maanantai 26. lokakuuta 2015

Minkä taakseen jättää...

...sen edestään löytää. Nimittäin kesällä kesken jääneet uhanalaiskortit.



Jokaisesta uhanalaisesta tai harvinaisesta sammalesta ja putkilokasvista, joka Suomen luonnosta löytyy, pitäisi kirjoittaa uhanalaisuuskortti eli ns. uharikortti. Kortti on kaksi A4-puolta täynnä kysymyksiä ja vastausviivoja - kasvin nimi, uhanalaisuusluokka, koordinaatit, kunta, maanomistaja. Paljonko versoja oli, oliko esiintymä laaja, kukkivatko versot? Mitä muuta kasvillisuutta alueelta löytyi, oliko esiintymä hyvässä vai huonossa kunnossa, uhkasiko esiintymää jokin?

Maastokauden aikana ei ole yleensä aikaa viimeistellä uharikortteja. Paperi otetaan mukaan maastoon jos lähdetään tarkastamaan esiintymää ja lopputulemana on märkä, ryppyinen ja suttuinen muistipaperi, joka sitten kuivataan ja "kirjoitetaan sitten puhtaaksi kun on aikaa". Aikaa ei ikinä ole kuin vasta syksyllä. Minua odottaa vielä se riemukas tehtävä, että saan kaivaa kesän kaikilta sukelluslinjoilta alueellisesti uhanalaiset vesisammalet - ahdin- ja vellamonsammalen, joita on lähes joka linjalla - ja tehdä joka ikisestä löydöstä oman uhanalaiskorttinsa. Esiintymiä on kymmeniä.



Tämä on sitä maastossa aloitetun luonnonsuojelun toimistopöytäjatketta. Kaivellaan kesällä tallennetuista GPS-pisteistä muistiinpanojen mukaan oikeat esiintymien georeferenssit, piirretään karttoja puhtaaksi maastomuistiinpanojen mukaan, muistellaan millä laajuudella lajia esiintyi. Jos alueelta on valokuvia tai jos kasvista on otettu näytteitä, niiden sijainti pitäisi merkitä uharikorttiin.

Kaikista uhanalaisista vesisammalista pitäisi ottaa näytteet Oulun kasvimuseota varten. Siellä odottaa nyt kymmenittäin kuivattuja ahdin- ja vellamonsammalia kasviprässissä laatikossa. Odottavat kunnes ehdin muilta töiltäni ruotia paksun sanomalehti-kasvipinon ja erotella sieltä museolle menevät ja herbaarioon menevät.

Uharikorttien täyttäminen jälkikäteen on kieltämättä aika nuiva työtehtävä, mutta hyvin tärkeä. Tämä on sitä konkreettista suojelutyötä - paljonko uahnalaista lajia vielä on, missä ja kuinka se voi. Edellinen uhanalaisuusarviointi tehtiin 2010 ja seuraava luultavasti viiden vuoden päästä. Silloin näitäkin tietoja tarvitaan.



Kun uharikortit ovat valmiit, ne toimitetaan sekä yliopiston kasvimuseolle, Suomen ympäristökeskukselle SYKElle että paikalliselle ELY-keskukselle, joka toivottavasti ehtii antaa pinkan jonkun työtaakan päälle naputeltavaksi. Nivaska täytyy syöttää koneelle ja HERTTA-tietokantaan käsin, muuta keinoa ei vielä ole. 

Ihmisillä on vahvoja mielipiteitä luonnonsuojelusta ja se istuu syvään juurtuneena monessa. Niina, jonka työaika on loppunut syyskuun puolivälissä, viimeistelee vieressäni hänen kesän viimeistä uharikorttiaan. Minulla on omani vielä tekemättä, mutta niin on kyllä palkallisia työtuntejakin. Sanoin Niinalle, että ei hänen niitä tarvitse omalla ajallaan tulla tekemään mutta Niina, joka opiskelee kasviekologiksi, katsoo uharikorttien viimeistelyn kansalaisvelvollisuudekseen.

Ja luonto kiittää.

Essi Keskinen