Kun lajista ei ole tietoa

 

Mitä suolilevää tämä mahtaa olla? DNA sen paljastaa. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Wikipedia kertoo, että lajin ” …Uhanalaisuus määritellään siten, että eliölajiin tai sen populaatioon kohdistuu lopullisen häviämisen vaara. Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) uhanalaisuusluokituksessa varsinaiset uhanalaiset lajit kuuluvat luokkiin VU (vaarantunut), EN (erittäin uhanalainen laji) ja CR (äärimmäisen uhanalainen laji).” Uhanalaisten lajien lisäksi ovat myös elinvoimaiset (LC), hävinneet ja erilaiset arviointiin soveltumattomat (mm. vieras- ja tulokaslajit). Tässä blogissa meitä kiinnostavat kuitenkin ns. DD-lajit eli puutteellisesti tunnetut (data deficient) lajit.

Vuonna 2019 Suomen lajien uhanalaisuus arvioitiin viime kerran. Kriteeristö on sama kuin kansainvälisen IUCN:n (Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto). Kuvakaappaus: Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. & Liukko, U.-M. (toim.) 2019. Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 704 s.

Luonnonsuojelun erityisasiantuntija Tytti Turkia LIFE IP Biodiversea -hankkeesta kertoo, että ”puutteellisesti tunnetulla tarkoitetaan lajia, joka on jouduttu jättämään arvioimatta Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnissa. Puutteellisesti tunnetut eivät siis välttämättä ole uhanalaisia, vaan niistä ei tiedetä riittävästi. Yksi mahdollinen syy havaintojen vähäiseen määrään on, että lajia ei esiinny tavanomaisella kenttäkaudella, kesällä.”

Heti jäidenlähdön jälkeen huhtikuussa merivesi oli 1-asteista. Tämä on yksi syy, miksi kenttäkausi alkaa vasta kesäkuulta. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Muita syitä sille, että laji luokitellaan harmilliseen DD-kategoriaan, voivat olla esim. vaikea tunnistettavuus (lajintunnistus vaatii erityisosaamista tai erityisen hyvää mikroskooppia tai lajin morfologia muuntelee niin paljon, että yksilön tunnistaminen maastossa ilman DNA-tunnistusta on vaikeaa tai mahdotonta) tai erikoinen fenologia (Tieteen termipankki tietää kertoa, että fenologia on ”Tutkimusala, joka selvittää biologisten ilmiöiden suhdetta ilmastotekijöihin, erityisesti vuodenaikaisvaihteluun.”) Kaikkien tuntema fenologia-esimerkki on jokakeväinen leskenlehti, jonka kukat ilmaantuvat ensin, ja vasta kukkien kuihtumisen jälkeen saapuvat lehdet. Moni ei tunne leskenlehden lehteä, ainoastaan kukan, koska nämä eivät (yleensä) esiinny samaan aikaan ja siksi kukat ja lehdet on vaikea mieltää samaksi lajiksi. Samalla tavalla jotkin vedenalaisetkin lajit voivat muunnella vuodenaikojen mukaan.

Näytteistä otettiin kuvat myös niiden löytöpaikoilta eli habitaateilta eli elinympäristöistä. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Yksi syy lajin tietovajeeseen voi olla yksinkertaisesti se, että näytteitä on vaikea saada. Kun aloitin Metsähallituksen meribiologina Perämerellä vuonna 2006, vellamonsammal oli luokiteltu alueellisesti uhanalaiseksi (RT), koska siitä ei ollut montaa havaintoa Perämerestä. Kun minä ja kollegani aloimme sukeltaa Perämeressä, kävi ilmi, että vellamonsammalta löytyy lähes 95 % todennäköisyydellä jokaiselta sukelluskohteelta, jossa on kivikkoa 1-7 m syvyydellä. Vellamonsammal on niin pieni, että se ei näy videolla, se kasvaa sen verran syvällä, että sitä ei löydä kahlaamalla, ja se on niin hyvin kiinni kivissä ja pieni, että ei tule ylös haralla. Ainoa mahdollisuus löytää se on siis sukeltaa, eikä Perämeressä ennen Velmu-kartoitusten alkua oltu sukellettu systemaattisesti vesikasvillisuuden kartoittamiseksi. Seuraavassa uhanalaisarvioinnissa vellamonsammal putosi pois uhanalaisten listalta, kiitos runsaan Velmu-aineiston. Laji olisi siis RT-luokituksen sijaan voinut alun perin olla myös DD, puutteellisesti tunnettu, mutta tätähän ei tiedetty, vaan sen kuviteltiin olevan harvinainen.

https://metsahallitusmerella.blogspot.com/2019/03/punainen-kirja.html

Minne mennään seuraavaksi? Toimistossa lajin aiemmat havainnot on katsottu kartalta ja valittu sopivia paikkoja, joita käydään katsomassa maastossa DD-lajien metsästyksessä. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

LIFE IP Biodiversea-hankkeessa päätettiin pyrkiä karsimaan tietopuutteita nimenomaan vuodenaikaisuuteen ja vaikeaan määritettävyyteen liittyvissä ongelmissa.

” Tästä syystä Biodiversean maastotiimi on liikkeellä heti jäiden lähdettyä etsimässä kevätleviä. Etsinnässä on etenkin tötterösalaattilevä Monostroma grevillei. Se vaatii suolaista vettä, joten tiimi liikkuu Saaristomeren ulkosaaristossa. Sukeltajat käyttävät kuivapukuja, mutta +1-asteinen vesi tuntuu silti kylmältä. Tötterösalaattilevältä vaikuttavaa levää on löydetty useasta paikasta, mutta havainnot varmistuvat vasta DNA-näytteiden tutkimisen jälkeen, koska lajia on hyvin vaikea erottaa muista samannäköisistä lajeista, etenkin itämerensalaattilevästä Monostroma balticumista pelkästään mikroskooppisten tuntomerkkien avulla.Sekvensoinnin eli DNA:han perustuvan lajintunnistuksen tekee  Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, jolle toimitetaan myös herbaarionäytteet” Turkia kertoo.

Sama suolilevä herbaarionäytteenä... Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

...maastossa Bredskärenin rannassa... Kuva: Anna Lyssenko / Metsähallitus

...ja lautasella ennen herbaarioon ja DNA-sekvensointiin vientiä. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Viime talvena Turkia teki karttatarkasteluja siitä, mistä esim. tötterösalaattilevää on aiemmin löytynyt. Keväällä jäiden lähdettyä etsittiin tötterösalaattilevää ja viime viikolla lokakuussa Biodiversean tiimi on käynyt etsimässä suolileviä samoilta paikoilta, eli paikoilta, joista laji todennäköisimmin löytyisi. Hyvin on tärpännyt, oletettua tötterösalaattilevää ja suolileviä on löytynyt n. 175 näytettä.

Biodiversean DD-maastotyöporukka ei kevään ja syksyn aikana päässyt kertaakaan saunaan, koska huone oli ihan muussa käytössä. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Suuren näytemäärän hyvät ja huonot puolet: paljon näytteitä DNA-testausta ja herbaariota varten, paljon näytteitä käsiteltäväksi, kuivattavaksi ja dokumentoitavaksi illalla maastotyöpäivän jälkeen. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Turkia naureskelee, että työ sopii hänelle teestä pitävänä kissaihmisenä kuin nakutettu. Hän selittää, että DNA-näytteet säilötään ensin yhden kupin paperisiin teehaudutuspusseihin, jotka imevät hyvin kosteutta, ja sen jälkeen ne haudataan kissanhiekkaan, joka edelleen imee kosteutta itseensä. Herbaarioon säästettävät näytteet puolestaan on helppo saada kauniisti paperille esim. muoviselta maalitelatelineeltä. Maalikotelo täytetään vedellä, näyte päästetään sinne kellumaan ominpaan asentoonsa, veteen näytteen alle ujutetaan paperi ja näyte vedetään sievästi paperille kaltevaa liuskaa pitkin. Jos märän ja lötkön, veden alla kauniisti hulmuilevan levänäytteen vain lätkäisee kuivalle paperille, tuloksena on lähinnä nuuskamälliä muistuttava läjä. Koko lajin habitus eli ulkonäkö sen luontaisessa ympäristössä menetetään. Siksi vedenalaiset lajit täytyy onkia paperille veden alla.

Välillä maastotöitä pääsee tekemään uskomattoman upeissa maisemissa ja erityisesti säässä... Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

...välillä vähän heikommassa säässä. Kuva: Anna Lyssenko / Metsähallitus

Meribiologisissa töissä käytetään muutenkin paljon ns. käsikauppatavaraa, joka on normaalisti käytössä kaikkialla muualla paitsi luonnonsuojelussa. Näytteet on hyvä kerätä kaupan hevi-pusseihin tai pesupusseihin, harsopusseihin, joissa on valmiiksi hyvä, suljettava suuaukko, tai minigrip-pusseihin, jotka nimetään yksilöllisesti. Sukeltajan poiju on yleensä koiran flex-talutushihnan päässä, koska silloin pallo on juuri sukeltajan yläpuolella eikä vaju tuulen mukana ”alavirtaan”. Leikkuulauta on äärimmäisen kätevä kirjoitusalusta, koska siinä on valmiiksi kädensija ja siihen mahtuu teippaamaan A4-kokoisen kartoitusprotokollan.

Meribiologinen työ on todellakin välineurheilua. Eikä tässä ole vielä edes SUP-lautoja, kumivenettä tai sukellusvälineitä. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Marraskuussa odotellaan DNA-näytteiden tuloksia Luomukselta ja silloin toivottavasti tiedetään, mitä lajia sitä on tullut kerättyä. Tämä hanke on siinä mielessä tutkijalle hyvin kiitollinen, että mikä tahansa tulos (paitsi liian vähäinen määrä DNA:ta tai muu DNA-määrittämiseen liittyvä epävarmuus) on hyödyllinen – jos lajit ovat sitä, mitä niiltä odotettiinkin, tulos on hyvä, jos lajit ovat jotain muuta, tulos on hyvä, jos eri näköiset lajit ovat samaa lajia, tulos on hyvä ja jos saman näköiset lajit ovat eri lajeja, sekin on hyvä tulos. Hyvä tulos on myös laadukas absence -data eli varmistettu tieto siitä, että lajia EI esiinny jossakin, eikä lajin puuttuminen johdu siitä, että sitä ei vain olisi löydetty tai tunnistettu.

Näytepussit uusiokäytetään, kunnes ne vuotavat tai niiden suljin ei enää toimi. Dalskärin levänäyte kuvattuna "luonnollisessa elinympäristössään". Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Joka tapauksessa tieto lisääntyy ja ensi kesänä, jolloin kartoituksia on tarkoitus jatkaa aiemman tiedon pohjalta laajemmalla maantieteellisellä alueella, kaikkia tänä vuonna kertyneitä oppeja voidaan käyttää hyväksi. Ensi kesänä näytteenottosyvyyttä on myös tarkoitus syventää – tänä kesänä monet näytteet kerättiin kahlaamalla ja vesikiikaroimalla rannalta tai snorklaamalla, ensi kesänä on tarkoitus sukeltaa vielä enemmän.

Parhaimmillaan maastotyö on aivan ihanaa. Erityisesti loppusyksyä ovat vaivanneet kovat tuulet, keväällä tyyniäkin sentään löytyi. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Lajien uhanalaisuusarviointi tehdään Suomessa kymmenen vuoden välein. Ollaan siis hieman arviointivälin puolivälin jälkeisellä ajalla eli seuraavaan arviointiin on vielä sen verran aikaa, että nyt saatavat tulokset voivat vaikuttaa. Ehkä jokin nykyinen DD-laji löytyy seuraavassa arvioinnissa jostain muusta kategoriasta.

Essi Keskinen

Hanke on saanut rahoitusta Euroopan unionin LIFE-ohjelmasta. Aineiston sisältö heijastelee sen tekijöiden näkemyksiä, eikä Euroopan komissio tai CINEA ole vastuussa aineiston sisältämien tietojen käytöstä.

Bärkskärin levänäyte löytyi tästä rannasta. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Bärskärin levänäyte herbaarioon menossa. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Bärskärin levänäyte lautasella ennen DNA-näytteeksi lähtöä. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Kesän kuvamuistoja

 

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Järjestelen parhaillaan viime kesän Velmu-maastotöiden valokuvia Perämereltä. Kuvia on reilut 5000 kpl. Kaikki on kyllä poistettu kameroista, laitettu oikeisiin kansioihin ja nimetty joko heti ottopäivän iltana tai viimeistään seuraavana päivänä, mutta nyt työn alla on "Parhaat 2024" -kansion kerääminen.

Otamme kuvia koko ajan ja kaikesta. Kamera kulkee jokaisen kahlaajan, sukeltajan ja kipparin matkassa koko ajan. Dokumentoimme työtilanteita, kauniita maisemia, näytteenottoa ja lajeja. Otamme kuvia harvoin nähdyistä lajeista ja mikroskooppikuvia lehtien rakenteesta. Otamme kuvia kun on uskomattoman kaunis sää ja aurinko paistaa, otamme kuvia, kun vettä sataa kaatamalla tai kun tuulee 19 m/s. Nykyisin tallennustila ei rajoita kuvien ottoa, joten kaikesta otetaan kuvia koko ajan.

Kuvia käytetään sisäisesti viestinnässä, somessa, raporteissa, esitelmissä, kouluvierailuilla. Kuvia käyttävät myös mm. Suomen ympäristökeskus, Ympäristöministeriö, Helcom ja monet muut ulkoiset tahot. Niitä pyydetään painettaviin lehtiin ja netissä julkaistaviin materiaaleihin. Kuvat ovat kovaa valuuttaa ja niitä tarvitaan jatkuvasti lisää, koska parhaat kuvat "kuluvat" yllättävän nopeasti - jos on nähnyt saman kuvan viisi kertaa eri foorumeilla, se alkaa jo kyllästyttää. Ja kun niitä nyt on olemassa, miksi niitä ei käytettäisi.

Metsähallituksen kuvat päätyvät Kuvapankkiin, jonne esim. Ympäristöhallinnosta voi saada käyttöoikeudet, tai voin etsiä sieltä kuvia ja lähettää latauslinkin pyytäjälle. Kuvapankkiin ei kuitenkaan voi eikä saa dumpata tuhansia kuvia, jotka eivät kaikki suinkaan ole julkaisukelpoisia. Suuri osa kuvista on epätarkkoja, erityisesti veden alta otetuista kuvista. Vaikka täysin käyttökelvottomat kuvat heitetäänkin heti roskakoriin eli deletoidaan, jää silti valtava määrä "ihan okei" -kuvia, jotka eivät ole julkaisukelpoisia, mutta joista voi olla dokumentaarista hyötyä joskus. Ei niitä poiskaan kannata heittää. Kuvat pitää siis käydä läpi ja etsiä sieltä muutama sata vuoden parasta otosta Kuvapankkia varten.

Tällaisiin kategorioihin kuvia solahteli.

Seuraavien viikkojen ajaksi ajastan LuontoTyyppien Facebook-sivulle kuvakokoelmia kesältä 2024 Perämereltä, kuvamuistoja siis. Kurkkaa LuontoTyyppien Faceen joka sunnuntai-ilta loppuvuoden ajan niin pääset mukaan kesämuisteloihin.

Essi Keskinen

Itämeripäivä!

Pelasta Perämeri -tapahtuman eli Oulun Itämeripäivän esittelyssä on tällä hetkellä putkinoudin, jolla sukeltaja ottaa pohjaeläinnäytteen. Vieressä tönöttävät oranssit vesikiikarit ja takana siintävät pelastautumispuku ja hara. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Itämeripäivä on Itämeren oma päivä. Silloin tutustutaan Itämereen ja sen eri merialueisiin, sen eläimistöön ja kasvillisuuteen, syödään Itämerestä kalastettua kalaa, käydään siinä uimassa, tutustutaan mereen taiteen kautta tai pohditaan Itämeren tulevaisuutta ja luonnonsuojelua.

John Nurmisen säätiö lanseerasi Itämeripäivän ajatuksen ja päivä on vakiintunut elokuun viimeiselle torstaille, Samalle viikolle osuu hienosti myös Suomen luonnon päivä, jota juhlitaan elokuun viimeisenä lauantaina.

Monet opettajat tietävät jo Itämeripäivän ja ovat ottaneet sen ohjelmistoonsa. Kun koulut ovat jo alkaneet, opettajan kanssa pääsee tutustumaan Itämeripäivän tapahtumiin monessa eri kaupungissa.

Lapsia kiinnosti kasvien tunnistaminen lasipurkeista. Ja hankeheijastimet menivät kuin kuumille kiville. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Tänä vuonna kansallinen Velmu-ohjelma (valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon inventointiohjelma) ja Biodiversea LIFE-IP -hanke satsasivat henkilöstöresurssit Turkuun, Ouluun ja Helsinkiin. Myös monilla muilla paikkakunnilla juhlittiin Itämeripäivää erilaisin tapahtumin ja tempauksin.

Meri Kallasvuo Lukelta fasilitoi paneelikeskustelua luontopositiivisesta Itämerestä Oodin Itämeripäivässä. Kuva: Marianne Karlemo / ELY-keskus

Itämeripäivän tunnelmaan pääsee katsomalla Turussa Forum Marinumissa esitetyn valokuvanäyttelyn, jonka esittelyteksti kulkee näin:

"Valokuvanäyttely on kooste Itämeren kauneudesta ja sen muutoksesta meidän vaikutusten seurauksena, sisältäen kuvia kaikista Suomen merialueista.

Näe meremme vedenpinnan alta ja iloitse yhdessä VELMU:n 20 vuotisjuhlaa, jonka työpanoksen vuoksi Suomen meriluontoa on kartoitettu jo toistakymmentä vuotta."

Helsingissä Velmu juhli sekä pääkirjastossa Oodissa että Korkeasaaressa.

Oodin Itämeripäivän ohjelmaan mahtui kaikenlaista. Maijansalissa pidettiin esitelmiä, paneelikeskustelu ja kirjailijahaastattelu. Esitelmien välissä pyörivät vedenalaiset videot ja 5 metrisen sedimenttipötkön ja kartoitusvarusteiden esittelyt. Pienimmät lapset piirsivät lisäksi vedenalaisia eliöitä tai pelasivat Meren aarteet -lautapeliä, ja yläkouluikäiset nuoret virtuaalista meriaiheista pakohuonepeliä. Itämeripäivästä keskusteltiin myös monien Oodia kiertävien turistien kanssa. Oli hienoa päästä juhlistamaan Itämerta sekä Velmun 20 vuotista taivalta niin monen kiinnostuneen kanssa Itämeripäivänä!

Lapset saivat piirtää ja askarrella oman Itämerensä Oodissa. Kuva: Marianne Karlemo / ELY-keskus

Meren aarteet -lautapeliä pääsi pelaamaan Oodissa. Peliä ei myydä, mutta sitä lahjoitetaan pelattavaksi esim. kirjastoihin, kouluihin ja tapahtumiin. Kuva: Marianne Karlemo / ELY-keskus

Jaakko Haapamäki Sykeltä kertoo Itämeren oudoista lajeista Oodin Itämeripäivässä. Kuva: Sanni Turunen / Metsähallitus

Kirjailija Sanna Nyqvist kirjoitti kirjan Rannalla ja pääsi haastateltavaksi Oodin Itämeripäivään. Kuva: Sanna Kuningas / Luke

Korkeasaaressa Itämeripäivää vietettiin peruskoululaisille suunnatun seikkailuradan merkeissä. Kouluryhmät kiersivät ohjelmapisteillä tutustumassa Itämeriaiheisiin. Seikkailu järjestettiin yhdessä Korkeasaaren, Baltic Sea Action Groupin (BSAG), Metsähallituksen, Pidä saaristo siistinä ry:n ja Sea Life Helsingin kanssa.

Sumu hälvenee pikkuhiljaa Korkeasaaren edustalta kun näytteet koululaisten Itämeripäivän käyntiä varten on etsitty. Kuva: Anna Lyssenko / Metsähallitus

Koululaisille vedenalaiset kasvi- ja levänäytteet ja meribiologien varusteet ovat jännittäviä ja eksoottisia. Kuva: Anna Lyssenko / Metsähallitus

Metsähallituksen sukeltajat esittelivät koululaisille (ikäryhmät huomioiden) meriluonnon ennallistamistyötä. Oppilaat tutustuivat kasvilajeihin ja katsoivat videota meriajokkaan istuttamisesta. Veden äärellä juttelimme, kuinka luontoa voidaan käytännössä ennallistaa, mitä se tarkoittaa ja miksi se on tärkeää. 

Oppilaita kiinnosti mm., mitä jännittäviä aarteita sukeltaja voi löytää vedestä sekä millaisia rangaistuksia seuraa jos ennallisitamista ei tehdä.

Korkeasaaressa kävi 400 koululaista pääkaupunkiseudulta 2.-9 luokalta. 

Korkeasaaressa on järjestetty Itämeripäivän sukellustapahtuma ja Velmu-esittely jo monena vuotena. Tänä vuonna sää suosi kävijöitä, toisin kuin sateisena Itämeripäivänä 2023. Kuva: Metsähallitus

Oulussa Itämeripäivä yhdistyi Pelasta Perämeri -tapahtumaan ja Oulun peruskoulujen 50-vuotisjuhliin Kuusisaaressa keskustan kupeessa. Paikalle oli ilmoittautunut 1800 lasta ja nuorta päiväkotiryhmistä ala- ja yläkoululaisiin, lukiolaisiin ja eri asteen opiskelijoihin. Iltapäivällä ohjelmaa oli myös muille oululaisille kirjailijavierailujen, bändien ja taiteilijoiden muodossa.

Velmu (Metsähallitus) ja SeaMoreEco (POP-ELY) valmiina ottamaan vastaan 1800 koululaista! Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Metsähallitus ja POP-ELY (SeaMoreEco -hanke) yhdistivät voimansa Oulun tapahtumassa, jossa järjestettiin viisi sukellusnäytöstä, esiteltiin vedenalaista luontokartoitusta ja siihen käytettävää välineistöä, yhdisteltiin kasvinäytteitä niiden kuviin ja nimiin ja metsästettiin rantakasveja käsi-GPS:n avulla. Sää suosi ulkoilmatapahtumaa ja helli niin koululaisia kuin kaupunkilaisiakin.

Itämeripäivä oli Velmun 20-vuotisjuhlavuoden keskeisimpiä tapahtumia, jonka järjestämisessä ovat olleet mukana Metsähallituksen lisäksi mm. Suomen ympäristökeskus, ELY-keskukset, Luonnonvarakeskus, Geologian tutkimuskeskus ja Ympäristöministeriö. 

Mikroskooppiin katominen kiinnostaa aina! Lasipurkkeihin näytille asetetut vesikasvit herättivät paljon kiinnostusta Pelasta Perämeri -Itämeritapahtumassa Oulussa. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Mitä Itämerestä löytyy ja kuinka ne löydetään? Itämeripäivänä voi saada vastauksen moneen vedenalaista luontoa koskevaan kysymykseen. Kuva: Marianne Karlemo / ELY-keskus

Geologian tutkimuskeskus GTK toi ihmeteltäväksi pohjasta poratun sedimenttipötkön. Kuva: Liisa Nevalainen / YM

Forum Marinumissa pyöri kolmeminuuttinen Velmu 20 -valokuvanäyttely. Kuva: Wiljam Eklund / ELY-keskus

Yleisöpäivät ovat aina rankkoja. Jos väkeä on paljon, ei taukoihin ole aikaa ja samaa tarinaa joutuu toistamaan kerta toisensa jälkeen. Jos kävijöitä ei ole, on turhauttavaa seistä odottavan näköisenä varusteiden vieressä ja toivoa, että edes joku pysähtyisi katsomaan. Illalla on aina aivan rättiväsynyt olo, mutta toisaalta hyvin kiitollinen. Esim. Oulun tapahtumasta saatiin suorien kiitosten lisäksi palautetta vitosluokkalaisen pojan äidiltä, joka myöhemmin illalla viestissä kertoi, että sukellusnäytös oli kuulemma ollut "ihan superkiinnostava". Innostuneiden koululaisten ja nuorten kanssa on aina mahtavaa keskustella, ja jos aikuisille voi kertoa jotain uutta ja saada heidät vaikka tajuamaan, että pinnan alla tosiaan elää jotain suojelemisen arvoista, on yleisötapahtuman tarkoitus toteutunut.

Ensi vuoden Itämeripäivää odotellessa!

Essi Keskinen

P.S. Jää vielä hetkeksi katsomaan tämä upea video meriajokkaan istutuksesta Hevosenkenkälahdelle Helsingin edustalla!

Kävelyllä Itämeren hyväksi

Save the Baltic Sea vaellusretkikunta pysähtyi Oulussa ottamassa osaa Velmu-kartoituksiin. Kuva: Sara Karvo / Metsähallitus

Velmu (valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma) kohtasi tänään Save the Baltic Sea -vaellusretken, jonka tarkoitus on nostaa tietoisuuteen mm. Itämeren ongelmia, ratkaisuja niihin ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Matka alkoi Klaipedasta maaliskuussa 2024 ja päättyy ennen vuodenvaihdetta takaisin lähtöpisteeseensä. Tarkoituksena on kävellä koko 6000 km matka yhdeksän kuukauden reissun aikana. Mukana kulkee huoltoauto.

Matkan varrella retkeläiset tapaavat aktivisteja, päättäjiä, Itämeren parissa työskenteleviä ammattilaisia ja muita Itämeren tilan hyväksi työske
nteleviä ihmisiä.

Tänään vuorossa oli Perämeren Velmu-tiimi.

"Näin puetaan pelastautumispuvut, henkselit kannattaa laittaa ristiin..." Kuva: Sara Karvo / Metsähallitus

Sovimme jo hyvissä ajoin kesäkuussa, että retkikunnan pitäisi olla Oulun kohdalla 22-23.8 ja näin todella tapahtui. Tapasimme Dovilén ja Editan Nallikarin rannalla, kävimme läpi muodolliset "Tämä on metsähallitus ja tätä tekee Velmu" -power pointit, katselimme tämänkesäisten Velmu-töiden karttakansiota ja sitten hypättiinkin kädet savessa töihin. Eli pelastautumispuvut päälle ja mereen.

Nallikarin heikkarannan ympäristöön ja Hietasaaren rannoille on vuosien saatossa tehty melko paljon Velmu-kartoituspisteitä, koska tuulisella ilmalla toimistolta on päässyt vaikka polkupyörällä polkemalla paikalle. Nyt linjat haluttiin tehdä Nallikariin, koska siellä retkikunta majoittuu ja pohja on matalaa hiekkaa, joten pelastautumispuvussa pystyy helposti tekemään vesikiikarilinjan, eikä tottumatonkaan pöllytä pohjaa.

Kova hiekka ei paljon pöllyä. Kasvillisuus käsitti lähinnä ahvenvitaa, järviruokoa, vesitähtiä ja luikkia. Kuva: Sara Karvo / Metsähallitus

Minä sain sihteerikseni Editan, Sara ja Erika saivat Dovilén. Linjat vedettiin, minä tein arvion näytepisteeltä ja Edita kirjoitti tiedot ylös. Hän katseli ihmeissään vesikiikarilla veden alle, ihmetteli kasveja ja kalanpoikasia ja uskaltautui lopuksi hiukan kelluskelemaankin. Meri oli tyyni, sade ropisi, oli kovin kaunista ja seesteistä. Edita, joka tavallisessa elämässään työskentelee kehitysvammaisten lasten fysioterapeuttina, sanoi nauttivansa meressä kahlailusta ja rantamaisemista kovasti.

Näin otetaan pohjaeläinnäyte hiekkapohjalta. Kuva: Sara Karvo / Metsähallitus

Ei linjoilta mitään erityistä saati harvinaista löytynyt, mutta viimeinen puuttuva hiekkapohjanäyte saatiin otettua ja demonstroitua Save the Baltic Sea -vaellusryhmälle, millaista työtä Metsähallitus ja Velmu tekevät Itämeren hyväksi. Lopuksi saimme vielä kaksi "Editan lasten" askartelemaa laivapiirrosta lahjaksi ja allekirjoitimme vieraskirjan.

Vieraskirjaan tuli Metsähallituksen ja Velmun terveiset. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kiitokseksi saimme tämän ja toisen vastaavan lasten askarteleman laivan. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Huomenna tai ylihuomenna retkikunnan matka jatkuu kohti etelää. Helsingissä porukka tapaa HELCOMin eli Itämeren merellisen ympäristön suojelukomissoin tai Helsingin komission edustajan. Mainostimme ensi torstain Itämeripäivää, jolloin juhlitaan Itämerta, tutustutaan siihen ja vaikka uidaan siinä. Silloin ympäri Suomen rannikkokaupunkeja löytyy Itämeriaiheisia tapahtumia. Oulussa päivän nimenä on Pelasta Perämeri, Helsingissä Velmu juhlii 20-vuotista taivaltaan Oodissa, Korkeasaaren rannassa pääsee katselemaan sukellusnäytöksiä ja Turussa Itämeripäivää juhlitaan mm. Forum Marinumissa. Koko päivän kaiken ohjleman löytää Itämeripäivän virallisilta sivulta.

Miksi Itämeripäiviä tai tällaisia vaellusretkikuntia tarvitaan? Niitä tarvitaan kasvattamaan tietoisuutta ja nostamaan Itämeri ja sen ongelmat, mutta myös sen pelastamiseksi tehtävä työ, kaikkien tietoon. 

Nähdään 29.8.2024 Itämeripäivässä esimerkiksi Oulussa, Turussa tai Helsingissä!

Essi Keskinen

Näytteitä, näytteitä, enemmän näytteitä!

 

Putkinoutimella sukeltaja ottaa pohjaeläinnäytteen hiekka- tai mutapohjalta. Hiekkanäytteet joudutaan nyppimään - hiekanjyvät eivät mene seulasta läpi, jolloin koko näyte säilötään etanoliin ja se kuuluisa "joku" nyppii pohjaeliöt hiekan joukosta myöhemmin talvella. Kuva: Sara Karvo / Metsähallitus

Kun sukeltaja tai pelastautumispuvussa kahlaava luontokartoittaja tekee työtään ja katselee näytepistettä, vastaan tulee usein lajeja, joita ei osaa tunnistaa suoraan luonnossa, tai jotka on mahdollista tunnistaa vain mikroskoopilla. Silloin lajista otetaan näyte ja tehdään tunnistus myöhemmin mikroskoopin ja lajikirjallisuuden avulla. Näitä näytteitä minä ja tiimini otamme päivässä kymmeniä. Velmu-kartoituksissa (valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma) ollaan pitkälti siirrytty drop-videoista sukeltamiseen, snorklaamiseen ja kahlaamiseen, koska näillä menetelmillä lajista pystytään ottamaan näyte. Videokuvaamalla näytettä ei saa, paitsi satunnaisesti haralla, ja tarkka lajinmääritys jää tekemättä. 

Tänä vuonna otetaan myös muunlaisia näytteitä.

Kaksi Velmu-linjaa risteää mallinnetun hiekkasärkän matalimmalla kohdalla. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Sukeltaja seuraa mittalinjaa ja tekee näytepisteen joka 10 m välein, tai jos syvyys muuttuu yli metrillä, tai jos elinympäristö muuttuu merkittävästi. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Sukeltaja tekee merkintänsä muoville, joka on teipattu kirjoitusalustaan. Mikroskopoitavaksi vietävät näytteet tallennetaan ns. leväpatteriin eli purkkisarjaan. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Koska Velmun 20-vuotisvuoden pääkohteena ovat hiekkaiset elinympäristöt, natura-luontotyypit "hiekkasärkät" ja "harjusaarten vedenalaiset osat", otamme paljon pohjaeläinnäytteitä. Hiekkaisista elinympäristöistä on otettu vähemmän pohjaeläinnäytteitä kuin muista elinympäristöistä, siksi tarkempi syyni tänä vuonna. 

Sukeltaja, tai pelastautumispuvussa kahlaaja, työntää n. 8 cm halkaisijaltaan olevan kirkkaan pleksiputken hiekkaan n. 10 cm syvyydelle. Päällä olevaa sedimentaatiota yritetään olla häiritsemättä, koska siitä monet hiekkapohjien eliöt löytyvät, eivät välttämättä syvältä hiekan sisältä. Putken päiden kumitulpat suljetaan ja näyte tallennetaan verkkopussiin. Yhdeltä 100 m mittaiselta linjalta pyritään ottamaan kolme näytettä, syvimmältä, matalimmalta ja syvyysalueen keskivaiheilta. Joskus pohja on niin kivikkoista, että näytettä ei saada, tai ohuen hiekkakerroksen alta alkaa heti sora.

Pinta-avustaja on viemässä putkinoutimia sukeltajalle. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Onnistunut ja häiriintymätön hiekkapohjan näyte! Hiekan pinnalla kasvanut kasvillisuus (näkinpartaisia) on edelleen koskemattomana ja myllertämättömänä hiekkanäytteen päällä. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Snorklaamalla putkinäytteen ottaminen vaatii hieman akrobatiaa, koska putki täytyy työntää tarpeeksi syvälle hiekkaan. Jos hiekka on kuitenkin pehmeää eikä sisällä esim. soraa, on snorklaajankin se mahdollista suorittaa. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Snorklaaja on onnistunut ottamaan pohjaeläinnäytteen putkinoutimella. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Häiriintymättömän näköinen hiekkapohjan pohjaeläinnäyte tulossa! Kuva: Sara Karvo / Metsähallitus

Kun sitten tullaan veneellä maihin, liika vesi kaadetaan pois putkesta ja hiekkapaakku huuhdellaan varovasti astiaan. Siitä se 70-80 % etanolin kanssa huuhdotaan litran vetoiseen lasipurkkiin, joka merkitään asianmukaisesti. Talvella joku nyppii näytteet eli poimii pinseteillä pohjaeliöt hiekan joukosta. Mutapohjanäytteet seulotaan, mutta hiekka ei mene seulasta läpi. 

Hiekkapohjien eliöstön kartoittaminen on tärkeää, koska tästä elinympäristöstä tiedetään vielä yllättävän vähän. Oma käsitykseni pohjoisen Perämeren hiekkapohjien eliöstöstä on, että se on kovin vähäistä ja karua, lähinnä meiofaunaa eli hyvin pieniä eläimiä. Suurin osa hiekkapohjista on irtonaista, liikkuvaa hiekkaa, mikä tekee elinympäristöstä hyvin epästabiilin ja arvaamattoman. 

Kun näytteet joskus saadaan analysoitua, hiekkapohjien pohjaeläimistöstä pystytään sanomaan jo paljon enemmän.

Sukellus on todellakin varusteurheilua. Erityisesti kun otetaan näytteitä tai tehdään muuten tieteellistä sukelluskartoitusta, varusteita on paljon. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Snorklaaja, jonka räpylät unohtuivat veneeseen, ottaa kasvinäytettä... Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tänä kesänä olemme ottaneet myös muita näytteitä. Luonnontieteellinen keskusmuseo miettii, ovatko kaikki Suomen limakotilot samaa lajia, koska niiden morfologinen muuntelevuus eli ulkonäkö muuntelee kovasti yksilöstä toiseen. Keräsimme siis heille limakotiloita aina kun niitä tuli vastaan. 

Norjasta tuli loppusyksystä pyyntö, josko voisimme kerätä DNA-tutkimuksia varten kaspianpolyyppinäytteitä Itämereltä. Kaspianpolyyppi on vieraslaji, joka on asuttanut Itämerta jo ainakin 1800-luvulta lähtien, mutta sen(kin) muuntelevuudesta on nyt epäilyksiä. Jos kaspianpolyyppeja tuli linjalla vastaan, otimme yhden näytteen joka alueelta. Samalla otettiin valokuva kasvualustasta eli elinympäristöstä.

Kaspianpolyypit loistavat valkoisina rihmalevien joukosta. Kuva: Sara Karvo / Metsähallitus

Limakotilot ja kaspianpolyypit kerätään tänä kesänä pieniin näytepurkkeihin. Illalla näytteet siirretään 80 prosenttiseen etanoliin ja pakastetaan. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Etanoliin säilötyt näytteet säilytetään pakkasessa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Limakotilo- ja kaspianpolyyppinäytteet tallennetaan pieniin näytepurkkeihin etanoliin. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Neljäs näytepyyntö tuli Jyväskylän ja Suomen ympäristökeskuksen yhteispyyntönä. Tutkimuslaitokset tekevät toksisuustestejä sulfaatilla tarkoituksenaan selvittää, millaiset pitoisuudet ovat vesieliöstölle rannikkoalueilla turvallisia. Tutkimus liittyy kasvavaan akku- ym. vihreän siirtymän teollisuuden toimintaan ja niiden päästöihin. Vastaava työ on tehty sisävesille ja siitä tehty julkaisu on nyt saatavilla. Murtovesissä tällaisia tutkimuksia ei kuitenkaan ole tehty, ja monet tehtaat syytävät sulfaatteja mereen melko lepsusti. 

Tutkimuksia varten keräsimme kesällä 2023 isonäkinsammalen versoja. Nyt versoja tarvittiin lisää (kuulemma n. 83 kpl), erityisesti sammalen kärkikasvuja. Näytteet toimitettiin Oulun yliopiston kampusalueella sijaitsevalle Suomen ympäristökeskuksen yksikölle. 

Isonäkinsammal on rehevä ja roteva, Perämeren suurin vesisammal. Salama heijastuu veden pienistä hiukkasista ja tekee maisemasta usein lumisateisen näköisen. Kuva: Sara Karvo / Metsähallitus

Sukeltajan näytepurkit ovat verkkopussissa ja kiinni sukeltajan tasapainoliivissä. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Hiekkanäytteenotto eli pohjaeläinnäytteenotto vie käsittelyineen selkeästi eniten aikaa. Isonäkinsammalet saatiin keräyttyä yhdellä kertaa samalta sukellukselta. Kaspianpolyyppien ja limakotiloiden poiminta ei juuri hidasta normaalia Velmu-linjan tekoa, koska nämäkin ekstanäytteet otetaan linjan näytepisteiltä, jotka joka tapauksessa pysähdytään analysoimaan. 

Kaikki näytteenotto on tallennettu yhteen Excel-taulukkoon, jonne pikkuhiljaa kertyy lisää rivejä sitä mukaa kun näytteet pakastimessa lisääntyvät. Koska Velmu-näytepisteet analysoidaan tarkasti sekä pohjasedimentin että lajiston suhteen, näistä extranäytteistä tai niiden ympäristöstä ei tarvinnut ottaa enää enempää lisätietoa ylös. Kun eri tahojen intressit pystytään ennakoimaan, voidaan kerralla lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla.

On mielenkiintoista kuulla, mitä kaikki nämä näytteenotot ja tutkimukset paljastavat, kunhan data ehditään analysoida. Tuloksia kuullaan kuukausien (pohjaeläinnäytteenotto, limakotilot) tai joskus ehkä vasta vuosien (toksisuustestit) päästä. Mutta tässä tapauksessa hyvää eli lisätietoa pitää vain odottaa kärsivällisesti.

Essi Keskinen