Löytyykö sateenkaaren päästä kultaa eli uhanalaisia lajeja? Maastokesä 2022 sen näyttää. Kuva: Joel Nyberg / Metsähallitus |
Viime kesänä valtakunnallinen
vedenalaisen meriluonnon inventointiohjelma VELMU keskittyi luontotyyppeihin,
riuttoihin, fladoihin (laguuneihin) ja lahtiin. Tänä kesänä fokus on
uhanalaisissa lajeissa.
VELMU on kartoittanut Suomen
rannikolta tähän mennessä yli 170 000 näytepistettä. Niiltä on löydetty uhanalaisia
vesikasveja ja meriuposkuoriaisia, mutta vain lähinnä satunnaisesti, ilman sen
suurempaa suunnitelmallisuutta. Perämerellä, josta suurin osa meriluonnon uhanalaisista
lajeista löytyy, on jonkin verran etsitty uhanalaista lajistoa myös
mallinnuksen avulla. Nyt tällä tavoin lähestytään koko loppua merialuetta eli
Luodon saaristosta Kokkolan eteläpuolelta aina Haminaan asti.
Kesän kohdelajien olemassaolevat havaintopaikat kartalla. Tältä kesältä toivotaan tietysti paljon uusia pisteitä Suomen kartalle. Kuva: LajiGIS / Metsähallitus |
Suomen Ympäristökeskus SYKE on pakertanut käytettäväksi uhanalaisten lajien esiintymistodennäköisyysmalleja, jotka ennustavat alueita, joilta lajeja pitäisi löytyä. Nämä mallit on sitten laitettu päällekkäin sekä ilmakuvien että aiemmin tehtyjen VELMU-kartoitusten kanssa. Kaksi VELMU-suunnittelijaa on käynyt koko rannikon läpi tarkalla haravalla ja piirtänyt polygonit, joita lähdetään tarkastamaan maastokaudella 2022.
Suurin osa uhanalaisista lajeista löytyy rantaviivasta tai matalasta rantavedestä. Parhaita kartoitusmenetelmiä ovat kahlaaminen, vesikiikarointi ja snorklaus. Kuva: Claes Björkholm / Metsähallitus |
Minä ja tiimini lähdemme
Merenkurkkuun, Luodon ja Kaskisten väliselle alueelle. Tarkistettavat polygonit
ovat etäällä toisistaan, ripoteltuina sinne tänne pitkin rannikkoa. Suurin osa
on niin kaukana toisistaan, että yhden majoituspaikan löytäminen on täysi mahdottomuus,
koska ajomatkoista tulisi liian pitkiä. Karttatarkastelun perusteella näyttää
siltä, että yksi viikko vietettäisiin Luodossa, toinen Raippaluodossa, kolmas Vaasassa
ja niin edelleen.
Venettä ei tänä kesänä juuri
tulla tarvitsemaan. Suurin osa uhanalaisesta merilajistosta viihtyy hyvin matalassa
ja jopa aivan rantaviivassa. Kartoitusmenetelminä ovat siis kahlaaminen
pelastautumispuvussa, vesikiikarin käyttö, ehkä snorklaus, ja paikasta toiseen
siirtyminen SUP-laudalla. Varusteet mahtuvat siis yhteen pakettiautoon, jolla
ajetaan mahdollisimman lähelle rantaa ja jalkaisin vesirajaan.
Tänä kesänä kahlataan rantavesiä. Siellä ne uhanalaiset lajit piileskelevät. Kuva: Linda Jokinen / Metsähallitus |
Kun kaikki pitää kuljettaa mukana eikä kiinteää kenttätukikohtaa ole, arkiviikon maanantai ja perjantai kuluvat aina siihen, että päästään jonnekin ja majoittaudutaan, tai lähdetään pois ja mennään kotiin. Tämä tietysti lisää painetta kolmeen jäljelle jääneeseen päivään - tiistaista torstaihin pitäisi saada jotakin aikaiseksi! Onneksi suurin osa kartoitettavista alueista on suojaisia sisälahtia ja hyvin tuulensuojassa, eli sään vaikutus maastotöiden edistymiseen pitäisi olla huomattavasti pienempi kuin veneilykesinä.
Etsittävänä on seitsemän lajia
uhanalaisia merilajeja: upossarpio (VU), nelilehtivesikuusi (VU), paunikko
(VU), lietetatar (EN), tähtimukulaparta (NT), otavita (NT) ja
meriuposkuoriainen (NT). Listalta löytyy EU:n luontodirektiivin liitteen II
lajeja, koko maassa rauhoitettuja lajeja ja kiireellisesti ja erityisesti
suojeltavia lajeja. Muutama laji jäi listalta pois (piikkinäkinparta EN, silonäkinparta
VU, hentonäkinruoho EN, tummahelmilevä VU), koska niistä oli niin vähän
havaintoja, että mallintaminen ei tuottanut luotettavaa tulosta. Näillä siis
mennään. Jos haluat tietää enemmän mallintamisesta ja luontoarvojen saattamisesta
kartalle, lue blogi täältä.
Tässä tämän kesän kohdelajit, blogi jatkuu kuvien jälkeen:
Upossarpio kasvaa hiekka- tai silttipojalla Perämeren rannoilla. Se on melko heikko kilpailija ja kärsii rantojen umpeutumisesta ja rantarakentamisesta. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus |
Meriuposkuoriaiset kulkevat usein pariskuntana. Ne eivät pysty lentämään vaan kävelevät pohjalla ja ryömivät pitkin vesikasveja. Kuva: Jyri Tirronniemi / Metsähallitus |
Tähtimukulaparralla on nimensä mukaisesti pieniä valkoisia, tähden mallisia mukuloita, joiden vuoksi se on saanut lempinimen "tähtitaivas". Kuva: Petra Pohjola |
Mielenkiintoinen kesä siis tulossa! Oletan, että otavitaa ja paunikkoa tulee löytymään vähäisessä määrin, samoin meriuposkuoriaista, Selkämereltä kenties nelilehtivesikuusta ja Suomenlahdelta ehkä tähtimukulapartaa, mutta upossarpiota ei varmasti. Kokemäenjoen suistosta saattaisi hyvässä lykyssä löytyä lietetatarta.
Syy siihen, miksi näitä
uhanalaisia lajeja on löytynyt aiemmin lähinnä Perämeren rannoilta, löytyy
pitkälti siitä, että lähes kaikki uhanalaiset merilajit kärsivät
rantarakentamisesta ja rantojen umpeenkasvusta, ja Perämereltä löytyy vielä myös
rakentamattomia ja toisaalta laidunnettuja rantoja. Toisaalta, koska Perämeren
rannat ovat niin laakeita ja matalia, siellä on VELMU-kartoituksia tehty jo aiemmin
paljon kahlaamalla, mutta muussa Suomessa tällaiset hankalammiksi koetut
rannat, joihin ei ole päässyt veneellä, on aiemmin helposti jätetty
kartoitusten ulkopuolelle. Perämerellä niin monet rannat olisivat jääneet laskuista
pois, että kahlaamaan oli ryhdyttävä jo VELMU-kartoitusten alusta pitäen, ja
näin monet vesirajan uhanalaiset lajit ovat löytyneet.
Mielenkiinnolla odotan kenttätöiden alkua - paljon jalkatyötä ja leirielämää on tulossa, mutta toivottavasti myös uusia
hienoja paikkoja ja kenties myös uusia uhanalaisten lajien havaintoja.
Essi, meribiologi
SUP-lauta on kätevä kulkuväline matalissa vesissä. Sen päällä kulkevat myös näytteenottovälineet. Kuva: Anni Selenius / Metsähallitus Tähtimukulaparran mukulat ovat nimensä veroisia. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus Tummahelmilevä on kaunis levä, jonka erottaa muista helmilevistä vain mikroskoopilla. Kuva: Katja Viitanen / Metsähallitus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti