguuneista löytää reheviä vedenalaisia niittyjä. Tässä pikkukalat vilahtelevat hapsivitojen ja merinäkinruohon muodostamassa kalojen lastentarhassa. Kuva: Metsähallitus.
I Revöfjärdens skyddade flador och laguner finns frodiga undervattensängar. Här simmar småfiskar i den barnkammare som bildas av borstnate och havsnajas. Bild: Forststyrelsen

EMMA-statuksen (ekologisesti merkittävät vedenalaiset merialueet) Revöfjärden on kuitenkin ansainnut lähinnä geologisilla ja kalastollisilla meriiteillään. Geodiversiteetistä voit lukea enemmän täältä ja kalataloudellisista arvoista täältä.

Ahvenen mäti on nauhamaisena muodostelmana. Kuvassa näkyvissä palleroissa on jokaisessa alkio sisällä. Poikaset alkavat olla kuoriutumisvalmiita, mustat silmäpisteet jo erottuvat. Kuva: Lari Veneranta / Luke.
Abborrens rom är bandformad. I varje boll som ses på bilden finns ett embryo. Ynglen börjar vara klara att kläckas, man kan redan se de svarta ögonprickarna.  Bild: Lari Veneranta / Luke.

Ahvenen vastakuoriutuneet poikaset eivät ole juurikaan puolta senttiä pidempiä. Ne ovat alkuun aika surkeita uimareita ja elävät ruskuaispussin turvin. Pian ne kuitenkin oppivat pyytämään eläinplanktonia ravinnokseen ja uimaan paljon tehokkaammin. Kuva: Lari Veneranta / Luke.
De nykläckta abborrynglen är knappt längre än en halv centimeter. De är i början dåliga simmare och lever av gulesäcken. Snart lär de sig dock att fånga djurplankton som föda och att simma mycket effektivare. Bild: Lari Veneranta / Luke.

Revofjärden sijaistee Merenkurkun saaristossa, jossa jääkauden muisto on erityisen voimakas. Merenkurkussa maankohoaminen on maailman nopeimpia ja muinoin kilometrien paksuisen mannerjäätikön painama maa nousee yhä noin 8 mm vuodessa. Lisäksi Merenkurkussa on erilaisia jäätikön kasaamia moreenimuodostumia, niin maan päällä kuin veden peittämillä alueillakin. Alue on yleisesti ottaen tasaista ja meri on matalaa. Maankohoaminen, mataluus ja erilaiset moreenimuodostumat tekevät Merenkurkusta geologisesti ainutlaatuisen ja muistuttavat maa- ja merimaiseman jatkuvasta muutoksesta ja vuorovaikutuksesta. Lue blogi Itämeren geologisesta historiasta täältä (englanniksi).

Revöfjärdenin EMMA-rajaus talvisen ilmakuvan päällä. Kartta: VELMU.

Merenkurkun saaristossa ja myös Revofjärdenissä on hienoja jääkaudesta kertovia De Geer -moreeneja. Ne ovat muutamien metrien korkuisia pitkiä moreeniselänteitä, jotka esiintyvät usein laajoina kenttinä. Niitä kutsutaan joskus myös pyykkilautamoreeneiksi, sillä ylhäältäpäin katsottuna De Geer -moreenikentät jättävät maisemaan pyykkilautamaisen jäljen. De Geer -moreenit ovat nykytietämyksen mukaan kerrostuneet vedessä mannerjään alla, jään sulaessa jään reunan suuntaisiksi harjanteiksi. De Geer -moreeneita esiintyy edelleen myös veden alla. Syvemmällä vedenalaiset moreenimuodostumat ovat usein suojassa kulutusvoimilta. Maankohoamisen nostaessa niitä veden alta matalammille alueilla ja lopulta kuivalle maalle aallot kuitenkin usein huuhtovat niistä hienomman aineksen - saven, soran ja hiekan, ja jäljelle on jäänyt vain kiviaines. Samalla kun merenpohjasta nousee moreeniharjanteita, niiden väliin voi jäädä matalia veden peittämiä painanteita, fladoja (lisätietoa englanniksi).

Revöfjärdenin lahdet ja laguunit ovat matalia ja reheviä ja monia ympäröi tiivis järviruovikko. Kuva: Pekka Lehtonen / Metsähallitus.Revöfjärdens vikar och laguner är grunda och högproduktiva och många omges av tät vassvegetation. Bild: Pekka Lehtonen / Forststyrelsen.

Merenkurkun fladat ovat tunnettuja ahventehtaita ja Revöfjärden on mainio esimerkki hyvin toimivasta kalantuotantoalueesta. Kevätkutuiset kalalajit, kuten ahven ja hauki, pyrkivät keväisin Revöfjärdenin kaltaisiin mataliin, suojaisiin ja nopeasti lämpeneviin fladoihin. Niissä oleva kasvillisuus antaa suojaa mädille ja poikasille. Muuta vesialuetta korkeampi lämpötila ja ravinnoksi sopivan planktonin tuotanto mahdollistaa poikasten nopean kasvun. Usein myös pedot puuttuvat tai ainakin niiden määrä on maltillinen, joten kalojen lastentarha on myös turvallinen. Kesän mittaan poikaset uivat fladasta ulos jatkamaan kasvua meressä. Merenkurkussa merenlahtia ja fladoja on erityisen paljon verrattuna muuhun Suomen tai Ruotsin rannikkoalueeseen.  Alue onkin tärkeä kalataloudelle, erityisesti ahvenen kalastukselle.

Pikkukalat ja kalanpoikaset pitävät suojaisesta Revöfjärdenistä koska ovat siellä turvassa monilta isommilta petokaloilta ja koska vesi on lämmintä. Video: Teemu Mustasaari / Metsähallitus.

Småfiskar och yngel trivs i den skyddade Revöfjärden eftersom de där är skyddade från många större rovfiskar och vattnet är varmt. Video: Teemu Mustasaari / Forststyrelsen.

Revöfjärdenissä geologinen mominuotoisuus siis ylläpitää biologista monimuotoisuutta.

Essi Keskinen (MH), Meri Kallasvuo (Luke), Anu Kaskela (GTK), Aarno Kotilainen (GTK)

Jäikö tiedonnälkä? Lue lisää tietoa täynnä olevista EMMA-teemablogeista:

Pinnanalainen geodiversiteetti? Mitä se on? 

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/07/emmat-esittelyssa-geodiversiteetti_10.html

Mitä luonnontilaisuus tarkoittaa Itämerellä? Onko se edes mahdollista?
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/…/emmat-esittelyss…

Tutustu Itämerta uhkaaviin ihmispaineisiin:
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/…/emmat-esittelyss…

Missä Itämeren kalat oikein syntyvät?
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/…/emmat-esittelyss…

Niin siis mikä EMMA?
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/…/emmat-esittelyss…

Ai pinnan allakin on luontotyyppejä?
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/…/emmat-esittelyss…

Merenpohjalla on monimuotoisia eliöyhteisöjä! http://metsahallitusmerella.blogspot.com/…/emmat-esittelyss…

Myös pinnan alla on uhanalaisia lajeja:
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/…/emmat-esittelyss…

Ahdinpallero-levän pallomainen muoto on paljon harvinaisempi kuin tyypillisempi kivien pinnalla kasvava lyhyt ”nurmikko”. Reföfjärdenistä löytyy myös ahdinpalleroista muodostunut merenpohjan eliöyhteisö, joka Suomen luontotyyppien uhanalaisluokittelussa luokitellaan tiedonpuutetyypiksi. Kuva: Jon Ögård / Metsähallitus.
Klotalgens runda form är mycket mera ovanlig än den typiska ”gräsmattsformen” som växer på stenar under ytan. I Revöfjärden finns också samhällen av klotalg, som enligt hotklassningen av Finlands naturtyper klassats som en naturtyp det behövs mera information om. Bild: Jon Ögård / Forststyrelsen.

Geologiset prosessit näkyvät mökkiläiselle, veneilijälle, turistille ja veneilijälle Revöfjärdenin alueella. Alueelta löytyy niin valtavia lohkareita kuin komeita moreenejakin. Kuva: Metsähallitus.
 Geologiska processer kan ses av stuggäster, båtresenärer och turister i Revöfjärdens område. På området hittas såväl väldiga block som stiliga moräner. Bild: Forststyrelsen

Revöfjärdenistä löytyy monta eri lajia näkinpartaisia (kuvassa mm. ronskinpuoleinen laji punanäkinparta) sulassa sovussa mm. hapsivitojen kanssa. Kuva: Niina Kurikka / Metsähallitus.
I Revöfjärden finns många olika arter av kransalger (på bilden bland annat den något kraftigare rödsträfse) tillsammans med bland annat nateväxter. Bild: Niina Kurikka / Forststyrelsen

 

Presentation av EMMA-områden: Geodiversitet -Revöfjärden

Om man tittar på en karta över Replot som ligger mitt i UNESCO:s världsarvsområde i Kvarken, är Revöfjärden det stora vattenområde som innesluts av ön. Revöfjärden är Östersjöns största flada, en över 70 km2 stor lagun som avsnörts som en följd av landhöjningen. Några räknar den istället som en havsvik, i vilken finns ett stort antal flador och glon. Revöfjärden är en mycket grund (medeldjup 1,2 m), och förhållandevis salt (4,8 promille), skyddad lagun, i vilken hittas bland annat sex olika arter av kransalger samt täta kransalgsängar. Också den övriga vattenvegetationen är regionalt sett rik. Läs mera om havsbottens artsamhällen här.

EMMA-status (ekologiskt betydelsefullt havsområde) har Revöfjärden dock främst fått genom sina geologiska och fiskrelaterade meriter.

Revöfjärden ligger i Kvarkens skärgård, i vilken följderna av istiden ännu ses tydligt. Kvarken har världens snabbaste landhöjning och marken, som i tiderna tyngdes ner av flera kilometer tjock inlandsis, stiger ännu idag ungefär 9 mm / år. I Kvarken finns såväl på land som under havsytan olika moränformationer som formats av isen. Området är överlag flackt och havsområdena grunda. Landhöjningen, havsområdenas grunda karaktär och de olika moränformationerna gör Kvarken geologiskt sett unikt och påminner om den fortgående förändringen av land- och havslandskapet och interaktionen mellan dessa. Läs mera om Östersjöns geologiska historia i bloggen (påengelska).

I Kvarkens skärgård och i Revöfjärden finns fina De Geer-moräner som berättar om istiden. Dessa är några meter högra, långa moränformationer, som ofta förekommer i vida fält. De kallas också tvättbrädesmoräner, eftersom de sett ovanifrån ger landskapet en tvättbrädesliknande struktur. De Geer-moränerna har enligt vad man vet idag bildats i vatten under inlandsisen, och då isen smält bildat åsar som ligger i iskantens riktning. De Geer-moräner finns ännu också under havsytan. Moränformationer som ligger på djupare havsområden är ofta skyddade från vågornas krafter. När landhöjningen lyfter dessa till grunda havsområden och småningom till torra land, sköljs de av havsvågor vilka för med sig bort de finare sedimenten - lera, grus och sand - och kvar blir bara stenar. Samtidigt som moränryggar lyfts upp, kan det emellan dessa bli kvar sänkor som täcks av vatten, flador(tilläggsinformation på engelska) och på svenska.

Kvarkens flador är välkända abborrfabriker och Revöfjärden är ett utmärkt exempel på ett bra fungerande fiskreproduktionsområde. Vårlekande fiskarter, såsom abborre och gädda, söker sig på våren till grunda, skyddade och snabbt uppvärmda flador, likt de som finns i Revöfjärden. Vegetationen i dessa ger skydd till rom och yngel. Den höga vattentemperaturen och rikliga produktionen av plankton som är utmärkt som föda, gör det möjligt för ynglen att växa till sig snabbt. Ofta saknas också rovdjur, eller i alla fall är de på relativt låg nivå, vilket också gör att dessa fiskarnas barnkamrar är en säker plats. Under sommaren simmar ynglen ut ur fladan för att fortsätta växa ute till havs. I Kvarken finns väldigt mycket havsvikar och flador i förhållande till övriga kusten i Finland och Sverige. Området är viktigt för fiske, speciellt vad gäller abborre.

Revöfjärdens geologiska mångformighet uppehåller alltså den biologiska mångfalden.

Essi Keskinen (MH), Meri Kallasvuo (Luke), Anu Kaskela (GTK), Aarno Kotilainen (GTK)

Käännös Anette Bäck (MH)

EMMAt esittelyssä: Geodiversiteetti

Lohkareita, moreeneja, kanjoneita, savilabyrintteja... Geologisilla muodostelmilla on sekä maisemaa että niiden kanssa eläviä eliöyhteisöjä muokkaava vaikutus. Kuva: Jaakko Haapamäki / Metsähallitus

”Poissa silmistä, poissa mielestä” pätee monin osin myös Itämereen. Se mikä jää pinnan alle on monelle täysi mysteeri, jollei sitten satu olemaan sukeltaja tai merentutkija. Vaikka kalliot tai hiekkaranta näyttäisikin jatkuvan rannalta veden alle, moni ei tule ajatelleeksi, että merenpinnan alta löytyy elävän luonnon lisäksi vaihtelevaa geologiaa, pinnanmuotoja ja erilaisia maisemia.

Itämeri on yksi maailman nuorimpia meriä ja on muodostunut sellaiseksi kuin me sen tunnemme vasta viimeisimmän jääkauden jälkeen noin kymmenentuhatta vuotta sitten. Itämeren pohjasta on tällä hetkellä luettavissa vaikka mitä pelkän geologisen historian perusteella.  Lue täältä enemmän Itämeren geologisesta historiasta (englanniksi) ja siitä, mitä merenpohja paljastaa geologille.

Hailuodon luoteispuolelta löytyy komeita kymmeniä kilometrejä pitkiä kanjoneita, joita pitkin ravinto ja ravinteet liikkuvat. Kuva: GTK. På nordvästra sidan av Hailuoto finns tiotals kilometer av stiliga kanjoner, längs villka föda och närings transporteras. Bild: GTK.

Kaikki se vedenalainen luonto, joka elää tai kasvaa pohjalla tai heti merenpohjan pinnalla, on hyvin riippuvaista geologiasta. Putkilokasvit eivät voi työntää juuriaan kallioon ja kovaa pohjaa tarvitsevat vesisammalet eivät voi kasvaa pehmeällä pohjalla. Pohjaa tonkivat kalat eivät voi tonkia sorapohjaa, toisaalta monet kalanpoikaset tarvitsevat nimenomaan sorapohjaa, jonka väleissä ovat turvassa pedoilta. Lue lisää merenpohjan eliöyhteisöistä täältä.

Svedjehamnin näköalatornista De Geer -moreenit erottuvat selvästi pyykkilautamaisina samaan suuntaan kulkevina harjanteina. Kuva: Jonas Graumans / Metsähallitus.. Från utkikstornet i Svedjehamn ses tydliga tvättbrädesmoräner som går i samma riktning. Bild: Jonas Graumans / Forststyrelsen

Viime vuosina on herätty geologisten kohteiden suojelun tarpeeseen ja merkityksen nostamiseen. Geologisilla kohteilla on paitsi taloudellista arvoa, ne ovat myös maisemallisia tekijöitä, kertovat ympäristön muuttumisesta ja erityisesti geologisesta historiasta sekä vaikuttavat lajien elinympäristöön – myös veden alla. Myös EMMA-alueiksi (ekologisesti merkittävät vedenalaiset merialueet) on nostettu joitakin alueita osin geologisen arvonsa takia. Esimerkiksi Salpausselän vedenalaiset harjujatkeet, vedenalaiset kanjonit (lisätietoa englanniksi), jääkaudesta kertovat De Geer -moreenit tai merenpohjalle eroosion vaikutuksesta syntyneet savilabyrintit (lisätietoa englanniksi) ansaitsevat EMMA-statuksensa siinä missä biologinenkin monimuotoisuus tai uhanalaiset lajit. Lähes pelkästään geologisten arvojen perusteella EMMA-alueeksi valikoituivat Simon Leipäreiden savilabyrintit.

Glasiaalisavi muodostaa hiekkapohjalle kanjoneita ja seinämiä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus.. Glaciallera bildar kanjoner och väggar i sandbotten. Bild: Essi Keskinen / Forststsyrelsen. Videolta savilabyrinttia voi ihmetellä täällä.

Moni Natura 2000 -luontotyyppi on osin geologisesti määritelty. Hiekkasärkät (lisätietoa englanniksi) ovat nimensä mukaisesti hiekkaisia kohoumia, kasvoi niillä sitten ”tyypillistä hiekkasärkkien lajistoa” tai ei, samoin riutat (lisätietoa englanniksi) ja laguunit (lisätietoa englanniksi). Monet geologiset muodostumat jäävät kuitenkin Natura-luontotyyppiluokitusten ulkopuolelle ja osaa ollaan vasta tutkimassa. Esim. Suomenlahden rauta-mangaanisaostumat (konkreetiot), kolikon kokoiset tai jopa suuremmat ”lätkät”, jotka saattavat peittää laajoja alueita pohjalla, eivät lukeudu mihinkään Natura-luontotyyppiin. Kuten geologia muuallakin merenpohjalla on hyvin kytkeytyneenä biologiaan, myös konkreetiot ovat keränneet pinnalleen ihan omanlaisensa mikrobikannan ja muodostavat omanlaisensa habitaatin.

Yksi hieno esimerkki geologisista muodostumista meressä ovat Salpausselän harjusaarijatkeet. Niistä voit lukea enemmän täältä.

Bredvikenin flada Mikkelinsaarilla on lahti, joka pikkuhiljaa kuroutuu irti merestä maankohoamisen seurauksena. Kuva: Jaakko Haapamäki / Metsähallitus.

Östra Finnhamnin fladoja voi ihastella ilmasta käsin täältä.

Ekosysteemi koostuu sekä biologisista että geologisista tekijöistä. On tärkeää, että molemmat huomioidaan myös suojelussa ja merialuesuunnittelussa. Yhdessä ollaan enemmän!

Essi Keskinen (MH), Anu Kaskela (GTK), Aarno Kotilainen (GTK)

Jäikö tiedonnälkä? Lue lisää tietoa täynnä olevista EMMA-teemablogeista:

Mitä luonnontilaisuus tarkoittaa Itämerellä? Onko se edes mahdollista?
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/…/emmat-esittelyss…

Tutustu Itämerta uhkaaviin ihmispaineisiin:
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/…/emmat-esittelyss…

Missä Itämeren kalat oikein syntyvät?
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/…/emmat-esittelyss…

Niin siis mikä EMMA?
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/…/emmat-esittelyss…

Ai pinnan allakin on luontotyyppejä?
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/…/emmat-esittelyss…

Merenpohjalla on monimuotoisia eliöyhteisöjä! http://metsahallitusmerella.blogspot.com/…/emmat-esittelyss…

Myös pinnan alla on uhanalaisia lajeja:
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/…/emmat-esittelyss…

Presentation av EMMA-områden: geologi

”Out of sight, out of mind” stämmer också långt för Östersjön. Det som finns under havsytan är för många helt och hållet ett mysterium, om man inte råkar vara en dykare eller en havsforskare. Trots att klipporna eller sandstranden ser ut att fortsätta under havsytan, är det många som inte tänker på att det under ytan förutom den levande naturen finns geologi, olika ytformationer och landskap.

Östersjön är ett av världens yngsta hav och har fått den form vi idag känner igen först efter senaste istid, för ungefär tio tusen år sedan. På Östersjöns havsbotten finns idag hur mycket som helst att lära sig om geologi. Här kan du läsa mera om Östersjöns geologiska historia (på engelska), samt vad havsbotten avslöjar för geologen.

All undervattensnatur, som lever eller växer på botten eller genast under dess yta, är beroende av geologin. Kärlväxters rötter kan inte tränga ner genom klippor och vattenmossor som behöver hårda bottnar kan inte växa på mjukbotten. Fiskar som gräver ner sig i botten kan inte göra detta i grusbotten, samtidigt som andra fiskarter behöver just grusbottnar som skydd mot rovfisk. Läs mera om havsbottensartsamhällen här.

Under de senare åren har det väckts ett behov av att skydda geologiska objekt, samt att lyfta fram betydelsen av dessa. Geologiska objekt är, bortsett från att de har ekonomiska värden, viktiga för landskapet, berättar om hur omgivningen förändrats och om den geologiska historien, samt påverkar arternas livsmiljöer - också under havsytan. Också som EMMA-områden (ekologiskt betydelsefulla havsområden) har man lyft en del områden på grund av deras geologiska värden. Till exempel Salpausselkäs undervattensåsar, undervattenskanjoner (merainformation på engelska), De Geer-moräner som berättar om istiden eller de lerlabyrinter som skapats av erosion (mera information på engelska) förtjänar sitt EMMA-status på samma sätt som biologisk mångfald eller hotade arter. Leipäreet i Simo lerlabyrint har nästan enbart på grund av sina geologiska värden utsetts till EMMA-område.

Många Natura 2000-naturtyper definieras delvis genom geologin. Sandbankar (mera information på engelska) är såsom namnet avslöjar förhöjningar av sand, oavsett om det finns ”för sandbankar typiska arter” på dem eller inte, och det samma gäller för rev (mera information på engelska) och laguner (mera information på engelska). Många geologiska formationer är dock inte nämnda i Natura-klassificeringen och en del håller man först nu på att undersöka. T.ex. Järn-mangankonkretionerna i Finska viken, vilket är klickar stora som slantar eller ännu större och kan täcka stora områden botten, ryms inte inom någon nuvarande Natura-naturtyp. Såsom geologin annanstans på havsbotten har en stark koppling till biologin, har också konkretioner samlat en alldeles egen mikrobsammansättning på sin yta och bildar alldeles egna livsmiljöer.

Ekosystemet är sammansatt av både biologiska och geologiska faktorer. Det är viktigt att båda också tas i beaktande i skydd och planering av havsområden. Tillsammans blir vi mera!

Essi Keskinen (MH), Anu Kaskela (GTK), Aarno Kotilainen (GTK)

Käännös Anette Bäck

EMMAt esittelyssä: Luonnontilaisuus - Saaristomeren ulkosaaristo

 

Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, etenkään jos kaipaa hiljaisuutta, omaa rauhaa ja karuja avoimia maisemia. Ulkosaaristoalueet ovat eteläisen Suomen omia erämaita (Kuva: Heidi Arponen).

Saaristomeren ulkosaariston laaja EMMA-alue sijaitsee Saaristomeren uloimmalla reunalla, avomeren tuntumassa. Kartta: Lasse Kurvinen/Metsähallitus.

Saaristomeren eteläisessä ulkosaaristossa katse pyyhkii silmänkantamattomiin ulapan pintaa, jota täplittävät siellä täällä pinnan päälle yltävät pienet, karut kalliosaaret ja luodot. Ulkosaarten mosaiikki näyttää siltä, kuin joku olisi heittänyt ilmaan pussin pieniä kiviä ja katsonut, kuinka ne laskeutuvat sikin sokin mereen mikä millekin kohtaa. Satunnaisesti joukkoon on molskahtanut jokunen isompi metsäinen saari tai soraikkoinen moreeniluoto kauniin hiekkarannan kera.

Ulkosaaristossa vesipinta-alaa on enemmän kuin saaria. Kuva: Kevin O'Brien/Metsähallitus.

Ulkosaariston avarat, kauniit maisemat avautuvat parhaiten ilmasta käsin. Video: Kuvaus Heidi Arponen, editointi Kevin O'Brien.  

Saaristomeren ulkosaariston EMMA-alue sijaitsee uloimmasta uloimmalla, eteläisellä saaristovyöhykkeellä. Alue kattaa laajan viipaleen ulkosaaristoa: se ulottuu Utön eteläpuolelta, Alun saaren kulmilta yli 60 km päähän itään aina Hangon läntisen selän puolelle saakka. Ulkosaariston EMMA -alueissa on eri tyyppisiä suojelualueita, kuten Saaristomeren kansallispuistoon kuuluvia vesi- ja maa-alueita, yksityisiä suojelualueita (YSA) ja Saaristomeren Natura 2000 -alueita (FI0200090 ja FI0200164; SAC, SCI ja SPA). Alue kuuluu myös HELCOM MPA -merisuojelualueeseen (Marine Protected Area). 

Vedenalaiset riutat ja ulkosaarten ja -luotojen pinnanalaiset kalliorannat ovat ulkosaariston EMMA-alueen tyypillisiä Natura-luontotyyppejä. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus 

Merenpohjan geologia on ulkosaariston EMMA-alueella monipuolista ja syvyysvaihtelut huikaisevan suuria. Merenpohjaa halkovat yli sadan metrin syvyiset kanjonit voivat varsin nopeasti vaihtua alle metrin syvyisiksi matalikoiksi ja kallioluotojen rannoiksi. 

Pääosa EMMA-alueen merenpohjista on kovaa kalliota, mutta pinnan alla kulkevat myös koillis-lounaissuuntaiset vedenalaiset Salpausselkien moreenimuodostumat (I ja II). Niiden kohdalla on  hiekka- ja sorapohjia ja pinnalle yltäviä kivikkorantaisia moreenisaaria.

Ulkosaariston luodot ovat karuja, mutta heti vedenpinnan alta löytyy erittäin monimuotoisia eliöyhteisöjä. Kuva: Heidi Arponen. 

Vaihtelevat syvyysvyöhykkeet ja monipuolinen pohjanlaatu tarjoavat laajasti erilaisia kasvupaikkoja niille vedenalaisille eliölajeille, joita ei rantojen avoimuus, aallokko tai ajoittaiset myrskysäät haittaa. Ulkosaariston EMMA-alueella viihtyvät monenväriset leväyhteisöt ja kalliopintoihin tiiviisti kiinnittyvät eläimet, kuten sinisimpukka ja merirokko. Ne saattavat peittää suuria alueita rantavyöhykkeen kallio- ja kivikkopohjista aina syvänteiden kalliojyrkänteille asti. Ulkosaariston sinisimpukkayhteisöjen biomassa on suuri. Tästä hyötyvät myös merialueen simpukkaa ravintonaan käyttävät vesilinnut. 

Sinisimpukat viihtyvät ulapan kallio- ja kivikkopohjilla tiiviinä rykelminä. Kuva: Heidi Arponen

Ulkosaariston kivikko- ja kalliopohjat ovat erityisesti valoa ja kirkasta vettä vaativien punalevien suosiossa. Tällä alueella on VELMU -kartoituksissa löydetty ainakin 10 eri punalevälajia tai -sukua, kuten haarukkalevä (Furcellaria lumbricalis), mustaluulevä (Polysiphonia fucoides), purppuraluulevä (P. fibrillosa), siroruusulevä (Aglaothamnion roseum), hauskanniminen lajipari töpöpunaröyhelö (Coccotylus truncatus)/sarvipunaliuska (Phyllophora pseudoceranoides) sekä harvinainen tummahelmilevä (Ceramium virgatum). 

Ulkosaariston EMMA-alue on tärkeä myös vedenalaisten eliöyhteisöjen suojelun kannalta. Rakkohaurupohjat ja punaleväesiintyvät on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi (EN) ja meriajokasniityt silmälläpidettäviksi (NT) luontotyypeiksi. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Ulkosaaristo on erityisen tärkeä elinalue punalevälle nimeltään takkupunahuiska (Rhodomela confervoides), jota rannikollamme tavataan lähes ainoastaan Suomenlahden ja Saaristomeren ulkosaaristovyöhykkeellä. Komea ja tanakkavartinen takkupunahuiska on makrolevien uhanalaisuusarvioinnissa luokiteltu silmälläpidettäväksi lajiksi (NT). Mereistä alkuperää olevan lajin uhkana on rehevöitymisen ohella meriveden mahdollinen makeutuminen ilmastonmuutoksen seurauksena. 

Takkupunahuiska on harvinainen ulkosaariston punalevälaji. Kuva: Kevin O’Brien/Metsähallitus.

Matalilla merenpohjilla ja saarten rantavyöhykkeessä on mahdollista löytää myös useiden eri pohjatyyppien muodostamia mosaiikkimaisia sekapohjia. Näillä hiekka-sora-kivikkopohjilla kasvaa pehmeiden pohjien putkilokasvilajeja, kuten hapsivitoja (Stuckenia pectinata) ja meriajokasta (Zostera marina). Saattaapa sukeltajan silmään sattua jopa yleensä suojaisia merenlahtia suosivia ahvenvitojakin (Potamogeton perfoliatus).

Ahvenvitaan ei heti odottaisi törmäävänsä ulkomeren matalikolla, mutta niin vain nämäkin tavallista tanakammat ja lyhyemmät yksilöt sinnittelevät aallokkoisella hiekkasorariutalla. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus. 

Ulkosaaristossa voi paikoitellen löytää vielä elinvoimaisia, laajoja rakkohauruesiintymiä. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Ulkosaariston EMMA-alue on yksi vähiten rakennetuista ja liikennöidyistä merialueista Saaristomerellä. Luonnontilaisuus ja erämaisuus kuvaavatkin aluetta hyvin. Sokkeloinen ja karikkoinen ulkoluotoalue ei ole helpoimmasta päästä navigoida ja jää siksi sivuun useimpien huviveneilijöiden reiteiltä.

Ihminen ei suinkaan ole ainoa, jota ulkoluotojen hiljaisuus viehättää. Häiriöttömät karvanvaihtoluodot ovat elintärkeitä harmaahylkeille ja itämerennorpille. Ulkosaariston luodot ovat harmaahylkeen tärkeimpiä lepäily-, karvanvaihto- ja lisääntymisalueita Saaristomerellä. Itämerennorpan tulevaisuutta etelärannikollamme uhkaa lauhojen talvien jäättömyys. Pieni Saaristomeren norppapopulaatio ei kaipaa ylimääräisiä stressitekijöitä elämäänsä. Tästä syystä rauhalliset saaristoalueet ovat olennaisia harvinaisemman hyljelajimme tulevaisuudelle. Hylkeiden lisäksi voi hyvällä tuurilla nähdä pyöriäisen käyvän ulkomeren reunalla pyörähtämässä.

Eteläinen ulkosaaristo on harmaahylkeen parhaita esiintymisalueita. Hallien ujeltava ”laulu” voi ulkosaariston hiljaisessa illassa kiiriä pitkiä matkoja vedenpintaa pitkin. Kuva: Mervi Kunnasranta.

Saaristoalue tarjoaa monille lintulajeille levähdys-, pesimä- ja ruokailupaikkoja. Näiden siivekkäiden joukossa on lukuisia harvinaisiakin lintulajeja. Ulkosaariston EMMA-alue on tärkeä elinalue esimerkiksi haahkoille, pilkkasiiville, ristisorsille, karikukoille, punajalkavikloille, lapintiiroille, merikihuille, riskilöille ja ruokeille. Avoin saaristo on myös merikotkan valtakuntaa. Majesteetillisia merikotkia voi nähdä paitsi taivaalla liitelemässä, myös kallioluotojen korkeimmilla kohdilla ympäristöään tähystämässä.

Kovakuoriset merirokot (Amphibalanus improvisus) istuvat tiukasti kiinni aallonpieksemillä kallioseinämillä. Kuva: Roosa Mikkola/Metsähallitus.

Meriympäristön luonnontilaisuutta on mahdollista vahvistaa suojelualuerajoituksilla. Keskivaiheilla ulkosaariston EMMA-aluetta sijaitsee eteläinen puolikas ns. Trunsön liikkumisrajoitusalueesta, viralliselta nimeltään ”Nauvon Trunsön, Sandholmin ja Borstön rajoitusosa”. Tämä pinta-alaltaan rannikkomme suurin ympäristönsuojelullisista syistä kokonaan rauhoitettu merialue on koko eteläisen saaristoalueen suojelualuemosaiikin kova ydin. Trunsön rajoitusalueesta tekee ainutlaatuisen se, että ympärivuotinen liikkumiskielto koskee koko vesialuetta, ei ainoastaan maihinnousua saarille. Alueella ei siis saa liikkua veneellä tai harrastaa laitesukellusta ilman Metsähallituksen lupaa.

Trunsön suojelualueen tarkoituksena on rauhoittaa helposti häiriintyvien lintujen pesimä-, lepo-, ruokailu- ja sulkimisalueita sekä ulkosaariston hyljeluotoja. Osia Trunsön rajoitusalueesta on ollut yhtäjaksoisesti rauhoitettuina jo vuodesta 1968. Luonnontilaisena saaristoalueena se soveltuu erinomaisesti saaristoluonnon tutkimuksen vertailualueeksi. Rauhoitettu rajoitusalue on erittäin tärkeä myös vedenalaisluonnon suojelussa. Kaikkein luonnontilaisinta meriluontoa löytyy todennäköisimmin kaikelta ihmistoiminnalta rauhoitetulta ulkosaariston suojelualueelta. 

Saaristomeren ulkosaaristo on erityinen alue vedenalaisen kulttuuriperinnön kannalta. Ulkosaariston karikkoisilla vesillä on paljon haaksirikkoutuneiden laivojen hylkyjä, ja alue on yksi rannikkomme ns. hylkyloukoista. Kuva: Heidi Arponen

Saaristomeren ulkosaariston EMMA-alueeseen sisältyy toinenkin ympärivuotinen liikkumisrajoitusalue, Grimsörarnan hylkeidensuojelualue ja useita suojeltuja lintusaaria ja -luotoja, joille maihinnousu on kielletty lintujen pesimäaikana. Varmistuakseen,ettei tulisi häirinneeksi herkkää saaristoluontoa, kannattaa ennen ulkosaaristoon suuntautuvaa venereissua tai melontaretkeä tarkastaa suojelualueiden sijainti kansallispuiston järjestyssäännöistä www.luontoon.fi/saaristomeri. Liikkumisrajoitusalueet on merkitty myös Metsähallituksen Retkikarttaan, www.retkikartta.fi.

Heidi Arponen, meribiologi

Kuva: Heidi Arponen

Aikaisemmat EMMA-teemablogit löydät täältä:

Mikä on EMMA?

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-mika-ihmeen-emma.html

Luontyypit pinnan alla

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-luontotyypit.html

Merenpohjan monimuotoiset eliöyhteisöt

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/06/emmat-esittelyssa-merenpohjien.html

Roskia, melua ja muita ihmispaineita

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/07/emmat-esittelyssa-ihmispaineet.html

Uhanalaiset merilajit

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-uhanalaiset-lajit.html

Missä kalat kutevat? 

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/07/emmat-esittelyssa-kalantuotantoalueet_10.html

Luonnontilaisuus merialueilla

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/09/emmat-esittelyssa-teema-luonnontilaisuus.html

Katse ilmasta veden alle

Drooni paljastaa lahden matalaan kohtaan tehdyn pienen ruoppauksen. Merenkurkun maankohamisrannikolla on hankalaa liikkua veneellä sukupolvesta toiseen kun rannat vain madaltuvat. Tummat kasvillisuuslaikut näkyvät hyvin ilmasta. Kuva: Roope Näsi / Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus. - Drönare avslöjar en muddring som gjorts vid ett grunt område i en vik. Längs med Kvarkens kust är det svårt att röra sig med båt när stränderna blir grundare som en konsekvens av landhöjningen. Mörka vegetationsfläckar syns bra från luften. Foto: Roope Näsi / Lantmäteriverket i Finland

Kuinka ilmasta käsin pystyisi määrittelemään, mitä kasveja veden alla kasvaa? Ja miksi pitäisikään?

Miksi -kysymykseen vastaa erikoissuunnittelija Anette Bäck Metsähallitukselta.

- Suurin osa on kuullut ilmastonmuutoksesta, ja jotkut ovat saattaneet jopa huomata tapahtuneita muutoksia. Talvet ovat ehkä lämpimämpiä, meri ei ole jäätynyt kuten aiemmin tai muuttolinnut ovat saapuneet aikaisemmin. Ilmastonmuutokseen liittyy paljon kysymyksiä, emmekä esimerkiksi tiedä, mitä muutoksia merenpinnan alapuolella tulee tapahtumaan, ja mitä vaikutuksia niillä on meihin ihmisiin.

Hapsividat kurkottelevat kohti pintaa matalassa pehmeäpohjaisssa lahdessa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus. - Borstnate som sträcker sig till ytan i det grund mjukbottenområde i viken. Foto: Essi Keskinen / Forststyrelsen

- ECOnnect-hankkeessa pyritään selvittämään, miltä merialueemme näyttää sadan vuoden kuluttua. Hanke tuottaa karttoja lajien ja elinympäristöjen levinneisyyksien muutoksista, kun merivesi muuttuu makeammaksi sekä hieman lämpimämmäksi ja sameammaksi, ja niiden vaikutuksista erilaisiin ekosysteemipalveluihin, joita meri nykyään tuottaa. Koska tulevaisuuden arvioiminen on hyvin epävarmalla pohjalla, tulevaisuuden skenaariot perustuvat malleihin ja siihen, mitä tiedämme merestä tänään. Olemme kartoittaneet merialueita jo vuosien ajan ja tiedämme melko hyvin, mitä lajeja missäkin esiintyy ja minkälaisissa ​​ympäristöolosuhteissa (esim. suolaisuus) ne menestyvät. Vielä on kuitenkin tiettyjä lajeja ja alueita, joista meidän pitää saada lisätietoja. Tästä syystä ECOnnect-hankkeen tavoitteena on testata ja kehittää edelleen menetelmiä puuttuvien tietojen saamiseksi. Yksi näistä menetelmistä on hyperspektrikameralla varustettu drooni, jolla saadaan lisätietoja matalimmista alueista, joissa yleensä esiintyy eniten elämää pinnan alla.

SUP-pinta-avustaja toimi sukeltajan apurina matalassa lahdessa, ojennellen sukeltajalle pintapoijuja painoineen ja näytepusseja. Tyyni ilma oli mitä parhain drooni-kuvauksia ajatellen. Kuva: Lauri Markelin / Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus. - Assistenten på SUP-bräda fungerade som dykassistent i den grunda viken och gav ut bojar och provpåsar till dykaren. Det vindstilla vädret var perfekt för fotografering med drönare. Foto: Lauri Markelin / Lantmäteriverket i Finland

Miten - kysymykseen saadaan vastaus Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksesta (FGI) vanhemmalta tutkijalta Lauri Markelinilta. Lauri ja Roope Näsi ovat FGI:n tutkijoita ja DroneFinland on heidän kaikkeen drooni-tutkimukseensa liittyvä brändi. Paikkatietokeskus puolestaan on Maanmittauslaitoksen tieteellistä tutkimusta tekevä osa.

- Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen (FGI) DroneFinland-ryhmän tutkijat kutsuttiin suorittamaan matalien merenpohjien kasvuston kartoituskuvauksia. Yleisenä tavoitteena oli selvittää, kuinka hyvin ns. hyperspektrikamera toimisi pohjakasvuston tunnistamisessa ja kartoituksessa.  Kameraksi kuvauksiin valittiin FGI:n tutkijoiden itse rakentama FGI-REHU hyperspektrikamera. Kun tavallisen kameran kuva muodostuu kolmesta kanavasta kuten ihmissilmä näkee (sininen, vihreä ja punainen), FGI-REHU tallentaa yhteensä 41 eri valon aallonpituusaluetta sinisestä lähi-infrapunaan asti. Tämä kamera näkee siis kohteen väreistä pienempiä yksityiskohtia, ja tietoa tulee myös näkyvää valoa laajemmalta alueelta. Droonin kyytiin asennettiin useita muitakin sensoreita: FGI-AIRS havainnoimaan valaistuksen muutoksia kuvauksen aikana, tarkka GPS/IMU tallentamaan droonin sijainti ja asento asento kuvanottohetkillä, sekä pieni GoPro-kamera kohteen yleistä visualisointia varten. Koealueiden kuvaukset suunniteltiin niin, että yksittäinen alue saatiin katettua yhdellä 20 minuutin lennolla. Näin droonin lentokorkeudeksi tuli 60 m – 100 m alueesta riippuen, ja hyperspektrikuvilta voi parhaimmillaan erottua 10 cm – 17cm kokoiset kohteet.

Kasvinäytteiden spektrit mitattiin kolmella erilaisella kameralla kirkkaassa auringonpaisteessa "kenttälaboratoriossa". Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus. - I fältlaboratoriet mättes växtprovernas spektra med tre olika kameror i starkt solljus. Foto: Essi Keskinen / Forststyrelsen

Laurin mukaan ”jotta droonikuvista voitaisiin automaattisesti tunnistaa eri kasvit, tarvitaan opetusaineistoa sekä tarkistusaineistoa, jolla tunnistuksen onnistuminen voidaan arvioida. Niinpä Luontopalvelujen väki keräsi näytteitä pohjan kasvustosta, ja näytteenottopaikat merkittiin poijuilla veteen. Näytteitä varten pystytettiin kenttälaboratorio, jossa jokaisesta näytteestä mitattiin tummaa taustaa vasten sen heijastus (spektri) kolmella eri instrumentilla. Pääasiallinen mittalaite oli tarkka ASD spektrometri, jolla saadaan mitattua kohteen heijastus hyvin tarkkaan yhdestä pisteestä. Lisäksi näytteet mitattiin kahdella kuvaavalla spektrometrillä, FGI-REHU:lla sekä suomalaisen Specim-yrityksen valmistamalla SpecimIQ-kameralla. Jos eri näytteet voidaan erottaa tosistaan näiden kenttälaboratoriomittausten perusteella, ne voidaan mahdollisesti erottaa myös ilmasta otetuilta droonikuvilta, veden läpi meren pohjasta. Tämän selvittäminen onkin sitten toinen tarina!”

Sukeltaminen, droonikuvaus ja spektrinmittaus ovat kaikki varsinaisia välineurheilulajeja. Viisi henkilöä ei mahtunut vähempään kuin neljään autoon kun SUP-laudat, sukellusvarusteet ja kaikki muu rekvisiitta veivät kaiken tilan. Kuva: Roope Näsi / Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus. - Dykning, fotografering med drönare och spektrummätning är alla riktiga utrustningssporter. Fem personer kunde inte få plats i mindre än fyra bilar eftersom SUP-brädor, dykutrustning och all annan utrustning tog upp allt utrymme. Foto: Roope Näsi / Lantmäteriverket i Finland

Kolmas kysymys voisi oikeastaan olla ”kuinka”. Siihen voin vastata minä, Essi Keskinen, Metsähallituksen meritiimin meribiologina ja tutkimussukeltajana.

Sukelsin kartoitettavilla alueilla ja etsin eri syvyyksiltä tarpeeksi suuria laikkuja samaa lajia. Kun löytyi esimerkiksi pari neliötä hapsivitaa, otin siitä näytteen, tarkistin kasvuston syvyyden ja kasvillisuuden korkeuden ja merkkasin paikan pintapoijulla. Sitten vein Minigrip-pussiin pakatun näytteen SUP-laudalla yläpuolellani meloskelevalle pinta-avustajalleni, Metsähallituksen Piia Oravalle, joka kirjoitti ylös näytteen koodin, koordinaatin ja poijun numeron. Kovalta pohjalta löytyi tarpeeksi suuria laikkuja rakkohaurua, haarukkalevää, viherlevää, punalevää ja vesisammalta. Pehmeältä pohjalta kerättiin näkinpartaisia ja punanäkinpartaa, hapsi- ja ahvenvitaa, ärviöitä ja ristilimaskaa. Järviruoko- ja sinikaislaniityt näkyivät pinnan päälle, mutta kysymys kuuluu, erottaako niitä droonikuvan spektristä.

Kaupasta saa ostettua valmiin droonin, mutta valmis versio ei kanna kaikkia niitä mittalaitteita ja kameroita, jotka Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen droonin on asennettu. Droonin lentäjä Roope Näsi kytkee laitteita päälle ennen lentoa. Kuva: Lauri Markelin / Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus. - En drönare kan köpas från butiken, men den innehåller inte all mätutrustning och kameror som har installerats på drönaren från Lantmäteriverket. Drönarpiloten Roope Näsi sätter på utrustningen före flygningen. Foto: Lauri Markelin / Lantmäteriverket i Finland

Kolme pitkää päivää työhön kului, ja yksi kokonainen maastopäivä käytettiin lähes auringonnoususta auringonlaskuun. Näin syyskuussa valoisa aika ei tietysti ole yhtä pitkä kuin keskikesällä, mutta kun työt oli tehty ja ehdimme takaisin Närpiöön, suurin osa ravintoloista oli jo sulkenut. Maastossa hyvät kelit eli tuuleton ja aurinkoinen sää täytyy käyttää mahdollisimman tehokkaasti hyväksi.

Merenkurkun matalat ja kivikkoiset lahdet ovat vaikeita kartoitettavia veneestä käsin :D Helpointa vedenalaisen luonnon kartoittaminen on droonista käsin. Kuva: Piia Orava / Metsähallitus. - Kvarkens grunda och steniga vikar är svåra att kartlägga från båt. Det enklaste sättet att kartlägga undervattensvegetationen är med en drönare. Foto: Piia Orava / Forststyrelsen

Nyt vain odotellaan kärsivällisesti FGI:n analyysejä droonikuvista ja vesikasvillisuuden spektreistä ja toivotaan parasta. Maailmalla ja Itämerelläkin tätä menetelmää on menestyksekkäästi pystytty käyttämään kirkkaammissa eteläisemmän Itämeren olosuhteissa ja kovilla pohjilla. Pehmeän pohjan lajistoa ei ole vielä juuri kukaan testannut eli hankkeessa ollaan aivan uuden tiedon äärellä. Jos menetelmä toimii, laajoja alueita voidaan kartoittaa huomattavasti nopeammin ja tarkemmin kuin nykyisin sukeltamalla.

Essi Keskinen (MH), Lauri Markelin (FGI) ja Anette Bäck (MH)

 

Ristilimaska on kauniinvihreä välivedessä kelluskeleva pieni kasvi, jota löytää suojaisista lahdista ja fladoista. Kuva: Piia Orava / Metsähallitus. - Korsandmat är en vacker grön liten växt som flyter i vattnet. De kan hittas i skyddade vikar och flador. Foto: Piia Orava / Forststyrelsen

Drooni lähtee kartoittamaan lahtea. Kuva: Lauri Markelin / Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus. - Drönaren flyger iväg för att kartlägga viken. Foto: Lauri Markelin / Lantmäteriverket i Finland  

Mikäs tästä on lähteä sukeltamaan kun ilmakin suosii :) Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus. - Vad är det nu att fara och dyka när vädret är såhär gynnsamt. Foto: Essi Keskinen / Forststyrelsen

Merinäkinruoho on eksoottisen näköinen piikikkään oloinen vesikasvi. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus. - Havsnajas är en vattenlevande växt med exotiskt utseende. Foto: Essi Keskinen / Forststyrelsen

Sedimentti peittää suojaisan lahden vesikasveja parin senttimetrin paksuudelta. Vuonna 2017 lahti on kartoitettu ja sieltä löydettiin runsaita näkinpartais- ja punanäkinpartaniittyjä, joista ei vuoden 2020 sukelluksissa näkynyt jälkeäkään. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus. - Sediment täcker vattenväxterna i den skyddade viken till en tjocklek av ett par centimeter. År 2017 kartlagdes viken och då fanns det rikliga mängder av grönalger och rödalger, men de hittades inte under dykningen år 2020. Foto: Essi Keskinen / Forststyrelsen

Matalassa lahdessa ja tyynellä SUP-laudalta operoiva avustaja on mitä sopivin kumppani sukeltajalle. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus. Vid dykning i grunda vikar är en assistent på SUP-bräda det bästa alternativet. Foto: Essi Keskinen / Forststyrelsen

Välillä lykästää ja sukellukset voi tehdä helposti mökkirannasta ja levitellä varusteet vielä kuivumaan aurinkoiselle terassille. Kiitoksia mökin pihan lainasta! Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus. Mellantiden kan enkelt spenderas vid stugans soliga terrass och det är ett bra ställe att torka utrustningen på. Tack för lånet av villatomten! Foto: Essi Keskinen / Forststyrelsen

Uposvesitähdet muodostavat reheviä niittyjä pehmeälle suojaiselle pohjalle. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus. Höstlånke bildar frodiga ängar på en mjuk och skyddad botten. Foto: Essi Keskinen / Forststyrelsen

Från luften kan man se under ytan

Hur kan man från luften bestämma vilka växter som växer under ytan? Och varför ska man göra det?

Varför-frågan svarar specialplaneraren Anette Bäck från Forststyrelsen på.

-De flesta har idag hört om klimatförändringen och några har kanske till och med märkt av förändringar som skett, kanske att vintrarna varit varmare, isen inte lagt sig eller att flyttfåglarna kommit tidigare. Det finns dock många frågetecken vad klimatförändringen kommer att innebära, till exempel vet vi inte vilka förändringar som kommer att ske under havsytan och vad det kommer att innebära för oss människor.

- Inom projektet ECOnnect strävar vi till att ta fram information om hur vårt havsområde kommer att se ut om hundra år. Projektet kommer att ta fram kartor över hur utbredningen av arter och livsmiljöer kommer att ändras då vattnet blir lite sötare, lite varmare och lite grumligare, och hur detta påverkar olika ekosystemtjänster som havet producerar idag. Då framtiden är mycket oviss, bygger dessa framtidsscenarier på modeller och på vad vi vet om havet idag. Vi har redan under många år karterat havsområden. Vi vet därför ganska bra vilka arter som finns var och hurudana omgivningsparametrar, t.ex. salinitet, de trivs i. Det finns dock fortfarande vissa arter eller områden som vi behöver mera information om. Därför är också en målsättning inom projektet ECOnnect att testa och vidareutveckla metoder att hämta in den information som saknas. En av dessa metoder är användningen av drönare utrustad med hyperspektral kamera för att få mera information om de grundaste områdena, där det samtidigt finns det mesta livet under ytan.

Hur- frågan får jag svar på av Lauri Markelin, seniorforskare vid Geodatacentralen (FGI) på Lantmäteriverket i Finland. Lantmäteriverket bedriver vetenskaplig forskning och FGI som står för ”Finnish Geospatial Research Institute” är en del av Lantmäteriverkets verksamhet. Lauri och Roope Mäsi är båda FGI-forskare och deras varumärke som associeras med deras drönarverksamhet heter DroneFinland.

-Forskare från DroneFinland-teamet vid Lantmäteriverket blev inbjudna att genomföra kartläggningsundersökningar av grunda havsbottenvegetationer. Syftet var att ta reda på hur bra den hyperspektrala kameran fungerar för att identifiera och kartlägga bottenvegetationen. En FGI-REHU hyperspektral kamera byggd av FGI-forskare valdes som kamera för fotograferingen. Om en bild tagen med en standardkamera består av tre ljusvåglängder sett av det mänskliga ögat (blå, grön och röd), lagrar FGI-REHU kameran 41 olika ljusvåglängder från blå till nästan infraröd. Den här kameran ser därmed de mindre detaljerna om motivets färger och informationen kommer också från ett större område än synligt ljus. Flera andra sensorer installerades också på drönaren: FGI-ARIS för att upptäcka ljusförändringar under fotograferingen, exakt GPS/IMU för att spara drönarens position vid fotograferingen, och en liten GoPro-kamera för allmän visualisering av motivet. Testområden utformades så att en 20-minuters flygning skulle täcka hela området. Därmed blev drönarens flyghöjd mellan 60 och 100 meter beroende på område och i bästa fall kunde föremål med en storlek på 10-17 cm synas på de hyperspektrala bilderna.

Lauri berättar ”för att automatiskt identifiera olika växter från drönarbilder behövs undervisningsmaterial samt verifieringsmaterial för att sedan kunna utvärdera framgången med identifieringen. Personal från Froststyrelsen, Naturtjänster samlade in prover av bottenvegetationen och provtagningsplatserna markerades med bojar i vattnet. Ett fältlaboratorium inrättades, där reflektionen (spektrum) för varje prov mättes med tre olika instrument mot en mörk bakgrund. Huvudmätanordningen var en ASD-spektrometer, som väldigt exakt kan mäta reflektionen av ett objekt. Dessutom mättes proverna med två bildspektrometrar, FGI-REHU och en SpecimIQ-kamera tillverkad av det finska företaget Specim. Om man med dessa fältlaboratoriska mätningar kan särskilja de olika proverna från varandra ska man också kunna skilja på arterna från drönarbilderna.

Tredje frågan kan vara ”på vilket sätt”? Jag, Essi Keskinen, marinbiolog och forskningsdykare vid Forststyrelsens marina team kan svara på detta.

Jag dök i de områden som skulle kartläggas och letade efter tillräckligt stora områden med samma art på olika djup. Till exempel, när jag på ett område på två kvadrat hittade borstnate tog jag ett prov, kontrollerade djupet var den växte och vegetationens höjd, och så markerade jag platsen med en boj. Jag tog sedan provet, packat i en minigrippåse, upp till min assistent på SUB-bräda, Piia Orava från Forststyrelsen som skrev ner provkoden, koordinater och nummer på bojen. På hårda bottnar hittades områden som var tillräckligt stora för blåstång, kräkel, grönalger, rödalger och vattenmossa. På mjuka bottnar samlade jag borststräfse, rödsträfse, borstnate, ålnate, slingeväxter och korsandmat. Vass- och blåsävsängar förekom ovanför ytan, men frågan är om de kan skiljas åt på drönarbildernas spektrum.

Arbetet tog tre långa dagar, och en fältdag tillbringades nästan från soluppgång till solnedgång. Såhär i september varar dagsljuset inte lika länge som på sommaren, men när arbetet var gjort och vi kom tillbaka till Närpes hade de flesta restauranger redan stängt. På fält måste bra väder, dvs vindstilla och soligt, utnyttjas så effektivt som möjligt.

Nu väntar vi bara tålmodigt på analyserna från drönarbilderna och vattenvegetationsspektra från FGI och hoppas på det bästa. Runt om i världen och i Östersjön har denna metod framgångsrikt använts under ljusare förhållanden för hårda bottnar och i södra Östersjön. Identifieringen av arter på mjukbottnar har ännu inte testats av nästan någon, projektet är därmed på väg till helt ny information. Om metoden fungerar kan stora områden kartläggas mycket snabbare och mer exakt än som det görs idag genom dykning.

Essi Keskinen (Forststyrelsen), Lauri Markelin (FGI) och Anette Bäck (Forststyrelsen)

Käännös Emma Anderssén (Forststyrelsen)