tiistai 20. huhtikuuta 2021

EMMAt esittelyssä: Kulttuurihistoria - Ulko-Tammio

 

Värikkäitä rihmaleviä kalliopohjalla veden alla
Ulkosaariston kallioranta on kaunis myös pinnan alla! Kuva: Juho Lappalainen / Metsähallitus

Karttakuva: Ulko-Tammion EMMA-alue karttakuvasta rajattuna.
Ulko-Tammion EMMA-alue sijaitsee ulkosaaristossa hyvin lähellä Venäjän rajaa. Alue on kooltaan hiukan alle 39 neliökilometriä, ja alueen keskisyvyys on 18 metriä, keskisuolaisuuden ollessa 3,6 promillea. Rajaukseen sisältyy kaksi saarirypästä, suurimpina saarina Ulko-Tammio ja Rääntiö sekä Lanskeri ympäröivine kareineen ja luotoineen. Saaret kuuluvat Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon, ja koko EMMA Itäisen Suomenlahden saaristo ja vedet -Natura-alueeseen. Kartta: VELMU

Syrjässä Suomenlahdella, aivan itärajan tuntumassa piilottelee todellinen helmi: Ulko-Tammion saari ja sitä ympäröivät vedet, saaret ja luodot. Seutu on tuttua vain harvalle, mutta runollisesti sanoen: ken kerran paikalle eksyy, ei voi sitä unhoittaa.

Ulko-Tammion EMMA-alue oli itsestään selvä valinta ekologisesti merkittäväksi meriluontoalueeksi, sillä täällä niin elollisen kuin elottomankin luonnon monimuotoisuus on poikkeuksellisen suurta niin pinnan päällä kuin allakin, ja koko mereinen ekosysteemi nivoutuu kauniiksi ja tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Alueen saaret ovat alueelle nimensä antanutta pääsaarta eli Ulko-Tammiota lukuun ottamatta täysin luonnontilaisia. Suuret selkävedet hallitsevat ulkosaaristovyöhykettä, ja toisin kuin lännempänä itäisellä Suomenlahdella, täällä kalliot ovat korkeita ja pohjat syviä. Vedenalainen maailma on monipuolista: pohjanlaatu vaihtelee aaltomuodostuneista hiekkamatalikoista yli 60 metrin syvyisiin altaisiin ja jälleen syvyyksistä nouseviin riuttoihin ja kareihin. Aaltojen ja virtausten armoilla elävä kasvillisuus koostuu pääasiassa sitkeistä kovan pohjan levistä, mutta saarten suojaisissa lahdissa ja avointen somerikkorantojen edustoilla on runsaasti monipuolista putkilokasvillisuutta. Rakkohauru kasvaa täällä vähäisen suolapitoisuuden vuoksi pienikokoisena mutta runsaana, ja läntisemmiltä merialueilta tuttu punalevävyöhyke on korvautunut syvänvihreällä meriahdinpartamatolla. Suolaa vaativan sinisimpukan sijaan Kaspian- ja Mustanmerenalueelta kotoisin oleva vieraslaji vaeltajasimpukka on vallannut itselleen oman ekolokeron, ja esiintyy paikoin hyvin runsaslukuisena.

Kaksi raidallista simpukkaa ja valkoisia merirokkoja kiven päällä.
Vaeltajasimpukka (Dreissena polymorpha) on valkoisen merirokon ohella paikoin hyvin runsaslukuinen Ulko-Tammion EMMA-alueella. Raidallinen simpukka on englanninkieliseltä nimeltään kuvaavasti zebra mussel. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Rakkohauru-leviä pinnan alla
Rakkohauru (Fucus vesiculosus) muodostaa puhtaita yhtenäisiä kasvustoja Ulko-Tammion EMMA-alueella. Tämä kuva on otettu Kärenmaasta. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Ulko-Tammion ja Kotoluodon välisessä salmessa tutkimussukeltaja voi sadan metrin matkalla liukua kivikkorannan sekapohjalta kauniin hiekka-sorapohjan putkilokasviniityn kautta puhtaaseen kalliorantaan levävyöhykkeineen. Ulko-Tammion ympärys onkin yksi tiheimmin kartoitetuista EMMA-alueista, jossa tietoa on hankittu lähes 5000 vedenalaiselta kartoituspisteeltä. Onnekas voi tavata myös erittäin uhanalaiseen Suomenlahden kantaan kuuluvan itämerennorpan, jonka läntisimmät esiintymis- ja lisääntymisalueet ovat näillä vesillä.

Putkilokasveja hiekkapohjalla
Haurat (Zannichellia sp.) ja mukulanäkinparrat (Chara aspera) muodostavat matalille sora- ja hiekkapohjille pinnanalaisia niittyjä. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus


Mittanauha levien päällä
Tutkimussukeltaja tekee kasvillisuusarvion linjalta, joka on noin sadan metrin pituinen tai päättyy kasvillisuuden syvimpään kasvusyvyyteen. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus


Kotilo kiven pinnalla rihmalevien välissä
Myös limakotilot viihtyvät ulkosaariston rantavyöhykkeessä. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus

Alueen pinnanpäällinenkin elämä on mieltäylentävän kukkeaa. Saaret ja luodot edustavat pääosin tyypillistä ulkosaariston kasvillisuutta keskikesän kukkaloistoineen; täällä rantaniittyjä kannattaa tutkia tarkasti, sillä alueella esiintyvät yleisenä muun muassa muualla Suomessa harvinaiset rantahirvenjuuri ja merenrantavieras. Ulko-Tammio on saarista monipuolisin, sillä sen kasvillisuus vaihtelee lehdosta männikköön ja jäkälikköön ja maaperä sorarannasta lohkareisiin ja silokallioihin. Ja ne kaikki pesivät, levähtävät ja muuttavat linnut!

Kukkivia kasveja, kalliota ja kivikkoa lähellä rantaa
Saariston rantaniityt kukoistavat kesäisin, kuten tämäkin pieni niitty Ulko-Tammion länsirannalla. Itämeren kivikkoiset niittyrannat on silmälläpidettävä luontotyyppi. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus

Ulko-Tammion EMMA olisi siis sopinut niin elinympäristöt-, luonnontilaisuus- kuin geologia-teemaotsikonkin alle. Mutta miksi se esitellään kulttuurihistoriaosuudessa?

Ulko-Tammion saari on ollut merkittävä ulkosaariston tukikohta paikallisille ja muillekin merenkulkijoille jo vuosisatojen ajan. Nyt 2000-luvulla Ulko-Tammiossa majoittuneet meribiologitkaan eivät suinkaan ole ensimmäisiä laatuaan: jo vuonna 1843 venäläiset merentutkijat ovat kaivertaneet puumerkkinsä saaren kallioon.

Merentutkimuksen sijaan Ulko-Tammio on tunnettu sotahistoriastaan. Saarelta löytyy monia jälkiä sotavuosilta 1939-1944, jolloin saariston rauha järkkyi. Aikaisemmin syrjässä olleesta pienestä saaresta tuli talvisodan jälkeen uuden itärajan etuvartio, jonka kautta kulkivat laivaväylät Kotkan sisäsaaristoon. Saaren linnoittamiseen ryhdyttiin kesällä 1941, ja vahvimmillaan linnake oli syyskuussa 1944, jolloin sen kokonaisvahvuus oli 370 miestä. Tuolloin aseistukseen kuului neljä Canet-rannikkotykkiä, kuusi ilmatorjuntakanuunaa, neljä Madsen-konetykkiä, kolme nelipiippuista “urkukonekivääriä” ilmatorjuntaan ja kolme konekivääriä. Lisäksi saarelle sijoitettiin saksalaisvalmisteinen tutka-asema. Nykyään museoidut tykit, muistolaatta, sotilaan hauta, tunneli ja muut linnakkeen jäännökset sekä ammusten jäljet kallioissa kertovat ajasta, jolloin Ulko-Tammio ja sen puolustajat vartioivat Suomen itsenäisyyttä. Nykyään Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon kuuluvalla saarella luonto on kuitenkin hiljalleen ottamassa omaansa ja piilottamassa niitä sota-ajan muistoja, joita ei erikseen vaalita.

Vanha mustavalkoinen kuva sota-aluksista saaren lahdessa
Vartiomoottoriveneiden tukikohta Ulko-Tammiossa 14.7.1942. Kuva: SA-kuva


Ilmatorjuntatykki rantakalliolla hirsillä vahvistetun muurin ympäröimänä
Museoitu ilmatorjuntatykki 76/ItK/31 Ulko-Tammion pohjoisosassa. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus


Ruostunut merimiinan kuorenkappale
Rantaan ajautuneen ja räjähtäneen merimiinan kuori Ulko-Tammiossa. Kuori on sittemmin siirretty luvattomasti pois vanhalta paikaltaan. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus


Suuren tunnelin aukko vehreän kasvillisuuden ympäröimänä. Tunneliin johtavat pitkospuut.

Ulko-Tammion tunnelin etelänpuoleinen suuaukko. Kuva: Ari Laine / Metsähallitus



Horisontissa näkyvä saari, jossa on rakennuksia
Somerin saari Ulko-Tammiosta kaukoputken avulla kuvattuna. Jatkosodan aikana Ulko-Tammiota käytettiin Someriin ja Suursaareen suuntautuneiden operaatioiden lähtöalueena. Molemmat saaret menetettiin, ja ne kuuluvat nykyään Venäjälle. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus

Ulko-Tammio koostui ennen sotaa kahdesta erillisestä saaresta, joita erotti Itä- ja Länsilahdet yhdistävä kapea salmi. Linnoittamisen yhteydessä salmi täytettiin suuren tunnelin louhinnasta syntyneellä kiviaineksella. Yli 70 vuotta saaret olivat yhdessä, mutta syksyllä 2020 vesiyhteyttä alettiin palauttaa kaivamalla salmea uudelleen auki. Tämän meriluonnonhoidollisen ennallistamistoimenpiteen toivotaan parantavan molempien lahtien tilaa, ja tulokset näkyvät tulevien vuosien aikana.

Kaivettu oja ja ja siltarumpu, jonka päältä kulkee polku. Ympärillä mäntyjä ja lehdettömiä puita.
Ulko-Tammion täytettyyn salmeen palautettiin vesiyhteys syksyllä 2020. Kuva: Ari Laine / Metsähallitus

Mutta mitäpä olisi mereinen kulttuurihistoria ilman hylkyjä? Ulko-Tammion EMMA-alueella on yksi varmasti tunnettu tasasaumainen tammihylky, joka makaa kalliopohjalla lähellä saaren pohjoisosaa. Mutta alueella piilottelee myös kaksi vielä löytämätöntä 1700-luvun laivaa: vuonna 1763 haaksirikkoutunut Sankt Nikolaus ja seuraavana vuonna hävinnyt tuntematon alus. Itäinen Suomenlahti on kuuluisa karikkoisuudestaan, mutta myös keskiajalta 1800-luvulle kukoistaneesta rantarosvouksestaan. Hannu Konttinen Suomen meriarkeologisesta seurasta kertoo Sankt Nikolauksen tarinan näin:

Eräs maamme tunnetuin ja samalla hyvin tavanomainen rantarosvousjuttu, johon liittyy murheellisia piirteitä, tapahtui 1700-luvulla. Tapahtuma-aikana 19.-21.10.1763 vallitsi Virolahdella kova myrsky. Sää oli märkä ja kolea. Hampurista kotoisin oleva Sankt Nikolaus niminen alus lähestyi myrskyssä Ulko-Tammiota, jonka edustalla sai pohjakosketuksen ja upposi. Laivan koko miehistö menehtyi. Hieman myöhemmin löydettiin läheiseltä saarelta murhatun naishenkilön ruumis. Kaikki merkit viittasivat hylynryöstäjien olleen asialla. Laivassa oli lastina talia, rautaa, hamppua, purjekangasta, öljyjä sekä jäniksennahkoja.

Laivan osia ja lastia oli ajautunut maihin useille saarille mm. Ulko-Tammioon. Tammion rantavouti Nils Jespersson havaitsi veneiden kulkevan edestakaisin merellä. Hän arvasi heti mistä oli kysymys. Tehtyään havainnoistaan ilmoituksen luotsi-inspehtori Sommerille, alkoi totuus selvitä. Mukaansa Sommer otti muutamia apumiehiä ja lähti purjehtimaan kohti Ulko-Tammiota. Siellä hän tapasi Sepänkylästä kotoisin olevia miehiä hakkaamassa irti hylyn rautaosia. Saarelle oli kerääntynyt ihmisiä myös muualta Virolahtea "pelastamaan" talia ja jäniksennahkoja.

Kaikissa lähisaarissa kerättiin ahkerasti talteen ajelehtivaa lastitavaraa. Variksen saarella pelastustöissä olleelta mieheltä Sommer takavarikoi verisen paidan. Paidan omistanutta murhattua henkilöä hän ei löytänyt. Seuraavan vuoden kesäkuussa Sommer tutki erään toisen aluksen haaksirikkoa ja löysi sattumalta Variksen saarelta purjekankaaseen käärityn ja kivillä peitetyn naisen ruumiin. Purjekankaassa oli sama lastikonosomenttimerkki, kuin rantaan ajautuneissa Sankt Nikolauksen laivapapereissa. Myös piirikirurgi Wiese vahvisti henkilön kuolleen väkivaltaisella tavalla. Myöhemmin tuli Pietarista tieto, että miehistöön kuului seitsemän henkilöä. Laiva oli käynyt myös Kronstadtissa, missä siihen oli noussut matkustajaksi naishenkilö.

Haaksirikon ja hylynryöstön seurauksena oli kahdeksan ihmistä menettänyt henkensä. Oikeus kokoontui ainakin kuusi kertaa ennen kuin antoi jutussa päätöksen. Surmatöiden tekijät jäivät oikeudelta selvittämättä. Rangaistavia oli jutussa yhteensä viisikymmentäkaksi henkilöä, niiden joukossa myös Tammion rantavouti Nils Jespersson, joka oli ottanut osuutensa muiden mukana. Rangaistukset vaihtelivat raipasta sakkoon. Oikeuskäsittelyn aikana ehti tapahtua kolme muutakin haaksirikkoa samalla alueella, jotka osaltaan viivyttivät tuomioiden langettamista.

Vesi lentää korkealle aallon osuessa rantakallioon
Nämä kalliot ovat nähneet monta myrskyä ja haaksirikkoa. Kuva: Ari Laine / Metsähallitus

Myrskyisästä ja hiukan synkästäkin historiastaan huolimatta (tai osin sen vuoksikin!) Ulko-Tammion alue on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Kulttuuriperinnöllä höystettynä EMMA-alueena se on monimuotoisuudessaan ainutlaatuinen jalokivi, joka vetää vuodesta toiseen puoleensa niin luonto- ja historiaharrastajia, valokuvaajia, sukeltajia kuin paikallista väestöäkin. Itse olen saanut työni ansiosta asua Ulko-Tammiossa useita kuukausia. Tiedän olevani onnekas!

-          - Maiju Lanki, meribiologi


Ihminen istuu kalliontasanteella ja katsoo merelle ilta-auringossa
Ulko-Tammion rantakallioilla on haaveiltu sukupolvesta toiseen. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus


Korkealta otettu kuva. Lahti, jossa näkyy veneitä laiturissa. Taustalla merta ja pieniä luotoja.
Ulko-Tammion Länsilahti on luonnonsatama vailla vertaa. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus

***

Jäikö tiedonnälkä? Lue lisää tietoa täynnä olevista EMMA-teemablogeista:

Kulttuuriperintöä pinnan alla ja päällä:

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/10/emmat-esittelyssa-vedenalainen.html

Kiviset & soraset eli vedenalainen geodiversiteetti rannikollamme:

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/07/emmat-esittelyssa-geodiversiteetti_10.html

Mitä luonnontilaisuus tarkoittaa Itämerellä? Onko se edes mahdollista?

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/09/emmat-esittelyssa-teema-luonnontilaisuus.html

Tutustu Itämerta uhkaaviin ihmispaineisiin:

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/07/emmat-esittelyssa-ihmispaineet.html

Missä Itämeren kalat oikein syntyvät?

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/07/emmat-esittelyssa-kalantuotantoalueet_10.html

Niin siis mikä EMMA?

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-mika-ihmeen-emma.html

Ai pinnan allakin on luontotyyppejä?

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-luontotyypit.html

Merenpohjalla on monimuotoisia eliöyhteisöjä! http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/06/emmat-esittelyssa-merenpohjien.html

Myös pinnan alla on uhanalaisia lajeja:

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-uhanalaiset-lajit.html

 

#metsahallitusmerella
#luontotyypit
#meriEMMAt
#metsahallitus
#VELMUohjelma

#itameri 


torstai 17. joulukuuta 2020

EMMAt esittelyssä: Luontotyypit - Simo

Dronekuvaa saarista ja jokisuistosta, mantereella tuulivoimaloita
Simojokisuisto on upea jokisuisto, jonka monet saaret ovat kyllä Natura 2000 -verkostossa, mutta vesialue eli jokisuisto itsessään ei. Jokisuiston ja sen edustan merialueen vedenalainen kasvillisuus on valtavan monipuolinen ja rikas ja alueelta löytyy paljon uhanalaisia vesikasveja. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

Dronekuvaa hyvin matalasta rannasta ja vesikasvillisuudesta
Simon Satamalahti on tyypillistä pohjoisen Perämeren meriluontoa - hyvin hyvin matalaa. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.


Simo on vedenalaiselta luonnoltaan yksi Perämeren helmiä. Se valittiin EMMA-kohteeksi (ekologisesti merkittävä merialue) suuren ja upean jokisuistonsa (uhanalainen luontotyyppi), uhanalaisten lajiensa ja kalakantojensa vuoksi. Tiesitkö, että Simojoki on Torniojoen lisäksi ainoa Suomesta Itämereen laskeva patoamaton lohijoki? Tai että Simojoen suistosta löytyy valtavasti vesisammalia ja putkilokasveja? Kosteikkoja ja matalia rantoja, joilla viihtyvät lukuisat uhanalaiset lajit kuten esimerkiksi silonäkinparta?

Kumiveneellä kaislikossa
Metsähallituksen Saumaton Perämeri #SEAmBOTH -meritiimi kartoittaa Simon Syvälahdella vedenalaista luontoa. Kuva Susanna Greus, Metsähallitus.

Simojoen edusta on ollut eräänlainen väliinputoaja Metsähallituksen ja SYKEn tekemissä VELMU-kartoituksissa (valtakunnallinen vedenalaiskartoitus) - se oli niin selkeästi jokisuistoa eikä merta, ja niin matalaa, että alue jäi pitkäksi aikaa kartoitusten ulkopuolelle. Vasta 2018 Saumaton Perämeri #SEAmBOTH -hankkeessa Simojoen suiston vedenalaisen luonnon kartoitukseen keskityttiin huolella, ja sieltä löytyikin sitten aiemmin avaamaton aarrearkku.

vesikasvi
Vaarantunut silonäkinparta viihtyy Simossa. Kuva Noora Kantola, Metsähallitus.


Jos haluat tutustua Simon jokisuiston alueeseen tarkemmin, englanninkielinen blogi löytyy tämän linkin takaa.

Pikkuriikkisiä vesisammalia kivellä veden alla
Simon edustalta löytyy paljon erilaisia vesisammalia, kuten kaikista Perämeren suurista jokisuistoista. Tässä on mitä todennäköisimmini jokin Fissidens-suvun vesisammal. Kuva Noora Kantola, Metsähallitus.

Kaksi linnun sulan mallista vesisammalta mikroskooppikuvassa
Vellamonsammal (vasemmalla) ja jrantasiipisammal mikroskoopissa nähtynä. Simojokisuistossa ja sen edustan merialueella on paljon vesisammalia, jotka pitävät hyvin vähäsuolaisesta murtovedestä. Kuva Essi Keskinen, Metsähallitus.


Simojoen suistosta löytyy kyllä natura-alueita, mutta ne suojelevat lähinnä saaria eivätkä koko jokisuistoa, vaikka sieltä löytyy mm. suursimpukoita (pikkujärvisimpukka). Alue on matalaa ja hankalakulkuista heti väylien ulkopuolella, joten rannat ovat saaneet suurelta osin jäädä luonnontilaisiksi.

Essi Keskinen

Kasveja hiekkapohjalla veden alla
Ratamosarpiot kurkottelevat Simon Harvakarissa kohti pintaa. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

Kaislikkoa ja pusikkoa matalassa vedessä
Onkalo sijaitsee Simon jokisuistossa juuri ennen merelle päätymistä. Metsähallituksen meribiologit ovat kartoittaneet Onkaloa ja Onkalonperää sekä VELMU- että SEAmBOTH -hankkeissa. Kuva Noora Kantola, Metsähallitus.

Henkilö pelastautumispuvussa kahlaa vedessä
Pelastautumispukuun pukeutunut Metsähallituksen luontokartoittaja kahlaa rantavedessä kartoittamassa vesiluontoa Simon Onkalossa. Kuva Noora Kantola, Metsähallitus.

Simpukka seisoo hiekkapohjassa
PIkkujärvisimpukka kurkottelee silttipohjalta ylöspäin. Se siivilöi sifonin ("suuaukon") ympärillä olevilla lonkeroillaan vedestä ravintoa ja happea ja voi liikkua jopa useita metrejä päivässä vahvan jalkansa avulla, jos sillä on kova tarve vaihtaa paikkaa. Kuva Pauliina Ahti, Metsähallitus.


Ilmakuvasta tehty rajaus
Simon EMMA-rajaus pitää sisällään jokisuiston ja sisäsaariston. Kuva: VELMU

EMMAt esittelyssä: Merenpohjien eliöyhteisöt - Rönnskäret

Kotilo vesikasveilla veden alla
Leväkotilo kiipeilemässä näkinpartaisilla, kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Rönnskäretissä voi kokea pinnan alla pienoiskoossa koko Merenkurkun. Rönnskäretin EMMA-alue (ekologisesti merkittävä merialue) pääsi mukaan Suomen arvokkaimpiin merialueisiin mm. kalakantojensa, monipuolisen vedenalaisen luontonsa ja mosaiikkimaisuutensa vuoksi. Erilaiset merenpohjan eliöyhteisöt ovat ne, jonka takia Rönnskäret on Merenkurkun huippukohde - alueelta löytyy yhtä lailla tiheitä näkinpartaisniittyjä kuin haurukasvustojakin, syvempien alueiden pehmeitä pohjia ja kalliorantojen rihmalevävyöhykkeitä. Rönnskäretissä on pinnan alla kaikkea.

Rönnskäriltä löytyy niin suojaisia pehmeäpohjaisia fladoja kuin kallioisia ja lohkareikkoisia riuttojakin. Alueella kutee silakka ja sieltä löytyy uhanalaista meritaimenta. Ja jos katsotaan vedenalaista kasvillisuutta, Rönnskäretiltä löytyvät kaikki makrofyyttilajit, jotka ylipäätään on mahdollista löytää Merenkurkusta. Tämä johtuu pitkälti siitä, että alueen vedenalaisluonto on niin mosaiikkimaista eli hienopiirteistä - ei ole laajoja tasaisia pohjia yhtä ja samaa hiekkaa tai kivikkoa, vaan syvyydet ja pohjasedimentit vaihtelevat muutamien metrien välein. Tuossa on hiekkalaikku ja sillä kasvavia vitoja, tuossa kohoaa muutama kivenlohkare ja niillä sinnittelevät Itämeren lähes pohjoisin rakkohauru ja sinisimpukka, niiden takaa alkavat sorapohja ja näkinpartaiset, ja sitten tullaankin jo lahteen ja pehmeälle pohjalle, josta noustaan kalliorantaa pitkin lintusaarelle. Rönnskäret on myös niitä alueita Suomessa, josta löytää molemmat haurulajit, rakkohaurun ja kotoperäisen itämerenhaurun.

Erilaisia kasveja erilaisilla pohjilla veden alla
Rakkohaurua, näkinpartaisia ja hapsivitaa sulassa sovussa, kuva Heidi Arponen /Metsähallitus


Rönnskäret on mereisiltä arvoiltaan tärkeä myös pinnan päältä. Alue on linnustollisesti tärkeä mm. telkälle ja lapasotkalle ja sieltä löytyy vanhoja kalastusmökkejä ja luotsiasema, joista osa on nykyisin virkistyskäytössä. Lisäksi osa Rönnskäretin saaristosta kuuluu Suomen ainoaan UNESCOn maailman luonnonperintökohteeseen, joka yhdessä Ruotsin Korkearannikon ja Kvarkens skärgårdin kanssa välittää viestiä geologisesta historiasta - alueella näkyvät jääkauden jäljet moreeniharjanteina ja merestä irti kuroutuvina fladoina ja kluuveina (laguuneja). Maankohoaminen nostaa Merenkurkussa maata edelleen lähes 9 mm vuodessa, mutta samalla ilmastonmuutos makeuttaa Itämeren murtovettä niin että mereisemmät lajit kuten haurut ja sinisimpukat joutuvat pikkuhiljaa karkaamaan kohti etelää.
Runsasta vesikasvillisuutta
Gammelfladan rehevää kasvillisuutta - ärviöitä, hapsivitaa ja Vaucheria-rihmalevää pehmeällä pohjalla. Kuva Pekka Lehtonen / Metsähallitus


Jos Merenkurkussa voi vierailla veden alla vain yhdessä paikassa, Rönnskäretin EMMA-alueelta löytyy kaikki. Ja vieraile siellä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, koska lähitulevaisuudessa sekä maankohoaminen että ilmastonmuutos muuttavat aluetta.

Essi Keskinen

Kala
Piikkikala, kuva Anniina Saari / Metsähallitus



Kotilo kiipeilee vesikasveilla veden alla
Leväkotilo kiipeilee näkinpartaisilla, oranssit pallot ovat lisääntymiselimiä. Kuva Essi Keskinen /Metsähallitus

Kotilo kiipeilee vesisammalella
Leväkotilo kiipeilee isonäkinsammalella. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Taloja ja pooki kallioluodolla
Rönnskär. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Leviä ja kasveja veden alla vierekkäin
Ahvenvitaa ja haurua, kiviä peittää myös rihmalevä. Ahenvita kasvaa hiekka- tai sorapohjalla, haurut (rakkolevä ja itämerenhauru) kasvavat kovalla pohjalla. Kuva Jussi-Tapio Roininen, Metsähallitus

Haarova jämäkkä levä veden alla
Haarukkalevä. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Vesikasvi veden alla
Haura. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Tiheää vesikasvillisuutta
Mosaiikkimaisessa ympäristössä eri lajit esiintyvät rinnakkain. Keskellä olevat vaaleat näkinpartaiset kasvavat hiekka- tai sorapohjalla, samoin taaempana olevat vidat, mutta ympäröivät rusehtavammat rihmalevät kovalla pohjalla eli kivillä. Kuva Heidi Arponen / Metsähallitus

Simpukka ja nauhamaisia leviä kivellä veden alla
Kivellä kasvaa jouhilevää ja jotain muuta rihmalevää sekä pari pientä sinisimpukkaa. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Vesisammal liehuu kivellä veden alla
Isonäkinsammal. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Paljon pikkukaloja
Iso parvi kolmipiikkejä. Kuva Raisa Turja / Metsähallitus

Kaksi kotiloa veden alla
Kaksi kotiloa kohtaa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kivi lähes veden pintaan asti
Kiven yläpinnasta ovat jäät ja veden liikkeet hioneet rihmalevät pois, mutta muutama läntti nukkamaista puna- tai ruskolevää vielä sinnittelee. Kiven alareunasta alkaa rihmalevä. Kuva Anu Riihimäki / Metsähallitus

Kala
Kivisimppu. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Karttarajaus ilmakuvakartasta ulkosaaristosta
Rönnskäretin saariston EMMA-rajaus. Kuva VELMU

Undervattensnaturen i Rönnskärs skärgård kan sägas vara
en miniatyr av hela Kvarken. Rönnskärets EMMA-området (ekologiskt
betydelsefullt havsområde) inkluderades i listan över Finlands värdefullaste
havsområden bland annat på grund av sina fiskpopulationer, mångfaldiga
undervattensnatur och mosaikliknande natur. De olika artsamhällena gör
Rönnskäret till Kvarkens toppmål - på området hittas såväl täta ängar av
kransalger som av tång, på djupare områden mjuka bottnar och längs
klippstränderna bälten av trådalger. Under ytan finns allt. 

I Rönnskär skärgård hittas såväl skyddade flador med
mjukbotten som rev av klippor och stenblock. I området leker strömming och även
den hotade havsöringen förekommer. Om man ser på undervattensvegetationen
påträffas alla makrofytarter som överhuvudtaget är möjligt att hitta i Kvarken.
Detta beror till stor del på att undervattensnaturen är väldigt mosaikartad,
det vill säga finskalig - det finns inte vida områden med likartad sand- eller
stenbotten, utan djup och bottensediment varierar med några meters mellanrum.
Där finns små områden med sandbotten där nate växer, där finns stenblock på
vilka påträffas några av de nordligare förekomsterna av blåstång och blåmussla.
Bakom dessa börjar kanske grusbotten med kransalger för att sedan övergå till
en vik med mjukbotten, och sedan till en klippstrand och slutligen ett
fågelskär. Rönnskär är ett av de områden i Finland där man hittar både smaltång
och blåstång. 

Rönnskär har också höga värden ovanför ytan. Området är
viktigt för fågellivet, bland annat för knipa och bergand, och på området finns
gamla fiskestugor och lotsbostäder som idag används för rekreation. Dessutom är
Rönnskär en del av Finlands enda naturobjekt på UNESCO:s världsarvslista, där
Kvarkens skärgård tillsammans med Höga Kusten förmedlar information om områdets
geologiska historia - på området ses spår av istiden i form av moränryggar samt
flador och glon (laguner) som snörs av från havet. Landhöjningen lyfter
Kvarkens land ungefär 9 mm per år, men samtidigt gör klimatförändringen
Östersjöns brackvatten allt sötare vilket leder till att de mera marina
arternas, såsom blåstångens och blåmusslans, nordliga gräns småningom kommer
att förflyttas söderut.    Om du endast kan besöka ett objekt i Kvarken under ytan,
så har Rönnskärets EMMA-område allt. Och besök det gärna tidigare än senare,
för området är i ständig förändring av landhöjning och klimatförändring. 

EMMAt esittelyssä: Merenpohjien eliöyhteisöt - Uudenkaupungin ulkosaaristo

Erilaisia leviä veden alla
Haarukkalevää (Furcellaria lumbricalis) ja rakkohauruja (Fucus vesiculosus). Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus

Eteläisen Selkämeren mainingit kohtaavat ensimmäisenä Uudenkaupungin ulkosaariston saaret, luodot ja vedenalaiset riutat. Siellä aallokon myllerryksessä, ulkomeren reunan kallio- ja kivikkopohjilla viihtyvät komeat rakkohaurupensaat ja sen seitsemän sortin punalevät. Saarten suojaisissa lahdelmissa ja fladoissa kukoistavat näkinpartaisten niityt sekä tiheät haura- ja hapsikkakasvustot.

Vedenalaiskasvillisuutta
Merisykeröparta (Tolypella nidifica) on nimensä veroisesti varsinainen sykerö ja vedenalainen harakanpesä. Merisykeröparta kuuluu viherlevien näkinpartaisiin, jotka muistuttavat putkilokasveja, vaikka ovatkin leviä. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus


Rakkohauru- ja punaleväyhteisöt arvioitiin uhanalaisiksi (EN) Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa vuonna 2018. Suojaiset näkinpartaispohjat arvioitiin tuolloin vaarantuneiksi (VU) ja haura- ja hapsikkapohjat taas ovat silmälläpidettävä (NT) luontotyyppi.

Kallioluoto ulkomerellä
Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus

Uudenkaupungin ulkosaaristo kerää myös paljon muutolla levähtäviä vesilintuja, erityisesti pilkkasiipiä ja mustalintuja sekä kahlaajia. Alueella on monipuolinen ja runsas pesimälinnusto. Ulkosaaristoalue on tärkeä myös harmaahylkeille ja itämerennorpille.



Mikko Kytökorven kuvaamassa Selkämeri-videossa liikutaan myös Uudenkaupungin ulkosaariston avoimissa merimaisemissa.
Vietetään mukavaa juhannusta saaristossa veneillen ja luonnossa retkeillen, luonnonrauhaa ja toisiamme kunnioittaen!

Heidi Arponen

Ulkosaariston rajaus ilmakuvakartassa
Uudenkaupungin ulkosaaristo koostuu pienistä kivikkoisista ja kallioisista ulkosaaristoista ja luodoista. Kuva: VELMU

Jäälauttoja kalliosaaren edustalla merellä