maanantai 29. kesäkuuta 2020

EMMAt esittelyssä: Merenpohjien eliöyhteisöt - Salpausselkä

Heinämäisiä kasveja ja rihmalevää veden alla


Saaristomerellä huomio kiinnittyy ensimmäisenä saarten suureen määrään - keskimäärin kolme jokaisella neliökilometrillä. Pinnan päältä on miltei mahdoton hahmottaa, että yksi saariston omaleimaisimpia muodostelmia ovat jääkauden sulamisvaiheessa kasautuneet, merenpohjia halkovat Salpausselkien vedenalaiset hiekka-moreeniharjanteet.     


Kartta

Kookkain jääkauden reunamoreenimuodostelmista, ns. kolmas Salpausselkä, kulkee koillis-lounaissuuntaisena läpi koko eteläisen Saaristomeren aina Kemiönsaaren rannasta pitkälle avomeren syvyyksiin. Vedenpinnan yläpuolelle selänne näkyy perättäisinä kivikko- ja hiekkarantaisina moreenisaarina, joilla tavataan useita uhanalaisia kasvi-, hyönteis- ja lintulajeja sekä sammalia ja jäkäliä. Tunnetuimpia ja edustavimpia näistä hiekkaisista harjusaarista ovat veikeästi mutkittelevat Jurmo ja Sandön, sekä metsäisemmät hiekkakangassaaret Fårö ja Örö. Suuren Salpausselän lisäksi eteläisellä Saaristomerellä kulkee useita pienempiä vedenalaisia hiekkaharjannemuodostelmia. Jurmon ja Utön välimaastosta luoteeseen kurvaa Salpausselkään nähden poikittaissuuntainen vedenalainen moreeniharjanne. Tämä Kökarin itäpuolitse kulkeva ”Kökars åsområde” on myös EMMA-kohde Ahvenanmaalla.


Ilmakuva saarista
Aallokko muovaa Jurmon saaren rantoja. Vedenalaiset hiekkasärkät nousevat pinnan päälle harjumaisiksi niemenkärjiksi ja kannaksiksi. Kuva: Heidi Arponen.


Jääkauden kasaamasta hiekkasorasta ja kivistä muodostuneet saaret kuuluvat Natura-luontotyyppiin harjusaaret. Aallokko ja sääolot ovat ajan kuluessa lajitelleet maa-ainekset niin, että saaren keskiosien hiekkasora muuttuu eri kokoisiksi, pyöreähköiksi rantakivikoiksi jättäen suojaisempiin lahdelmiin hienoja hiekkarantataskuja. Luontotyyppiin kuuluvat saarten lisäksi niitä ympäröivät vedenalaiset hiekkapohjat. Luontotyyppi vedenalaiset hiekkasärkät taas pitää sisällään selkeästi pohjasta kohoavia, pysyvästi veden pinnan alla olevia hiekkasärkkiä, jotka rannikollamme usein yhdistyvät laajoihin hiekka- ja moreenipohjiin. Merenpohjilla saattaa tyypillisesti olla useita pohjanlaatuja mosaiikkimaisesti sekoittuneena, limittäin ja vierekkäin. Siksi voi olla vaikea geologisesti erottaa, missä harjusaaren vedenalainen osa loppuu ja hiekkasärkkä alkaa. Nämä kaksi Natura-luontotyyppiä menevätkin Salpausselkien alueella monin paikoin päällekkäin. Kirsikkana tässä hiekkakakussa ovat Salpausselkien harjusaarten komeat hiekkarannat, jotka taas kuuluvat Itämeren hiekkarannat -luontotyyppiin.


Puska sorarannalla
Euroopanmerikaali (Crambe maritima) viihtyy harjusaarten soraikkorannoilla. Kuva: Heidi Arponen.




Video: Myöhäisen syyspäivän tunnelmia Saaristomeren harjusaarilla. Kuvaus: Kevin O'Brien.


Vedenalaisten Salpausselkien puoliavoimet hiekkasorapohjat tarjoavat sopivat kasvuolosuhteet meriajokkaille (Zostera marina). Meriajokas on ainoa Itämeren murtovesissä viihtyvä meriruoholaji. Saaristomeren ohella sen tärkeimpiä esiintymisalueita ovat Hankoniemi ja Ahvenanmaa. Meriajokas muodostaa vedenalaisen Salpausselän hiekkapohjille poikkeuksellisen laajoja, aallokossa hulmuilevia vihreitä niittyjä. Tiheiden kasvustojen suojissa viihtyvät monenlaiset selkärangattomat eläimet, ja meriajokkaan seassa kasvaa usein muitakin putkilokasveja, kuten vitoja, hauroja ja hapsikoita. Monimuotoisten eliöyhteisöjen muodostamisen lisäksi meriajokkailla on muitakin tärkeitä tehtäviä meriluonnossa. Niityt toimivat esimerkiksi liikkuvan hiekkapohjan vakauttajana ja hiilensitojana. Rehevöityminen, ilmastonmuutos ja ihmistoiminta uhkaavat meriajokkaiden selviytymistä Saaristomerellä. Meriajokas arvioitiin silmälläpidettäväksi (NT) lajiksi Suomen lajien uhanalaisuutta arvioineessa Punaisessa kirjassa. Meriajokaspohjat on luokiteltu Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa vaarantuneiksi (VU) luontotyypeiksi.




Video: Aallokossa huojuvat meriajokkaat ovat hypnoottista katseltavaa. Kuvaus: Heidi Arponen.


Salpausselän EMMA-alueelle ovat myös tyypillisiä mosaiikkimaiset sekapohjat. Hiekka-sorapohjien putkilokasviyhteisöiden sekaan lomittuu kivikko-, kallio- ja lohkarepohjia, joille levittäytyvät monimuotoiset levä- ja sinisimpukkayhteisöt. Jurmon hiekkaiset niemenkärjet sulkevat suojiinsa matalia lahtia ja edustavia ulkosaariston hiekkapohjaisia fladoja, joissa kasvaa meriajokasta ja näkinpartaisia. Haura- ja hapsikkapohjat sekä avointen pohjien näkinpartaisniityt arvioitiin silmälläpidettäviksi (NT) Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa.


Niitty ja rihmalevää veden alla
Hapsikkaniittyä Salpausselän hiekkapohjalla. Kiertohapsikan (Ruppia cirrhosa) tunnistaa vaaleasta, kierteisestä hedelmäperästään. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.
Kasveja, äyriäien ja kotilo veden alla
Näkinpartaisleviin kuuluvan merisykeröparran paras tuntomerkki on harakanpesämäiset haarasykeröt. Lajia tavataan Jurmon fladoissa. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Karujen pikkusaarten kivikkorantoja kiikaroidessa silmät saattavat tehdä tepposet. Kun aaltojen kastelemaan, tummanharmaaseen rantakiveen yhtäkkiä muodostuu kuono ja räpylät, tajuaa katselevansa rantakivikon sijasta vedenrajassa päivää paistattelevaa norppajoukkiota. Itämerennorppa (Phoca hispida botnica) on yksi norpan alalajeista, jonka kotiseutuna Itämeri on ollut jo yli 10.000 vuoden ajan. Pääosa Suomen itämerennorpista elää Perämerellä. Saaristomeren eteläinen osapopulaatio on hyvin pieni, koostuen vain noin 200-300 yksilöstä. Salpausselän muodostaman pienipiirteisen saariston kivikkoiset rannat ovatkin yksi Etelä-Suomen tärkeimpiä itämerennorpan esiintymispaikkoja. Itämerennorppa on riippuvainen meren jääkannesta, sillä se synnyttää poikasensa jäälle kaivettuun lumiluolaan. Etelä-Suomen jäätalvien muuttuessa yhä harvinaisemmiksi on Saaristomeren norppapopulaatio vaarassa kadota kokonaan. Ilmastonmuutoksen ohella itämerennorppia uhkaavat laivaliikenne, öljypäästöt ja takertuminen kalanpyydyksiin. Itämerennorppa on suojeltu EU:n luontodirektiivin nojalla, ja Itämeren suojelukomissio HELCOM on luokitellut sen vaarantuneeksi lajiksi.

Hylkeitä lepäilemässä kivikossa merellä
Vaikka itämerennorpat elävät pääsääntöisesti yksin tai pareittain, keväisin ne kerääntyvät suuremmiksi joukoiksi kivikkorantojen vesikiville karvanvaihtoon. Löydätkö kuvasta kaikki 25 norppaa? Kuva: Seppo Keränen.



Video: Arkoja ja piilottelevaisia itämerennorppia tutkitaan mm. riistakameraseurannalla. Kurkista videosta, kuinka norppaporukan iltapäivän lekottelutuokio ulkoluodolla sujuu. Kuvaus: WWF/Metsähallitus/Itä-Suomen Yliopisto.


Hiekkapohjalla kampelan (litteä kala) ääriviivat juuri ja juuri hiekan alla
Sukeltaja saattaa hahmottaa hiekkapohjan seasta tutun muodon ja mulkoilevan silmäparin. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus. 

Liejutaskurapu kasvien välissä hiekkapohjalla.
Liejutaskurapu (Rhithropanopeus harrisii) on vauhdikkaana vedenalaisena vieraslajina ehtinyt levittäytyä myös Salpausselän moreenipohjille. Kuva: Rasmus Boman/Metsähallitus.

Heidi Arponen, meribiologi


Aiemmin julkaistut EMMA -teemablogit:

Merenpohjien eliöyhteisöt
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/06/emmat-esittelyssa-merenpohjien.html

Vedenalaiset luontotyypit
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-luontotyypit.html

Mikä ihmeen EMMA?
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-mika-ihmeen-emma.html

keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

EMMAt esittelyssä: Merenpohjien eliöyhteisöt - Pohjanpitäjänlahti

Merenpohja, joka on täynnä kasvillisuutta.
Pohjanpitäjänlahdelle ominaista runsasta kasvillisuutta: näkinpartaisniityn seassa kasvaa ahvenvitaa sekä ärviää. Kuva: Olli Mustonen / Metsähallitus

Siinä missä Itämeri murtovesialtaana poikkeaa maailman meristä, on Pohjanpitäjänlahti kuin Itämeri pienoiskoossa: meri meren sisällä. Pohjanpitäjänlahti sijaitsee eteläisessä Suomessa Länsi-Uudenmaalla ja halkoo Raaseporin kaupungin alueen. Se on noin 15 kilometriä pitkä, kapea merenlahti, jonka veden suolapitoisuus muuttuu lahden pohjukasta merelle tultaessa lähes makeasta reiluun puoleen prosenttiinPohjanpitäjänlahti on syvimmillään 40 metriä, mutta keskisyvyys on pieni, vain noin 7 metriä. Pohjanpitäjänlahdella on huono vedenvaihtuvuus, jota rajoittaa muuta merialuetta matalampi kynnysvyöhyke Tammisaaren kohdallaPohjanpitäjänlahti on murtovesiallas ja voimakkaan ihmistoiminnan vaikutuksen alainen, mistä syystä lahti kärsii samankaltaisista ympäristöongelmista kuin Itämerikin: rehevöitymisestä sekä pohjan happivajeestaMutta ainutlaatuisuutensa takia, muun muassa Suomen rannikon ainoaksi vuonoksikin tituleerattu Pohjanpitäjänlahti on valittu ekologisesti merkittäväksi vedenalaiseksi meriluontoalueeksi (EMMA) sen kalakantojen, suursimpukkapohjien sekä makeanveden kasvillisuutensa ansiosta. Nyt sukellammekin katsastamaan tarkemmin Pohjanpitäjänlahden erityisiä eliöyhteisöjä.


Karttakuva Pohjanpitäjänlahdesta, joka on kapea murtovesilahti
Pohjanpitäjänlahti on osa laajempaa Tammisaaren ja Hangon saariston ja Pohjanpitäjänlahden merensuojelualue -nimistä Natura-aluetta. Pohjanpitäjänlahti on laajuudeltaan vajaa 35 km2 kokoinen merialue ja tärkein kapeiden murtovesilahtien edustaja Uudenmaan Natura 2000-kohteissa. Kartta: VELMU

Tähtimukulapartaa, hapranäkinpartaa, punanäkinpartaa, karvanäkinpartaa, mukulanäkinpartaa, järvisilopartaa, merisykeröpartaa... Huh, tässähän menee jo pää pyörälle! Pohjanpitäjänlahdella tavattu näkinpartaislajisto kertoo paljon alueen monimuotoisuudesta. Näkinpartaiset ovat kookkaita viherleviä, vaikkakin varsimainen rakenne ja lehtimäiset ulokkeet saavat ne usein muistuttamaan kasviaNäkinpartaiset viihtyvät usein suojaisissa, pehmeäpohjaisissa lahdissa, joissa ne muodostavat tiheitä niittyjä. Näkinpartaisniityt esiintyvät Suomen rannikolla melko harvakseltaan, mutta tarjoavat sitäkin arvokkaampia elinympäristöjä muille lajeille. Osa näkinpartaisista ovat herkkiä veden laadun muutoksille ja siten toimivat erityisinä veden laadun indikaattoreina. Tämä tarkoittaa valitettavasti myös sitä, että näkinpartaiset ovat uhattuina, jos virtausolosuhteet muuttuvat ja vesi samentuu esimerkiksi mökkirantojen ruoppausten takia.


Merenpohjaa, joka on täynnä tiheäkasvuista kasvillisuutta
Tähtimukulaparta on harvinainen ja silmälläpidettävä laji, jota esiintyy läntisellä Suomenlahdella ainoastaan Pohjanpitäjänlahdella. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Pohjanpitäjänlahden kasvilajisto on poikkeuksellisen runsas jokien kuljettaman ravinteikkaan veden ansiosta, ja lahdessa esiintyy kasveja, jotka muualla tunnetaan pelkästään makeanveden kasveina. Pohjanpitäjänlahti on erityinen eteläisen Suomen merialue, sillä siellä esiintyy monipuolinen otanta vesisammalia, jotka yleensä elävät makeammissa vesistöissä, kuten järvissä, joissa, puroissa ja lähteissä. Pohjanpitäjänlahdessa esiintyy ainakin luhtasirppisammalta, isonäkinsammalta, järvinäkinsammalta, saukonsammalta sekä hiljattain nimettyä tursonsammalta. Ensimmäinen kosketukseni vesisammaliin tapahtuikin sukeltaessani Pohjanpitäjänlahdella vedenalaisen meriluonnon inventointiohjelman VELMUn yhteydessä. Huomaamattomat vesisammalet jäävät pinnan alla monelta näkemättä, mutta aivan kuten rakkohaurukin, vesisammaletkin muodostavat tärkeitä elinympäristöjä monille selkärangattomille pohjaeläimille.


Vedenalainen kuva vesisammaltupsusta kiinnittyneenä kiveen
Vesisammal ei paljoa pröystäile ulkomuodollaan, mutta saattaa muodostaa elintärkeän keitaan merenpohjan eliöille. Tämä näkinsammalen ja tursonsammalen peittämä kivi on kuvattu Perämerellä (sen huomaa veden ruskeasta humuspitoisuudesta), mutta samat lajit löytyvät myös Pohjanpitäjänlahdelta.  Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus

Pohjanpitäjänlahdella esiintyy makean veden suursimpukoita, jotka ovat tuttuja etenkin lapsuuden uintireissuilta. Kun varpailla luuli nostaneensa kiven, niin hupsista, pintaan nousikin jättiläissimpukka! Toisin kuin sinisimpukoiden muodostamat tiheät yhteisöt, jotka aurinkoisena päivänä hyvässä näkyvyydessä ovat varsin kuvauksellisia, jäävät pohjaan kaivautuneet suursimpukat yleensä vähemmälle huomiolle. Pohjanpitäjänlahden alueella esiintyy ainakin Suomen yleisintä makean veden suursimpukkaa eli pikkujärvisimpukkaa sekä erittäin uhanalaista ja rauhoitettua vuollejokisimpukkaa. Suursimpukat ovat elinympäristönsä näkymättämiä uurastajia ja yksi aikuinen simpukka suodattaa vuorokaudessa jopa 40 litraa vettä. Simpukat tunnetaankin puhdistuslaitoksina, jotka poistavat pieniä partikkeleita kirkastaen samalla vettä. Paikallisesti suursimpukoilla saattaa olla hyvinkin suuri vaikutus vesistöön.


Isohko, ruskeakuorinen simpukka osittain näkyvissä pohjasedimentissä. Simpukan ympärillä pohjassa kasvaa matalaa vesikasvillisuutta.
Anodonta-suvun makeanveden simpukka osittain kaivautuneena pohjasedimenttiin. Kuva: Juho Lappalainen / Metsähallitus

Pohjanpitäjänlahdesta kirjoittaessa ei voi olla mainitsematta sen erityislaatuisia kalakantoja. Makeaa vettä vähäsuolaiseen Pohjanpitäjänlahteen tuovat Fiskarsinjoki ja Karjaan- eli Mustionjoki, joilla on tärkeä merkitys vaelluskaloille. Fiskarsinjokeen on kotiutettu meritaimenkantaa, joka myös lisääntyy joessa. Karjaanjoki on merkittävä erittäin uhanalaisen vaellussiian alkuperäinen lisääntymisalue sekä ollumerkittävä joki äärimmäisen uhanalaiselle meritaimenelle ja vaarantuneelle lohelle. Valitettavasti vaellusesteet sekä lisääntymisalueiden vähäisyys Karjaanjoessa estävät tällä hetkellä meritaimenen ja lohen luonnonlisääntymisen, mutta onneksi jo kaksi vaellusestettä on avattu kalateiksi. Aika näyttää, minkälainen merkitys Karjaanjoella tulee olemaan vaelluskalalajeille, kun koko joki avataan kalatieksi. Pohjanpitäjänlahti on tärkeä myös useille kaupallisesti tärkeille kaloille, kuten ahvenelle, kuhalle ja hauelle, joiden kudulle ja kalanpoikasille Pohjanpitäjänlahden tiheä vesikasvillisuus tarjoaa turvallisen ympäristön.


Hauenpoikanen lymyilee vedenalla ruovikon seassa.
Tämä hauenpoikanen on löytänyt itselleen turvalliseen piilopaikan ruovikon seasta. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Ongelmistaan huolimatta Pohjanpitäjänlahti tarjoaa monelle eliöyhteisölle keitaan, jota eliöyhteisöt osaltaan ylläpitävät. Meri meren sisällä, Itämeri pienoiskoossa, Suomen rannikon ainoa vuono... Pohjanpitäjänlahtea voi kuvailla monella tapaa, mutta arvokkaaksi EMMA-alueeksi se ei ole turhaan valikoitunut!

Aija Nieminen