Sukellus 872

Hiekkapohjainen savikanjoni johtaa savitöyräslabyrinttiin.

Tein eilen illalla elämäni ehkä hienoimman sukelluksen. Hassuinta on, että olen kiertänyt seitsemän mannerta, joista kuusi sukeltamalla, ja näin upea kohde löytyi sitten kotoa Perämereltä.

 Vesi on kristallinkirkasta. Ei ruskeaa, kuten Perämerellä yleensä, eikä puuroista, kuten Itämerellä yleensä, vaan kristallinkirkasta. Neljän metrin syvyydessä on vielä 21 astetta lämmintä, vesi on kuin linnunmaitoa.

Metriset savitörmät nousevat hiekkapohjalta.

En voi uskoa silmiäni, olen kuin vieraassa maailmassa, vieraammassa kuin vedenalainen maailma yleensä. Tropiikissakaan ei ole tällaista. Sinkoilen paikasta toiseen seitsemän metrin vaakanäkyvyydessä, en tiedä mitä valokuvaisin ensin.

Olen vajaan kahden metrin paksuisen savikerroksen muodostamassa labyrintissä. Kaunis aaltokuvioinen hiekkapohja makaa vajaan neljän metrin syvyydessä ja muodostaa pohjan reilun metrin paksuiselle savipatjalle, jota veden virtaukset ovat kuluttaneet. Lopputuloksena on luonnon taideteos. Sukellan hiekkapohjaista savitöyräiden muodostamaa kanjonia pitkin kraatteriin, jonka reunat muodostuvat metrin korkuisista pystyistä saviseinämistä. Kraatterin pohja on hiekkaa, auringonsäteet leikkivät pohjan aaltokuvioissa.

Kasvillisuuslinja osui mielenkiintoisesti saven ja hiekan reunalle. Hiekkapohjan syvyys pisteellä oli 3,5 m kun saman pisteen savitörmän yläreunan syvyys oli 2,5 m.

Makaan selälläni kraatterin pohjalla ja kummastelen. Seurailen mutkittelevia savitörmiä aina vain uusille pystyseinille, railoille, kanjoneille, hiekkapohjille. Savi on kovaa, lähes hiekkakivimäistä. Loitokarin kumihanskalla koettaessa se tuntuu saippuamaiselta, harmaata ainesta jää sormiin. Savella kasvaa näkinpartaisia ja rihmalevää, siinä laiduntaa kotiloita ja murtovesisientä. Jos ei tietäisi, että peruskallio on pohjoisella Perämerellä monen metrin syvyydessä moreenikerroksen alla, muodostelmia voisi luulla kallioksi.

Lähes puolen tunnin ihmettelyn jälkeen muistan – minähän olen töissä, tässähän olisi kasvillisuuslinja tekemättä! Puolet pyytämästäni tunnista on mennyt enkä ole päässyt puusta pitkään. Raaputettavat Kautsky-pohjaeläinnäytteet syntyvät metrin korkuiselta savipystyseinältä, kahdella saven sisältä paljastuneella kivellä kasvaa uhanalaisia vesisammalia ja runkopolyyppeja.

Näytteenottimet odottavat työntekijää...

Loppu kasvilinjasta täytyy tehdä ennätysvauhtia ja viimeistä kymmentä metriä varten joudun käymään pinnassa ja pyytämään lisää aikaa. Pinnan yläpuolella toisessa maailmassa on aurinko laskemassa, en voi viipyä enää kauaa. Meri on peilityyni, laskevan auringon silta ulottuu pintapoijuun asti.

Vielä kerran pohjalle. Vielä kerran ihmettelemään niin kirkasta vettä, että sitä ei edes näe. Vielä kerran ihmettelemään pystyjä saviseinämiä, jotka vain ilmestyvät hiekkapohjasta ja muodostavat kuvioita, katuja, seiniä, sokkeloita. Savilabyrintin.

Ihmeellistä. En luullut yllättyväni näin enää Perämerellä tai logattuani 871 muuta sukellusta. Tästä sen taas kerran huomaa – merellä on aina jotain uutta annettavaa. Ja töissä oppii joka päivä jotain uutta.

Essi Keskinen

Töistä palailua upeana iltana...

Auringonlasku Ii-joella

Maiaa, Incaa ja Busteria laitetaan ankkuriin ja poijuun auringonlaskussa.

Niina ja Johanna seulovat pohjaeläinnäytteitä.

Näkinpartaisniitty Krunneilta.

Ulkokrunnin uhanalaiset nelilehtivesikuuset kärsivät tämän kesän kuivuudesta.

Maakrunnin kasvillisuuslinjalta löytyi tämä mielenkiintoa herättänyt kivi...

"Muuttuisinkohan prinssiksi jos suutelisit minua?"

Metsähallituksen Perämeren meritiimi märissä tiimipaidoissaan. Käytimme Maian keulaporttia catwalkina ja tältä näyttää märkä meritiimi kun sen nostaa merestä takaisin veneen kannelle.