Kakan keskellä konttaamista

 

Puutteellisesti tunnettuja leviä metsästäessä pääsee taas kokeilemaan jotain ihan uutta. Taltta toimii hyvin tyrskyvyöhykkeen levien irrottamiseen. Kuvat: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

Mistä moinen otsikko? Koska osa tämän kesän Velmu-kartoituksista on ottaa selvää tyrskyvyöhykkeen levistä, erityisesti Blidingia -nimisestä lajiryhmästä (herttaisesti nimetty "kololevät" suomeksi), joista on vain kourallinen aiempia havaintoja Suomesta.

Tyrskyvyöhyke tarkoittaa sitä osaa rannasta, joka nimensä mukaisesti on pysyvän vedenpinnan yläpuolella, mutta johon aaltojen pärskeet ja tyrskyt vielä vaikuttavat. Usein tämä vyöhyke on helpointa tunnistaa kalliorannalla.

Tärskärin edustalla oli houkuttelevan näköinen lintujen istumaluoto, jolta sitten löytyikin oletettuja kololeviä, Blidingiaa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Katso, missä vesiraja on nyt, katso sen ala- ja yläpuolella kymmenen tai kaksikymmentä senttiä, ja saatat erottaa pinnan alapuolella kirkkaanvihreiden rihmalevien vyöhykkeen. Rannasta riippuen se voi olla esimerkiksi suolilevää tai viherahdinpartaa. Vedenpinnan yläpuolella voi olla myös vastaava vyöhyke, mutta vaaleanviherkeltaiseksi kuivuneita samanlaisia leviä. Riippuu vedenkorkeudesta - jos vesi on matalalla, sitten yläpuolista kuivunutta leväkerrosta voi olla enemmän. Jos vesi on korkealla, mitään kuivunutta ei näy.

Siinä sitä nyt sitten on! Miten mahtava näky, jos olet etsimässä juuri tyrskyvyöhykkeen kololeviä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tämän kerrostuksen yläpuolella on usein melko paljas pala kalliovyöhykettä - liian kuiva monille leville ja liian märkä monille jäkälille - se kerros, jota aallokko jatkuvasti koskettelee. Siihen on myös hankalaa kiinnittyä, koska aallot koko ajan huuhtelevat kalliota. Siitä ylöspäin kalliota kiivetessä saattaa vastaan tulla tummanharmaan tai mustan värittämää kalliota, josta alkavat erilaiset jäkälät ja vielä viimeiset levät. Kirkkaanvihreät sammalet ja kauniinkeltaiset ja -harmaat jäkälät löytyvät sitten vielä korkeammalta, minne aaltojen vaikutus ei enää lainkaan ulotu (tai ulottuu korkeintaan jonkin kerran vuodessa, mitä ei tässä tapauksessa lasketa säännölliseksi tapahtumaksi).

Säälittävän oloinen näyte kololeviä on saatu raaputettua irti linnunkakkaisen kallioluodon pinnalta. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tuosta tummanharmaan ja vihreän välittämästä, paljaan kallion yläpuolisesta tyrskyvyöhykkeestä löytyy välillä myös kirkkaanvihreää pientä hitusta, joka näyttää hieman sammalelta, mutta sijaitsee liian lähellä merivettä ollakseen sammalta.

Olisiko tämä kololeviä, Blidingiaa, vai onko tämä jotain ihan muuta tyrskyvyöhykkeen lähes mikroskooppista levää? Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

Tämä ehkä ainakin olisi Blidingiaa - se näyttää pikkuriikkiseltä alle sentin mittaiselta suolilevältä. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Blidingiat näyttävät pitävän lintuluodoista ja ulosteista, eivätkä liian jyrkästä kalliosta. Ne tuntuu helpoiten löytävän vain hieman kallistuneelta tai lähes vaakasuoralta pinnalta 30–50 cm vesirajan yläpuolelta. Katsele siis laakeaa, melko matalaa kallioluotoa, ja tarkenna katseesi siihen osaan kalliota, jossa vaalea paljas kallionosuus vaihettuu lähes vaakasuoraksi kallioksi, jolla lintujen on hyvä istuskella ja ulostella. Jos sieltä pystyt erottamaan kirkkaanvihreää, kiiltävän ja kosteannäköistä alle senttimetrin korkuista kasvustoa, on hyvinkin mahdollista, että katselet Blidingiaa.

Näyttäähän tämä erilaiselta kuin sammalet. Mahdollista Blidingia -levää tyrskyvyöhykkeellä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tämän lajin irtisaaminen kalliosta on sitten asia erikseen. Kasvusto on liian pientä ja haurasta pinseteillä nypittäväksi, joten terävä metallilasta ja taltta ovat osoittautuneet oikeiksi työvälineiksi. Kasvustot eivät myöskään ole erityisen vihantia, vaan levää saa skrapata isolta alalta, ennen kuin vedellä täytettyyn minigrip-pussiin alkaa kertyä tarpeeksi vihreitä hitusia. Mikroskoopissa nuo hituset saattavat sitten muuntua Blidingiaksi, ja Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus varmentaa lajintunnistuksen vielä myöhemmin DNA-testeillä. Tällä hetkellä menemme sillä ajatuksella, että löytämämme vihreä pieni kasvillisuus on Blidingiaa.

Herbaarionäytteen tekeminen tästä lajista onkin sitten jo oma lukunsa. Jackson Pollockin action paintingiä muistuttavat herbaarionäytteet saadaan aikaan pipetin avulla - muulla tavoin näitä muutaman millin mittaisia leviä saisi nyppiä näytepussista lopun ikäänsä. Mikroskoopissa laji on kaunis, paperilla vihertävänharmaiksi kuivuvia pikku kikkareita.

Eipä se herbaarionäyte kololevistä järin ihmeelliseltä näytä. Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

DNA-testit sitten lopulta paljastavat, mitä tässä oikein tuli löydetyksi.

Kaikki tämä vaivannäkö tähtää siihen, että tästä DD-lajista (data deficiency) eli puutteellisesti tunnetusta lajista saataisiin sen verran tietoa, että parin vuoden päästä kansallisen uhanalaisuusarvioinnin yhteydessä pystyttäisiin sanomaan, onko tämä laji elinvoimainen vai uhanalainen. Tällä hetkellä tietoa ei kerta kaikkiaan ole tarpeeksi. Lue enemmän tästä blogista.

Kohti seuraavaa kakkaista luotoa siis!

Essi Keskinen

P.S. Vaikka aurinkoisella kelillä on tietysti mukavampaa työskennellä, onnistuu se sateellakin... Ettei blogeista saisi sellaista kuvaa, että aina meillä vain paistaa aurinko merellä, liitetään tähän nyt myös muutama muun sään kuva.

Pelastautumispuvussa on hyvä työskennellä kosteissa olosuhteissa. Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

Sateella voi olla hyvin tyyntä, ja silloin SUP-lautailu onnistuu hyvin. Kuva: Joel Lehtinen / Metsähallitus

Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

Rehtoreita mereen ja tyrskyvyöhykkeeltä leviä

 

Pinta-avustaja ohjastaa, mihin suuntaan sukeltajan pitää uida selällään potkien, että pääsee linjan alkupoijulle. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Vuodet ei oo veljeksiä, senhän tietää jokainen. Vuosi sitten tähän aikaan kesäkuusta Velmu-tiimi valitteli kovia ja ennustamattomia tuulia (blogi löytyy täältä). Koko kesäkuussa saatiin vaivoin kokoon muutama sukelluslinja, kun viime viikolla niitä tehtiin jo kahdeksan.

Maastokauden alku on aina risaista aikaa. Vielä viimeiset varustehankinnat ja -huollot, kenttäprotokollien printtaukset, sukelluslääkärintarkastukset ja muut pakollisuudet. Tänä vuonna vietettiin myös kaksi päivää työturvallisuuden ja erityisesti maastotyöturvallisuuden parissa - hyvin tärkeät, mielenkiintoiset ja pakollisetkin päivät, koska jokaisen uuden työntekijän ei voi olettaa lukevan jokaista manuaalia ja ohjekirjaa erilaisista työturvallisuusohjeista.

Velmu-maastokauden 2026 alkua pätki vielä mukavasti Komentosilta -niminen kestävän sivistyksen rehtoriverkosto, joka omien sanojensa mukaan ”on maailman ensimmäinen kestävän sivistyksen johtamisverkosto, jossa tämän hetken tieteellinen tilannekuva ja rakenteiden uudistaminen luotsaavat huomisen koulun”. Mikäs sen parempaa kuin se, että meidät pyydettiin vetämään työpaja rehtorien ”Reksit merelle” -maastoreissuun Seiliin.

Erika esittelee rehtoreille lajeja sekä mikroskoopilla, lasipurkeista että laminoituina valokuvina. Kuva: Harri Tarvainen / Komentosilta.

Yllättävän moni innostuu pulaamaan vedessä, kun varustus vain on toimiva. Pelastautumispuvussa uidaan muodostelmassa, jossa jaloilla pidetään kiinni edellisestä ja käsillä tuotetaan liikevoima. Kuva: Harri Tarvainen / Komentosilta

Reilun parin tunnin työpajan vetäminen innokkaille rehtoreille laiturilla ja Seilin rantamaisemissa oli ilo. Kerroimme tekemästämme työstä, Velmu-ohjelmasta (kansallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma), Biodiversea LIFE IP-hankkeesta ja sen tekemästä mereisten luontotyyppien kunnostuksesta, esitimme ideoita koululaisten kanssa tekemiseen, vastasimme lukuisiin kysymyksiin ja annoimme mahdollisuuden kokeilla pelastautumispukuja meressä. Niin naiivilta ja hassulta kuin se kuulostaakin, kelluminen meressä vettä pitävässä pelastautumispuvussa on aina elämys, joka jää mieleen.

Floriaan kirjoittaa muistiinpanoja sukelluslinjalta. Leväpatteri leijuu pään vieressä, kunnes sinne otetaan mikroskopoitavia näytteitä. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Tänä kesänä Velmu-tiimin työtehtäviin kuuluu mm. uhanalaistyöryhmien työn auttaminen. Suomessa lajien uhanalaisuus arvioidaan 10 vuoden välein, ja seuraavaan arviointiin on enää pari vuotta aikaa. Moni lajeista on edelleen DD eli data deficient eli puutteellisesti tunnettu - sen uhanalaisuudesta ei pystytä harvojen tai pirstaleisten havaintojen takia sanomaan juuta eikä jaata. Äyriäistyöryhmä pyysi keräämään näytteitä joistakin vesiselkärangattomista ja levätyöryhmä erityisesti tyrskyvyöhykkeen lajeista.

Tyrskyvyöhykkeellä tarkoitetaan sitä ylimmän vedenkorkeuden yläpuolella olevaa aluetta, johon aallot säännöllisesti pärskyvät ja joka siksi on erityisen hankala kasvualusta. Välillä kuivaa, välillä märkää, ja märkä voi olla joko suolavettä tai sadevettä. Tyrskyvyöhyke voi olla myös muuta kuin kalliota tai kivikkoa, mutta tänä kesänä kiertelemme erityisesti katsomassa lintuluotojen ravinteikkaita tyrskyvyöhykkeitä siinä toivossa, että puutteellisesti tunnettuja lajeja saataisiin herbaario- ja DNA-näytteiksi.

Tyrskyvyöhykkeen levälajistoa on välillä hankala saada irti kalliosta. Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

Ensimmäisellä maastoviikolla jokin tällainen laji päätyikin näytepussin pohjalle. Kalliosta irti raaputtaminen oli hankalaa ja näytteet lähes mikroskooppisen pieniä, muutaman millimetrin mittaisia vihreitä täpliä. Herbaariopaperilla näyttää olevan vain vihreitä pikku kikkareita, mutta valokuva sentään näytti paremmalta. DNA-näytteet lopulta paljastavat, löytyikö kalliolta tyrskykololevä Blidingia minima, josta ei ole montaa aiempaa havaintoa Suomesta.

Velmu-tiimin työ alkaa kesä-heinäkuun sukellus- ja tyrskyvyöhykkeen tarkastusrupeamalla Saaristomerellä ja jatkuu uhanalaisten lajien aiempien havaintojen tarkistamisessa pitkin Pohjanlahden rannikkoa elokuussa. Tarkemmin suunnitelmista voi lukea täältä.

Siloneuloja on ollut liikkeellä erityisen paljon. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Sen verran terveisiä Saaristomereltä, että näkösyvyydet eli Secchi-syvyydet ovat vaihdelleet sisemmän saariston huikeasta 6,5 metristä ulomman saariston käsittämättömään 12,5 m syvyyteen asti. Vedet ovat vielä kylmiä, pintavesi sisemmissä lahdissa 15-16 astetta, 10 m syvyydessä n. 11 astetta, eivätkä yksisoluisten leväkukinnat vaivaa näkyvyyttä. Viimevuotisia irtonaisia rihmalevämattoja on joillakin alueilla, ja joitakin kalliopohjia peittävät pitkät rihmaleväkasvustot, mutta veden kirkkauden takia juuri nyt on hienoa tehdä töitä Saaristomerellä.

Essi Keskinen