tiistai 31. heinäkuuta 2018



“Missä on se paikka, jossa on niitä akvaarioita?”


Metsähallitus Kotkan meripäivien Itämerikylässä

Teltta, jossa lukee "Tervetuloa Itämerikylään".

Kotkan meripäivillä järjestetty Itämerikylä on selvästi vuosien saatossa vakiinnuttanut paikkansa kävijöiden tietoisuuteen. Sen verran taajaan kyseltiin infotiskiltä ohjeita festarialueen reunamilla sijaitsevaan telttaamme. 

Tänäkin vuonna Kylään oli kokoontunut suuri joukko asiantuntijoita aina lasten luontokoulusta  jätevedenkäsittelyn asiantuntijoihin jakamaan tietoa tiedonjanoiselle kansalle. Ja missä meri, siellä tietysti myös iloinen ja alati vaihtuva kokoonpano Metsähallituksen meribiologeja!

3 ihmistä teltan edessä.
Reippaat ja rehdit meritietopankit Timo, Jamina ja Jyri valaisemassa kansaa


Monet osasivat jos alueelle sisään astuttuaan kysyä neuvoa kalojen ja muiden meriolioiden luokse ja meiltähän tietysti niitä paljon udeltuja akvaarioita löytyi. ”Pahoinvoivassa Itämeressä” lapset saivat kummeksua vedessä höllyviä roskia ja sameaa vettä. Sen sijaan ”Hyvinvoivan Itämeren” -akvaariossa vesi oli kirkasta ja lajikirjo monimuotoista.

Pahoinvoivaan mereen oli koottu myös ihmisen Itämereen tuomia uusia tulokkaita. Näytillä oli vieraslajeja piikkimonneista vaeltajasimpukoihin sekä uutiskynnyksenkin toisinaan ylittäneitä Itämerta pikavauhtia valloittavia mustatäplätokkoja. Kaukasin retkikunta koostui Saaristomereltä tuoduista liejutaskuravuista, jotka pääsivät matkan varrella lepuuttamaan kaikkia neljää jalkapariaan yöpymällä erään helsinkiläiskeittiön jääkaapissa.
Pieni rapu kököttää hiekkapohjalla.
Kyseinen rapu ei nyt mielellään esiintyisi

Kaikkein hyvinvoivimpia tuntuivat silti olleen ahvenet, jotka yön tunteina tyhjensivät allasta muista näyttelykohteista. Kyseisten ahmattien akvaariosta harvenivat pienemmät näyttelykumppanit päivä päivältä.

Pieni ahven akvaariossa.
Jaa missä ne kolmipiikin poikaset?  Miä en on kyllä nähny. Kysäseppä viä Raimolta.

Akvaarioiden lisäksi tilavaan telttaamme oli kasattu hengästyttävän paljon tietoutta ja tekemistä jokaiselle ikäpolvelle. Yhdessä nurkassa askarreltiin limaa samalla kun viereisellä ruudulla pyöri reaaliaikainen kartta Itämeren laivaliikenteestä. Toisessa kulmassa oli löhöilytilaa ja lastenkirjoja, joita olivat kuuntelemassa myös kaksi lukukoiraamme. Kävijöille avattiin myös jäteveden puhdistusta ja ruokavalion vaikutuksesta Itämeren rehevöitymiseen.



Paljon ihmisiä teltoissa, pöydillä akvaarioita.




Luottavaisimmat saivat myös jättää pehmolelunsa yökyläilemään luoksemme ja tutustumaan pyjamabileiden ohessa lähemmin meren saloihin.


Työntekijä näyttää pehmolelulle akvaariota.
Maiju tutustuttaa Amandalle kaloja
"Pehmolelujen yökylä". Pehmoleluja häkissä.


Asiakasrajapinnassa työskentelyssä meribiologi sai tälläkin kertaa varautua keskustelemaan niin kuivakäymälöistä kuin eläkkeiden verotuksestakin. Pahin sinileväkesä 20 vuoteen kuitenkin herätti odotetusti kansassa eniten keskustelunavauksia. Nytkin tarjolla oli samaa lohtua ja realismia mitä aikaisemminkin: tilanne on kehno, mutta suunta on oikea.

Päivän tietoiskuna vielä rautalankana pähkinänkuoressa siis: omat rantavetemme olemme itse rehevöittäneet ja jokainen voi auttaa lisäämällä kasvisten ja Itämeren kalan kulutusta ruokavaliossaan. Ihan kaikesta ei voi syyttää, entistä poliitikkoa lainaten, Venäjää, Venäjää ja Venäjää. Vaikka monenkin itämeren alueen maan valumavesissä on vielä työnsarkaa niin hoidetaanpa nyt ihan ensiksi omat rantamme kuntoon.

Lähtökohtaisesti meripäiväkansa oli kuitenkin ihailtavan valveutunutta Itämeren haavoittuvuuden ja suojelun suhteen. Osasivatpa useimmat jopa nimetä rakkohaurun (vanhalta nimeltään rakkolevän) puhtaasta vedestä kertovaksi lajiksi. Tutumpien lajien ohella monet kokeneemmatkin merenkävijät innostuivat nähdessään ensimmäistä kertaa jalallaan kitusiinsa planktonia hamuilevan merirokon. Suursuosikki olivat myös tuikitavalliset polyypit ja niiden pyyntilonkeroiden tutkailu mikroskoopin lävitse.
 
""
Polyypit lähikuvissa

Sunnuntaina oli aika purkaa teltta ja päästää reippaat ihmiset kotisohvilleen ja laiskanpulskeat ahvenet takaisin karuun todellisuuteen pois valmiiksi katetun meribuffetin äärestä.  

"Jatkakaa hienoa työtä" -toivotti muuan asiakas lähtiessään. Ja tätähän on hieno jatkaa. Kiitos Meripäiville upeista puitteista ja iso kiitos koko Itämerikylän poppoolle. Tästä jatketaan ensi vuonna. Entistä isommin.

Lari,
Luontokartoittaja

Työntekijä lukee kirjaa ryhmässä istuville pehmoleluille.
Iltasadun aika


torstai 26. heinäkuuta 2018

Tonnin sukellus



Tein eilen tuhannennen sukellukseni. Se tuntui merkittävältä virstanpylväältä sukeltajanurallani. Illalla aukeni shampanja ja skoolattiin. En edes häpeillyt ehdottaa maljaa omalle tonnin sukellukselleni. Olen aloittanut sukeltamisen lukiossa, ja nyt se on työtäni. Tuhannes sukellus ei tuntunut lainkaan vähäpätöiseltä.


Ja minkälainen sukellus se oli! Aivan uskomattoman kaunis paikka, Perämerta parhaimmillaan, kun meribiologin silmin katsotaan.  Vesisammalparatiisi - alueellisesti uhanalaisia vesisammalia jopa 20 prosentin peittävyydellä, neljää, viittä eri vesisammalta samalla näytepisteellä.  Huojuvia kolmekymmensenttisiä näkinpartaisia, kirkkaanvihreitä hapsivitoja ja ärviöitä. Aaltojen pohjaan heijastamia väikkyviä auringonsäteitä.


Vesi oli pinnasta pohjaan 23-asteista. Linnunmaitoa siis. Viimeksi olen Suomessa sukeltanut kuivapuvulla ilman välihaalaria kesällä 2014, ja nyt sitten taas. 

Kaikki meni nappiin, vaikka aallot kyllä huojuttelivat aika kovasti. Uhanalaisia lajeja oikealla ja vasemmalla, limen- ja kirkkaanvihreinä huojuvia kasveja, molemmissa lyijykynissäkin oli terät tallella sukelluksen loppuun asti. 

Pinnalle palatessa aurinko paistoi, lämpöä oli lähes 30 astetta, tuuli lempeä. Mikäs tässä, juhlasukelluksen päätteeksi. Kyllä maailma on aika mainio paikka.

Essi Keskinen


Mikroskoopille on ruuhkaa, kun Ville tutkii näytteitä.

Fissidens fontanus, vellamonsammal, vasemmalla, ja oikealla se toinen Fissidens, jota juuri nyt ei osattu tunnistaa. Ehkäpä Oulun kasvimuseo auttaa taas kerran.

Alueellisesti uhanalainen vesisammal ahdinsammal kasvaa komeana "joulukuusena" tai sitten vain käärmemäisinä "matoina".

Hauensiloparta, naaraspuolinen yksilö. Lisääntymiselimet näkyvät kauniisti tummina palluroina.

lauantai 21. heinäkuuta 2018

Kesä alkaa Kaskisista!


Tänä vuonna meidän Natura-alueiden luontokartoituksia tekevä tiimimme suuntasi heinäkuun alusta Kaskisiin kartoittamaan Selkämeren suojelualueita. Tarkoituksenamme on kartoittaa vedenalaista luontoa sukeltaen, snorklaten, kahlaten ja videoimalla Närpiön ja Kristiinankaupungin edustalla aina elokuun loppupuolelle saakka.

Metsähallituksen veneen ja kuvaajan heijastus vedenpinnalla.
Kesäkelejä Kaskisissa. Kuva: Metsähallitus / Iiris Kokkonen

Lähdimme pääkaupunkiseudulta kohti Kaskisia meribussiksi nimetyllä pakettiautolla, tiimiläisten lisäksi mukaan pakattiin melkoinen määrä tavaraa. Ensimmäinen matka Kaskisiin tehtiinkin tiiviissä tunnelmassa.

 
Suunnittelija hyvin täydessä pakettiautossa.
Meribussin tunnelmissa suunnittelija ja muutama tuikitärkeä tavara: happipullot hätätilanteita varten, kumivene, pelastuspuku ja vedenalaisen kameran vaijeri. Kuva: Metsähallitus / Victoria Ollus

Kartoituksemme Kaskisten alueella lähtivät nytkähdellen käyntiin. Ensimmäisellä viikolla painiskeltiin plotteriongelmien kanssa, ja lopulta vuosia nähnyt plotterimme sanoi sopimuksensa kokonaan irti. Onneksi saatiin sijainen eli kannettavassa salkussa kulkeva varaplotteri, joka toimii veneessä auton akulla. Tarkoituksena on kuitenkin vaihtaa veneeseemme Aureliaan kokonaan uusi plotteri vielä seuraavien viikkojen aikana.


Kannettava navigointilaite laukussa.
Kannettava plotteri pelasti meidät pulasta. Kuva: Metsähallitus / Victoria Ollus

Olimme kuulleet Selkämeren alueesta paljon hyvää ja jotakin huonoa; täällä on todella kaunista, kirkkaat vedet ja julmetusti kareja. Huhut pitivät paikkansa, näkösyvyys on monin paikoin todella hyvä, sukeltaessa ei tarvitse roikkua linjaköydessä ja lajisto on kiinnostavaa.  Mutta sitten ne karikot… Aivan keskeltä ulappaa nousee valtavia kivimuodostelmia, kutsumme näitä alueita dinosaurusmaisemiksi. Kivien keskellä saa todella ajaa kieli keskellä suuta, ja myös tähystäjän on syytä olla hereillä. Suurin osa videointipisteistämme löytyy juuri näiden karikkoisten alueiden keskeltä, ja välillä pisteille kierrelläänkin monen mutkan kautta.

Kivinen meri.
Selkämeren kivikot. Kyllä sinne sekaan mahtuu, kunhan ajaa varovasti. Kuva: Metsähallitus / Victoria Ollus
Onneksi meillä on mukanamme apuvälineitä hankaliin paikkoihin. Pinnan alla piilevien lohkareiden tullessa liian lähelle vaihdamme veneen suppilautaan tai kumiveneeseen. Kumivene kulkee hyyyvin hitaasti sähkömoottorilla, jonka saa nopeasti tempaistua ylös vedestä matalikoissa. Oikein matalissa paikoissa ja tyynellä säällä paras kulkupeli on suppilauta, jolla saa yllättävän paljon tavaraakin kulkemaan. Kaiken lisäksi suppailu on tietysti tosi kivaa! Toisinaan paras keino on kuitenkin uida perille. Kahluupisteitä tehdessä kartoittaja tiputetaan mahdollisimman lähelle pistettä, ja loppumatka hoidetaan uiden, kelluen ja ajautuen. Nopeaa pisteiden tekeminen tällä menetelmällä ei ole, mutta toisaalta päästään paikkoihin, joihin olisi mahdotonta muuten päästä. Monet kahluupisteet keskellä kivikkoja ovat olleet lajistoltaan varsin monipuolisia ja kiinnostavia, ja samalla tulee päivän hyötyliikunta hoidettua.

Kumivene ja kuski isommassa veneessä.
Vene on lastattu veneellä. Kuva: Metsähallitus / Lippi Vertio
 
Kaksi kartoittajaa kumiveneessä.

Kartoittajilla kaikki kunnossa ja matka kohti karikoita voi alkaa. Kuva: Metsähallitus / Victoria Ollus
Kartoittaja kelluu pelastautumispuvussa veneen vieressä, toinen henkilö seisoo veneessä vastassa.
Kartoittaja palaa veneeseen kahluuruudulta. Pelastuspuvussa uiminen on vähän kömpelöä, mutta tavalla tai toisella kaikki on saatu hinattua takaisin veneeseen. Kuva: Metsähallitus / Iiris Kokkonen


Sukeltaja seisoo vedessä, kartoittaja kauempana SUP-laudalla.
Suppailija voi vetää sukelluksen linjaköyden, kuljettaa sukeltajan tavarat ja jäädä linjan läheisyyteen valvomaan sukellusta. Kuva: Metsähallitus / Tiina Ellonen

Karikoiden lisäksi olimme kuulleet varoituksia Selkämeren saariston tuuliherkkyydestä. Alue on hyvin avoin, ja kohtuullinenkin tuuli voi nostaa aallokon työnteon kannalta hankalaksi. Lisäksi myrskyjen jälkeen mainingit saattavat kestää päiväkausia. Ensimmäistä viikkoa lukuun ottamatta meitä ei kuitenkaan ole tuulilla kiusattu. Hellettä on riittänyt, ja meri on monesti ollut suorastaan rasvatyyni. Viime aikoina on lähinnä hätistelty psykoottisia paarmoja ja pohdittu kuinka paljon aurinkorasvaa on tarpeeksi. 

Tyyni merenpinta, josta heijastuu pilviä.
Meren pinta on ollut monena päivänä aivan täydellisen tyyni. Kyllä kelpaa kartoittaa! Kuva: Metsähallitus / Lippi Vertio
 
Vene laiturissa auringonlaskussa.
Uskollinen Tordmolen odottaa seuraavan päivän koetuksia Kaskisten laiturissa. Kuva: Metsähallitus / Lippi Vertio

Bonuksena Kaskisissa on viehättävä puutalokeskusta, leppoisa kesätunnelma ja tarjolla on myös hyvää ruokaa. Terassilla ravintola Sinisessä hetkessä on syöty vuoden parhaat kasvisburgerit. Kaskisissa voivat siis biologit hyvin ja paksusti!

Lippi, luontokartoittaja