Yhteinen Itämeri - UNESCOn Baltic Sea Project Hailuodossa

Kuka käyttää Itämerta -työpajassa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

 "We still have hope!" "Meillä on vielä toivoa!"

Nämä ovat sanat, jotka haluan tuoda itselleni kotiin UNESCOn Baltic Sea Projectin järjestämältä kansainväliseltä Itämerileiriltä Hailuodosta.

Muutama tusina yläkoulu- ja lukioikäisiä nuoria monesta eri maasta Itämeren ympäriltä kokoontui ensin Ouluun, sitten Liminganlahdelle ja viimein Hailuodon Marjaniemeen lähes viikon kestävälle vuosittaiselle Itämerileirille. 

Minua pyydettiin mukaan työpajoja vetämään jo hyvissä ajoin syksyllä. Nuorissa on tulevaisuus ja ympäristökasvatus on tärkeää, mutta erityisesti tänä vuonna pääsin vielä mainostamaan Velmu-ohjelman (valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma) 20-vuotista taivalta.

Vedin kolme työpajaa, joihin nuoret saivat itse omien mielenkiinnon kohteidensa ohjaamina osallistua. Kaksi työpajoista pidettiin englanniksi, yhdelle osallistui vain suomenkielisiä opiskelijoita.

Työpajojen nimi oli "Who uses the Baltic Sea?" "Kuka käyttää Itämerta?" Tarkoituksena oli eri lajien, luontotyyppien, sidosryhmien, aktiviteettien ja intressien kautta perehtyä Itämeren lajistoon, ekologiaan, ekosysteemipalveluihin, ongelmiin ja ihmispaineisiin, ja pikku hiljaa kääntää katse ja puhe kohti merialuesuunnittelua. Huomata, että Itämerta käyttävät monet, ja vielä useammat asuvat siinä. Että asioita voi katsoa monelta kantilta ja eri silmin - esimerkiksi hylkeet tai merimetsot näyttäytyvät hyvin erilaisina, jos katsojana on luonnonsuojelija, ammattikalastaja tai mökkiläinen. Että merituulivoima voi toisaalta olla ainoita täysin päästöttömiä energiantuotantomuotoja, mutta vasta sitten, kun tuotantoalue on jo rakennettu, ja silloinkin luonnon ja ihmisten viihtyvyyden, puhumattakaan merten ammattilaiskäyttäjien kuten kalastajien, tankkeriliikenteen tai puolustusvoimien intressien kanssa kompromississa. Että maailma ei ole ristiriidaton ja että useimmiten asiat joudutaan hoitamaan kompromissien kautta.

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Oli äärimmäisen palkitsevaa päästä juttelemaan fiksujen, innostuneiden, valistuneiden, mielipiteensä kertovien ja kiinnostuneiden nuorten kanssa, päästä vastaamaan heidän kysymyksiinsä ja ihmettelyihinsä. Minun on edelleen vaikea uskoa, millainen englannin kielen ja yleissivistyksen taso nykyisillä nuorilla on - toki täytyy muistaa, että Hailuodon leirillä elimme siinä kiinnostuneiden ja kestävän kehityksen mukaisesti orientoituneiden nuorten valikoituneessa joukossa, joka oli itse hakenut leirille, ja päässyt karsinnoista läpi. Nämä eivät olleet keitä tahansa nuoria, ja toki leirille pääsy myös edellytti esimerkiksi tarvittavaa englanninkielen taitoa. Kuitenkin se, kuinka nuoret keskustelivat sekä keskenään että meidän aikuisten kanssa vaikeista asioista englanniksi, teki taas kerran syvän vaikutuksen.

Postereissa nuoret vastasivat ennalta annettuihin kysymyksiin esim. työpajan kotiinviemisistä, mielenkiintoisista tai ristiriitaisista asioista.

Suomen koordinaattorina toiminut Kellon koulun opettaja Mervi Sonninen kertoi, että leiripalautteessa eräs nuori oli kirjoittanut, että hän vie täältä kotiin ymmärryksen siitä, että hän voi tehdä jotain. Että hän voi vaikuttaa. Että toivoa vielä on.

Niin paljon kuin nykyisin puhutaan ilmastoahdistuksesta ja -masennuksesta, niin paljon kuin meitä pommitetaan apokalyptisilla tulevaisuudennäkymillä, sodilla, ilmastotuholla, Itämeren meriluonnon menetyksellä ja kaikella kauheudella, olen silti samaa mieltä kuin nämä nuoret - vielä on toivoa. Voin tehdä jotain. Ja erityisen paljon minuun valavat toivoa tällaiset tulevaisuuden vaikuttajat ja tekijät, joiden kanssa sain kaksi päivää tehdä töitä ja keskustella. 

Nuorissa on tulevaisuus. Suuret kiitokset ja kumarrus.

Essi Keskinen, meribiologi

P.S. Kurkkaa Instasta @hailuoto.unesco_bsp

Jäät olivat edelleen Hailuodossa komeat, ja erityisesti ulkomaisille oppilaille Hailuoto antoi parasta eksotiikkaansa. Nuoret kävivät mm. kävelemässä jäällä pimeän tullen ja hämmästelivät sitä, kuinka paljon lumi ja jää valaisevat yölläkin - taskulamppua ei tarvittu. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Jäät olivat edelleen Hailuodossa komeat, ja erityisesti ulkomaisille oppilaille Hailuoto antoi parasta eksotiikkaansa. Nuoret kävivät mm. kävelemässä jäällä pimeän tullen ja hämmästelivät sitä, kuinka paljon lumi ja jää valaisevat yölläkin - taskulamppua ei tarvittu. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Jäät olivat edelleen Hailuodossa komeat, ja erityisesti ulkomaisille oppilaille Hailuoto antoi parasta eksotiikkaansa. Nuoret kävivät mm. kävelemässä jäällä pimeän tullen ja hämmästelivät sitä, kuinka paljon lumi ja jää valaisevat yölläkin - taskulamppua ei tarvittu. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Marjaniemen majakassa pääsi myös vierailemaan. Kuva: Essi Keskinen / Meribiologi

Välillä kompastuttaa

 

Metsähallitus ylläpitää kuvapankkia, josta saa tarvittaessa kuvia ja videoita lähinnä luonnonsuojelutarkoituksiin. Yleisölle avoimia kuvia voi etsiä Itämeri.fi -sivustolta osoitteesta https://itameri.fi/fi-FI/Itameri_kuvina#/

Viime syksynä aloitin minulle uuden urakan, kuvien ja videoiden asiasanoittamisen ja viemisen kuvapankkiin. Metsähallitus ylläpitää paljolti ympäristöhallinnon käyttämää kuvapankkia, josta voi ammentaa kuvia raportteihin, esityksiin, nettisivuille jne. Osittain samoja kuvia on yleisölle avoimella Itämeri.fi -sivustolla eli osoitteessa https://itameri.fi/fi-FI/Itameri_kuvina#/

Valokuviin liitetään asiasanoja, jotta oikean kuvan etsiminen lähes 20 000 tarjokkaan joukosta onnistuisi. 

En ollut aiemmin lisännyt asiasanoja kuviin, mutta pikku harjoittelun jälkeen se onnistui hienosti Lightroom -ohjelmalla. Asiasanat paikoilleen ("Metsähallitus, Meritiimi, Perämeri, kansallispuisto, ahvenvita, SUP-lauta, ihminen, työ" jne) ja kuvat Kuvapankkiin, no problem.

Sitten videoiden kimppuun. Aloitin työn samalla tavalla Lightroomilla kuin still-kuvienkin nimeämisen. Nimeäminen onnistui hienosti, mutta sitten tulikin tenkkapoo. Asiasanat eivät tallentuneet videoiden metatietoihin eli en saanut niitä "tarttumaan" videoihin. Samanlainen tallennus kuin still-kuville ei tuottanut tulosta, asiasanat loistivat poissaolollaan ja näkyivät vain Lightroom-ohjelmassa.

Kuvapankissakin on mahdollista asiasanoittaa videoita, jopa massoittain, mutta siellä tiedoston pikkukuva on niin pikkuruinen, että video täytyy joka tapauksessa avata jossain muualla ensin. Muutenkin ohjelma on melko kökkö massa-asiasanoituksen suhteen.

Oikeaa ohjelmaa etsimään siis. Mistään ei meinannut tärpätä, kunnes vihdoin Meritiimin sisäisestä kuvien asiasanoituksen ohjeistuksesta löytyi tieto Adobe Bridgestä.

Tiedustelut siitä, mistä Bridgen saa, asennus ja voilá! Eikun asiasanoittamaan!

Merenkurkkulaista näkinpartaisniittyä ihmettelemässä. Tekstityksen saa näkyville oikeasta alanurkasta. Video ei välttämättä avaudu kaikissa mobiililaitteissa. Video: Metsähallitus

Asiasanoitus onnistui taas, mutta nyt päätin yrittää metatietojen tallennusta jo varhaisessa vaiheessa. Sepäs ei sitten taas onnistunutkaan. Kaikenlaisia muita tiedostomuotoja sai tallennettua muutetuin metatiedoin, mutta elävä kuva ei löytynyt sallittujen tiedostomuotojen joukosta. 

Pitkälliset Teams-keskustelut viestinnän väen kanssa, ei apuja. Google apuun: sieltä löytyi tieto, että vuonna 2022 Adobe Bridgestä on poistunut ominaisuus sorkkia videoiden metatietoja.

Uutta tiedustelukierrosta kehiin. Vihdoin ehdotettiin ottamaan yhteyttä WebOpettaja Esa Riuttaan, jonka lukuisia opetusvideoita olen itsekin katsellut. Sieltä neuvottiin yksinkertainen keino - resurssihallinnassa tämä onnistuu, myös monta kuvaa kerrallaan! Ei siis tarvita mitään ohjelmia vaan hiiren oikeaa näppäämällä saa auki tiedoston Ominaisuudet, josta löytyy välilehti Tiedot, jonne avainsanoja voi syöttää. Myös useisiin videoihin kerrallaan. Nämä myös pysyvät ja solahtavat näppärästi Kuvapankkiin.

Heureka! Työstämään siis!

Resurssihallinnassakin videoiden asiasanoittaminen onnistuu, joskaan käyttöliittymä ei ole välttämättä se kaikkein näppärin. 

Videoiden asiasanoituksessa on se huono puoli, että tiedoston pikkukuvaa katsellessa ei välttämättä lainkaan tiedä, mitä video pitää sisällään. Perinteiset still-kuvat on helppo asiasanoittaa myös pienemmistä kuvista - what you see is what you get. Päätin aloittaa niistä videoista, jotka olin jo katsonut ja asiasanoittanut Lightroomissa.

Avasin siis Lightroomin ja resurssihallinnan vierekkäin ja ajattelin, että kun videot ovat tiedostoniminä listassa, pystyn valitsemaan kerrallaan monta kuvaa, jos niissä on samat asiasanoitukset. Tämä olisikin ollut liian helppoa ollakseen mahdollista - Lightroomissa kuvissa on aina näkyvillä vain se videon aloituskuva, ei tiedostonimeä. Tiedostoja ei siis saa näkyville niin, että olisi vain tiedostojen nimilista.

No, ei se mitään, laitetaan tiedostot kuitenkin aakkosjärjestykseen ja sitten tarkistetaan varmuuden vuoksi, että pikkukuvat näyttävät samoilta.

Uskokaa tai älkää, nämä kaksi videota ovat yksi ja sama, vaikka aloituskuva antaisikin olettaa aivan muuta. 

No eiväthän ne näytä! Kävi ilmi, että Lighroom näyttää tiedoston pikkukuvassa videon absoluuttisen aloitusruudun, kun taas resurssihallinnassa näyttökuva ei ole ensimmäinen ruutu vaan näkymä jostakin ensimmäisen sekunnin ajalta. Video saattaa siis olla sama, vaikka se Lightroomissa alkaisi pinnalta ja resurssihallinnassa näyttäisi jo valmiiksi pinnanalaista kivikkoa. 

Nyt siis täytyy vain luottaa siihen, että videot ovat samassa järjestyksessä. Välillä usko pettää ja kumpikin video pitää avata ja tarkistaa, ja kyllä ne samat ovat, vaikka alkavastkin eri kuvista.

Tuskien taival siis, ja odotan edelleen, mistä seuraava taivas on repsahtamassa niskaan, mutta ehkä tämä tästä. On kuitenkin tärkeää saada asiasanat paikoilleen, koska videoiden etsiminen lähes kirjaimellisesti heinäsuovasta melkein 20 000 kuvan ja videon joukosta ei ole mahdollista.

Vaikeuksien kautta voittoon!

Essi Keskinen

P.S. Kommentti päivää kirjoittamisen jälkeen. Voittoon ei päästykään, koska kävi ilmi, että video, jolla olin kokeillut metadatojen siirtymistä, nappasikin avainsanat Kuvapankista aiemmin syötettyjen listalta, eivätkä ne siis siirtyneetkään mukana! Takaisin lähtöruutuun siis. Ainoa mahdollisuus on sanoittaa videoita itse Kuvapankissa. 

P.S.2. Kaksi päivää blogin kirjoittamisen jälkeen: Olen saanut jälleen uuden ohjeen, jolla voin yrittää taklata ongelmaa eli vien videot Kuvapankkiin, jossa valitsen ne, vien tiedot Exceliin, muokkaan asiasanat Excelissä ja vien Excelin takaisin. Tämä on nyt kokeilussa...

P.S. 3. Ei toiminut. Selvitellään.

Aivoille karkkia

Aurinko siilautuu näkinpartaisniitylle Perämerellä. Kuva: Helmi Mentula / Metsähallitus

Osallistuin Aalto-yliopisto maisteriopiskelijan Kaisa Rooverin vetämään työpajaan Monilajisesti kestävä Itämeri 2050 -työpaja 1. Homma liittyi merialuesuunnittelun seuraavaan kierrokseen ja merialuesuunnittelun visioon vuodelle 2050.

En tiennyt, mitä työpajalta piti odottaa, eikä osallistujalistastakaan voinut päätellä mitään - listalta löytyivät mm. Amazon-hyönteistieteilijä ja maantieteilijä, joiden kanssa satuin olemaan samoissa polttareissa yli kymmenen vuotta sitten. Esittäytymiskierroksella ilmeni, että osallistujien joukossa oli myös taiteilija, ekonomi ja valokuvaaja, vain muutamia esittäytymisiä mainitakseni.

Merialuesuunnittelun visio vuodelle 2050 näkee sekä ihmisen että Itämeren hyvinvoivana hyödyntämässä kestävää sinistä kasvua. Kuva: kuvakaappaus Miro-ohjelmasta.

Työpajan tarkoituksena oli pohtia merialuesuunnittelukierroksen visiota vuodelle 2050 Itämeren kestävästä sinisestä kasvusta, hyvinvoivasta meriluonnosta ja hyvinvoivasta ihmisestä. Jos visio olisi toteutunut, millaisia uutisotsikoita nähtäisiin vuonna 2050 ("Sinileväkukinnat jääneet historiaan", "Rihmaleväviljelmät poistavat xx määrää hiiltä vuodessa Itämerestä" jne) ja millainen maailmankuva ihmisillä olisi. 

Pohdinta johti seuraavaan kysymykseen - miten tästä maailmankuvasta päädyttäisiin vaihtoehtoiseen monilajisesti kestävään visioon. Vain oma mielikuvitus oli rajana eikä omasta vihreästä luonnonsuojelijan kuplasta tarvinnut välttämättä poistua kohtaamaan kaikkien ihmisten kuvittelemia eri elämien realiteetteja.

Keskustelu oli vilkasta ja mielenkiintoista, poikkitieteellisyys virkistävää, visiointi ja spekulaatio innovoivaa ja inspiroivaa. Toivottavasti työpajan vetäjä sai rönsyilevästä keskustelusta ja maailmoja syleilevistä Miro-taululle kirjoitetuista post-it -lappusista jotakin tolkkua.

Useinkaan en jaksa innostua mistään visionäärisestä työstä. Olen monien asioiden suhteen hyvin realisti, joskus jopa hieman kyynisyyteen kallistuja, vaikka samalla kuitenkin elän omassa kirkkaanvihreänä loistavassa luonnonsuojelukuplassani. Tulevaisuutta visioidessa joudutaan usein keskittymään monen oman kuplani ulkopuolisen arjen tärkeimpiin asioihin kuten talouden kasvuun, ihmisten materialistisen hyvinvoinnin lisääntymiseen tai globalisoitumisen helpottamiseen. 

Välillä on hyvin huojentavaa, rentouttavaa ja inspiroivaa visioida tulevaisuutta juuri niin kuin sen itse ymmärtää oikeaksi. Että ihminen on osa luontoa ja yksi sen miljoonista eläimistä ja että ekosysteemien hyvä terveys kaikkine lajeineen päivineen on ihmiskunnan ainoa keino eteenpäin. Kyllähän minä tämän tiedän ainoaksi oikeaksi totuudeksi, mutta samalla tavoin joku toinen esim. materialistisessa kapitalistikuplassaan tietää oikeaksi, että jatkuva taloudellinen kasvu on mahdollista ja että sen vuoksi täytyy uhrata luonnon resursseja, ne kun ovat siellä ihmisen käytettävissä, koska mehän olemme luomakunnan herroja. Kun mietitään eteenpäin maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuutta ja luodaan siitä visioita, en voi rehellisesti sanoa, että minusta kaikissa muissa kuplissaan elävien ihmisten pitäisi vain lyödä hanskat tiskiin oman visionsa kanssa ja myöntää, että me viherkuplalaiset olisimme ainoat oikeassa olijat. Vaikka uskonkin, että niin se asia on, ymmärrän kuitenkin sen verran, että en väittäisi muiden totuuksia (ainakaan kokonaan) vääriksi. 

Tältä pohjalta oli juuri siksi niin hienoa päästä keskustelemaan Itämeren tulevaisuudenvisiosta niiden muiden ihmisten kanssa, joiden mielestä ihmisen pitäisi ymmärtää palauttaa itsensä ruotuun ja osaksi luontoa, aloittaa vuoropuhelu kaiken elonkirjon kanssa ja unohtaa jatkuva taloudellinen kasvu ikuisiksi ajoiksi.

Kiitos hienosta ja ajatuksia herättävästä työpajasta!

Essi Keskinen

Velmut kalat

Teistin ilme on yrmeä, kun sitä häiritään punaleväviidakossa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Joudun usein selittämään että "Ei, sukeltaessa ei useinkaan näe kaloja". Syy siihen on se, että monet kalat säikkyvät paineilmalaitteiden ilmakuplia. Kalojen herkkä kylkiviiva-aisti tuntee ilmakuplat tai veden liikkeen jo kaukaa, tai ne kuulevat hengityksen rohinan ja kurlutuksen regulaattorin läpi kuuloluillaan. Poikkeuksia säikkyihin kaloihin ovat pohjakalat kuten kivinilkka, simput ja kampelat, jotka ennemmin luottavat suojaväriinsä kuin viitsivät lähteä karkuun. Muita poikkeuksia ovat pienet ja hidasliikkeiset neulakalat ja piikkikalat, ja alati uteliaat serkukset ahven ja kiiski. Kerran lapioin pohjassa hiekkanäytettä ämpäriin, ja uteliaat ja pohjasta karkuun lähteviä selkärangattomia herkkupaloja etsivät kiisket pyrkivät ämpäriin niin että niitä piti lähes töniä pois.

Snorklatessa tai suppilautaillessa näkee paljon pikkukaloja. Laguunit ja fladat ovat kalanpoikasten ja piikkikalojen (kolmipiikki) paratiiseja. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Kolmipiikit ovat erityisesti loppukesällä kudun jälkeen hieman hitaita ja kömpelöitä, kudussa kaikkensa antaneita. Usein niihin iskevät sieni- ja hometaudit tai loiset, ja ne kuolevatkin yleensä jo noin kolmivuotiaina. Kuva: Lari Järvinen / Metsähallitus

Kolmipiikkikoiraan kutuasu on korea - siniset silmät ja kirkkaanpunainen vatsa. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus

Velmu-ohjelmassa eli kansallisessa vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelmassa kaloja on kartoitettu lähinnä niiden kutu- ja poikasalueiden kautta. Luonnonvarakeskus on kahlannut kalanpoikasten perässä pitkin ruovikoita, vetänyt nuottaa hiekkarannoilla ja haavinut kalanpoikasia veneen keulasta. Mätimunien ja pienpoikasten esiintymisalueiden ja erilaisten ympäristömuuttujien (veden lämpötila, alueen suojaisuus ja syvyys, kasvillisuus jne) avulla Luonnonvarakeskus on mallintanut monille kaupallisesti tärkeille kalalajeille kutualuemalleja. Malli kertoo, mistä Suomen rannikolta löytyy todennäköisimmin kuhan, ahvenen tai vaikkapa hauen kutualueita. Kalanpoikasten löytöpaikkoihin tai kutualuemalleihin pääsee tutustumaan Velmun karttapalvelussa.

Ahvenet ja kiisket ovat uteliaita ja seuraavat usein kiinnostuneina sukeltajan toimintaa. Kuva: Pekka Lehtonen / Metsähallitus

Kiiski, ahvenen sukulaiskala, on utelias eikä erityisen pelokas. Tämä kiiski kurkisteli sukeltajaa hylyn suojasta. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kalojen kartoitus ja tutkimus ja niiden hyvinvoinnista huolehtiminen on Suomessa jakautunut monen eri organisaation välille. Metsähallituksella Eräpalvelut huolehtii kalastusluvista ja sitä myöten myös joistakin virkistyskalastuskannoista sekä tekee yhteistyötä Luonnonvarakeskuksen kanssa merikutuisen harjuksen suojelemiseksi Merenkurkussa ja Perämerellä. Suomen ympäristökeskus tekee silakoiden koekalastukset ja kannanarviot. Luonnonvarakeskus on se organisaatio, jolle kuuluvat oikeastaan kaikki kalat kaupallisista epäkaupallisiin.

Kaloihin liittyvää tutkimusta tehdään toki paljon muissakin organisaatioissa, esim. Turun ammattikorkeakoulussa, Jyväskylän yliopistossa jne. Kalakantojen, kutualueiden ja levinneisyysalueiden suhteen Luonnonvarakeskus on kuitenkin se taho, jonka puoleen kääntyä.

Härkäsimpun tunnistaa päälaen neljästä nystyrästä, joita kalastajat kiroavat, kun yrittävät irrottaa kalaa verkosta. Simput ovat pohjakaloja, jotka syövät esim. kilkkejä, simpukoita ja muita selkärangattomia pohjaeläimiä. Kuva: Pekka Lehtonen / Metsähallitus

Härkäsimpun neljä päänystyrää erottuvat hyvin kauniinvärisen silmän yläpuolelta. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Siloneula löytyy usein matalasta vedestä kasvillisuuden joukosta. Särmä- ja siloneula sekä harvemmin nähty vaskikala ovat merihevosten sukulaisia. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Pieni hauenpoika odottaa saalista eikä huomaa varovaista valokuvaajaa, joka on laskenut kameran sen alapuolelle pohjaan. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus

Kivisimput ovat todellisia vesistöjen generalisteja eli yleislajeja. Ne viihtyvät niin makeissa kuin murtovesissäkin, jonkin verran virtaavassa ja seisovassa vedessä. Tässä kivisimppu kurkistaa rakkohaurujen välistä Merenkurkussa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kivinilkka on ainut suomalainen kala, joka synnyttää eläviä poikasia. Se on harvemmin nähty pohjakala, vaikkei olekaan mitenkään harvinainen tai vähälukuinen - sitä ei vain usein pääse näkemään, koska Suomessa sitä ei käytetä ruokakalana. Esim. Puolassa sitä syödään mm. säilykkeenä. Kypsennettäessä kivinilkan luut muuttuvat vihreiksi. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tänä vuonna Velmu viettää juhlavuottaan teemalla "Meren pohjalta päivänvaloon – Velmu 20 v". 20 vuoden kenttätöiden ajalle on mahtunut paljon myös kaloja, vaikka niitä tosiaan harvemmin näkee, kun kartoittaa vedenalaista kasvillisuutta. Drop-videoissa on näkynyt jonkin verran pohjakaloja - kivinilkkoja, muta- ja hietatokkoja ja simppuja. Monet näistä ovat löytyneet syviltä, pehmeiltä pohjilta kun kala on jäänyt hämmentyneenä kameran valokeilaan ennen pakenemistaan.

Maastokaudella 2024 on tarkoitus kartoittaa hiekkasärkkiä ja esim. harjusaarten vedenalaisia osia. Tiedossa saattaisi olla kolmipiikkien lisäksi hieta- ja liejutokkoja ja joillakin alueilla ehkä mustatäplätokkoja.

Ensi kesän vedenalaiskartoituksia kohti!

Essi Keskinen

Taulukoiden kummallisuudet

Kun Luonnonvarakeskuksen sivujen rajapinnalta lataa dataa, saa mielenkiintoisia päivämääriä. Tuskin tiedot todellisuudessa ovat edellisvuosisadalta. 

Valhe, emävalhe, tilasto - näinhän sitä usein sanotaan. Tilastot löytyvät usein taulukoista, ja vaikka tässä en otakaan kantaa tilastojen valheellisuuteen tai väärällisyyteen, olen viime aikoina törmäillyt ja kompastellut kaikenlaisiin outouksiin taulukoissa ja datoissa. 

LajiGIS on ympäristöhallinnon yhteisesti käyttämä tietokanta, jonne mm. kaikki Velmu-data eli valtakunnallisen vedenalaiskartoituksen lajitiedot viedään. Sieltä ne kerran viikossa kulkeutuvat netistä avoimena löytyvään Suomen lajitietokeskuksen Luomuksen tietokantaan www.laji.fi 

Vaikka kuinka jokainen parhaansa yrittääkin, tietokantaan pääsee aina livahtamaan virheitä. Mitään "vuorenvarmaa" keinoa välttää virheitä ei ole, vaikka Metsähallituksellakin on erillinen ohjelma virheiden etsintään. Suurin osa karkeista virheistä löytyykin tällä tavalla, mutta kaikki kuitenkaan ei. 

Erityisesti ennen virheenetsintäohjelmia ja vakiintuneita Excel-pohjia uuteen LajiGIS-tietokantaan tuli syötettyä kaikenlaisia virheitä. Ei ole mikään ihme, että aiemmin virheitä tuli, koska kenelläkään ei ollut vakioitua sisäänsyöttö-Exceliä ja tietoja leikattiin ja liimattiin käsin taulukosta toiseen ja seuraavana vuonna ehkä kolmanteen.

Näitä vanhoja syntejä on nyt kartoitettu, ihmetelty ja lähdetty korjaamaan. Ilmeisen lehmänhermoinen Max katseli tuhansien rivien mittaista virhe-Exceliä syksyllä 2023 monta kuukautta putkeen ja kirjasi ylös, mikä näitä pisteitä vaivasi. Välillä samalle koordinaatille oli könttiintynyt lukuisia pisteitä, välillä saman pisteen lajit ovat syystä tai toisesta jakaantuneet useille eri näytepisteille. Virhe pitää ensin löytää, sitten ymmärtää, sitten korjata.

Virheitä korjattaessa löytyy välillä hupaisia muistiinpanoja, joita ei selvästi ole tarkoitettu muille kuin itselle muistiinpanoksi. Kävin läpi vanhoja Excel-lomakkeita, joita on syötetty LajiGISiin muiden toimesta ennen vuotta 2019. Oma suosikkini on sarake nimeltään "saatana tämäkö tässä nyt on ongelma". Kollega on myös nimennyt jonkun taulukon nimellä "saatanan_työmaa" - siitä tuli kertaheitolla legenda.

Jotkut muistiinpanot on ehkä tarkoitettu vain itselle.

 

Kun Excel-taulukoiden kanssa puljaa eikä halua tallentaa aina edellisen version päälle vaan vaihtaa nimeä niin että kaikki versiot säilyvät, voi joskus olla vaikeaa keksiä aina vain uusia "vielä valmiimpi" -nimiä.

Tärkeintä kuitenkin on, että virheet saadaan korjattua ja tiedon laatu paranee koko ajan. Tietokantaa ja sinne vietävien Excel-taulukoiden tarkistamista pyritään helpottamaan koko ajan, ja virheidenetsintäohjelmaakin käytetään nykyisin lähes aina. 

Silti me olemme vain ihmisiä, ja virheitä tulee olemaan vähintään yhtä kauan kuin ns. inhimillinen tekijä pääsee käsiksi sisäänsyötettäviin datoihin.

Essi Keskinen