perjantai 8. heinäkuuta 2022

Mediaa suppilaudalta

 

Kumivene hinaa henkilöä ja SUP-lautaa
SUP-lauta ja Julia tulevat hinauksessa kun ukkospilvi värjää taivaan dramaattisesti. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Kun tekee töitä SUP-laudalla, kaikki kastuva on pakattu vedenkestäviin pussukoihin ja syvälle pelastautumispuvun uumeniin. Kun puhelin soi uumenissa, sen esiinkaivamiseen menee aikaa. Tällä viikolla kannatti kuitenkin vastata, kun pääsi molemmilla kerroilla lehteen sitaatin tai parin verran.

Ensimmäisellä kerralla olin vielä ankkurissa edellisellä VELMU-pisteellä eli kartoituspisteellä kun puhelin soi. Soitto tuli Ilta-Sanomista ja kyseessä oli Kokkolan edustalla kuvattu video oletetusta ryhävalaasta. Annoin ennakkohaastattelua SUP-laudalta ja lupasin katsoa videon maastomajoitukseen päästyäni.

Illalla katsoin videon enkä nähnyt siinä ryhävalasta, mutta lehteen päädyin kuitenkin. 

Henkilö valokuvaa SUP-laudan päällä olevaa henkilöä, taustalla upeat pilvet ja tyyni meri
Toimittaja ottamassa kuvia juttua varten. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Seuraavana päivänä olimme kovaa kyytiä evakuoitumasta mereltä ukkosmyrskyn edeltä. Taivas takanapäin oli sysimusta ja tuuli yllytti meren vaahtopäiksi. SUP-laudalla kulki kovaa kohti kotisatamaa kun tuuli siivitti selästä. 

Puhelin soi.

Linjan päässä oli sanomalehti Keskipohjalainen ja kysyi samasta Kokkolan videosta. Kohteliaaseen tapaan toimittaja aloitti "Soitanko pahaan aikaan?" Sanoin että ei ollenkaan, tässä vaan SUP-laudalla töissä, mutta nyt kun on puhelin esillä, jutellaan vaan. Juteltiin, tuuli yltyi, työnsi kohti ruovikkoa, alkoi sataa kaatamalla. Puhelin oli tietysti vedenkestävässä pussukassa eli ei hätää sen puoleen, mutta yhdellä kädellä en pystynyt melomaan ja olin kovaa kyytiä menossa sataman ohi ja rantaruovikkoon. Sateen keskeltä saapui tiimin toinen luontokartoittaja Erika SUP-laudallaan ja tarjosi hinausköyttä. Otin kiitollisena köyden vastaan ja tuulta ja sadetta - ja mitä niitä muita elementtejä on - vastaan taistellen Erika veti minut rantaan samalla kun annoin haastattelua Keskipohjalaiselle.

Sateinen meri ja SUP-lauta
Välillä merellä myös sataa ... Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tuulee kovaa, kuva SUP-laudalta
... ja tuulee. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Jos jotakuta mietityttää, miksi annan valaslausuntoja, sen täytyy johtua siitä, että virallisesta tittelistäni "suojelubiologi" huolimatta olen brändännyt itseni meribiologiksi. Meribiologille soitetaan, kun on kysymyksessä valas. Ohjasin kyllä toimittajan ottamaan yhteyttä ihan oikeisiinkin valasbiologeihin, koska heitäkin löytyy Suomesta. En siis ollut kommentteineni ainoana "asiantuntijana".

Tämän kesän VELMU-tiimi eli valtakunnallista vedenalaiskartoitusta tekevät Metsähallituksen meritiimiläiset ovat muutenkin olleet median valokeilassa viime aikoina. YLE uutisoi näkyvästi ("Tutkijat etsivät ny rannikolta superharvinaisuuksia - toiveena löytää muun muassa meriuposkuoriainen tai tähtimukulaparta") ja muutkin mediat ovat soitelleet ja käyneet maastovierailuilla.

Tyyni meri ja erittäin mustat pilvet, aurinko pilkistää kuitenkin esiin
Dramaattinen taivas hetkeä ennen sadetta. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Hyvin tumma taivas, etualalla mökki ja meri
Tämä sadepilvi ajoi minua takaa Närpiössä. Ehdin melkein alta pois, kunnes toimittaja soitti. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Ajan antaminen medialle on tärkeää, koska media kertoo kansalle. Kun kansa ymmärtää, mitä olemme tekemässä ja miksi, työmme on paljon helpompaa ja Itämeren suojelu mahdollisempaa.

Seuraa siis mediaa ja somea, jos vaikka löytäisimme tänä kesänä joitakin uhanalaisia lajeja. Tällä viikolla Korsörsfjärdenistä löytyi ikävä kyllä vain tuore vieraslaji hentokarvalehti, jota on aiemmin löydetty vain Merenkurkun ulkosaaristosta, Ahvenanmaalta ja Suomenlahden ulkosaaristosta.

Vedenalaista kasvillisuutta
Hapsivita muodostaa pusikoita, joista etsitään tänä kesänä uhanalaista meriuposkuoriaista. Kuva: Julia Honkanen / Metsähallitus

Pikkukala vähän epäterävänä mutta selvästi liikkeessä vesikasviniityn yllä
Kolmipiikki photobombaajana - otin kuvaa vesikasvillisuudesta kun innokas kolmipiikki singahti takavasemmalta ja taltioitui kuvaan. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Muuten olemme löytäneet vain kaunista, joskin ihmispaineiden kanssa kamppailevaa meriluontoa. Mökkejä ja niiden ruopattuja rantoja on niin paljon, että luonnontilaista rantaa ei meinaa löytyä eteläisen Merenkurkun / pohjoisen Selkämeren lahdista etsimälläkään. Pieni pätkä niittämätöntä ja ruoppaamatonta järviruokoa (kansan suussa "kaislikkoa") on jätetty merkkaamaan mökkitonttien rajoja, mutta muuten hyvin monet lahdet on muutettu varsinaisiksi "mökkilandioiksi" - kesämökkiä toisensa perään, ja jokaisella oma pieni hiekkaranta ja oma pieni venevalkama. Rehevöitymisen ohella rantarakentaminen ja ruoppaaminen ovat meriluonnolle suuria uhkia. Onneksi luonnontilaisiakin alueita vielä on jäljellä, niitä vain ei tunnu osuneen Merenkurkun tämänvuotiselle VELMU-kartoituskiertueelle.

Essi Keskinen

Hapsivitaniityllä. Video ei välttämättä näy mobiililaitteissa. Video: Julia Honkanen / Metsähallitus

Ruostunutta kanaverkkoaitaa ja käytöstä poistettu sisäänkäynti ja sen viereinen infokoppi
Kaurismäkeläistä tunnelmaa suljetun paviljongin sisäänkäynnillä. Parkkipaikka sopi hyvin meritiimin pakettiautolle. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Sormi osoittaa värikästä karttaa, jossa on polygoni
"Tuonne tein viimeisen pisteen". Suomen ympäristökeskus on mallintanut uhanalaisten lajien mahdollisia esiintymisalueita, joita me maastokartoittajat tänä kesänä kahlaamme läpi. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Henkilö SUP-laudalla tyynellä merellä, johon heijastuu sininen taivas ja kumpupilvet
Erika poseeraa toimittajalle upean suomalaiskansallisessa ympäristössä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kuva veden alta pelastautumispukuisesta henkilöstä
Selfie veden alta. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Veden aurinkoinen pinta alhaaltapäin nähtynä
Pinnan alta nähtynäkin maailma on kaunis. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus



perjantai 1. heinäkuuta 2022

Päivä joella

 

SUP-lauta joessa lastattuna monilla tavaroilla
SUP-laudalle mahtuu päivän kokoinen toimisto - vesikiikari, ämpäri näytteille, eväät ja vesipullo, GPS, kamera, hara, Secchi, ankkuri ja kirjoitusalusta protokollineen ja karttoineen. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

SUP-lauta lipuu täysin hiljaisella joella. Tuulenvirekään ei kahisuta lehtiä. Tiheästä ruovikosta ja sen takaa pensaikosta kuuluu lintnunaulua. Olen meribiologi, en mikään ornitologi, joten siellä sirkuttaa, piipittää, kaakattaa, sirisee, tipluttaa, pulputtaa, kirkuu ja pärisee vaikka mitä, mitä en nyt juuri tunnista. Äänet on kuin viidakossa, kuten on tuoksukin. Edellisiltainen valtava ukkosmyrsky ja rankkasade on saanut maan tuoksumaan kostealta, vihreältä ja rehevältä. Aamun suhteellisessa viileydessä (alle 25 astetta vielä, päiväksi lämpötila nousee kolmeenkymmeneen) tuoksu tuo mieleen Borneon tai Costa Rican pilvisademetsän raikkaan ja kostean mullan hajun. 

Jokimaisema
Välillä meribiologi pääsee makeisiinkin vesiin - Lapväärtinjoen varrelta ja sen suistosta etsitään uhanalaisia lajeja ja tehdään samalla muuta VELMU-kartoitusta. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Lapväärtinjoki pohjoisella Selkämerellä on hitaasti virtaava ruskeavetinen (Secchi-syvyys eli näkösyvyys oli mitattuna 0,6 m - surkea tulos kun ulkomereltä mitataan 3-8 m näkösyvyyksiä) joki, joka tänään tuo minulle mieleen Amazonin. Lintujen laulun lisäksi kuuluu vain melan loiskahdus ja pieni veden virtaus SUP-laudan keulan edessä. Trooppisten sademetsien jokiviidakoissa kurnuttavat ja sirputtavat sammakot, huutelevat apinat ja mölisevät mölyapinat. Lapväärtissä on hiljaista ja rauhallista kun meloskelen kohti kartalle piirrettyä polygonia, jonne lähden tekemään VELMU-kartoituspisteitä (valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden kartoitusohjelma) ja etsimään uhanalaisia lajeja mallinnuksen mukaan.

Ulpukan lehtiä ja kukka veden alta kuvattuna
Ulpukka kurottaa tyynen pinnan ylle. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Harvoin meribiologi pääsee näin makeisiin vesiin. Olen kartoittanut kulttuuriperintöä Hossassa ja etsinyt raakkuja eli jokihelmisimpukoita Kainuussa, mutta varsinaisia VELMU-töitä tehdään harvemmin jokisuistoissa. Perämerellä on tehty, ja sieltä onkin löytynyt valtavasti sekä uhanalaista että VELMU-kartoituksille uutta lajistoa. Tänä vuonna ohjelmistossa on parikin jokisuistoa Perämeren ulkopuolelta.

Varusteita SUP-laudalla jokimetsässä
Tunnelma Lapväärtinjoella on kuin sademetsässä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Rauhallisella joella melominen vie koko ajan muistot trooppisten sademetsien joille. Olen melonut kanootilla Amazonin tulvasademetsissä, lipunut täysin äänettömän sähköperämoottorin avulla Kinabatanga-joen pienissä sivuhaaroissa Borneossa, ollut yhdestä puusta koverretun pirogin kyydissä Okawangon deltalla Botswanassa  ja laskenut koskea Costa Rican sademetsässä. Lapväärtinjoki saa tänä aamuna samanlaisen mielihyväntunteen aikaan kuin ennen koronaa tehdyt ulkomaanreissut. Aurinko porottaa, mutta lippalakin alla on ihan OK, hyttysetkään eivät kiusaa helteellä. Lasken ankkurin, heitän haraa. Uistinvitaa, lummetta, pystykeiholehtiä, ahvenvitaa. Tiheitä ruovikoita, kaislikoita ja osmankäämiköitä, veden ylle kurottelevia puita. Hiljaisuutta.

Kasvien lehtiä ja pystyjä kukkavanoja veden pinnalla
Uistinvitojen kukat kurkottavat kohti aurinkoa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Vesikasvien lehtiä joen pinnalla
Pystykeiholehtien ilmaversoiset lehdet muodostavat metsän joen pinnalle. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Mietin taas kerran, ketä minun on kiittäminen siitä, että saan tehdä näin mielenkiintoista työtä. Joka kesä eri maisemissa, joka päivä erilaisella kohteella, erilaisilla menetelmillä, eri lajeja kartoittaen. Tänään olen joella, iltapäivällä vielä merenlahdella, viikon alkupuolella upeassa laguunissa, joka oli täynnä uhanalaista luontotyyppiä suojaisten alueiden näkinpartaisniityt.

Takaa kuuluu pieni kohahdus. Käännyn katsomaan, ja minua lähestyy vanhempi mies puisessa soutuveneessä, perässä lähes äänetön sähkömoottori. Moikkaan paikalliselle, huikkaan että "Metsähallituksen Meritiimi on tässä kartoittamassa vedenalaista kasvillisuutta!" Mies hymyilee ja vastaa "No sepä hienoa!" Jatkaa matkaa. Tulee hyvä mieli, että kansalaisetkin hyväksyvät.

Maailma pelastetaan vain pala kerrallaan. Tänä kesänä minun ja tiimini palaset ovat polygoneja, joista kartoitetaan lisää tietoa vedenalaisista lajeista ja löydetään toivottavasti myös uhanalaisia kasveja, näkinpartaisia tai meriuposkuoriainen.

Tänä iltana voimme ruksata yli Lapväärtinjoen polygonin. Ei löytynyt uhanalaisia lajeja, mutta monimuotoista ja mielenkiintoista lajistoa silti.

Essi Keskinen

Kolme henkilöä pelastautumispuvuissa SUP-lautojen ja varusteiden kanssa ruovikon reunalla
Minä ja tiimini Hamnfjärdin laguunin rannalla valmiina päivän töihin. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Lehti ja kukka veden alta kuvattuna
Ulpukka. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus


torstai 23. kesäkuuta 2022

Päiväni kasvinkannattimena

Punanäkinpartaiset ovat valmiita siirtymään uuteen kotiinsa SUP-laudan päällä. Kuva: Anette Bäck / Metsähallitus

 

Miksi punanäkinpartaa (Chara tomentosa) pitäisi siirtää yhdestä laguunista toiseen? Se on yleinen laji, ei toimita sen kummempaa virkaa kuin muutkaan näkinpartaislajit ja sitä esiintyy lähes kaikkialla.

Paino edellisessä virkkeessä on nyt sanalla LÄHES. Joistakin laguuneista näkinpartaiset (Chara) jostakin syystä puuttuvat.

Punanäkinparta on nimestään huolimatta suurikokoinen viherlevä. Se sitoo pehmeää pohja-ainesta hyvin, kirkastaa vettä, kuluttaa vedestä ravinteita ja toimii myös sekä kalojen kutualustana että esim. selkärangattomien pikkueläinten elinympäristönä.

Roligropenin kluuvi (merestä täysin irti kuroutunut laguuni eli fladan viimeisin vaihe) kunnostettiin aiemmin Merenkurkussa, mutta sieltä ei löytynyt punanäkinpartaa. Kluuvi on pehmeäpohjainen ja melko sameavetinen, mutta kalat pitävät sitä hyvänä kutualueena (Luonnonvarakeskuksen Luken mittaustulokset kertovat tästä). Jos kluuviin saisi leviämään vielä suurikokoista punanäkinpartaa, tai mitä tahansa näkinpartaa, lammikosta saattaisi tulla vieläkin houkuttelevampi sekä kaloille että muulle vedenalaiselle luonnolle. Alueen luonnonkirjo eli monimuotoisuus lisääntyisi.

Kenkälaatikosta saatiin oiva äyskäri punanäkinpartaisten kaapimiseen mutapohjalta. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus
Mutapohjalta oli helppo kaapia istukkaita. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus.

Toimeen siis! Erikoissuunnittelija Anette Bäck Meritiimistä etsi aikaisempien kartoitustulosten perusteella alueita, joilla kasvaa laajalti näkinpartaisleviä. ELY-keskukselta ja maanomistajalta kysyttiin lupa versojen siirtoon ja päivä merkittiin kalenteriin.

Minä matkustin tekemään varsinaista siirtoa Anetten kanssa. Koska Suomessa ei ole vielä siirtoistutettu näkinpartaisia, menetelmä piti miettiä alusta lähtien tyhjästä. Ruotsissa näkinpartaisistutusta on kokeiltu, joskin melko heikolla menestyksellä. Toisaalta näkinpartaiset ovat suhteellisen yleisiä (vaikka suojaisat näkinpartaisniityt ovatkin uhanalainen luontotyyppi), joten pienellä määrällä kokeilu ei aiheuta lajeille vaaraa.  

Toimeen siis! Etsimme kahlaamalla ja sup-laudalla kulkien näkinpartaisia sieltä, mistä niitä viimeksi oli kartoitusten perusteella löytynyt, ja mistä ELY-keskuksen ja maanomistajan lupa antoi meidän poimia niitä. Jostain syystä alueen ekologia oli muuttunut niin täysin, että lahdesta löytyi vain hauraa (Zannichellia ssp) ja karvalehteä (Ceratophyllum demersum). Molemmat lajit viihtyvät hyvin pehmeillä mutapohjaisilla ja rehevillä alueilla, karvalehti on peräti rehevöitymisen indikaattorilaji eli kertoo rehevöitymisestä. Jotakin on siis muuttunut ja näkinpartaiset olivat hävinneet.

"Saisiko teille olla hieman punanäkinpartaista ja mutaa?" Kuva: Anette Bäck / Metsähallitus

Siirtyneet seitsemisenkymmentä kiloa mutaa, vettä ja näkinpartaisia. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Näkinpartaisia lähdettiin etsimään muualta, ja eräästä lahdesta löytyikin valtavat määrät punanäkinpartaa. ELY-keskukselle lähti pikakysely tarvittavasta luvituksesta, ja seuraavana päivänä tuli tieto - lupaa ei tarvita, koska laji on yleinen emmekä poista sitä niin suuria määriä, että sillä olisi merkitystä alueen ekologialle.

Toimistossa mietitty menetelmä toimi maastossa hyvin. Sopivankokoisesta muovilaatikosta (kenkälaatikko) poistettiin toinen lyhyt pääty, ja tätä näin muodostunutta ”äyskäriä” käytettiin lapioimaan kenkälaatikollinen mutaa ja punanäkinpartaisia. Tällä ”äyskärillä” lasti saatiin varovasti siirrettyä ehjään laatikkoon, kansi päälle, ja laatikko SUP-laudan päällä maalle. Laatikoita mahtui yhteen pelastautumispukupussiin kolme kerrallaan, ja juuri tuon verran kaksi naista yhdessä pystyi kerrallaan kantamaan lahdelta tietä pitkin autolle, ajamaan autolla kohdekluuvin lähelle, ja kantamaan kassit taas autosta kosteaa rantaniittyä pitkin, sitten metsän halki ja lopulta rantaruovikon reunaa pitkin kluuvin rannalle. Yhdessä kantaminen ei ollut helpointa poluttomassa metsässä, ja reissuja jouduttiin tekemään kolme, mutta lopussa kiitos seisoi - kaikki kahdeksan laatikkoa oli kannettu kluuvin rannalle, yhteensä n. 1,5 m2 punanäkinpartaa. Kilomäärällisesti mutaa, vettä ja punanäkinpartaisia siirtyi lahdelta kluuville arviolta 60-70 kg.

Ainoana kiusana painavien laatikoiden lisäksi olivat hyttyset... Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Istutus sujui helposti - laatikot työnnettiin sopivalle kohdalle SUP-laudan päällä, pohjaan kiinnitettiin rautalangoilla metallinen neliö istutuskohtien löytämiseksi myöhemmin, ja laatikolliset kaavittiin varovasti metallineliöiden sisään niin että versot pysyivät edelleen kiinni mudassa juuria muistuttavilla vaaleilla osillaan. Istutuspaikkojen koordinaatit otettiin ylös ja työ kuitattiin tehdyksi sen jälkeen, kun mutaiset pelastautumispuvut oli pesty.

Siirtoistutettuja näkinpartaisia seurataan ensimmäisenä kesänä kuukauden välein, sen jälkeen vuosittain. On kyllä mielenkiintoista nähdä, lähtevätkö nämä monivuotiset näkinpartaislevät leviämään istutuskluuvissa.

Essi Keskinen

P.S. Jos haluat tietää, miltä punanäkinpartainen näyttää veden alla, kurkkaa Metsähallituksen tiedote asiasta. Istutusolosuhteiden veden väri ei suosinut valokuvaamista 😆




keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

Oikeaa vai ymmärrettävää termienkäyttöä?

 

Pohjaeläinnäytteenottimesta on valutettu iso läjä mutaa laiturille
Onnistunut pohjaeläinnäytteenoton demonstraatio laiturilta le petit Ponar eli Pikku-Ponar -näytteenottimella. Kuva: Lari Järvinen / Metsähallitus

Olin valmistelemassa lausuntoa erääseen Perämeren kalankasvatusasiaan ja törmäsin hakemuksen luontoselvityksessä Metsähallituksen tekemiin ”pohjaeläinseurantoihin”. No mitä ihmettä? Eihän Metsähallitus tee pohjaeläinseurantoja! Ensin kävi mielessä ottaa yhteyttä muihin Pohjois-Pohjanmaan eli Pohjanmaa-Kainuun Luontopalvelujen kollegoihin, olisiko joltakulta heistä tilattu vuonna 2014 pohjaeläinseurantoja, mutta sitten järki voitti - minähän olen meritiimissä ja minä jos kuka olisin tehnyt pohjaeläinseurantoja, jos niitä olisi pyydetty tekemään.

Mutta kuka nämä seurannat sitten teki? Näytteet oli otettu kahtena päivänä elokuussa 2014 Simon ja Iin edustalta ja tiedot löytyivät ympäristöhallinnon POHJE-tietokannasta, josta pitäisi löytyä kaikki Suomessa tehdyt pohjaeläinnäytteenotot.

Kuvakaappaus tekstistä ja taulukosta
Suorittaako Metsähallitus pohjaeläintarkkailua? Tekstissä on kyllä aivan oikein todettu, että "kyseessä kuitenkin yksi näytteenottokerta/havaintopiste." Kuvakaappaus: Eurofins Ahma Oy 2021 / LINNATIEN LOHI OY KUIVANIEMEN EDUSTAN KALANKASVATUSTOIMINTAA KOSKEVAA YMPÄRISTÖJA VESITALOUSLUPAHAKEMUSTA VARTEN LAADITUT SELVITYKSET

Mietin, mitä itse tein maastokesällä 2014. Silloinhan liikuttiin Kokkolasta Tornioon välisellä alueella, ja otettiin kyllä paljon pohjaeläinnäytteitä sekä putkinoutimella (sukeltajan operoima näytteenotin pehmeille pohjille ja hiekalle), Kautsky-noutimella (sukeltajan käyttämä kovien pohjien näytteenotin) ja le Petit Ponar -näytteenottimella (veneestä laskettava pehmeän pohjan näytteenotin). Milläs nämä kalankasvattajan mainitsemat pohjaeläinseurannat oli tehty? Ponar-näytteenottimella.

Taulukot auki vuodelta 2014 ja sieltähän se ratkaisu löytyi, viisi minun tiimini ottamaa pikku-Ponar -näytettä juuri samoilta päiviltä kuin selvityksen ”pohjaeläinseurannat”. Paitsi että meidän näytteemme eivät olleet seurantaa vaan kartoitusta.

Henkilö laskemassa Ponar-pohjaeläinnäytteenotinta käsin veneen laidan yli pohjaan
Pikku-Ponar on suhteellisen kevyt pohjaeläinnoudin, jolla otetaan näytteitä pehmeältä pohjalta veneestä käsin. Laite laukeaa pohjakosketuksesta ja tuo ylös leuallisen mutaa. Kuva: Elina Keskitalo / Metsähallitus

Kaksi henkilöä pelastautumispuvuissa huuhtoo näytettä näytteenottimesta saaviin
Veneessä koko näytteenottimen tuoma mutapaakku huuhdellaan tarkasti saaviin. Kuva: Lari Järvinen / Metsähallitus

Henkilöitä rannalla seulomassa pohjaeläinnäytteitä
Veneessä tai rannalla näyte seulotaan esim. 1 mm ja 0,5 mm seulojen läpi. Kuva: Niina Kurikka / Metsähallitus

Punainen toukka seulassa muun pohjakarikkeen kanssa
Surviaissääsken punainen toukka on jäänyt seulaan. Kuva: Helmi Mentula / Metsähallitus

Henkilöt istuvat rannalla auringon laskiessa tekemässä töitä
Lopulta pohjaeläinnäytteet poimitaan seuloista lasipurkkeihin, nimetään tarkasti ja purkkeihin lisätään yleensä 70 % etanolia pohjaeliöiden säilyttämiseksi. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus P.S. Tämän kuvan pitkän mutta upean päivän aikana tein yhden elämäni upeimmista sukelluksista, siitä voi lukea blogista täältä.

Mitä eroa on seurannalla ja kartoituksella? Yksittäisenä näytteenä ei kyllä välttämättä yhtään mitään, sarjana kyllä. Seuranta tehdään aina samalla tavalla ja samasta paikasta ja tarkoituksena on seurata alueen eliöstön muuttumista. Kartoitus tehdään usein samalla menetelmällä vaikkakaan ei aina, mutta eri paikasta, koska tarkoituksena on tehdä kartoitus koko alueen tai laajan alueen eliöstöstä.

Jos kuitenkin POHJE-tietokannasta etsii vain niiden pohjaeläinnäytteiden pisteet, jotka löytyvät läheltä kiinnostuksen kohdetta eli tässä tapauksessa kalankasvatuskasseja, eihän sillä ole väliä, onko kyse seurannasta vai kartoituksesta. Nimi "pohjaeläinseuranta" vain hämäsi itseäni.

Onko sillä sitten väliä, mitä termiä käytetään? Seuranta, kartoitus, inventointi…? Jos joku vain haluaa tietää jonkin tietyn alueen kokonaiseliöstön rakenteen tällä hetkellä (esim. tuulivoimayhtiö, joka suunnittelee off-shore -tuulivoimapuistoa), ei ole mitään väliä, onko tiedot saatu seurannoista, velvoitetarkkailuista, kansallisesta inventointiohjelmasta tai koekalastuksista - näistä tehty kooste kertoo, mitä alueelta löytyy. Jos taas haluaa tietää, miten alueen luonto on muuttunut esimerkiksi viimeisen 20 vuoden aikana, täytyy joko koostaa vuosittaisia läpileikkaavia kattauksia koko eliöstöstä tai turvautua seurantoihin ja tarkkailuihin, joiden tarkoitus on nimenomaan pureutua luonnon muuttumiseen ajan myötä. Jos kartoitus on horisontaalinen kattaus hetken lajistosta, seuranta on vertikaalinen näkemys samasta asiasta ajan funktiona.

Metallikehikko ja -lasta levävyöhykkeessä kivellä veden alla
Kautsky-noutimella raaputetaan kalliolta tai suurelta kiveltä kaikki kehikon sisään jäävät levät ja niiden mukana pohjaeläimet ja muut selkärangattomat näytteeksi harsopussiin. Kuva: Lari Järvinen / Metsähallitus

Olen välillä hiukan perfektionisti oikeiden termien käytön suhteen. Hermostun, jos fiktiivisessäkään kirjassa, saati sitten lehtiartikkelissa, sukeltaja sukeltaa ”happipullolla” (happea annetaan vain sukellusonnettomuuksissa, muuten sukelletaan paineilmalla tai seoskaasulla). Korjaan heti, jos joku sanoo meidän tekevän VELMU-seurantoja - ei, VELMU ei ole seurantaohjelma vaan kartoitusta, ja sitten selitän eron. Yritän olla lempeämpi, jos joku kysyy, teemmekö meri-inventaariota. Inventaariohan on esim. kaupassa tai varastossa tehtävä kartoitus. Tehdä inventointi ja inventaario ovat aika eri asioita. Onpa joku sanonut meidän tekevän myös meri-investointia, mikä on tietysti vielä kauempana totuudesta.

Kiistelin vasta äitini kanssa pakastimen toimintakunnon terminologiasta. Mökillä yksi pakastin oli sulanut. Kysyin, oliko siellä ollut sähkökatko eli oliko toinenkin pakastin sulanut. Ei, ei ollut, eli kyseessä oli vain toinen pakastin. Sanoin sen olevan siis rikki, johon äitini sanoi, että ei se ole rikki, koska siellä on nyt pakkasta. Sanoin, että jos se on sulanut jossain välissä, se on rikki, oli siellä nyt pakkasta tai ei, mutta äitini pysyi kannassaan. Siinä oli vain ollut jokin häiriö ja se oli sulanut, mutta nyt se ei ollut rikki, koska siellä oli pakkasta. No, parin päivän päästä se sitten oli äitinikin mielestä rikki, kun hän sattui mittaamaan pakastimesta + 4 astetta Celsiusta. Laite meni vaihtoon. Minusta se oli rikki koko ajan.

Sateinen kuva mereltä, jossa henkilö istuu veneessä, kameran lississä vesipisaroita
Kesällä 2014 otettiin paljon pohjaeläinnäytteitä sateessa. Sukeltajilla oli kaikki hyvin veden alla, mutta pintahenkilöillä oli välillä vähän ikävämpää. Kuva: Lari Järvinen / Metsähallitus

Mieheni, joka on ammatillisesti hyvin kaukana biologista (IT-puolen ihmisiä ja laatupäällikkö), valittaa usein, miksi pitää olla niin paljon eri lajeja, eikö esim. riittäisi vain ”linnut” tai korkeintaan ”pienet linnut” ja ”isot linnut”? Siihen vastaan, että sitten alan kutsua kaikkia tietokoneita Commodore 64:ksi. Keskustelu päättyy siihen.

Minkälaista johtopäätöstä pitäisi vetää? Että termeillä on merkitystä, mutta niihin ei pidä hirttäytyä, erityisesti silloin, jos sillä ei ole asian kannalta merkitystä. Silloin kun oikealla termillä on merkitystä, sitä pitää toki käyttää oikein. Sen verran on oltava ajankohtainen, että päätän tämän blogin viimeisimpään somea ja mediaa pöyristyttäneeseen keskusteluun termeistä - sota vai konflikti?

Essi, meribiologi, joka antaa muutaman lukuvinkin viimeisen kuvan alla

Vene tyynellä merellä
Välillä merellä on niin kaunista että ihan henki salpautuu. Kuva: Teemu Mustakallio / Metsähallitus

P.S. Jos aihe kiinnostaa enemmän, tässä on vuosien varrelta muutama blogi, joissa pohditaan nimen tai kuvan voimaa ja merkitystä:

Kun lapsuudesta on jäänyt niin voimakas kuva- ja nimimuisto, että asia häiritsee vielä aikuisenakin: http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2017/03/nimen-voima.html

Kun pitäisi päättää hankkeen nimestä ja logosta kolmikielisessä projektissa: http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2017/11/kuva-kertoo-enemman-kuin-tuhat-sanaa.html

Kun esineitä on monia ja ne pitäisi erotella jotenkin ymmärrettävästi ja helposti toisistaan: http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2018/12/nimeamisen-into.html

maanantai 7. maaliskuuta 2022

Nomadikesä ja uhanalaiset lajit - täältä tullaan!

 

Sukeltajat katselevat veneestä sateenkaarta
Löytyykö sateenkaaren päästä kultaa eli uhanalaisia lajeja? Maastokesä 2022 sen näyttää. Kuva: Joel Nyberg / Metsähallitus

Viime kesänä valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon inventointiohjelma VELMU keskittyi luontotyyppeihin, riuttoihin, fladoihin (laguuneihin) ja lahtiin. Tänä kesänä fokus on uhanalaisissa lajeissa.

VELMU on kartoittanut Suomen rannikolta tähän mennessä yli 170 000 näytepistettä. Niiltä on löydetty uhanalaisia vesikasveja ja meriuposkuoriaisia, mutta vain lähinnä satunnaisesti, ilman sen suurempaa suunnitelmallisuutta. Perämerellä, josta suurin osa meriluonnon uhanalaisista lajeista löytyy, on jonkin verran etsitty uhanalaista lajistoa myös mallinnuksen avulla. Nyt tällä tavoin lähestytään koko loppua merialuetta eli Luodon saaristosta Kokkolan eteläpuolelta aina Haminaan asti.

Suomen kartta, jossa pisteinä uhanalaiset lajit, painotus Perämerellä
Kesän kohdelajien olemassaolevat havaintopaikat kartalla. Tältä kesältä toivotaan tietysti paljon uusia pisteitä Suomen kartalle. Kuva: LajiGIS / Metsähallitus

Suomen Ympäristökeskus SYKE on pakertanut käytettäväksi uhanalaisten lajien esiintymistodennäköisyysmalleja, jotka ennustavat alueita, joilta lajeja pitäisi löytyä. Nämä mallit on sitten laitettu päällekkäin sekä ilmakuvien että aiemmin tehtyjen VELMU-kartoitusten kanssa. Kaksi VELMU-suunnittelijaa on käynyt koko rannikon läpi tarkalla haravalla ja piirtänyt polygonit, joita lähdetään tarkastamaan maastokaudella 2022.

Kaksi pelastautumispukuista henkilöä vyötäröä myöten vedessä
Suurin osa uhanalaisista lajeista löytyy rantaviivasta tai matalasta rantavedestä. Parhaita kartoitusmenetelmiä ovat kahlaaminen, vesikiikarointi ja snorklaus. Kuva: Claes Björkholm / Metsähallitus

Minä ja tiimini lähdemme Merenkurkkuun, Luodon ja Kaskisten väliselle alueelle. Tarkistettavat polygonit ovat etäällä toisistaan, ripoteltuina sinne tänne pitkin rannikkoa. Suurin osa on niin kaukana toisistaan, että yhden majoituspaikan löytäminen on täysi mahdottomuus, koska ajomatkoista tulisi liian pitkiä. Karttatarkastelun perusteella näyttää siltä, että yksi viikko vietettäisiin Luodossa, toinen Raippaluodossa, kolmas Vaasassa ja niin edelleen.

Venettä ei tänä kesänä juuri tulla tarvitsemaan. Suurin osa uhanalaisesta merilajistosta viihtyy hyvin matalassa ja jopa aivan rantaviivassa. Kartoitusmenetelminä ovat siis kahlaaminen pelastautumispuvussa, vesikiikarin käyttö, ehkä snorklaus, ja paikasta toiseen siirtyminen SUP-laudalla. Varusteet mahtuvat siis yhteen pakettiautoon, jolla ajetaan mahdollisimman lähelle rantaa ja jalkaisin vesirajaan.

Kuva puoliksi veden alta, puoliksi päältä läheltä rantaa
Tänä kesänä kahlataan rantavesiä. Siellä ne uhanalaiset lajit piileskelevät. Kuva: Linda Jokinen / Metsähallitus

Kun kaikki pitää kuljettaa mukana eikä kiinteää kenttätukikohtaa ole, arkiviikon maanantai ja perjantai kuluvat aina siihen, että päästään jonnekin ja majoittaudutaan, tai lähdetään pois ja mennään kotiin. Tämä tietysti lisää painetta kolmeen jäljelle jääneeseen päivään - tiistaista torstaihin pitäisi saada jotakin aikaiseksi! Onneksi suurin osa kartoitettavista alueista on suojaisia sisälahtia ja hyvin tuulensuojassa, eli sään vaikutus maastotöiden edistymiseen pitäisi olla huomattavasti pienempi kuin veneilykesinä.

Etsittävänä on seitsemän lajia uhanalaisia merilajeja: upossarpio (VU), nelilehtivesikuusi (VU), paunikko (VU), lietetatar (EN), tähtimukulaparta (NT), otavita (NT) ja meriuposkuoriainen (NT). Listalta löytyy EU:n luontodirektiivin liitteen II lajeja, koko maassa rauhoitettuja lajeja ja kiireellisesti ja erityisesti suojeltavia lajeja. Muutama laji jäi listalta pois (piikkinäkinparta EN, silonäkinparta VU, hentonäkinruoho EN, tummahelmilevä VU), koska niistä oli niin vähän havaintoja, että mallintaminen ei tuottanut luotettavaa tulosta. Näillä siis mennään. Jos haluat tietää enemmän mallintamisesta ja luontoarvojen saattamisesta kartalle, lue blogi täältä.

Tässä tämän kesän kohdelajit, blogi jatkuu kuvien jälkeen:

Rento vesikasvi hiekkapohjalla
Upossarpio kasvaa hiekka- tai silttipojalla Perämeren rannoilla. Se on melko heikko kilpailija ja kärsii rantojen umpeutumisesta ja rantarakentamisesta. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus

Pieni vesikasvi vesirajassa
Paunikko kasvaa aivan vesirajassa, joko hieman vedenpinnan alapuolella tai juuri vesirajan yläpuolella kostealla maalla. Kuiville joutuessaan se on joskus kauniin punertava. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus

Kaksi pientä meriuposkuoriaista kasvilla veden alla jonkun kädessä
Meriuposkuoriaiset kulkevat usein pariskuntana. Ne eivät pysty lentämään vaan kävelevät pohjalla ja ryömivät pitkin vesikasveja. Kuva: Jyri Tirronniemi / Metsähallitus

Vesikasviniitty veden alla
Tähtimukulaparralla on nimensä mukaisesti pieniä valkoisia, tähden mallisia mukuloita, joiden vuoksi se on saanut lempinimen "tähtitaivas". Kuva: Petra Pohjola

Yksityiskohtia vesikasvista veden alla
Nelilehtivesikuusella voi nimensä mukaisesti olla neljä, mutta joskus myös viisi tai kuusi lehteä kiehkurassa, usein kauniin punaisen varren ympärillä. Lehdet ovat lehtivälejä lyhyemmät. Kuva: Lari Järvinen / Metsähallitus

Vesikasveja rantaniityllä
Lietetatar kasvaa matalassa vedessä tai kostealla mutarannalla. Se on heikko kilpailija ja viihtyy häirityllä, esim. vasta ruopatulla tai jäiden puhtaaksi kaluamalla rannalla, johon muu kasvillisuus ei ole vielä ehtinyt. Lietetatar on jokisuistojen uhanalainen kasvilaji. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus

Yksityiskohta kasvista ja sen lehdistä veden alla
Otavita on vitakasveihin kuuluva laji, jota kasvaa Perämerellä sekä mutaisissa, melkein mustissa lutakoissa että ulkosaariston sorarannoilla kirkkaissa vesissä, muualla Suomessa vielä useammissa erilaisissa elinympäristöissä. Otavidalla on nimensä mukaisesti ota lehtensä kärjessä. Kuva: Ville Savilampi / Metsähallitus

Mielenkiintoinen kesä siis tulossa! Oletan, että otavitaa ja paunikkoa tulee löytymään vähäisessä määrin, samoin meriuposkuoriaista, Selkämereltä kenties nelilehtivesikuusta ja Suomenlahdelta ehkä tähtimukulapartaa, mutta upossarpiota ei varmasti. Kokemäenjoen suistosta saattaisi hyvässä lykyssä löytyä lietetatarta.

Syy siihen, miksi näitä uhanalaisia lajeja on löytynyt aiemmin lähinnä Perämeren rannoilta, löytyy pitkälti siitä, että lähes kaikki uhanalaiset merilajit kärsivät rantarakentamisesta ja rantojen umpeenkasvusta, ja Perämereltä löytyy vielä myös rakentamattomia ja toisaalta laidunnettuja rantoja. Toisaalta, koska Perämeren rannat ovat niin laakeita ja matalia, siellä on VELMU-kartoituksia tehty jo aiemmin paljon kahlaamalla, mutta muussa Suomessa tällaiset hankalammiksi koetut rannat, joihin ei ole päässyt veneellä, on aiemmin helposti jätetty kartoitusten ulkopuolelle. Perämerellä niin monet rannat olisivat jääneet laskuista pois, että kahlaamaan oli ryhdyttävä jo VELMU-kartoitusten alusta pitäen, ja näin monet vesirajan uhanalaiset lajit ovat löytyneet.

Mielenkiinnolla odotan kenttätöiden alkua - paljon jalkatyötä ja leirielämää on tulossa, mutta toivottavasti myös uusia hienoja paikkoja ja kenties myös uusia uhanalaisten lajien havaintoja.

Essi, meribiologi

 

Henkilö tarkastelee kasvia mikroskoopilla
Monet uhanalaiset lajit tunnistaa jo maastossa eikä niitä tarvitse poimia edes maasta, mutta muutamia ei erota toisistaan ilman mikroskooppia. Kaikkia rauhoitettuja lajeja varten tarvitaan ELY-keskukselta näytteenottolupa. Lajit, jotka on mahdollista tunnistaa maastossa ilman tuomatta niitä mikroskoopin alle, pyritään jättämään koskemattomina luontoon - ovathan kysesssä uhanalaiset lajit. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Paljon tavaraa SUP-laudan päällä
SUP-lauta on kätevä kulkuväline matalissa vesissä. Sen päällä kulkevat myös näytteenottovälineet. Kuva: Anni Selenius / Metsähallitus

Vesikasvi veden alla
Silonäkinparta näyttää erilaiselta kuin mikään muu näkinpartainen - se on helppo tunnistaa, kun sen on kerran nähnyt. Tässä se kasvaa uposvesitähtien kanssa sulassa sovussa. Kuva. Noora Kantola / Metsähallitus

Kasvinäytteitä lautasella, näytteenottovälineitä
Koska maastokaudella 2022 keskitytään uhanalaisiin lajeihin, niiden keräämiseen täytyy myös olla lupa. Vanhoista filmipurkeista on syntynyt ns. leväpatteri, kätevä työväline kasvi- ja levänäytteiden ottamista varten. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Valkoisia tähden mallisia mukuloita suurennoksena
Tähtimukulaparran mukulat ovat nimensä veroisia. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Mikroskooppikuva levästä
Tummahelmilevä on kaunis levä, jonka erottaa muista helmilevistä vain mikroskoopilla. Kuva: Katja Viitanen / Metsähallitus