Kalojen kutua korjaamassa

 

Ensin tehdään väliaikainen pato, sitten tyhjennetään puro. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Perämeren kansallispuistossa on Pensaskari-niminen saari, josta löytyy komea kluuvi, eli merestä maankohoamisen johdosta irti kuroutunut järvi. Täältä voit kuunnella podcastin fladoista ja niiden kunnostamisesta sekä muusta meriluonnonsuojelusta. Pensaskarin kluuvia vaivaa vieraslaji vesirutto, jota on yritetty poistaa kahtena kesänä, mutta turhaan (lue enemmän blogista). Toinen ongelma on laskuoja, joka on joskus padottu, ja josta merivesi pääsee kluuviin vain veden ollessa hyvin korkealla. Kluuvista löytyy kyllä kaloja, mutta vesi ei vaihdu meren ja kluuvin välillä välttämättä juuri silloin, kun kalojen pitäisi päästä nousemaan sinne kudulle. 

Pensaskarin saari sijaitsee Perärämeren kansallispuiston pohjoisosassa. Kluuvin laskuoja on aikanaan tukittu kokonaan suurilla kivillä (nuoli).

Biodiversea LIFE IP -hankkeen sloganina on "meriluonnon puolesta". Tätä on toteutettu mm. ennallistamisella ja kunnostuksella. Merenkurkussa meriharjusten kutusoraikoita on kunnostettu ja poikasia siirtoistutettu, Akionlahdella kunnostettu kalatietä.

Nyt kunnostettiin sitten Perämeren kansallispuiston Pensaskari-saaren kluuvin laskuoja, ja toiveena on, että tulevaisuudessa kalat pääsisivät helpommin ja useammin nousemaan kluuviin kutemaan.

Uoma kuivataan väliaikaisen padon avulla pariksi päiväksi ja siihen rakennetaan luonnollisen näköisiä pohjapatoja, joiden korkeus on tarkkaan mitattu kluuvin pintaan nähden. Kluuvi ei saa kuivua, mutta toisaalta veden pitäisi päästä merestä kluuviin. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kluuvista uomaan johtavaan kohtaan rakennettiin väliaikainen pato, jonka avulla uoma saatiin kuivaksi. Uomaan suurista kivistä rakennettu pato avattiin ja siihen rakennettiin kaksi uutta pohjapatoa, joiden yli korkeamman veden on kuitenkin tarkoitus päästä. Padot tehtiin mahdollisimman luonnonmukaisen näköisiksi ja niiden materiaalina käytettiin vain paikalta saatuja kiviä ja maa-ainesta. 

Isotkin kivet nousevat suhteellisen kevyesti, kun oikeat työkalut ovat käytössä. Rannan kiviä käytettiin purouoman maisemointiin. Kuvat: Essi Keskinen / Metsähallitus

Talven jälkeen nähdään, mitä jäät tekevä kunnostetulle uomalle, jos mitään, ja kuinka padot pitävät vettä. Työ ei kestänyt omalla, vuokratulla ja vapaaehtoistyövoimalla kuin kaksi päivää, joten myös korjaustoimet on nopeaa toteuttaa, jos padot eivät osoittaudu toivotunlaisiksi ja niitä pitää vielä muokata. Kluuviin ja Pensaskarin eteläpuolelle jäi nyt kaksi loggeria mittamaan vedenkorkeuden muutoksia ja lämpötiloja - loggerit poimitaan pois ennen jäiden tuloa ja viedään taas keväällä takaisin jäiden lähdettyä.

Toivotaan, että yhä useampi kala pääsee suojaisaan kluuviin kutemaan tulevana keväänä.

Essi Keskinen

Muita ennallistamisesta ja kunnostamisesta kertovia blogeja:

Moniongelmainen Akionlahti, ja voiko sitä korjata?

Ojasta allikkoon - miten vesi pysäytetään?

Päiväni kasvinkannattimena

Uuden äärellä - meriajokkaita istuttamassa

Podcast meriajokkaan istutuksesta

Tukea luonnonsuojelulle

Espoonlahtea ristiin rastiin

 

Veteen on joskus vaikea päästä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Merellä tuulee. Eilen siellä on tuullut lähes 18 m/s ja aallot ovat sen mukaisesti lähemmäs kolmimetrisiä. Minä ja tiimini emme siispäässeet tällä(kään) viikolla saareen Velmu-töihin.

Jotain pitäisi kuitenkin tehdä kun on tiimillinen ihmisiä, omalle työmaalle ei pääse ja työaika juoksee. Onneksi joku tarvitsee aina jotain apua maastotöissä.

Tällä kertaa se oli Biodiversea-tiimin potentiaalisia ennallistamiskohteita kartoittava tiimi, jolta irtosi meille kohde, jota he eivät ehkä itse olisi ehtineet kartoittaa, Espoonlahti. Sinne pääsee autolla ja työt pystyy tekemään SUP-laudoilla. Sinneppä siis!

Harmaa taivas, vettä tulee ja tuuli on kova. Tämän kesän hyviä työsäitä odotellaan vielä. Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

Eilen tietysti tuuli kovaa ja satoi, mitäpä muutakaan. Saatiin kuitenkin tehtyä pistemäisiä kartoituksia, mutta seuraavaksi päiväksi luvattiin ottaa suuremmat ankkurit. Tänäänkin tuuli, mutta suuremmat ankkurit pitivät, ja sade tuli vasta kun vaihdoimme pelastautumispukuja pois työrupeaman jälkeen.

Espoonlahdelta löytyi yksi verso kanadanvesiruttoa vuonna 2016. Nyt tehtävänä oli käydä katsomassa, onko kasvusto vielä siellä, onko se levinnyt, ja löytyykö lajia muualtakin lahdesta.

Kanadanvesirutto on vieraslaji, joka nimensä mukaisesti leviää rivakkaa tahtia sopivissa makeissa tai äärimmäisen vähäsuolaisissa murtovesissä kuten jokisuistoissa. Laji on levinnyt Suomen järviin ja lampiin ja peittänyt monelta osin muun kasvillisuuden kokonaan alleen. Kanadanvesiruttoa on torjuttu ja poistettu monin keinoin Järvi-Suomessa. Perämeressä sen poistamista on kokeiltu Perämeren kansallispuistossa, mutta käsin se lienee mahdotonta. Myös Akionlahdella Oulun edustalla kanadanvesiruttoa on torjuttu, mutta peittämällä se ja estämällä kasvien yhteyttäminen.

Haraa käytetään, kun pohjaan ei näy vesikiikarilla eikä olla sukeltamassa tai kahluusyvyydessä, ja halutaan silti tietää, mitä pohjassa kasvaa. Kuva: Paula Ruokolainen / Metsähallitus

Kahden päivän kovan yrityksen jälkeenkään kanadanvesiruttoa ei löytynyt Espoonlahdesta. On lähes mahdotonta sanoa 100 % varmuudella, että lajia EI olisi valtavassa lahdessa, mutta lähes sadan harauspisteen jälkeen voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että minusta lajia ei löydy Espoonlahdesta, eikä se missään nimessä ole päässyt dominoivaan tai edes leviävään asemaan.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että vuoden 2016 havainto on joko ollut todella erikoinen poikkeus, tai laji on tunnistettu väärin. Kallistuisin jälkimmäiseen sillä perusteella, että Espoonlahden vesi on suolaista. Kun se tuulen ja aaltojen vaikutuksesta pärskyi naamalle, suolan maistoi. Missään niin suolaisessa en ole ennen törmännyt vesiruttoon. Perämerellä vesiruttoa tavataan jokisuistoista ja joistakin lahdista, joihin laskee jokivettä, mutta ei varsinaisesta murtovedestä.

Ahdinpallero kasvaa joko pallomaisena muotona, jota löytyi myös, ja tällaisena lyhyenä, mattomaisena muotona. Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

Oli juurisyy mikä tahansa, hyvä uutinen on, että kanadanvesiruttoa ei tarvitse ruveta torjumaan Espoonlahdella, koska sitä ei siellä ole. Ei siis aivan huonosti käytetyt kaksi päivää, vaikka Espoonlahden mutainen vesi ja haralla kartoitetut näytepisteet olivatkin melko köyhä lohdutuspalkinto sille, että koko tiimi olisi halunnut olla Saaristomeren ulkosaaristossa 9.5 m Secchi-syvyydessä sukeltamassa.

Muitakin hyviä uutisia tästä kahdesta pääkaupunkiseutupäivästä oli. Ainakin kahdella pisteellä löytyi ärviöiden juuristosta uposkuoriaisten toukkia. Meriuposkuoriainen on silmälläpidettävä ja suojeltu laji, jonka toukat viihtyvät putkilokasvien juuristoissa. Uposkuoriaisia löytyy Suomesta kolmea lajia, joista erityisesti uhanalaisen meriuposkuoriaisen kanta on vahva nimenomaan Espoonlahdella. Toukista ei tiedä lajia ilman DNA-näytettä, mutta mitkä tahansa uposkuoriaislajin toukat ovat siis havainto plussan puolella.

Essi Keskinen

Toivon Agenda 2030

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet kiteytyvät Toivon agenda 2030 -tavoitteissa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Oulun kaupunki järjesti 8-9.5.2025 Toivon agenda 2030 -tapahtuman kaikille Oulun koululaisille. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Varmasti sekä palkitsevimpia että voimia vievimpiä työpäiviä ovat yleisötapahtumat. Niin paljon kuin nautinkin siitä, että lapset ja nuoret innostuvat Perämerestä, Itämeren suojelusta ja vedenalaisesta luonnosta, illalla olen aivan naatti ja poikki. Mutta hyvällä tavalla. 

Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut on järjestänyt Toivon Agenda -tapahtumia useina vuosina. Tänä vuonna Metsähallitus osallistui Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen SEaMoreEco -hankkeen kanssa koko kahden päivän ajan. Torstaina tapahtumapaikalla kävi 2000 päiväkoti- ja alakouluikäistä lasta, perjantaina tuhat yläkoululaista, lukiolaista ja ammattikoululaista. Kahdessa päivässä siis 3000 lasta ja nuorta. Oli siinä hulinaa.

Lavalla pyöri erilaista ohjelmaa melkein koko ajan, ja koko tapahtuman aukioloajan, klo 9 - 15, Metsähallituksen ja ELY-keskuksen pöydällä kävi kova hyörinä. Ainoastaan lounaaksi ehti istahtaa hetkeksi alas ja kuulla omat ajatuksensa, muuten oli koko ajan joku jonottamassa mikroskoopille tai pelaamaan muistipeliä.

Yltäkylläinen messupöytä houkuttelee lapsia ja nuoria luokseen. ELY-keskuksen uusi vedenalainen robottikamera (sininen laite oranssin laatikon päällä) kiinnosti monia, mutta muistipeliä pelattiin eniten. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus.

Tällä edustuksella tapahtumaan osallistuttiin. ELY-keskukselta SeaMoreEco -hankkeesta Anton Pajukoski, Metsähallitukselta Essi Keskinen. Kuva: Henna Anunti.

Pienemmät lapset saivat muistokseen varmasti lähinnä muistikuvan siitä, että Perämerestä löytyy paljon erilaisia lajeja ja mikroskooppi on jännä juttu, isommille nuorille pystyi jo sitten kertomaan hieman enemmän siitä, mitä me meribiologit työssämme teemme, miksi ja miten. 

Pikkulasten kanssa sekä mikroskooppi että muistipeli olivat täysi hitti. Arvuuteltiin ELY-keskuksen kollegan kanssa, mahtaisiko teini-ikäisiä nuoria enää seuraavana päivänä kiinnostaa muistipeli, mutta eipä olisi tarvinnut miettiä - peliä pelattiin koko päivä ja kovalla innolla. Olen nyt pelannut muutaman sadan lapsen ja nuoren kanssa varmaan 300 peliä muistipeliä kahden päivän aikana. 

Erityisesti nuorten kanssa lajikorttien kääntämisen yhteydessä mukaan sai sopivasti ujutettua myös faktoja: "Nämä kaikki kuvat on otettu Velmu-kartoitusten (Valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma) yhteydessä tai muissa meidän vedenalaiskartoituksissa." "Tämä on upossarpio. Se on uhanalainen vesikasvi, ja se on muuten tuossa ELY-keskuksen vetämässä SeaMoreEco -hankkeen logossakin, sen takia, että varmaan 80 % kasvin yksilöistä löytyy täältä pohjoiselta Perämereltä." "Päivän fakta: tämä kivinilkka tässä on Suomen ainoa kala, joka synnyttää eläviä poikasia eikä muni mätimunia." "Tämä on kanadanvesirutto. Se on vieraslaji, joka pääsi yli 100 vuotta sitten karkuun Kaisaniemen kasvitieteelliseltä puutarhalta ja nyt se on vallannut monet lammet ja pienemmät järvet, ja Perämerestäkin sitä löytyy jokisuistoista ja makeista sisälahdista. Sekä Biodiversea-hankkeessa että SeaMoreEco -hankkeessa ennallistamisessa on mietitty myös keinoja hävittää kanadanvesiruttoa, koska se saattaa vallata koko vesistön ja estää muita lajeja kasvamasta."

ELY-keskuksen kanssa yhteisesti tehdyt muistipelikortit olivat hitti sekä lasten että nuorten kanssa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Muistipeli upposi kaikenikäisiin. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus.

Mikroskooppi on yllättävän tehokas keino saada lapset ja nuoret kiinnostumaan. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus.

Kestävän kehityksen Toivon Agenda -tavoitteet oli hienosti leivottu tapahtuman ohjelmaan sisään. Meidän pöytämme edusti numeroita 14, 15 ja 17 eli "Säilyttää meret ja merten tarjoamat luonnonvarat sekä edistää niiden kestävää käyttöä" (=Vedenalainen elämä), "Suojella maaekosysteemejä, palauttaa niitä ennalleen ja edistää niiden kestävää käyttöä; edistää metsien kestävää käyttöä; taistella aavikoitumista vastaan; pysäyttää maaperän köyhtyminen ja luonnon monimuotoisuuden häviäminen" (=Maanpäällinen elämä) ja "Tukea vahvemmin kestävän kehityksen toimeenpanoa ja globaalia kumppanuutta" (=Yhteistyö ja kumppanuus).

Oppilaat saivat osallistua Toivon Agenda 2030 -bingoon, jossa pysty- tai vaakariville piti saada vähintään neljä ruksia, ja sitten pystyi osallistumaan leffalippujen arvontaan. Ruksin sai, kun kävi pisteellä, joka edusti jotakin seitsemästätoista tavoitteesta, ja teki pisteellä määrätyt tehtävät. Meidän pisteemme edusti vedenalaista elämää (luonnollisesti, meribiologeja kun ollaan ja meriluonnonsuojelua tehdään), maanpäällistä elämää (kollegamme sekä Metsähallituksella että ELY-keskuksella tekevät vastaavaa suojelutyötä, mutta veden pinnan yläpuolella) ja yhteistyötä ja kumppanuutta, koska olihan meitä samalla pisteellä ja samoissa hankkeissa kaksi organisaatiota, ja lisäksi teemme molemmat paljon yhteistyötä ruotsalaisten kollegojen kanssa, koska jaamme yhteisen Perämeren. Pisteellä piti vähintään katsella lajeja mikroskoopilla ja lupilla tai pelata lajimuistipeliä, ja samalla sai kuunnella selostusta vedenalaisen luonnon kartoituksesta ja meriluonnon ennallistamisesta.

Bingoarvontalapun sai jättää, kun pystyyn tai vaakaan kertyi vähintään neljä ruksia. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Muukin ohjelma oli loistavasti räätälöity kummankin päivän kohdeyleisölle. Pienempien lasten päivänä nauratti vatsastapuhuja Sari Aalto mm. Kakkis-hahmollaan, mutta kuitenkin esim. meren roskaantumisesta puhuen. Teinien päivänä katselimme tankotanssijaa ja kuuntelimme pohjoisen suomiräpin tähteä Stepaa. Kumpanakin päivänä jaettiin myös palkintoja Tool Camp -ongelmanratkaisutöistä, kuultiin esimerkiksi luontotoimittajan esitys ja nähtiin ja kuultiin nuorten itsensä esittämiä kappaleita ja tanssiesityksiä, jotka tavalla tai toisella liittyivtä Toivon Agenda 2030 -tavoitteisiin. Itseäni meinasi suorastaan itkettää kun koulun bändi esitti upeasti John Lennonin kappaleen Imagine.

Vatsastapuhuja Sari Aalto toi esityksessään esiin mm. Itämeren roskaantumisongelman. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Mitä me tehtiin lapsena koulun hauskoina tapahtumapäivinä? Käytiin läheisessä eläinpuistossa katsomassa käärmeitä pienissä, likaisissa terraarioissa, ja takapihalla oli karuselli ja pomppulinna.

Oli taas ilo ja kunnia jutella niin monien fiksujen, kiinnostuneiden ja innostuneiden lasten ja nuorten kanssa. Viime keväänä pääsin osallistumaan YK:n kestävän kehityksen Itämeri-nuorisoleirille, ja siellä tuli sama tunne: kyllä nuorison varaan uskaltaa jättää tulevaisuuden, jos sitä ei nyt ennen heidän aikuistumistaan ehditä pilata aivan kokonaan.

Essi Keskinen

P.S. Näissä hanke- ja organisaatio-T-paidoissa edustin:

Metsähallituksen työntekijänä Metsähallitus-T-paidassa... Kuva: Anton Pajukoski / ELY-keskus

...Velmu-kartoittajana... Anton Pajukoski / ELY-keskus

... ja Biodiversea-hankkeessa mm. ennallistamassa meriluontotyyppejä. Anton Pajukoski / ELY-keskus

Öljyä laineilla

Ahvenpankin uimaranta on suljettu, kunnes viimeisimpien vesinäytteiden tulokset saapuvat. Öljy on vaarallista sekä ihmisille että eläimille myös ihon kautta "nautittuna", ei vain nieltynä. Allergiset saattavat saada siitä pahojakin ihoreaktioita, ja koiran turkista öljykerrosta on hyvin vaikea saada pois. Kuva: Lotta Mattila

"Maanantaina 22.7.2024 PVO-Vesivoiman Isohaaran voimalaitoksella sattuneessa öljyvuodossa kulkeutui 500 litraa öljyä Kemijoen ranta-alueille Torniossa, Keminmaassa ja Kemissä. Kemijoesta otetuissa vesinäytteissä ei havaittu mitattavia määriä öljyhiilivetyjä."

Näin uutisoi Kemin kaupunki päivitetyssä tiedotteessaan reilu viikko onnettomuuden jälkeen tiistaina 30.7.2024.

Ahvenpankin hiekkarannalta löytyi ohut öljykalvo heti öljyvuodon jälkeen. Kuva: Lotta Mattila

Mitä tapahtuu, kun veteen pääsee öljyä? Öljy on hyvin haitallista kaikille eliöille. Öljyn laadusta riippuen se voi joko haihtua pinnalta itsestään, ajautua rantaan ja sotkea sekä eläimet, kasvit että rannan tai upota pohjaan, jossa se vaikeuttaa pohjaeläimistön ja -kasvillisuuden elämää. Kukaan ei halua öljyä Itämereen (eikä maallekaan, tietysti) ja siksi meillä onkin tehokas koneisto, joka pyörähtää käyntiin öljyvahingon sattuessa.

Kemin öljyvahingon oli huomannut tarkkaavainen kansalainen, joka teki siitä ilmoituksen. Öljyvahingot ilmoitetaan ensisijaisesti hätäkeskukseen, joka mobilisoi lähimmän pelastuslaitoksen, tässä tapauksessa Lapin pelastuslaitoksen. Kemin palolaitokselta tehtiin tarkastuskäynti Isohaaran voimalalle, jonka tulvaluukkujen alapuolelle levitettiin 2 x 80 m litteää imeytyspuomia öljykalvon poistamista varten. PVO-Vesivoiman Isohaaran voimalaitos sulki vuotaneen turbiinin.

Kansalaisten ilmoittamat öljyhavainnot 31.7.2024. Kartta: Envineer Oy

Kun pelastuslaitos ja vuotava taho ovat tehneet kaiken voitavansa, että öljyä ei pääsisi maastoon enempää ja että vuoto saataisiin rajattua suuremmalta leviämiseltä, alkaa öljyonnettomuuden seurausten ja öljyyntyneiden alueiden puinti yhteistyössä lianneen tahon, pelastuslaitoksen, kaupungin, terveysviranomaisten, ELY-keskusten ja usein myös esimerkiksi Metsähallituksen Luontopalvelujen, Suomen ympäristökeskuksen, rajavartiolaitoksen, meripelastuksen ja WWF:n kanssa. Jos öljyvuoto tapahtuu avomerellä, onnettomuuden organisoinnista vastaa nykyisin Rajavartiolaitos (Pelastuslaki 27 a §).  Kun öljyvuoto sattuu maalla tai sisävesissä, alueelliset viranomaiset ovat vastuullisia öljyntorjunnan organisoinnista.

Ilmoitetut, tarkastetut ja havaitut öljyyntyneet alueet 25.7.2024. Matalan jokisuiston koluaminen läpi on hidasta ja hankalaa, syvemmän uoman rannat tarkastaa helpommin. Kartta: Envineer Oy

Jokaisella ELY-keskuksella on alueelleen tehty öljyntorjuntasuunnitelma, jossa myös torjuntatilanteen komentoketju on tarkkaan määritelty. Jos öljy likaa esimerkiksi lintuja, WWF:lle voidaan antaa mandaatti ryhtyä vapaaehtoiseen öljyyntyneiden eläinten ja rantojen puhdistukseen. Metsähallitukselta saatetaan pyytää paikallista asiantuntija-apua sekä maaston että lajiston suhteen, ja rajavartiolaitos ja meripelastus voivat ilmoittaa merelle levinneen öljyn laajuudesta. Terveysviranomaiset antavat ihmisiä ja eläimiä koskevia rajoituksia ja neuvoja. Esim. Kemin öljyturman yhteydessä terveysviranomaiset kehottivat kaupunkeja sulkemaan uimarantoja vedessä esiintyneen öljykalvon ja rannalle päätyneen öljyn johdosta. Vedessä, jossa selkeästi on havaittavissa öljyä, ei saa uida, eivätkä siinä saa uida myöskään lemmikkieläimet. 

Lapin pelastuslaitoksen ja Envineer Oy:n kanssa lähdössä tarkastamaan Kemijokisuiston Natura-alueiden ja epävirallisten hiekkarantojen mahdollisia öljyyntyneitä alueita. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Hyvin nopeasti kuvaan astuvat myös konsultit, jotka ottavat vesi- ja maaperänäytteitä, jotka lähetetään laboratorioihin analysoitaviksi. Jos öljyn lähde ei heti ole täysin selvä, voidaan se joutua päättelemään näytteiden perusteella.

Öljyvahinkojen torjunta- ja muista kustannuksista vastaa aiheuttaja tai tämän vakuutusyhtiö. Viranomainen vastaa torjuntakustannuksista siihen saakka, kunnes ne saadaan perittyä vastuulliselta taholta. Jos öljyvahinko on ollut suuri, sen jälkiseuraamuksena voidaan joutua esimerkiksi kunnostamaan öljyyntyneitä maa-alueita. Todella suurissa öljyturmissa kuten Alaskan Exxon Valdezin (1989) tai Meksikonlahden Deepwater Horizonin (2010) tapauksessa jälkiä saatetaan joutua korjaamaan vuosikausia ja onnettomuuden vaikutukset näkyvät alueella vuosikymmeniä.

Lapin pelastuslaitoksen viemäriputkiveneellä pääsi hyvin matalillekin rannoille tarkastuskäynneille.  Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kemin öljyonnettomuudesta oli ehditty pitää yksi viranomaisneuvottelu kun Lapin ELY-keskukselta soitettiin Metsähallitukselle eli minulle. Minä ja Velmu-tiimini työskentelemme Kemissä vedenalaiskartoitusten parissa koko elokuun joten olimme kätevästi paikan päällä. Lisäksi olen profiloitunut Metsähallituksella Perämeren aluemeribiologiksi, joten minut oli helppo kutsua kokoukseen. Kemin tapauksessa Metsähallituksen huomioiminen johtui vuodon leviämisalueen lähelle sijoittuvista Natura-alueista, joiden hoidon ja käytön suunnittelu on Metsähallituksen vastuulla. 

Viikko vuodon tapahduttua lähdin Envineer Oy:n konsultin ja Lapin pelastuslaitoksen kanssa tarkastamaan Perämeren saarten natura-alueiden rantoja ja muutamia epävirallisia uimarantoja Kemijoen suistossa. Yhteistyö eri tahojen kanssa toimi hienosti - pelastuslaitos hoiti kuljetukset hyvin matalalle jokisuistoalueelle ja lennätti droonia, Envineer Oy:n konsultti otti näytteitä ja suoritti visuaalista tarkastusta (ja välillä haisteli hiekkaa ja heitteli rantahiekkaa veteen, jolloin sen joukossa mahdollisesti piileskelevä öljy nousee kalvona pintaan) ja minä lähinnä ihmettelin menoa. Sattumalta löysin kolme uutta havaintopaikkaa uhanalaiselle vesipaunikolle, joten minun kannaltani retki oli onnistunut. Myös öljyonnettomuuden jälkitorjunnan kannalta, koska öljyä ei löytynyt.

Paunikko on kaikessa vaatimattomuudessaan suloinen kasvi. Onneksi tällä tarkastuskäynnillä öljyä ei löytynyt, mutta uhanalaisia lajeja kyllä.  Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Säännölliset viranomaisneuvottelut jatkuvat vielä, kunnes uimarannat pystytään avaamaan ja koko jälkirumba on käsitelty. Maankunnostustöitä ei tarvinne tällä erää tehdä, koska öljyä ei päässyt maastoon niin suuria määriä. Suurimmat haittavaikutukset ovat aiheutuneet uimareille ja rantojenkäyttäjille, jotka eivät ole voineet mennä veteen. Muuten tämän onnettomuuden vaikutukset jäänevät melko pieniksi.

Ns. suoöljy, bakteerin aiheuttama öljykalvon näköinen ohut kelmu veden päällä, on täysin luonnollinen ja harmiton ilmiö. Sen erottaa öljystä mm. siitä, että bakteerien aiheuttama kalvo ei haise miltään. Kuva: Lauri Manninen / Lapin Pelastuslaitos

Kansalaishavaintoja kertyi eri puolilta Kemijokisuistoa ja lähes kaikki pyrittiin tarkistamaan maastossa. Joskus maastosta löytyy ns. suoöljyä, rautabakteerin aiheuttamaa sateenkaaren väreissä kiiltelevää kalvoa, joka näyttää erehdyttävästi öljyltä. Se ei kuitenkaan haise öljyltä ja usein sen alkulähde on selvästi esim. turpeen tai kasvillisuuden alla eikä esim. venerantaan unohtuneessa öljykanisterissa. Ympäristöviranomaiset ovat kuitenkin kiinnostuneita kaikista öljyltä vaikuttavista havainnoista, joten jos ilmoitus tulee, joku käy havainnon tarkastamassa.

Vesinäytteitä on otettu valituista kohteista öljyvuodosta alajuoksulle. Kuva: ELY-keskus

Näin öljyvahingon torjunta ja jälkitorjunta siis lähtevät purkautumaan - tiiviinä viranomais- ja muuna yhteistyönä lukuisien eri tahojen kanssa.

Essi Keskinen

Moniongelmainen Akionlahti, ja voiko sitä korjata?

 

Akionlahti on suuri merestä irti kuroutunut kluuvijärvi. Kuva: Anton Pajukoski / POP-ELY (SeaMoreEco)

Akionlahdella on monta ongelmaa. Rehevöityminen on niistä yksi pahimpia, mutta myös vieraslajit vaivaavat. Oireina rehevöitymisestä ovat mm. veden samentuminen, runsaista ravinteista kielivä kasvillisuus kuten karvalehti, levittäytyvät järviruokoniityt ja talvinen hapettomuus. Monet ojitusojat johtavat vesiään Akionlahteen, joka on yhteydessä mereen vain kahden kapean uoman kautta. Vedenvaihto mereen on vähäistä.

Akionlahdelle on pesiytynyt vieraslaji kanadanvesirutto, joka helposti ottaa ylivallan kaikesta muusta kasvillisuudesta. Sen mätänevät kasvimassat aiheuttavat hapettomuutta ja peittävät alleen kaiken muun. Lisäksi se saa aikaiseksi äkillisiä pH-vaihdoksia, joita muiden kasvien voi olla vaikea sulattaa. 

Pohjaan asennettavaan juuttikankaaseen leikataan reikiä, että kankaan alle ei jää ilmakuplia. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Järviruoko levittäytyy matalilla rannoilla ja saa aikaan umpeenkasvua. Samaa tekee leveäosmankäämi, joka on alkanut lisääntyä vahvasti Akionlahdella. 

Akionlahdella on kuitenkin vahva biologinen arvonsa. Se on kluuvijärvi, fladasta seuraava askel kohti järveä. Fladat ovat maankohoamisen seurauksena merestä irti kuroutuvia lahtia, ja kluuvi on jo lähes irti merestä. Akionlahden vesitilannetta parantamaan on kluuviin aikanaan avattu myös toinen uoma, mikä johti siihen ongelmaan, että kuivaan aikaan lahti kuivui lähes umpeen kaiken veden paetessa mereen. Myöhemmin uomiin rakennettiin pohjapadot niin että kaikki vesi ei pääse karkaamaan kuivinpaankaan vuodenaikaan.

SUP-lautojen armada valmiina lähtöön! Akionlahdella näppärin kulkuväline on SUP-lauta, jolla pystyy kuljettamaan sekä juutikankaat että tarvittavat kivet. Kuva: Eveliina Lampinen / POP-ELY

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Akionlahti on Natura2000 -verkoston luonnonsuojelualue. Alueella on monia Natura-luontotyyppejä  ja ne edustavat rannikon maankohoamisrannan erilaisia sukkessiohabitaatteja. Alue on hyvin tärkeä sekä lintujen muutolle että pesimiselle, sieltä löytyy uhanalaista vesikasvillisuutta (rauhoitettu upossarpio) ja uhanalaisia lintuja ja kluuvi on erittäin tärkeä kalojen kutualue. Heti lahden ulkopuolelta mereltä löytyy rauhoitettu meriuposkuoriainen. Akionlahden rantaniittyjä hoidetaan laiduntamalla.

Paikalliset asukkaat tulevat helposti juttelemaan ja kertovat, kuinka heidän lapsuudessaan 60-70 -luvuilla lahti oli kirkasvetinen ja hiekkapohjainen, siellä oli syviä kohtia, joihin lapset hyppivät uimaan ja kalansaaliit olivat suuria. Nyt näkyvyys ei ylitä kymmentä senttimetriä, pohja on pehmeää ja pöllyävää eikä mistään löydy syvää kohtaa. Kalastus on vähentynyt lähes olemattomiin.

Talvisia kalakuolemia ja keväistä kalojen kutunousua helpottamaan Oulun kaupunki, Suomen vapaa-ajan kalastajat, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Metsähallitus tekivät kevyitä toimenpiteitä toisella mereen johtavista uomista muutama vuosi sitten. Vuonna 2021 asennetut ohjuriaidat on sittemmin poistettu niiden toimimattomuuden vuoksi, ja koska jäät liikuttelivat niitä. Nousua helpottava kivikkouoma on paikoillaan.

Työmaata kohti menossa! Kuva: Anton Pajukoski / POP-ELY

Ensin lahdelta etsittiin vesiruttoesiintymät, jotka voitaisiin peittää. Kluuvia kartoitettiin jo vuosi sitten, mutta tänä kesänä karvalehti on syrjäyttänyt monet vesiruttokasvustot. Lopulta juuttikankaille kuitenkin löytyi sopivat paikat ja ne asennettiin pohjaan. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Nyt suomalais-ruotsalainen yhteistyöprojekti SeaMoreEco on ottanut yhdeksi pilottikunnostuskohteekseen Akionlahden. Tarkoitus on kokeilla kahden erilaisen peittämis- tai tukahduttamismenetelmän avulla vieraslaji kanadanvesiruton poistamista. Koska kluuvista löytyy myös rauhoitettua upossarpiota, esimerkiksi koko lahden nuottaaminen vesiruton poistamiseksi ei tule kysymykseen. Lisäksi kanadanvesirutto ei ole (vielä?) vallannut koko kluuvia, vaan sitä löytyy runsaina kasvustoina sieltä täältä.

Kanadanvesiruton poistamista käsin pilotoitiin Perämeren kansallispuistossa 2021-2022, mutta valitettavasti vesirutto oli jo päässyt asettumaan Pensaskarin kluuviin liian vahvasti.

Metsähallituksen vesiluontotiimin Velmu-kenttätiimi Perämereltä pääsi auttamaan POP-ELYä juuttikankaiden asettelemisessa pohjalle. Muutamien neliömetrien kokoisilla kankailla kokeillaan, voidaanko tiheitä vesiruttokasvustoja tukahduttaa estämällä niiltä pääsy valoon ja yhteyttämiseen. Juuttikankaat painettiin pohjaan ja kiinnitettiin kivillä ja niiden annetaan olla pohjalla kahden kasvukauden ajan - peiton alle kurkataan siis ensi kertaa ensi vuoden syksyllä.

Tukholman satamaan jumittuneet kelluvat pressut asennetaan myöhemmin. Ne ankkuroidaan paikoilleen pehmeään pohjaan niin että pressu kelluu kluuvin pinnalla ja valolta suojattavan alueen reunat peittyvät pohjaan asti ulottuvilla "verhoilla". Tarkoitus on sama kuin juuttikankailla - estää valon pääsy ja yhteyttäminen kasveilta. 

Juuttikangas asennetaan pohjaan ja kiilataan sinne kivillä. Kuva: Eveliina Lampinen / POP-ELY

Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kaikkia menetelmiä täytyy testata ennen kuin voidaan sanoa, mikä toimii ja mikä ei, ja minkälaisissa olosuhteissa. Juuttikangasta on myös asennettu pohjoisempaan Tukkikarin kluuviin, josta löytyy hyvin laajasti uhanalaista upossarpiota vieraslaji kanadanvesiruton joukosta.

Juttelin erään paikallisen asukkaan kanssa. Hänen mielestään teimme ihan höpöjä ja että "eihän tuo nyt tietenkään toimi!" Yritin perustella, että kaikkia menetelmiä pitää testata pienimuotoisesti ennen kuin niiden toiminnasta tai toimitattomuudesta voidaan sanoa yhtään mitään. Erityisesti alueilla, joilla operoidessa voi törmätä uhanalaisiin lajeihin ja luontotyyppeihin, varovaisuus on paikallaan.

Pari vuotta sitten käynnistyi Suomen suurin meriluonnonsuojeluun tähtäävä IP LIFE -hanke Biodiversea, jota luotsaa Metsähallitus. Yksi hankkeen vahvoista kärjistä on meriluontotyyppien kunnostaminen. Sitä varten SeaMoreEcon pilottikokeilussakin ollaan kuulolla ja oppimassa mahdollisia menetelmiä maastossa.

Akionlahti on hyvin rehevä. Sieltä löytyy valtavasti esim. ristilimaskaa. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Ja tältä se vesirutto sitten näyttää! Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Juuttikankaat asetettiin pohjaan kivien avulla. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Parin vuoden sisällä nähdään, toimiiko jompi kumpi tukahduttamismenetelmistä vai ei. Kustannukset menetelmän testaamiseen eivät ole olleet erityisen isot. Pilotointeja erilaisista kunnostusmenetelmistä kuitenkin tarvitaan nyt kun EU:n ennallistamisasetuskin vasta hyväksyttiin.

Essi Keskinen

P.S. Jos ennallistaminen tai kunnostus ovat termeinä vieraita, niin ne olivat itsellenikin vielä vähän aikaa sitten. Jos haluat vielä syventää tietämystäsi, tässä tämänhetkinen tietämys Itämeren meriluontotyyppien kunnostamisesta ja ennallistamisesta.

P.S. 2 Myös siirtoistutus voi olla ennallistamista.

Ojasta allikkoon - miten vesi pysäytetään?

Kun alueelle on tehty hyvä suunnitelma, sen toteuttamisesta pystyvät huolehtimaan aivan tavalliset mökkiläisetkin. Tai "tavallinen" ei ehkä kuvaa jokaista mökkiläistä, joka haluaa lähteä vesienkunnostustalkoisiin, mutta tulevaisuudessa toivottavasti useampikin paikallisasukas tai mökkiläinen innostuu hoitamaan alueensa vesistöjä. Kuva: Anssi Puutio

Osallistuin Pro Agrian järjestämille kunnostuspäiville. Puolitoista päivää kuunneltiin seminaareja ja paneelikeskustelua, puoli päivää retkeiltiin kunnostetulla alueella.

Kyse oli vesienhoidosta - siis valuma-alueista, järvikunnostuksista, kosteikoista, HaSu-maista eli happamista sulfaattimaista, raudan valumasta jne. Osallistuin seminaariin, koska kaikki hyvä, mitä tämä vesienhoitoporukka pystyy tekemään vesille ennen kuin ne valuvat minun työmaalleni Perämereen, on pelkkää plussaa.

Itämeren suurin ongelma on rehevöityminen. Monia mereisiä luontotyyppejä ei siis kannata ennallistaa tai kunnostaa, jos niiden ongelma on nimenomaan rehevöityminen. Myös tumma vesi, kiintoaineet ja happamuus saattavat vaivata rantavesiä. Ja suurin osa tästä tavarasta valuu Itämereen maalta. Kannattaa siis kiinnittää huomionsa valuma-alueen vesienhoitoon, rannikon kosteikoihin ja happamien sulfaattimaiden asianmukaiseen käsittelyyn, jos haluaa tehdä jotakin Itämeren vedenlaadulle.

Laskeutusallas voi näyttää vaikka tältä. Työ on vuoden vanha eli vasen reuna, johon ruoppausmassat on läjitetty, lähtee pikkuhiljaa maisemoitumaan. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Puolentoista päivän teorian jälkeen oli käytännön aika. Bussi nouti seminaarilaiset ja vei parinkymmenen minuutin matkan päähän Oulun keskustasta Niilesjärven rantaan. Tänne on Oulun kaupunki tilannut Kosteikkomaailman Juha Siekkiseltä suunnitelman järven valuma-alueen vesien käsittelemiseksi ennen niiden laskua järveen. 

Näimme putkialtaan, laskeutusaltaita, pintavalumakenttää, metsäojien padotusta, puukasetteja, viiksiojia... Vieraat sanat vilahtelivat, mutta muuttuivat konkreettisiksi kun seisoi rapsakassa pikkupakkasessa laskeutusaltaan laidalla ja kosketteli puukasetin tukkien niljakkaita pintoja, johon kaikenlaista kiintoainesta ja mikrofilmiä oli jo alkanut kertyä.

Laskeutusaltaiden tarkoituksena on hidastaa veden kulkua niin pitkäksi aikaa, että kiintoaineita ehtii laskeutua altaan pohjaan. Allas pitäisi käydä tyhjentämässä aika ajoin, muuten se ajan myötä madaltuu eikä enää toimita tehtäväänsä. Kun vesi on liikkunut hitaasti tai seissyt aikansa altaassa, se valuu kynnyksen yli hieman kirkkaanpana seuraavaan altaaseen. 

Puukasetit ovat joko yhteen sidottuja tai vain päällekkäin pinottuja tukkeja, jotka keräävät pintaansa kaikenlaista kiintoainesta vedestä. Samoin toimivat metsäojiin nakatut kuusenoksat, joihin oli parin viikon ojassaolon jälkeen tarttunut jo hurja kerros kaikenlaista "töhkää". Paksu ruskea mikrofilmi peitti yksittäiset neulaset. Metsäojan sulkeva luonnonmateriaaleista eli puusta ja turpeesta rakennettu pato pysäyttää veden kulun ojassa ja ohjaa sen viiksiojia eli pääojasta sivuun johtavia ojia pitkin ympäriinsä niin että metsän pohja soistuu. Pintavalunta kasvillisuuden päältä kerää lisää kiintoaineita sekä tietysti ravinteita. Metsä tästä kyllä kärsii, mutta Niilesjärven tämä ranta on Oulun kaupungin omistamaa ja kaupunki päätti viisaasti panostaa vesistökunnostukseen muutaman tuhannen puunkaatoeuron sijaan.

Havut keräävät kiintoaineita läpi virtaavasta vedestä ja puut ja oksat hidastavat veden juoksua. Kuva: Anssi Puutio

Siekkinen itse oli ohjaamassa kaivinkonekuskia, kun puolitoista metriä syviä putki- ja laskeutusaltaita kaivettiin. Mökkiläisille ojennettiin suunnitelma siitä, mitä toimia metsäojille pitäisi tehdä ennen kuin ne laskevat vetensä Niilesjärveen. Talkoilla syntyi patoja ja lapioilla viiksiojia. Työn tulos oli hienosti levinnyt ojan vesi, josta iso osa kiintoaineesta jumittuu kasvillisuuteen ennen päätymistään Niilesjärveen. 

Juttelin muutamien muiden seminaarilaisten kanssa. Ammattilaisten (ELY-keskukset, SYKE, Pro Agria, Metsäkeskus, Metsähallitus) lisäksi paikalla oli kiinnostuneita mökkiläisiä, vastavalmistuneita luonnonmaantieteilijöitä ja mm. kulttuuriantropologi, joka tutki vesistökunnostusta humanistin silmin. Vesistökunnostus aletaan onneksi pikkuhiljaa nähdä melko läpileikkaavana aiheena - vettä ei voi suojella vain yhdessä paikassa, koska se kerää mukaansa kaikenlaista koko siltä matkalta, minkä se kulkee reitillään sadepilvestä turvesuolle, ojitusojaan, jokeen, järveen ja lopulta Itämereen. Metsäojitus ei ole irrallinen asia Itämeren kunnosta eikä vesiensuojelu ole vain tietyn yksittäisen tahon asia vaan kuuluu kaikille metsänomistajista kaupungin ympäristötarkastajiin, mökkiläisiin, kaupungin hulevesistä huolehtiviin ja lopulta meihin meribiologeihinkin asti.

Essi Keskinen

L niin kuin Luonnnontilainen

 

Punanäkinpartaniitty ja hapsivita kylpevät kauniisti auringonpaisteessa luonnontilaisessa fladassa. Kuva: Rupert Simon / Metsähallitus

Välillä luonnon kauneus sykähdyttää niin että tuntuu että pakahtuu. Eilen alkoi itkettää, kun teimme Velmu-töitä niin kauniissa ja luonnontilaisessa fladassa.

Tänä vuonna Velmu-työt (valtakunnalliset vedenalaisen luonnon kartoitukset) kohdistuvat laguuneihin ja fladoihin, jotka on mallinnettu skaalan "huono/ihmispaineiden vaivaama - hyvä/luonnontilainen/monimuotoinen" ääripäihin, siis ns. "hyviin" ja "huonoihin" laguuneihin. Tästä blogista voi lukea aiheesta lisää. Luontohan on mitä on ja kaikki luonto on aina hyvää luontoa, mutta tällä kertaa hyvällä ja huonolla tarkoitetaan luontoarvoja - mitä enemmän ihmispaineita (mökkejä, veneilyä, ruoppauksia jne), sitä huonommat luontoarvot, mitä enemmän luonnontilaisuutta, uhanalaisia lajeja ja luontotyyppejä ja luonnon monimuotoisuutta, sitä enemmän luontoarvoja. 

Suojaisat näkinpartaisniityt on uhanalainen luontotyyppi, jota löytyy usein luonnontilaisista suojaisista fladoista. Kuva: Rupert Simon / Metsähallitus

Kalat viihtyvät näkinpartaisten ja hapsivitojen kansoittamissa laguuneissa. Kuva: Rupert Simon / Metsähallitus

Tallörenin kahden fladan kokonaisuus Vaasan saaristossa oli juuri tällainen luonnontilainen ja käsittämättömän upea kahden lagunin alue. Teimme koko päivän töitä vesikiikareilla, joilla vielä kahden metrin syvyydeltä näkyi selvästi pohjaan. Vesi oli kristallinkirkasta, koska tiheä näkinpartaisniitty mukula- ja punanäkinpartoja pitää veden kirkkaana ja sitoo pöllyävän pehmeän pohjamudan ritsoideillaan (juurtenkaltaisia pohjaan takertuvia rakenteita - näkinpartaiset ovat nimittäin viherleviä eivätkä putkilokasveja, vaikka näyttävätkin kovasti kasveilta eivätkä niinkään leviltä).

Rupert snorklasi fladassa ja sanoi, että ei meinannut mahtua veteen kaikilta niiltä kaloilta. Särkikaloja, ahvenia, kalanpoikasia ja haukia mulskahteli, polskahteli, pärskähteli ja muljahteli joka puolella. Välillä vain näkyi, kun pohjasta nousi sienipilvimäinen musta mutapöllähdys, kun jokin kala lähti SUP-laudan edestä kuin tykin suusta. 

Ahvenvidat kurkottelevat pinnalle vaatimattomine ruskeine kukkineen. Kuva: Rupert Simon / Metsähallitus

Punanäkinparrat hehkuvat kuin vedenalaiset auringot. Kuva: Rupert Simon / Metsähallitus

Töiden tekemistä varten tehdään keväällä karttoja ja suunnitellaan alustavasti, minne kasvillisuuslinjat ja -pisteet sijoitetaan. Oikeassa alakulmassa on punaisella SYKEn (Suomen ympäristökeskus) tekemä mallinnus arvokkaimmasta meriluonnosta. Tässä fladassa malli todella piti paikkansa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tiheät punanäkinpartaniityt paistoivat kirkkaan oransseina tyynen pinnan alta ja mukulanäkinpartojen muodostamat tiheät niityt hehkuivat lähes neonvihreänä. Oranssit lisääntymispallerotkin pystyi näkemään selvästi pinnalta. Merinäkinruohot kurkottelivat muun kasvillisuuden seasta kohti pintaa ja korkeimpana kohosivat komeat hapsividat vaatimattomine kukkineen.

Suojaiset näkinpartaisniityt ovat uhanalainen luontotyyppi. Monessa tämän kesän kartoituskohteessa on käynyt kova ihmiskoura kaivinkoneen muodossa ja usein fladan suu eli hieman matalampi kynnys, joka johtaa merestä fladaan, on ruopattu auki ja veneelle sopivaksi. Tällaisissa fladoissa keskellä laguunia kulkee usein mökkilaiturille johtava ruopattu ränni, kasviton mutapohjaura, joka on 50-80 cm syvempi kuin muu flada. Eräästä vasta ruopatusta fladasta löysimme kaksi uposkuoriaista, joista toinen oli uhanalainen, suojeltu ja rauhoitettu meriuposkuoriainen. Koko sen elinympäristö oli kaivettu ylös ja taputeltu rannalle laiturinpohjaksi. Pistää miettimään, tarvitseeko joka ikisen mökin pihalle asti päästä veneellä.

Mutta sellaisina päivinä kuin eilen, kun koko päivän vain hymyilyttää, tai vuorotellen luonnon kauneus itkettää, voi vain kiitellä sitä, että vielä löytyy myös luonnontilaista, ruoppauskoneen koskematonta meriluontoa.

Essi, meribiologi