Pomminvarmaa jälkiviisautta

Niin kuin kissa kantaa ylpeänä emännälleen kuolleen myyrän, minä tuon Evelle rantaan epämääräisen rautaesineen järvenpohjasta. Kun näytän sitä Evelle, hänen silmänsä laajenevat kauhusta ja seuraavaksi metsä raikaa: ”Se on pommi! Laita se alas! Älä tee mitään! Se on kranaatti!” Tässä tilanteessa kai pitäisi elämän juosta filminauhana silmien editse mutta minä mietin vain tyhmänä ”Kuinka voi yhtä aikaa laittaa sen alas ja olla tekemättä mitään?” Adrenaliinia ja pako paikalta. Hetken kuluttua esinettä ihmettelevät Rajavartiolaitoksen pojat, jotka sanovat, että tuskin se kuitenkaan on pommi mutta hekään eivät ole varmoja, joten metsään ilmestyy eristysnauhaa ja Puolustusvoimat. Nähtäväksi jää, pitelinkö sodanaikaista laukeamatonta kranaattia kädessäni vai en, mutta oli lopputulos mikä tahansa, minulle tuo Pirun esine jää aina kummittelemaan mieleen sydämenpysäyttävänä laitteena.

Sukelluspoiju kertoo siitä, missä sukeltaja huristaa vedenalaisella skootterillaan.

Eihän tunnistamattomiin metalliesineisiin Suomen vesistöissä ikinä pitäisi mennä koskemaan, tänäkin vuonna on ainakin pari miinaa räjäytetty pois päiväjärjestyksestä, ja joku saanut epävakaan sodanaikaisen pommin silmilleen, mutta minä luulin esinettä ensin omituisennäköiseksi puunkappaleeksi! Kun siihen sitten koski, kävi ilmi, että ainakin osa kyynärvarren mittaisesta mötikästä oli rautaa koska ruostekerros oli komea, mutta osa näytti minusta edelleen puulta. Joten toin laitteen pinnalle arkeologin ihmeteltäväksi. Niinhän ei pitäisi tehdä mutta hyvähän se on näin jälkeenpäin todeta. Aina on helppo olla jälkiviisas.

Miksi tahansa esine sitten loppujen lopuksi paljastuukin, aika jännähän se on näin päivän jälkeen ajateltuna. Jos se ON pommi, hyvä että se tuli löydetyksi ja pois tuulastavien miesten atrainten ulottuvilta, jos se taas EI ole pommi, se on jokin muu rautaesine, joka on maannut järvenpohjassa hyvin pitkän aikaa ja saattaa siten olla jotakin muuta merkittävää. Pomminvarma ei kuitenkaan vielä voi olla, annetaan nyt Puolustusvoimien ensin ihmetellä esinettä.

Monet muutkaan asiat eivät ole ollenkaan niin pomminvarmoja kuin mitä sitä itse kuvittelee. Viime viikon torstaina viikonloppuvapaalle lähtiessä Eve antoi autossa haastattelua eräälle kainuulaiselle sanomalehdelle. Maanantaina oli mennyt lehdistötiedote, edellisellä viikolla oli haastateltu erikoissuunnittelija Päivi Tervosta ja nyt oli siis Even vuoro. Koko autollinen ouluunmenijöitä voi todistaa, mitä Eve puhelimeen oikein sanoi. Kun juttu perjantaina kuitenkin ilmestyi, oli otsikko aivan toinen, faktalaatikosta löytyi karkeita virheitä, etusivullakin oli virheellinen otsikko ja itse jutusta löytyi niin paljon kuuhaa että voi vain kummastella, kuinka kahden haastattelun ja yhden kirjallisen lehdistötiedotteen päätteeksi voi kirjoittaa niin virheellistä tekstiä. Karkein virhe, joka lähti jo lehden etusivulta, oli tietysti se että ”Hossan tutkimukset jäissä!” –otsikko ei pitänyt millään tasolla paikkaansa. Ilmeisesti samanaikainen uutishössötys Metsähallituksen jämeristä leikkauksista ja YT-neuvotteluista oli inspiroinut, mutta kun se vain ei sattunut pitämään paikkaansa Hossan hankkeen kanssa. Jutut pitäisi aina pyytää tarkistettavaksi ennen painoon menoa, vaikka kuinka tuntuisi että itsellä olisi kiire, mutta helppohan tämäkin on jälkeenpäin sanoa.

On tällä viikolla jotain hyvääkin tapahtunut ja töitä saatu tehtyä. Yhtenä päivänä saatiin kartoitettua kaksi kokonaista järveä vaikka päivä vähän venähtikin ja illalla oli väsy. Löytyi lisää kalapatoja, ohjuriaitoja ja paljon puisia järviveneitä sekä pohjasta että rantavedestä. Eve on par’aikaa haastattelemassa Eetua, jolla on yli 80 vuoden kokemus Hossan alueelta, hän kun asuu tuossa naapurissa. Tarkoitus olisi mm. kysyä, milloin puisia tietyntyyppisiä järviveneitä on lakattu käyttämästä täällä aktiivisesti, eli miltä vuosikymmeneltä hylyt mahtavat olla peräisin. Pomminvarmaa ei tämäkään tietenkään ole koska ihmisen muisti on valikoiva ja subjektiivinen ja jos yksi asia on totta täällä niin se voi olla tarua toisaalla.

Mitä viikolta sitten jäi käteen, paitsi epävarmuutta? No ainakin se että Jusku haluaa itselleen mönkijän kun se on niin kätevä kulkuväline hankalassa maastossa ja että Virkavalta saapuu paikalle kun sitä kutsuu. Ja että vaikka sataa 12 tuntia putkeen niin myös seuraavana päivänä voi sataa.

Pekan löytämä komea kalapato.