perjantai 27. marraskuuta 2015

Työkännyköitä ja "työkännyköitä"


Kukaan ei nykyään tule töissä (tai juuri muutenkaan) toimeen ilman kännykkää. Suurimmalla osalla oma kännykkä lienee jo älykästä mallia. Tavallisen rivityöntekijän puhelinmallina Metsähallituksella suositaan edelleen vanhaa kunnon nokialaista, perusmallia, jolla voi soittaa ja lähettää tekstiviestejä, mutta se ei päästä sinua nettiin, ota häävejä valokuvia eikä tee muutakaan älykästä.

Merisuojelutiimin meribiologeille on jo kauan sitten hankittu älypuhelimet joilla pääsee nettiin, Faceen, Instagrammiin ja kaikkialle. Saimme älypuhelimet aikana, jolloin muut saman tason suojelubiologit edelleen käyttelivät vanhoja epä-älyllisiä kännyköitään. Pyyntö älypuhelimiin tuli itse asiassa Viestinnän tiimiltä - meribiologit jos ketkä ovat hyviä maastotyön pioneereja ja airuita, jotka kulkevat koko kesän Suomen hienoimmissa maisemissa eri puolilla merta, kansallispuistoissa, ulkosaaristoissa ja lintuluotojen äärellä. Meidän piti lähettää on-line ajankohtaisia viestejä kansallispuistojen Facebook-sivustoille ja lisätä kauniita Instagram-kuvia muiden ihailtavaksi. Tähän nämä puhelimet soveltuvatkin erinomaisesti. Vaikka viestit eivät aina lähteneetkään suoraan mereltä, ne lähtivät viimeistään illan maastotukikohdasta, joista löytyi jos jonkinmoista antennia ja router-boxia kaappaamaan ohiajelehtivasta ilmasta netinliepeestä kiinni.

Muuhun työhön näistä hienoista, kalliista ja fiineistä puhelimista sitten ei olekaan maastossa. Akku loppuu vanhahkosta mallistani jo alle vuorokaudessa, näyttöä ei voi käsitellä kostein tai suolaisin sormin, puhelimet eivät kestä kolautuksia saati sitten meri-ilmaa tai kastumista ja ne ovat isoja eivätkä mahdu kätevästi housuntaskuun. Maastotöissä tarvitaan vanhoja kunnon robusteja työmiehen kännyköitä, kumisuojattuja, iskunkestäviä, vedenkestäviä ja meribiologinkestäviä. Näissä kestää akku lähes kaksi viikkoa eivätkä ne välitä pikkukolhuista saati sitten aallon noukkimisesta veneeseen. 

Olemme säästäneet vanhoja maastokelpoisia puhelimia ja ostaneet molempiin veneisiin omat "venepuhelimet", jotka kestävät maastokesän työt. Inca Jr ja Maia Jr, veneiden mukaan nimetyt puhelimet, ovat kuin kuka tahansa erittäin maastokelpoinen meribiologi, pelastautumispuvussa, pipo päässä, neopreenihanskoissa, valmiina kaikkiin elementteihin joita Luontoäiti kehtaa päälle puskea. Älypuhelinten kanssa taas on aina kuin olisi syystä tai toisesta ottanut veneeseen korkokenkäisen pikkuhepenisen kaupunkilaisneitosen, jonka kampaus menee pilalle tuulesta ja joka on kerta kaikkiaan niin kaukana elementistään märässä ja kylmässä ja keikkuvassa veneessä kuin voi olla.

Molemmille on kuitenkin paikkansa ja molemmat hoitavat hommansa oikein käsiteltyinä. Älypuhelimille on ostettu omat suojakotelot ja niitä käsitellään varoen ja vain isommissa veneissä, missä ne saa tuulilasin alle suojaan. Inca Jr ja Maia Jr puolestaan ulkoilevat usein Minigrip-pussissa pelastautumispuvun taskussa, kahlaavien tai kumiveneellä kulkevien meribiologien matkassa. Face-päivityksiä tuli tiuhaan tahtiin tänäkin vuonna, ja illalla oli ihanaa lukea päivän työsähköpostit teltassa makuupussissa maaten, mutta ilman kunnollisia maastopuhelimia en olisi maastoon lähtenyt. 

Essi Keskinen

perjantai 6. marraskuuta 2015

Perusasioiden äärellä


Tänään olen tehnyt töissä jotain todella mieluista. Jos viimeiset pari viikkoa työstämäni uhanalaiskortit olivat sitä konkreettista luonnonsuojelua, jonka tekemisestä tykkään kovasti (lue blogi http://www.metsahallitusmerella.blogspot.fi/2015/10/minka-taakseen-jattaa.html ) niin tänään olen tehnyt jotain ei-yhtä-suoraviivaisen-konkreettista-mutta-potentiaalisesti-yhtä-vaikuttavaa.

Koko päivän olen tehnyt Iin yläkoululaisille esitystä aiheesta "Itämeren suojelu". Hyvin yksinkertaisesti. Maanantaina menen sen koululle esittämään ja toivon, että esityksestä jää nuorille mielikuva siitä, mitä Itämeren suojelemiseksi tehdään ja että sitä kannattaa suojella.

Itse heräsin luonto- ja ihmisoikeusaktivismiin varhaisessa teini-iässä. Vanhempani huokailivat kun piti kierrättää tai ostaa luomumunia ja äitini ei uskaltanut kertoa minulle ostaneensa talvitakin, jonka hupunreunuksessa on kania. Liityin Suomen Luonnonsuojeluliittoon, WWF:n itämerikummiksi ja Greenpeaceen. Haaveilin meribiologin ammatista ja paransin maailmaa minkä teini-ikäisenä kykenin.

Nyt olen unelma-ammatissani ja tänään olen myös tehnyt sitä, minkä koen olevan lähes tärkeintä luonnonsuojelussa - valistanut ja kertonut. Tai ainakin valmistellut esitystä asiasta. Välillä minä, kuten varmasti jokainen muukin ympäristöhallinnon piirissä työskentelevä, tuskastuu ainaiseen byrokratiaan, organisaatiouudistuksiin, kärkihankepuheisiin sun muuhun kaikkeen, mikä tuntuu olevan niin kovin kaukana varsinaisesta luonnonsuojelusta. Sitten taas tulee päiviä, jolloin tunnen palaavani perusasioiden äärelle ja tekeväni juuri sitä, minkä katson olevan tärkeintä luonnonsuojelulle - kesällä maastoinventoinnit ja tiedonkeruu, syksyllä datojen purkaminen ja niiden käyttö, yleistajuisten artikkeleiden kirjoittaminen, yleisöluennot ja esitysten pitäminen koululaisille. 

Ei minusta opettajaa koskaan tule, se on selviö, mutta silloin tällöin on kiva käydä herättelemässä luonnonsuojelun liekkiä Suomen nuorissa toivoissa.

Essi Keskinen