EMMAt esittelyssä: Geodiversiteetti - Ouran saaristo

 

Omalaatuisen Ouran saariston tavoittamista luontoäiti ei ole tehnyt meille helpoksi. Mitä pohjoisemmaksi veneellä Selkämerta kulkee, sitä kivikkoisemmiksi ja matalammiksi sen vedet muuttuvat. Merenkävijän kulku käy haasteelliseksi. On pysyttävä merkityillä väylillä tai tunnettava vedet kuin omat taskunsa. Arvaamattoman lisämausteen alueelle tuovat pohjakiviä siirtelevät ahtojäät. Ja jos pääseekin veneellään luovimaan matalikkojen ja salakavalien vedenalaisten kivilabyrinttien halki, rannassa odottavat piikikkäät tyrnipensaikot ja tiheät katajikot. Jos pääsee rantautumaan, voi huomata joutuneensa vaikeakulkuiseen saareen, joka koostuu vain suurista kivistä ja lohkareista. 

Ouran saariston EMMA-alue sijaitsee Merikarvian ulkosaaristossa, aavan ulkomeren reunalla. Kartta: Lasse Kurvinen/Metsähallitus. 

Ouran saaristo on kuitenkin kaiken vaivanäön väärti.  Ainutlaatuinen ulkosaariston saariryhmä koostuu sadoista pienistä saarista ja luodoista, joilla on näennäisestä karuudestaan ja vähäpuustoisuudestaan huolimatta hyvin monimuotoinen luonto niin pinnan alla kuin päälläkin. Pienipiirteisessä saarten mosaiikissa kukoistavat monenlaiset elinympäristöt, joiden kasvilajisto on hyvin vaihtelevaa. Yhtäälle muodostuu avointen kalliorantojen lajistoa, toisaalle suojaisten lahdenpohjukoiden elinympäristöjä tai kuivaa nummimaista varpukasvillisuutta. Uloimmat pikkuluodot ovat karuja ja vähälajisia, suurempien saarten keskiosista taas löytyy jopa reheviä, soistuneita painanteita.  

Ouran saaristo EMMA-alue kuuluu Natura 2000 -verkostoon ja on myös HELCOM MPA -merisuojelualue. Osa saarista kuuluu Selkämeren kansallispuistoon. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Kivikkorannat ja tiheät tyrnipensaikot suojaavat saaria rantautumiselta. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Geologialtaan Ouran saariston EMMA-alue on omintakeinen ja monimuotoinen. Kallioperä muodosttuu dioriitista ja kiilleliuskeesta. Aluetta peittää hyvin lohkareinen moreenikerros, jonka vuoksi saaret ovat lähes kauttaaltaan louhikkoa, mutta joukosta löytyy myös kallio- ja somerikkosaariakin. Louhikkoisuus näkyy veden allakin: pohjat ovat kivikkoisia ja pinnan alla risteilee pohjasta kohoavia kivikkoharjanteita. Ouran saariston vedenalaiset ulkoriutat muodostuvat valtavista kivenlohkareista. Vesialueet ovat pääsääntöisesti matalia ja maankohoamisen vuoksi alueella on runsaasti pehmeäpohjaisia matalia lahtia ja useita fladoja ja kluuvialtaita. 

Kiviä on kaikenkokoisia, nyrkinkokoisista aina valtaviin siirtolohkareisiin saakka. Kiviä ja lohkareita on myös salakavalasti pinnan alla, minkä vuoksi saarten seassa veneily vaatii tarkkuutta -ja varapotkurin matkaan mukaan. Kuva: Anniina Saarinen/Metsähallitus.

Kivikkorantojen lisäksi Ouran saariston EMMA-alueelta löytyy maankohoamisen loiventamia hiekka- ja somerikkorantoja. Kuva: Anniina Saarinen/Metsähallitus.

Vedenalainen monimuotoisuus on Ouran saariston EMMA-alueella runsasta. Saaristoalueen matalat, pehmeäpohjaiset lahdet ja laguunit ylläpitävät huikeaa vesikasvien ja levien lajikirjoa. Ouran saariston sisäosien suojaisissa fladoissa ja laguuneissa on mm. punanäkinparran, karvanäkinparran ja mukulanäkinparran muodostamia tiheitä näkinpartaisniittyjä. Hapsivita, merinäkinruoho ja merihapsikka muodostavat myös paikoin laajoja kasvustoja lahdelmiin. Lisäksi lahdissa viihtyvät mm. ahvenvita, kalvas- ja kiehkuraärviä, merihaura sekä hapsi- ja pikkuluikka. Ouran saaristossa kasvaa myös kaksi vesisammallajia ja edustava joukko erivärisiä levälajeja.  

Matalissa, pehmeäpohjaisissa merenlahdissa viihtyvät niin vesikasvit kuin näkinpartaislevätkin. Kuvassa tähkä-ärviää (Myriophyllum spicatum) sekä puna- ja mukulanäkinpartoja (Chara tomentosa ja aspera). Kuva: Joonas Hoikkala/Metsähallitus.

Uhanalaiseksi luokiteltu nelilehtivesikuusi (Hippuris tetraphylla) on matalien merenrantojen kasvi. Se on harvinaistunut vähentyneen rantalaidunnuksen seurauksena. Kuva: Jamina Vasama/Metsähallitus. 

Ouran saariston pohjoisosien avoimille kivikkopohjille luonteenomaisia ovat laajat rakkohaurukasvustot. Alueen kivikkoisilla hiekka- ja savipohjilla kasvavat merisätkin, tähkä-ärviä, useita vitalajeja, kiertohapsikka ja monia näkinpartaislajeja. 

 

Ourien lohkareisilla ulkoriutoilla loistavat värikkäät monimuotoiset punaleväyhteisöt. Alueelta on löydetty ainakin seitsemää eri punalevälajia, esimerkiksi haarukkalevää, punahelmilevää, musta- ja purppuraluulevää sekä punanukkia.

Ouran saaristo on tärkeä elinalue monelle uhanalaiselle kasvilajille. Saarten rannoilla voi törmätä esimerkiksi uhanalaiseen nelilehtivesikuuseen. EMMA-alueen merenpohjilla on myös uhanalaisia ja taantuvia eliöyhteisötyyppejä. Haura- ja hapsikkapohjat sekä merinäkinruohopohjat on luokiteltu silmälläpidettäviksi, punalevä- ja rakkohaurupohjat taas uhanalaisiksi luontotyypeiksi.

Meriveden suolapitoisuuden vähentyessä rakkohaurut (Fucus vesiculosus) muuttuvat kitukasvuisemman näköisiksi. Selkämerellä voi samoilta alueilta löytää sekä leveälehtisiä että varreltaan kapoisempia kasvustoja. Kuva: Heidi Arponen 

Ulkosaariston avoimet kivikkoriutat ovat valoa vaativien punalevien ja rakkohaurujen suosiossa. Kuva: Heidi Arponen. 

Ruskeita pallomaisia kasvustoja muodostava meriruskomyhky (Leathesia marina) on yksi Ouran saariston EMMA-alueen erikoisimpia ruskoleviä. Kuvassa se muodostaa helminauhoja hapsividan haaroihin. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Ouran saaristo on tärkeä ja monipuolinen alue erityisesti meri- ja saaristolinnuille. Alueella ei ole yksittäisiä suuria lintuluotoja, vaan saaristolinnusto jakautuu tasaisemmin alueen pienille kiville ja karikoille.  

Ouran EMMA-alueella tapaa mm. merihanhia, lapasotkia, pilkkasiipiä, merikotkia ja merikihuja. Kivikkoinen ympäristö sopii hyvin pesäpaikoiksi riskilöille. Saarten suojaiset ja matalat lahdet ovat rauhallisia elinalueita puolisukeltajille, kuten sinisorsille, taveille, haapananoille ja lapasorsille. Pääosa vesilinnuista on kuitenkin sukeltajasorsia, joista haahka, tukkasotka sekä iso- ja tukkakoskelo ovat runsaslukuisia.  Alueelle ovat levittäytyneet myös kyhmyjoutsen ja kanadanhanhi. Lokkilintuja on saariston alueella paljon. Eniten pesii kalalokkeja, mutta myös harvinaistunut selkälokki, merilokki, kala- ja lapintiira sekä räyskä kuuluvat linnustoon. Alueella on myös kahlaajia, kuten karikukko, rantasipi ja tylli.

Maankohoamisen johdosta Ouran saaristossa on merestä irtikuroutuvia fladoja ja kluuvijärviä. Kuvassa  Hamskerin, Hevosluodon ja Skrakan saarten välissä olevia matalia laguuneita ylhäältä ilmasta kuvattuina. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Ouran saariston EMMA-alueella on vähän vapaa-ajan asutusta. Saaristoalueen luonnontilaisuutta lisää sen vaikeakulkuisuus ja etäisyys rannikosta. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Selkämerellä on vuosisatojen mittainen arvokas kalastuskulttuuri. Saarilla ja rannoilla tämä näkyy muun muassa muinaisina veneenpitopaikkoina, verkkojen kuivatuspaikkoina,

jatulintarhoina, yöpymispaikkoina ja kalastukseen liittyvien rakennusten raunioina. Myös Ouran EMMA-alueella on arkeologisia kohteita, jotka ovat osa ulkosaarten vanhinta kalastuskulttuuria: Hamskerin saaresta voi löytää useita kalastajien yöpymispaikkoina käytettyjä tomtning-jäännöksiä ja kivikehän, jonka ikä ja käyttötarkoitus ovat tuntemattomia. 

Merenkulun historiasta muistuttavat merenpohjilta löytyvät hylynkappaleet ja puuankkureiden jäänteet. Saarten vanhasta laidunkäytöstä taas kertovat mm. lohkareikkojen ja katajikkojen lomissa sinnittelevät harvinaiset noidanlukkokasvit.

Historiallinen Ouran pooki on koko saariston tunnusmerkki. Kuva: Heidi Arponen

Ouraluodon luotsiasema ja satama. Luotsiasemalla oli luotsaustoimintaa vuoteen 1968 saakka. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Osa merenkulun kulttuuriperintöä ovat Ouran pooki Pookikarilla ja Ouraluodon luotsiasema. Ouran pooki rakennettiin 1850 -luvulla. Tämän valottoman tunnusmajakan tehtävänä oli luotsata merenkulkijoita turvallisesti avomereltä Merikarvian satamaan. Ensimmäinen luotsitupa kohosi Ouraluotoon vuonna 1851 ja nykyinen luotsiasema on rakennettu sen paikalle 1937. Luotsiaseman pihassa säilynyt ns. ryssänkasarmi rakennettiin alun perin 1916 saaressa asemapaikkaa pitäneille venäläisille sotilaille majoitusrakennukseksi. 

Tyynen illan sininen hetki Ouran saaristossa. Kuva: Heidi Arponen.

Jos Ourilla saarten ja luotojen määrä on silmiinpistävää, on hiljaisuus taas korvin kuultavaa. Ouran saariston EMMA-alue on sijaintinsa ja vaikeakulkuisuutensa takia säilynyt varsin luonnontilaisena saaristoalueena.  Ouran saaristossa luonnonäänet hallitsevat äänimaisemaa ja ihmistoiminnasta peräisin olevan melun määrä on vähäinen.

Heidi Arponen, meribiologi

Aikaisemmat EMMA-teemablogit löydät täältä:

Mikä on EMMA?

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-mika-ihmeen-emma.html

Luontyypit pinnan alla

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-luontotyypit.html

Merenpohjan monimuotoiset eliöyhteisöt

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/06/emmat-esittelyssa-merenpohjien.html

Roskia, melua ja muita ihmispaineita

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/07/emmat-esittelyssa-ihmispaineet.html

Uhanalaiset merilajit

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-uhanalaiset-lajit.html

Missä kalat kutevat? 

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/07/emmat-esittelyssa-kalantuotantoalueet_10.html

Luonnontilaisuus merialueilla

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/09/emmat-esittelyssa-teema-luonnontilaisuus.html

Kiviset&Soraset eli vedenalainen geodiversiteetti

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/07/emmat-esittelyssa-geodiversiteetti_10.html

EMMAt esittelyssä: Uhanalaiset lajit - Preiviikinlahti ja Kuuminaistenniemi

Preiviikinlahden ja Kuuminaistenniemen EMMA-alue käsittää osan Preiviikinlahdesta, Riitsaranlahden sekä Kuuminaistenniemen pohjoisreunan ja kärjen laguunit. Kuva: Lasse Kurvinen/Metsähallitus.

Porin Preiviikinlahti muodostaa yhdessä Viasvedenlahden kanssa yhden Selkämeren edustavimmista laajoista matalista merenlahdista. Lahden hiekkavaltaisten pohjien lajikirjo on hengästyttävä. Alueella tavataan hyvin monimuotoista putkilokasvi- ja levälajistoa, joukossa myös useita harvinaisempia lajeja. Preiviikinlahden lajistoon kuuluu useita vitalajeja, kuten runsaana esiintyvät hapsivita (Stuckenia pectinata) ja ahvenvita (Potamogeton perfoliatus), mutta myös murtovedessä vähemmän yleiset tylppälehtivita (P. obtusifolius), pikkuvita (P. berchtoldii) ja hentovita (P. pusillus) sekä uhanalainen otavita (P. friesii). Lisäksi matalilla hiekkapohjilla kasvaa runsaasti ärviä-, haura- ja hapsikkalajeja. 

Hiekkapohjien putkilokasviniittyjen suojissa elää runsas joukko pieniä selkärangattomia eläimiä, kuten kotiloita, simpukoita, siiroja ja katkarapuja. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Preiviikinlahden sopukoissa viihtyvät lukuisat näkinpartaiset, kuten mukulanäkinparta (Chara aspera), itämerennäkinparta (C. baltica), karvanäkinparta (C. canescens), punanäkinparta (C. tomentosa), hapranäkinparta (C. globularis), merisykeröparta (Tolypella nidifica) ja merinäkinruoho (Najas marina).

Preiviikinlahteen rajautuva Riitsaranlahti koostuu matalista, umpeenkuroutuvista vesialtaista, joita reunustavat rantaniityt ja ruovikot. Kuva: Kevin O'Brien/Metsähallitus.

Heleänvihreä otavita on uhanalainen, silmälläpidettäväksi arvioitu vitakasvi, jota tavataan Riitsaranlahden laguuneissa. Kuva: Ville Savilampi/Metsähallitus.

Riitsaranlahdesta nostetussa heittoharanäytteessä on runsaasti merinäkinruohoa, joka onkin yksi alueen vedenalaisista valtalajeista yhdessä karvanäkinparran kanssa. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Preiviikinlahden rantaniityillä ja suojaisissa ruovikoissa pesii monipuolinen vesilintulajisto, ja joukossa tavataan monia harvinaisuuksia. Alue on myös erittäin merkittävä vesilintujen muuttolevähdys- ja sulkasatoalue. Lahtialue on tärkeä lisääntymisalue kaupallisesti merkittävälle ahvenkannalle, ja se on myös mahdollisesti merikutuisen siian (VU) poikasaluetta.

Kuuminaistenniemen hiekkasorarantoja täplittävät matalat, sokkeloiset fladat ja kluuvit. Ne muodostavat suojaisia kasvupaikkoja monille levä- ja kasvilajille. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Kuuminaistenniemi on Viasvedenlahden ja Preiviikinlahden välistä mereen työntyvä pitkänomainen niemi, jonka rantaviivaa rikkovat lukuisat pienet maankohoamisen seurauksena eriasteisesti merestä irti kuroutuvat suojaisat fladat, kluuvit ja pienet lahdelmat. Näissä pehmeäpohjaisissa, matalissa vesialtaissa kasvaa merinäkinruohoniittyjä ja useita näkinpartaislajeja, kuten mukulanäkinparta, merisykeröparta ja karvanäkinparta. Vesisammaliin kuuluvaa isonäkinsammalta (Fontinalis antipyretica) voi myös löytää Kuuminaistenniemen pienistä fladoista. Kuuminaistenniemi on paikoittaisesta karjanlaidunnuksesta huolimatta melko luonnontilaista. Rantaniittyjen vesirajasta tavataan uhanalaista nelilehtivesikuusta (Hippuris tetraphylla).

Punertavavartinen ja tanakka nelilehtivesikuusi viihtyy vesirajassa laidunnettujen rantaniittyjen tuntumassa. Nelilehtivesikuusi on uhanalainen ja se on luokiteltu vaarantuneeksi. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Kuuminaisten Hevoskarin laguunia reunustavat matalat, lietteiset rantaniityt. Taustalla Truutholman, Puskuurin ja Vartkruntin kivikkorantaiset harjusaaret. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Erikoisen näköinen meriruskomyhky (Leathesia marina) on ruskolevä, joka kasvaa vesikasveihin kiinnittyneenä. Hapsividan haaroihin se muodostaa ruskeita, kauniin helminauhamaisia kasvustoja. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus. 

Kuuminaistenniemen tyveltä, Viasvedenlahden pohjukasta löytyy vielä yksi geologinen erikoisuus, jossa vedenalaiset luontoarvotkin ovat kohdillaan. Pienellä Selkpuoran EMMA-alueella jääkauden jäljet näkyvät rannikon suuntaisina, vedenpintaa raidoittavina moreeniharjanteina. Näiden harjanteiden väleihin jää suojaisia kolosia ja lahdelmia, joissa pehmeää pohjaa kasvualustakseen vaativat kasvit, kuten merinäkinruoho, merihaura, mukulanäkinparta, karvanäkinparta ja hapsikat erityisen hyvin viihtyvät.

Jääkauden raidoittamissa moreeniharjanteiden sopukoissa kasvaa lukuisia matalien, pehmeiden pohjien kasvilajeja. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus. 

Jääkauden jäljet näkyvät Preiviikinlahden, Kuuminaistenniemen ja Viasvedenlahden maisemassa monin tavoin. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Preiviikinlahti, Riitsaranlahti ja Kuuminaistenniemen kärki fladoineen kuuluvat Natura 2000 -alueeseen. Selkpuora ei sisälly mihinkään suojelualueeseen.

Heidi Arponen, meribiologi.

EMMA-teemablogit löydät täältä:

Mikä on EMMA?

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-mika-ihmeen-emma.html

Luontyypit pinnan alla

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-luontotyypit.html

Merenpohjan monimuotoiset eliöyhteisöt

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/06/emmat-esittelyssa-merenpohjien.html

Roskia, melua ja muita ihmispaineita
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/07/emmat-esittelyssa-ihmispaineet.html

Uhanalaiset merilajit
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-uhanalaiset-lajit.html

EMMAt esittelyssä: Merenpohjien eliöyhteisöt - Pohjoinen Luvian saaristo-Säppi-Räyhät

Räyhien upeat rakkohaururiutat tuovat mieleen tropiikin koralliriutat niin ulkonäkönsä kuin toiminnallisuutensakin puolesta. Molemmat muodostavat tärkeitä elinympäristöjä kaloille ja merten selkärangattomille eläimille. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Porin ja Luvian merialueilla sijaitsevat Säpin saari, Luvian pohjoinen ulkosaaristo ja Räyhien saariryhmä muodostavat luontoarvoiltaan merkittävän kokonaisuuden niin pinnan alla kuin päälläkin. Säppi ja pohjoinen Luvian saaristo ovat osa Luvian saariston Natura 2000 -aluetta, ja iso osa EMMA-alueesta kuuluu myös Selkämeren kansallispuistoon.

Pohjoisen Luvian saariston, Säpin ja Räyhien muodostama EMMA-alue. Kuva: Lasse Kurvinen/Metsähallitus.

Metsäinen Säpin majakkasaari hallitsee keskisen Selkämeren merimaisemaa suvereenisti, onhan se samalla alueen suurimpia saaria. Valkoinen ja siro Säpin majakka on rakennettu vuonna 1873. Museovirasto on määritellyt koko Säpin saaren majakkayhteisöineen ja luotsiasemineen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Säpin saaressa sijaitsee myös vuonna 1959 perustettu lintuasema. Vuonna 1949 Säppiin siirrettiin mufloneita ja tällä hetkellä saarella laiduntaa noin 50 sarvipään joukko.

Ulkosaariston kirkkaissa vesissä rakkohaurut kasvavat yhdessä värikkäiden rihmamaisten levien kanssa. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Merenpohja Säpin lähivesillä on vaihtelevaa ja mosaiikkimaista, jonka seurauksena alueella tavataan niin pehmeiden pohjien putkilokasvivaltaisia yhteisöjä kuin avoimien kallio- ja moreenipohjien laajoja ja edustavia rakkohauruniittyjä. Myös monet rihmamaiset puna-, viher- ja ruskolevälajit viihtyvät ulkomeren reunan kirkkaissa vesissä.

Säpin saaren taskumaisissa lahdissa ja pehmeäpohjaisissa poukamissa kukoistaa putkilokasvien ja näkinpartaisten runsas kimara. Rannoilla tavataan esimerkiksi hapsi-, ahven- ja merivitoja,  merisätkimiä, hapsikoita ja hauroja sekä mukula- ja hapranäkinpartoja.

Aallokon piiskaamia merenpohjia peittävä epätasainen hiekkasorakerros näkyy pinnan päälle erikokoisina moreenisaarina ja -luotoina sekä niiden vaikeasti lähestyttävinä louhikkoisina kivikkorantoina.

Video: Säpin ympärillä kasvavat laajat ja edustavat rakkohauruniityt ovat rannikkomme hyväkuntoisimpia. Selkämeren muita merialueita paremman vedenlaadun johdosta rakkohauruja saattaa siellä tavata jopa 8-9 metrin syvyydestä. Kuvaus ja editointi: Heidi Arponen&Kevin O’Brien/Metsähallitus.

Pohjoinen Luvian saaristo on pienipiirteistä ulkosaaristoa, jossa suojaisten poukamien monimuotoiset näkinpartais- ja putkilokasviyhteisöt vaihtuvat ulkosaariston vedenalaisiksi lohkareriutoiksi, joilla tavataan edustavia punaleväyhteisöjä. Lukuiset punalevälajit, kuten punahelmilevä, haarukkalevä, liuskapunalevä, röyhelöpunalevä, sekä purppura- ja mustaluulevä ovat löytäneet ulkosaariston lohkarepohjilta oivallisia kasvualustoja. Kivikko- ja kalliopinnoilla elelee tasaisina mattoina sinisimpukoita. Alueella tavataan myös rantavyöhykkeen uhanalaisia lajeja, kuten nelilehtivesikuusi ja lietetatar.

Punainen, nimensä mukaisesti kärjistään haarova haarukkalevä (Furcellaria lumbricalis) on tyypillinen ulomman saariston punalevälaji. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Luvian saaristossa viihtyvät monet näkinpartaislajit, kuten mukulanäkinparta, karvanäkinparta ja merisykeröparta. Näkinpartaisten esiintyminen kertoo osaltaan veden hyvästä laadusta, sillä näkinpartaiset paitsi tarvitsevat valoa ja kirkasta vettä selviytyäkseen, niin ne myös puhdistavat parhaimmillaan itse fladan vettä sitomalla ravinteita ja muita aineita itseensä. Fladoista löytyy myös muita pehmeän pohjan kasvilajeja, kuten ahvenvitaa ja hapsivitaa. Yhdessä tiheä kasvillisuus muodostaa suojaisia elinalueita kaloille ja kalanpoikasille. Pohjakasvillisuuden suojissa elävät myös monet meren pienet selkärangattomat eläimet kuten siirat, katkat ja kotilot.

Mukulanäkinparrat (Chara aspera) muodostavat kauniin tummanvihreitä, lyhyitä ja tanakoita kasvustoja avoimelle hiekkapohjalle. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus. 

Louhikkoinen ja kallioinen ulkosaaristo on linnustoltaan yksi Selkämeren arvokkaimpia alueita. Luvian saaristo on tärkeä sekä saaristolinnuston pesimäalueena että muuttolintujen levähdysalueena etenkin syysmuutolla.

Luvian saaristossa veneilevän on vaikea kuvitella, että kaikki ulkosaariston suuret saaret olivat asuttuja vielä sata vuotta sitten. Viimeiset ympärivuotiset ulkosaariston asukkaat lähtivät v. 1973 Pastuskeristä. Nykyisin saaristo on melko luonnontilaista ja vähän rakennettua.

Uhanalainen nelilehtivesikuusi (Hippuris tetraphylla) on arvoituksellinen rantakasvi. Joinain vuosina sitä löytyy Luvian saarten rannoilta, toisina vuosina taas kartoittaja vetää vesiperän löytämättä ensimmäistäkään. Kuva: Jamina Vasama/Metsähallitus.

Säpin saaren ja mantereen väliin jäävä Räyhien saariryhmä koostuvat matalista, luonnontilaisista pikkusaarista. Räyhillä on ollut merkittävä rooli entisaikojen kalastajille, sillä saarilla on ollut yksi Selkämeren merkittävimmistä kalamajojen keskittymistä. Nykypäivään asti on säästynyt neljä kalamajaa muistona alueen rikkaasta kalastushistoriasta. Matala merenpohja Räyhien ympärillä koostuu hiekkapohjasta kohoavista sora-kivikkoriutoista, joita peittävät tiheät rakkohauruniityt. Vahvoina jäätalvina ahtojäät raapivat osan riuttojen vedenalaisesta kasvillisuudesta pois, antaen näin leville uusia kasvualustoja seuraavaksi kevääksi. Pikkusaarten väleissä pehmeillä hiekkapohjilla kukoistavat monipuoliset putkilokasvien yhteisöt. Ahvenvita ja hapsivita ovat yleisiä lajeja, samoin pitkiä, kiehkuralehtisiä varsiaan kohti pintaa kurottelevat ärviät. Merihaurojen ja merihapsikoiden vaaleat juurakot suikertavat pitkin hiekkapohjaa, muodostaen laajoja heleänvihreitä kasvustoja. Myös mukulanäkinparrat ovat juurtuneet tiukasti Räyhien aallokkoisille hiekkapohjille.

Video: Räyhien pikkusaaret kätkevät ympärilleen rikkaan vedenalaisen maailman. Ilmasta katsottuna rakkohaurujen peittämät kivikkoriutat erottuvat selkeästi merenpohjasta. Kuvaus ja editointi: Heidi Arponen&Kevin O’Brien/Metsähallitus. 

Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa 2018 haurupohjat ja punaleväyhteisöt luokiteltiin erittäin uhanalaisiksi eliöyhteisöiksi (EN). Haura- ja hapsikkapohjat arvioitiin silmälläpidettäviksi (NT) ja näkinpartaispohjat vaarantuneiksi (VU) luontotyypeiksi.

Tiheitä kiertohapsikkaesiintymiä (Ruppia cirrhosa) kasvaa rakkohaurupensaikkojen seassa Räyhien hiekkapohjilla. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Selkämeren aallokkoisissa olosuhteissa tavallisen rakkohaurun (Fucus vesiculosus) ulkonäkö vaihtelee kookkaasta leveälehtisestä matalaan kapealehtiseen. Rakkohaurun voikin Selkämerellä helposti sekoittaa itämerenhauruun (F. radicans), mutta jälkimmäistä tavataan lähinnä pohjoisella Selkämerellä sekä Merenkurkussa, jossa se on vallitseva haurulaji. Kuva: Juha Hyvärinen.

Suomen kookkaimman meriäyriäisen kilkin (Saduria entomon) saattaa myös nähdä vaeltamassa pitkin Selkämeren hiekkapohjia. Kilkki on pimeiden, syvien pohjien yksinäinen saalistaja ja raadonsyöjä, jonka ruokalistalle kelpaa lähes kaikki eteen sattuva. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Heidi Arponen, meribiologi.

EMMA-teemablogit löydät täältä:

Mikä on EMMA?

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-mika-ihmeen-emma.html

Luontyypit pinnan alla

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-luontotyypit.html

Merenpohjan monimuotoiset eliöyhteisöt

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/06/emmat-esittelyssa-merenpohjien.html

Ulkomerellä olikin matalaa

Ulkomerellä on aina mukavaa käydä. Ulommas lähdettäessä odotamme hyvää säätä ja tänä kesänä sää suosi meitä monesti. Ilmapiirissä on hieman jännitystä ja odotusta. Herätys on aikainen, jotta ehdimme ajoissa takaisin pitkien etäisyyksien päästä. Tänä vuonna Korpoströmin tiimillä oli tehtävänään käydä kartoittamassa mahdollisia hiekkasärkkiä niin Saaristo- kuin Selkämerelläkin.

Hiekkasärkällä usein tarkoitetaan syvemmän veden ympäröimää pohjasta koholla olevaa hiekka- tai sora-aluetta, jolla usein kasvaa hiekkasärkälle tyypillistä lajistoa, näkinpartaisia, meriajokasta, tai laajoja, värikkäitä levä- ja kasviyhteisöjä. Hiekkapohjat ovat eliöille haastavia ympäristöjä, sillä pohja liikkuu jatkuvasti aaltojen mukana. Yleisimmin hiekkasärkkiä esiintyy Perämerellä, mutta särkkiä löytyy muualtakin. Tänä kesänä tiimimme tutustui Vänön eteläpuolella Sextant-nimiseen alueeseen, Jurmon vedenalaiseen salpauselän alueeseen sekä Porin länsipuolella oleviin pienempiin alueisiin. Näistä kauneutensa puolesta parhaiten jäi mieleen Vänön edustalla ollut alue, jota paitsi video-kuvasimme, myös sukelsimme.

Video 1. Vaikka ympärillä on 30-50 metriä syvää, on tutkimamme särkän kohdalla jopa vain 6 metriä syvää. Ympäristö vaihtelee paljon, paikoittain löytyy hiekka-aaltoja ja aaltojen pyörittelemää soraa, isompia kiviä tai järkäleitä, jotka ovat täynnä kirkkaan värisiä leviä, sinisimpukoita, polyyppejä ja merirokkoa. Kuvattu drop-kameralla, Sextant, Kevin O'Brien leikkaus.

Majoituimme mielellämme Metsähallituksen ylläpitämälle Stora Buskar saarelle. Näkymä merelle oli upea. Saarelta löytyi myös mielenkiintoinen lampi, joka on ilmeisesti syntynyt sadeveden täyttämästä kuopasta. Lampi näytti salatulta keitaalta.

 Näkymä aamiaispöydästä Stora Buskärilla oli upea! Kuva: Janni Ketola/Metsähallitus.

 Satumainen sisälampi saarella. Kuva: TuuliPietinen/Metsähallitus.

 Hiekkasärkän määritelmä sopisi myös moneen rannasta pinnan alle jatkuvaan hiekkapohja-alueeseen. Tällaiseksi voisi kutsua Salpausselkää, joka jatkaa hiekkaharjuista kulkuaan mereen asti Jurmon edustalla. Ihastuin tänä kesänä myös Porin eteläpuolella olevaan Preiviikinlahteen. Lahti on matala, ja hieman hankalakulkuinen, sillä sieltä täältä paljastuu kiviä. Jouduimme myös poimimaan erään haamu- eli merkitsemättömän tai karanneen kalastusverkon keskeltä lahtea. Ainoa väylä on vain metrin syvä. Alue jäi mieleeni merinäkinpartaisten lajirunsaudestaan. Teimme useita sukelluksia, ja jokaisella niistä tapasimme 2-4 lajia näkinpartaisia. Tällaiset alueet ovat monesti kalojen päiväkoteja, myös vikkelästi uivia katkoja ja leväsiiroja näkyi paljon. 

Video 2: Leväsiiralajit (Idotea) eroavat toisistaan väritykseltä ja muodoltaan, mutta niillä on myös erilainen sopeutumiskyky ympäristön oloihin. Monet leväsiiralajit ovat nirsoja elinympäristöänsä kohtaan ja viihtyvät esimerkiksi vian suolaisemmassa 5o% vedessä, toisilla on laajempi sopeutumiskyky, kuten esimerkiksi hoikkaleväsiiralla. Kuvaaja: Tuuli Pietinen/Metsähallitus.

Video 3: Hiekkapohja on levotonta ympäristöä kasvillisuudelle, aallot muokkaavat pohjaa jatkuvasti. Monet kasvit tukeutuvat pohjaan juurien avulla ja kestävät näin paremmin. Aleksi Leinikki/ Metsähallitus, Kevin O'Brien leikkaus.

Tuuli Pietinen, suunnittelija

Kommelluksia 2018

Kenttäkesään kuuluu aina kommelluksia. Ja teemalaulu. Usein kesän kuunnelluimmaksi tai lauletuimmaksi biisiksi osuu jokin radiossa sillä hetkellä suosittu kappale. Viimekesänä muistan soineen Rihannan Work, Work, Work, Work ja Antti Tuiskun Mun on pakko dyykkaa (sukeltaa). Tänä kesänä, vaikkakin Antti Tuiskun Kumipuku hienosti sopikin Loitokari-kuivapuvun teemaan, Korpoströmin tiimin kappaleeksi syntyi DJ Ibusalin Pilalla, josta kehitimme omia säkeitä viihdyttämään sateista, kylmää ja kurjaa ympäristöämme tai muuten pieleen mennyttä hetkeä. [Älkää huoliko, ei se oikeasti niin kamalaa ollut!]

”Fladat pilalla,
hiekkasärkät pilalla.
Ulkosaaristo on pilalla.
Pelkkää höttöä tilalla”

Jaan seuraavaksi muutaman kuvamuiston:

Luulin, että sukeltaja kuuluu veteen... Kuva: Janni Ketola/Metsähallitus.

Katastrofi-päiväkirja.

Puolustuksekseni tästä päivästä kerron, että kyse oli onneksi alkukauden kartoituksesta. Ja lisäksi linjan gps-pisteen numero sattui olemaan 666. Kartoitimme fladaa. Vedin sukelluskamat ylleni ja lähdin plutaamaan. Pintavahtini Elli oli huolissaan villkaasta vene- ja vesiskootteriliikenteestä, joka kulki linjamme yli. Saimme huomata, että aluetta käytettiin paljon mökkiläisten oikoreittinä. Turvauduimme sukeltajan A-lippuun, ja tehokkaaseen pintavahtitarkkuuteen.

Lisäksi suunnitelmissamme oli tehdä linja kahdessa osassa ja siirtää venettä aina niin, että vene konkreettisena kulkuesteenä väylällä tuo sukeltajalle lisäturvaa. Ongelmaksi kuitenkin osoittautui kaksi 42-kokoista kuivapuvun kenkää, johon oli tipautettu kaksi vain ”hieman pienempää” 36-kokoista jalkaa. Kengän koolla en ollut aiemmilla sukelluksilla huomannut pahaa vaikutusta sukellukseen, sillä ne olivat olleet syvemmässä vedessä, ja onnistuin vedenpaineen avulla tyhjentämään puvusta liiat ilmat pois. Nyt kun vettä oli vain metri, tilanne oli toinen. Ja onnistuin siinä komentaessani jalkojani takaisin alas useita kertoja sotkeutumaan paitsi sukeltajannaruun, myös lyijykynännaruun ja kasvillisuuteen niin kovasti, että jouduin laskemaan ensin kymmeneen, ja sitten kahteenkymmeneen. Pintavahdille näkyvillä olivat vain jalat. Ilmaa täynnä olevat jalat olivat pudottaneet sukeltajan pohjaan, sillä puvussa tai liivissä ei ollut ilmaa. Ja nyt siihen pukuun: jalkani olivat valuneet kengistä puvun säärien kohdalle, enkä totisesti enää saanut niitä tottelemaan. Pintavahti ajatteli, että ”heh, hassua”. Olin niin rauhallinen liikkeissäni, ettei pinnalle näkynyt kasvanut ärsyyntymisen, saati hiipivän paniikin määrä. Lopulta luovutin ja nostin metrin syvyydestä itseni pinnalle sukellusliivin täyttämällä. Tässä tapauksessa yhdistyi käyttäjän kokemattomuus kuivapukusukelluksesta sekä epäsopivat sukellusvälineet.

"Sukellustaito pilalla,
sukelluskunto pilalla
sukellusvarusteet on pilalla.
Melkein hukun linjalla."

Kenttä-KATASTROFI- päiväkirja. Kuva: Tuuli Pietinen/Metsähallitus

Pintahenkilöstä huokuu innokkuus päivän tehtäviä kohtaan. Kuva: Aleksi Leinikki/Metsähallitus

Tee-se-itse -nilkkapainot olivat loppukesäni pelastus. Kuva: Elli Leinikki/Metsähallitus

”Verenkierto pilalla,
Kaulamansetti pilalla,
Nilkkapainot hukassa,
Jalat kelluu pinnalla.”

Ankkurinnosto:

”Ei! Nyt se ankkuri valahti tonne kiven koloon"

Ensimmäinen yritys: yksi henkilö vedessä. Kuva: Elli Leinikki/Metsähallitus

Toinen yritys: kaksi henkilöä vedessä. Kuva: Elli Leinikki/Metsähallitus

Kolmas yritys: kaksihenkilöä ja vääntövoimaa vedessä. Kuva: Elli Leinikki

Vähän oikeakin hätätilanne. 

”Kenttäpäivä pilalla,
suunnittelijat pihalla,
Luontokartoittajatkin on pihalla.
Soitetaan Pekalle illalla”

Tänä kesänä löysimme Ellin kanssa itsemme aivan uudesta tilanteesta: savuttavasta veneestä. Tilanne hoidettiin hienosti, apua kutsuttiin nopeasti, pääsimme kokeilemaan vaahtosammutinta ja meripelastuskin kutsuttiin paikalle. Fucus-vene otettiin hinauksen ja korjaukseen. Kyseessä oli onneksi vain siipipyörän rikkoutuminen ja moottorin ylikuumeneminen, kun viilentävä merivesi lakkasi pyörimästä systeemissä. Tämä luultavasti johtui vedenoton hetkellisestä estymisestä: esimerkiksi vedessä kelluneesta muovipussista, joka esti veden kulun. Jäimme siis muoviroskan uhreiksi. Meillä oli vielä myöhemminkin ongelmia Fucuksen ylilämpenemisen kanssa hitailla nopeuksilla.

Konepellin alta tuprutti muovinkatkuista savua, joka täytti myös veneen hytin. Suhautimme jauhesammuttimen sisällön sen ympärille. Kuva: Tuuli Pietinen/Metsähallitus

Fucuksen hinaus. Kuva: Tuuli Pietinen/Metsähallitus

”Itämeri pilalla,
muoviroskaa tilalla,
Fucuksen kone on pilalla.
Meripelastus paikalla.”

”Ei! Se jäi liian syvälle!” 

- Linjaa merkitsevä poiju nimittäin. Yritimme aikamme puoshaan kanssa kalastaa poijun narua. Tilanne näytti varmasti aivan hullunpuuhalta, sillä ajoimme jatkuvasti pisteen vierelle sohimaan haan kanssa, sitten ylilämpenevän moottorin takia ajoimme pari lenkkiä kovempaa vauhtia - ja uusi yritys. Lopulta totesimme tarvitsevamme sankaritarta, joka käy uimassa poijun takaisin pinnalle. Voi olla, että uimapuku jäi… 

Urotöistä palaava Elli sanoo plup plup. Kuva: Tuuli Pietinen/Metsähallitus

Sinne putosi:

Ensin köysi. Sitten sukelluspullo… Veneen lukko…. "Elli ei kai taas…" Liian isoilla kengillä oli ainakin sukelluspullon tapauksessa merkitystä. Aloimme pitämään kirjaa kuinka moni tiimiläinen on päässyt uimaan satama-altaaseen.

Näkyykö? Ei. Kuva: Tuuli Pietinen/Metsähallitus

"Olemme olleet vastaavassa tilanteessa ennenkin" Kuva: Aleksi Leinikki/ Metsähallitus

”Köysi pohjalla,
pullo pohjalla,
Najaksen lukko on pohjalla.
Sukellanko Elli sun puolesta?”

Terveisin,

Tuuli Pietinen,
Suunnittelija Korpoström

”Lompakko hukassa,
lompakko taas hukassa,
lompakko vieläkin hukassa.
’Maksaako joku mun puolesta?’ ”

p.s. Sain lopulta omaan jalkaan sopivan kuivapuvun!