Rakas blogi, minua harmittaa…

Mikä siinä on, että aina kun Essi on lomalla, niin tuulee ja kovaa? Inventoinnit sujuivat Kokkolassa mukavaa vauhtia, tähän asti. Parissa viikossa teimme suurimman osan suunnitelluista töistä, mutta tällä viikolla merelle pääsy on ollut lähes mahdotonta. Maanantaina yritettiin tehdä kahlaus- ja kasvilinjoja, mutta näkyvyys oli liian huono. Tästä touhusta saatiin kuitenkin kiva video, jossa nämä huikeat työskentelyolosuhteet tulevat hyvin esiin. Vielä on kuitenkin viikonloppu edessä, ja tiimillä riittää energiaa ja taistelutahtoa!

Ehkä hienoin tällä viikolla suoritettu teko oli Ponar-taistelu! Urheat Ponar-soturit uhmasivat sään herraa ja lähtivät hakemaan viimeisiä Kokkolan alueelta otettavia pohjaeläinnäytteitä. He saapuivat kotiin ylpeinä voittajina monen tunnin taistelun jälkeen.

Lari ja Linda Bellalla töissä.

 

Urheat soturit: Lari, Linda ja Elina.

Mutta mitä meritiimi tekee tuulipäivänä? Saatua dataa siirretään tietokoneelle ja videoita analysoidaan. Näytteitä seulotaan ja purkitetaan, sekä tehdään kaikkia mahdollisia välineiden huoltotoimia. Jos tuuli välillä hieman hellittää, voidaan tehdä kahluu- ja kasvilinjoja suojaisissa paikoissa.

Johanna opettaa Suville videoiden analysointia.

Elina tekemässä kahluulinjaa.

Vaasan vahvistus Teemu auttamassa kahluuhommissa.

Niina ja Teemu testaavat vuotaako Essin sukelluspuku.

Tämmösiä kuvia tuli kun yritettiin käydä töissä maanantaina, lisää tunnelmaa videosta joka löytyy blogin alkupuolelta.

Kun vain tuulee ja tuulee, niin jossain vaiheessa sisähommat alkavat  tympiä. Seuraavassa kuvia muista asioista, joita meritiimi tekee kun merellä tuulee liikaa…

Kalajoelle muuttoa alotelleet pääsi jätskille...

Kokkolaan jääneet olivat kateellisia...

Geokätköilyä.

Krokettitaistelu. Waltteri esittelee taitojaan. Oulu antaa kyytiä Vaasalle ;)

Läskiläjä jäi vajaaksi ku lopputiimi pelkäsi murskaavansa alimmaiset.

  

Johanna nautistelee kesästä. Syöminkejä ja kokkailuja.

Ligretto!

Tänä viikonloppuna edessä on muutto Kalajoelle. Toivotaan ensi viikolle parempia ilmoja!

Tuulisin terveisin, Suvi Saarnio

Niin että miksei se onnistunut?

Joel kartoittaa matalaa pistettä.

Tällä viikolla VELMU-kartoituksissa on Kokkolassa sukellettu. Tuuli on ollut navakkaa ellei suorastaan hurjaa koko viikon ja ensimmäisenä telttayönä maanantaina pelkäsin, että yösija lähtee tuulen mukana lentoon.

Sukeltamaan kuitenkin pystyy hiukan reippaammallakin tuulella, jos vain valitsee sopivan saaren ja sen tuulelta suojassa olevan puolen. Sukelluslinjojen paikkoja kun ei ole ennalta määrätty ja vakioitu, vaan niitä saadaan tehdä hitusen enemmän fiilispohjalta kuin Suomen Ympäristökeskuksen arpomia luokkamuuttujien suhteen satunnaistettuja videointipisteitä.

Sukeltaja tekee kasvilinjaa.

Jokaiselta linjalta otetaan myös Kautsky-näyte. Raaputellaan siis metallisella lastalla kehikon sisäpuolelle jäävät pohjaeläimet kiven tai kallion pinnalta pussiin. Jokaiselta linjalta otetaan näyte kolmelta eri syvyydeltä.

Ensimmäinen tämän viikon linja onnistui hyvin, mutta seulausvaiheeseen päästessä huomattiin, että kahden syvimmän pisteen näytteet ovat sekoittuneet keskenään. Tämä ei siis ole hyväksytty Kautsky.

Elina on ryhtymässä matalan kasvilinjan tekoon.

Seuraava linja alkoi niin syvältä, että tekijöillä ei ollutkaan pilkkopimeässä lamppuja mukana. Kautskyt saatiin, mutta linja jäi tekemättä.

Kolmannen linjan kohdalla Kautsky-pussi katosi meren nielemänä. Varapussi siis käyttöön. Linja onnistui hyvin, Kautsky myös, mutta sitten huomattiin, että sukelluslamppu on pudonnut. Lamppua etsitään juuri kirjoitushetkellä Kokkolan edustan pohjalta.

18 hengen taloudessa on tärkeää, että tavarat menevät aina takaisin omille paikoilleen. Tai niin yritetään, mutta ilmeisesti ne ryömivät yön aikana uusiin ja jännittäviin paikkoihin, joissa eivät ole ennen olleet.

Yksi sukeltaja myös onnistui hyppäämään veteen kuivapuvun vetoketju raollaan. Sen jälkeen puvusta tuli semi-kuivapuku jollei jopa märkäpuku.

Ilmeisesti yksi täydellinen linja-Kautsky –yhdistelmä on kuitenkin syntynyt tänään. Vielä ei varmasti voi liputtaa, koska näyte seisoo ulkona ämpärissä ja odottaa seulomista, luultavasti huomiseen asti. Sukeltajat kirjoittavat rättiväsyneenä sisällä blogia tai maastopäiväkirjaa (ja syövät pannaria).

Elinalle ja Joelille maistuu pannukakku töiden lomassa. Venekunta palautui kymmenen aikaan illalla, mutta kaikki pisteet tuli tehtyä tältä merialueelta.

Vaasalaisillakin oli hankala viikko - viime viikon hirvikolarin jälkeen tuuliset säät vyöryttivät meren sisälle pikkuveneeseen joten videoinnit jäivät vähiin.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin aivan kelpo viikko, etenkin ottaen huomioon, että maanantaina tuuli jopa 17 m/s ja eilenkin vielä 12 m/s. Ei yhtään huono suoritus siihen nähden. Tästä on hyvä ponnistaa juhannuslomalle.

Essi Keskinen

Helmin kuvaama upea näkinpartaisniitty.

Meribiologien varusteet tuntuvat aina olevan märkinä.

Hapsivitaa Kokkolan vihreässä vedessä.

Pehmeän pohjan putkinoudinnäyte. Ainakin punainen Chironomidae- eli surviaissääsken toukka näyttäisi löytyvän putken etuosasta.

Ja jälleen: "Teemme ilolla merkittäviä asioita!"

Eroahdisteisen tunnustuksia

Lauantaiaamu, olen viettänyt kaksi yötä siviilissä kahden viikon maastoputken jälkeen. Maastotyöt vievät aina mukanaan, mitään muuta ei ole, ei muuta elämää kuin oma meritiimi, työ ja yhteisasuminen. Mies kutistuu tekstiviesteiksi, kaverit ovat Facessa.

Kunnes sitten koittaa viikonloppu. Olenkin kotona, enää ei ole 28 tai 17 muuta meribiologia pyörimässä samoissa huoneissa. Ja minä hämmennyn yöllä pahemman kerran. Ensimmäisinä kesinä se pelotti, nyt olen jo tottunut. Ja Mikko on tottunut eikä enää jaksa kuin nauraa yöllisille kummastuksilleni.

Ensimmäinen yö kotona. Minä olen jo mennyt nukkumaan, Mikko vielä valvoo. Herään vessaan. Avaan silmät. En tunnista paikkaa. Minulla ei itse asiassa ole pienintäkään käsitystä, missä mahdan olla. Pikkuhiljaa vaihtoehdoiksi rajautuvat Kokkola ja Oulu, ne vain tuntuvat tutuimmilta. Mutta Kokkolassahan minä nukun teltassa eikä tämä makuuhuone kyllä ole teltta. Olen siis ehkä Oulussa, mutta keitä kaikkia muita asunnossa on. Muistelen, että Suvi ja Johanna jäivät Kokkolaan viikonlopputöihin, ovatko muut sitten täällä. Paitsi että muistan pudottaneeni Joelin ja Elina koteihinsa. Hekään eivät siis ilmeisesti ole täällä. Missä kaikki ovat ja mikä tämä paikka oikein on? Katselen tarkasti seiniä ja jossakin vaiheessa unenpöpperöisistä aivoista sukeltaa oivallus - Olen Kotona! Siis siellä missä asun kun en ole töissä! Ja samalla tulee muistikuva - täällä asui kai lisäkseni vain yksi muu ihminen, muistaakseni, mieheni Mikko. Varmuuden vuoksi kiedon peiton ympärilleni kun lähden vessaan - jos asunnossa kuitenkin on muita, ei heidän tarvitse nähdä minua hipsimässä alasti vessaan. Mikko näkee varovaisen liikehdintäni tietokoneeltaan ja toteaa arkipäiväisesti: "Ei täällä ole ketään muita, voit jättää sen peiton." "Missä kaikki muut sitten ovat?" Ihmetys. "Varmaan omissa kodeissaan kun on viikonloppu." "Oletko ihan varma? Ketään ei ole täällä asunnossa videokuvaamassa tai muuten töissä?" "Joo, olen ihan varma. Mene vaan rauhassa vessaan, mäkin tulen kohta nukkumaan." Ei naurua eikä pilkkausta siitä että vaimo on täysin sekaisin. Tätä tämä on meillä kaiket kesät.

Viime yö Helsingissä Omenahotellissa. Pieni huone ja kaksi parisänkyä, ja yksin pitäisi nukkua. Illalla kurkistan vielä uudelleen vessaan, sängyn alle ja verhojen taakse. Siellä ei piileksi mörköjä. Mutta kun pitäisi nukkua yksin ja on pimeänpelkoinen! Missä on tiimi kun sitä tarvittaisiin?! Missä kaikki ihmislaumat? Nukun vessan valo päällä ja ovi raollaan kun yksin on turvatonta. Onneksi tänään tulee Mari, ei tarvitse viettää toista yötä yksinään.

Laumassa on voimaa ja tiimi imee mukanaan ja suojelee yöllisiltä möröiltä. Syystä taikka toisesta en koskaan sekoile öisin maastossa. Olen ilmeisesti varannut sen vain Mikolle - ainoastaan kotona voin olla niin rennosti ja aidosti ja yöpaidattomasti oma yöllisen sekava itseni, että minulle ei naureta enkä joudu selittelemään outoa käytöstäni. Mikko on jo tottunut - kahdeksan maastotyökesän veteraanileski.

Essi Keskinen

Viikon positiivinen asia – meitä ei ammuta!

Perämeren meritiimi koko komeudessaan uusissa hienoissa paidoissa.

Facebookissa kiertää positiivisuushaaste. Joka päivältä pitäisi listata kolme positiivista asiaa, kuten esimerkiksi ”Söin tänään litran jäätelöä” tai ”Lapsi oppi potalle tänään” tai ”Minun piti tänään tehdä puutarhatöitä, mutta aurinko paistoikin niin kauniisti että otin lasin viiniä ja katselin puutarhaa enkä tuntenut lainkaan huonoa omaatuntoa asiantilasta.”

Suvi laskee secchi-levyä, jolla mitataan näkösyvyyttä eli veden kirkkautta. "Teemme ilolla merkittäviä asioita."

Tällä viikolla olemme tehneet töitä Kokkolasta käsin. Oulun ja Vaasan meritiimit, kaikki 18 henkeä, asuvat (sulassa) sovussa kahdeksan hengen sievässä vanhassa omakotitalossa Ruotsalossa. Pihalla on telttoja ja seiniin nojailee pumpattavia ilmapatjoja. Jääkaappi on tietysti täynnä, mutta ihan hyvin tähän on mahduttu. Siinä on viikon positiivinen asia numero yksi.

18 meribiologia mahtuu 8 hengen asuntoon ihan hyvin. 

Väsynyt videokuvaaja.

Viime viikko oli koulutusviikko, tämä viikko oli ensimmäinen varsinainen työviikko. Maanantaina oli melko hyvä työsää, tiistaina oli aika huono työsää ja joka tapauksessa kaikki meni pieleen, mutta keskiviikkona oli aivan mahtava työsää! Saimme siis säästä huolimatta ja viimein säästä johtuen  lähes 300 vedenalaista videopistettä tehtyä Kokkolan yhdeksästäsadasta pisteestä. Siinä on viikon positiivinen asia numero kaksi.

Linda tekee matalaa videopistettä inventoimalla suoraan maastossa, Venettä ei näin matalaan saa, mutta toisaalta puhtaalla hiekkapohjalla ei kasvakaan mitään.

Eilen oli aivan mahtava sää! Aurinko paistoi koko päivän, oli aivan tyyntä, niin tyyntä, että päivä ei juuri tuntunut työltä, vaikka ulkona oltiin iltamyöhään asti ja videopisteitä ropisi. Lohtajan edustalla on kuitenkin ammuntaharjoitukset tällä viikolla. Maanantaina ja tiistaina ammuttiin isoilla tykeillä, 25 km päässä merellä oli ”Pääsy kielletty” –raja. Eilen ammuttiin ”vain pienillä käsiaseilla, joten turvaraja on vain kuuden kilometrin päässä”, sanoi ammunnoista vastuussa oleva puolustusvoimain edustaja, jolle soittelin eilen. Ei siis huolta, vain pienillä aseilla kuuden kilometrin päähän. Olemme soittaneet puolustusvoimille joka päivä ja kysyneet, millä ammutaan ja minne, koska maanantaina Buster jo ajettiin pois alueelta.

Viikon kolmas positiivinen asia oli Lindan tekstiviesti Busterista kuudelta illalla: ”Täällä on ihanaa ja meitä ei ammuta eli ei tulla koskaan takaisin!”

Näin viehättävässä miljöössä saamme asua Kokkolassa. Mikäs tässä, on muurikkalettuja paistaessa ja krokettia pelatessa!

Kuinka usein meri näyttää tältä?!

Teemme ilolla merkittäviä asioita!

Teemme ilolla merkittäviä asioita!

Perämeren meritiimi ja kumivene Bella.

Essi Keskinen

Koulutusleiri on suurleiri

Maanantaina alkoivat maastotyöt. Oulun tiimin kaikki 12 henkeä saatiin kasaan ja ajettua kolmella eri kulkuneuvolla erilaisilla perävaunuilla varustettuna Vaasaan. Pohjanmaan meritiimit eli Oulu ja Vaasa päättivät yhdessä järjestää yleisen koulutusleirin ensimmäiseksi maastoviikoksi. Samaan syssyyn kutsuttiin Ruotsista pari henkeä jatkamaan viistokaikuopetusta ja konsulttifirma Allecosta Jussi näyttämään vedenalaista tablettia. Etelä-Suomen meritiimistä tuli pari meribiologia katsomaan viistokaikuluotausta, ja Vaasasta saapui jopa meritiimin päällystöä. Vaasan ELY-keskuskin ilmestyi paikalle, joten loppujen lopuksi ihmisiä oli 29. Ei mikään ihan pieni leiri pyöritettäväksi.

Saksalainen vapaaehtoistyöntekijä Martin (etuvasemmalla) ilahdutti kaikkia tuomalla tuliaisiksi suklaata ("puukakkua") ja Underbergiä.

Viikon aikana on tullut taas ihmeteltyä sitä, kuinka innostuneet, motivoituneet ja nuoret ihmiset vielä jaksavat imeä tietoa kuin sienet. Vuorotellen on käyty läpi veneturvallisuus, sukellusturvallisuus, hapenantokoulutus, kompressorikoulutus, videokamerakoulutus, viistokaikuluotauskoulutus, pelastautumispukukoulutus, opetettu ei-sukeltavat sukellusavustajan tehtäviin, opeteltu sekä pehmeän että kovan pohjan pohjaeläinnäytteenottoa ja näytteiden käsittelyä, perehdytty Metsähallituksen byrokratiaan ja ajankäytönseurantaan sekä täyttämään lukuisia eri Excel-taulukoita. Lisäksi jokaisella uudella työntekijällä on oma vastuualueensa, joka pitäisi pikkuhiljaa sisäistää. Ja se, että kun käytät jotakin tavaraa, laita se takaisin omalle paikalleen, muuten seuraava ei sitä enää löydä. Tämä tuntuu usein olevan kaikkein hankalinta oppia koko kesän aikana.

Lounastauko ulkoilmatoimistossa.

Tässä opetellaan viistokaikuluotausta. Se on kyllä kieltämättä aika ihmeellistä.

Ei varmaan enää onnistuisi tällainen oppiminen meikäläiseltä. Tuntuu että hengästyy vain katsellessa kun toiset oppivat. Opittavaa on paljon ja ensi viikolla pitäisi vielä alkaa sisäistää maastotyön rutiineja. Ja se, että tavarat laitetaan takaisin omille paikoilleen. Jokainen sen itse käyttämänsä tavaran.

On ollut hauska katsella, kun suuri lauma uusia ja vanhoja työntekijöitä, työharjoittelijoita ja vapaaehtoistyöntekijöitä sekoittuu keskenään, työkulttuurit ja –tavat kohtaavat ja innostus tarttuu. Ja kaikki tämä kolmella kielellä – suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Olen myös kuullut ihmisten juttelevan keskenään espanjaa ja saksaa.

Kyllä on hauska olla keskellä jotakin näin suurta ja hienoa!

Essi Keskinen

P.S. Laittakaa tavarat takaisin paikoilleen kun käytätte niitä J

Lari ja Niina siivilöivät pehmeän pohjan pohjaeläinnäytettä.

Joku on juuri pulahtanut sukeltamaan.

Kiukkuinen tiiraemo oli muninut munansa parin köyden väliin Metsähallituksen laituripaikalle. Veneen pakkaaminen aiheutti pari nokkaisua päähän, hiukan linnunkakkaa olkapäälle ja aika paljon huitomista.

Perämeren meritiimin uusi upea T-paita! Tiimi osti itse paitansa - nyt täytyy ottaa vielä ryhmäkuva.

Pohjaeläinnäytteen seulomista harjoittelutarkoituksessa... Näyttää samalta kuin mitä lapsena touhuttiin.

Sukelluksenvalvojat.

Jee!!! Pakattu on!!!

Tarkkana nyt kun otetaan kovalta pohjalta Kautsky -pohjaeläinnäytettä!

Linda ja Niina demonstroivat, kuinka pelastautumispuvuilla uidaan letkassa, jos pudotaan veneestä.

Perämeri kuntoon vapaaehtoisvoimin!

Johanna, Pekka ja Keijo laittavat ilmeisen hyväntuulisina Perämeren kansallispuiston vedenalaista polkua paikoilleen.

Perämeren meritiimi on houkutellut tänä vuonna ennätysmäärän vapaaehtoistyöntekijöitä. Heitä tulee Saksasta, Espanjasta, Englannista ja Suomesta. Osa tekee samalla työharjoittelua opintojaan varten, osa tulee ihan vain päästäkseen töihin eksoottiseen kohteeseen.

Sillä onhan Perämeri eksoottinen, jos on kotoisin muualta kuin Pohjanmaan rannoilta. Minua houkutteli aikanaan tropiikki ja tein yliopiston pakollisen kahden kuukauden työharjoittelun merentutkimuslaitoksessa Malediiveilla. Ilmaiseksi. Maksoin vielä itse halvan hotellin neuvoteltuun hintaan. Enkä kyllä ole katunut päätöstä päivääkään. Tiedeturisteiksi kutsutut opiskelijat kiertävät ilmaisessa työharjoittelussa maailman eksoottisia kolkkia ja pääsevät paikkoihin, joihin turistit eivät pääse, tekemään töitä, joihin heitä ei muuten olisi varaa palkata. Minä sain aikanaan Metsähallituksen työhaastattelussa kehuja nimenomaan Malediivien työharjoittelusta koska ”olen altistanut itseni monenlaisille haastaville olosuhteille”.

Tämän kesän vapaaehtoistyöntekijät eivät ehkä vielä tajuakaan, kuinka monille haastaville olosuhteille tulevatkaan altistamaan itsensä kesän aikana :) Elämyshakuisuus on kuitenkin ainakin minun mielestäni pelkästään hyvä asia. Yhden harjoittelijan valitsimme töihin monien hakemusten joukosta sen perusteella, että hän oli kirjoittanut hakemukseensa ”Tämä työharjoittelupaikka vaikuttaa todella elämykselliseltä.”

Tarvitaan paljon tavaraa, että vedenalainen luontopolku voidaan pystyttää paikoilleen.

Vapaaehtoistyönteko perustuu ehkä kolmeen helposti niputettavaan pääasiaan: 1) Elämyshakuisuus, 2) Mielekäs työharjoittelu ja 3) Halu tehdä jotakin jonkin hyväksi. Moni ei ehkä ajattele Metsähallituksen Perämeren meritiimissä vapaaehtoistyön tekemistä erityisenä hyväntekeväisyystyönä, kuten esimerkiksi Intiassa kastittomien parissa toimimista tai Darfurin pakolaisleirin lasten rokottamista, mutta minun katsantokannaltani Perämeri on tänä kesänä saamassa lähes 7 htkk ilmaista työvoimaa. Tiimimme tekee luonnonsuojelutöitä, joten onhan tämä maailmanparannusta.

Aurinko paistaa kauniisti pilvenreiästä vielä tyhjän Sarven sataman takana. Näyttää paistavan Ruotsiin tuo aurinko, rajallahan tässä työskennellään.

Minun osuuteni Itämeren vapaaehtoiseen maailmanparannukseen tulee tänä vuonna ruuan kautta. Armeijahan marssii tunnetusti mahallaan ja minä teen lämpimän ruuan koko 12 hengen tiimille joka ilta. Palkkaa saavat kartoittajat maksavat viisi euroa joka päivästä, mutta minä lupauduin maksamaan vapaaehtoistyöntekijöiden ruuat. Teetämme myös omakustanteisesti ”Perämeren meritiimi 2014” –T-paidat ryhmähengen kohotukseksi (Metsähallitus ei pääsääntöisesti maksa työvaatteita) ja koko tiimi halusi itse kustantaa omat paitansa. Mistä muualta löytyy moista työtiimin uhrautuvuutta? Minä lupauduin maksamaan harjoittelijoiden ja vapaaehtoistyöntekijöiden paidat. Nämä rahat eivät ehkä mene suoraan Itämeren suojeluun, mutta ne menevät niiden työntekijöiden ja vapaaehtoisten hyvinvoinnin ja työviihtyvyyden parantamiseen, jotka puolestaan kartoittavat Itämerta ja sitä kautta suojelevat sitä.

Tämä on siis historiallinen kesä Metsähallituksen Perämeren meritiimille – koskaan aiemmin ei ole yhtä paljon vapaaehtoistyötä ja rahallista avustusta tehty Itämeren hyväksi yhtenä maastokautena meidän tiimimme voimin.

Haastan muut Metsähallituksen meritiimit mukaan!

Vesi oli n. 70 cm miinuksella ja paljasti pitkät pätkät kuivunutta levärantaa. Meri tuoksui Selkä-Sarvessa vahvasti.

Essi Keskinen

Tasa-arvoa etsimässä

Maa ei voi olla täysin paha, jos sieltä löytyy Kallen Kaviaari -tuubista tehty liukumäki. Pohjanmaan meritiimin vakijäsenet Ruotsissa oppimassa viistokaiutuksesta, sukelluksesta ja itsestään.

Pohjanmaan koko meritiimi, Oulu ja Vaasa, vietti koko viime viikon Ruotsissa. Ensin opeteltiin käyttämään viistokaikuluotainta ja sen ohjelmaa, sen jälkeen haettiin tiimin uusimmille sukeltajille rutiineja, tasapainotusta, kamerankäyttöä ja kasvilinjantekoa sukeltamalla ahkerasti. Kokeiltiin vedenalaista tablettitietokonetta ja kalibroitiin Pohjanmaan meritiimin peittävyysarviointia.

Viistokaikuluotain taipuu vaikka singoksi.

Viikon mielenkiintoisin anti oli kuitenkin toisena iltana ruotsalaisen isännän grillipäivällisellä herännyt varsin vireä keskustelu sukupuolten tasa-arvosta. Mikäs olisikaan parempi paikka keskustella tasa-arvosta kuin yksi maailman tasa-arvoisimpia maita, Ruotsi?

Periaatteessa kaikki olivat samaa mieltä – miesten ja naisten pitäisi olla keskenään tasa-arvoisia. Kaikki (eli biologian tai ympäristötieteiden maistereita ja tohtoreita sekä yksi strutsifarmari / sukelluspummi / insinööripuolen briliantti monialayrittäjä) olivat kuitenkin samaa mieltä myös siitä, että biologia on biologiaa ja sen mukaisesti miesten ja naisten aivot ja fysiologia ovat erilaisia, psykologiasta puhumattakaan. Perinteiset stereotypiat jylläävät yhä useimmissa meistä eikä niillä välttämättä tarkoiteta mitään pahaa. Yleensähän ihmisellä on joku ennakkokäsitys asioista ja vasta faktojen näkeminen korjaa käsityksen todenmukaiseksi.

Ulrika tarkastelee viistokaikuluotaimen piirtämää kuvaa.

Oli ensinnäkin keskustelua siitä, että joitakin naispuolisia kollegoitani häiritsee syvästi se, että miehet yleisesti pitävät naisia teknisissä suorituksissa ja esimerkiksi veneen ajossa huonompina. Näinhän ei välttämättä ole, eikä miesten joka kerta tarvitse rynnätä auttamaan naisia hädässä (esimerkiksi autonrenkaan vaihdossa) kuin ritari valkealla ratsulla, koska nainen saattaa osata vaihtaa renkaan itsekin. Minua ei uljaan ritarin paikalle saapuminen haittaa tippaakaan, koska en pidä monistakaan teknisistä tai voimaa vaativista töistä (kuten renkaanvaihdosta), vaikka osaisinkin tehdä sen itse. Jos mies tuntee olonsa miehekkääksi kun saa auttaa avutonta naisparkaa, katselen mielelläni sivusta kun rengas vaihtuu. Toiset naiset haluavat kiusallaankin vaihtaa renkaan itse vain todistaakseen että pystyvät siihen. Ymmärrän kyllä tämänkin pointin. Minua ei haittaa jos miehet luulevat minua naisellisen avuttomaksi. Itsehän tiedän mitä osaan ja mitä en vain viitsi tehdä.

Keskustelu, johon emme edes ehtineet, oli tytöttely. Toisia naisia ei saa tytötellä lainkaan, minua taas kuuluu tytötellä, jos istutaan vanhempien kalastajasetien kanssa nuotiolla ja paistetaan ahvenia ja miehet ihmettelevät että ”tyttökin osaa sukeltaa”. Minähän olen silloin ylittänyt odotukset ja rikkonut jonkun luutuneen ennakkokäsityksen siitä mitä naiset – tai tytöt – osaavat tai eivät osaa tehdä. Toinen asia on tietysti se, jos tytötellään jossakin asiantuntijapanelissa tai konsultointitehtävissä. Silloin se on aina alentavaa.

Ruotsissa kokeiltiin kaikkia mahdollisia uusia ja vanhoja kameroita, koska kuvaamisen opetteleminen on kirkkaassa vedessä huomattavasti helpompaa kuin ruskeassa Perämeressä. Lisäksi Perämeri on yleensä vielä toukokuussa jäässä - tämä vuosi on poikkeus.

Annica pudottautuu sukellustukialuksesta Smögenissä.

Meillä meribiologipuolella tasa-arvo on varsin pitkällä – jopa niin pitkällä, että en välttämättä aina haluaisi sen olevan aivan siellä asti vielä. Me kaikki sukellamme, kannamme itse painavat sukelluslaitteemme, ajamme kaikkia veneitä, tunnistamme lajeja, peruutamme venetrailereita, nostamme veneitä ja käytämme kameraa. Meidän haluttaisiin tai oletetaan osaavan jonkin verran perämoottorinkorjaustaitoja, kaikenlaista teknistä nikkarointia ja esimerkiksi kolvausta tai sähkövetoja, jotka eivät kerta kaikkiaan kiinnosta minua tippaakaan. On se sitten sukupuolesta tai kiinnostuksen puutteesta kiinni, en osaa korjata perämoottoria. En kuitenkaan usko, että jokainen maapuolen kartoittajakaan osaa itse korjata autoaan, eli siinä olen tasoissa. Enhän voi osata kaikkea vaikka olenkin nainen. Tai pitäisi tietysti sanoa ”sukupuolesta riippumatta”... Välillä tulee riittämätön olo kun puhutaan moottorin tulpista tai öljynvaihdosta tai muusta minulle miehisestä alasta, jonka osa naiskollegoistani kuitenkin pystyy hanskaamaan aivan helposti. Sitten yritän vain ajatella, että jokainen ei voi osata kaikkea ja siksi meitä on toisiamme täydentävä tiimi.  Sukupuolesta riippumatta.

Pekka puhuu ruotsia sorsille.

Essin kuvaama putkisuukala, merihevosten ja särmäneulojen sukulainen. Kokoa vain oli reilu puoli metriä.

Johannan löytämä ja Essin kuvaama komea taskurapu.

Yöpyminen tässä kartanossa maksoi 25 € hengeltä. Ei paha.

39 vuoden elämänkokemuksella, biologian tohtorin koulutuksella ja kahden psykologin kasvattamana sukeltajanaisena yhteenvetoni on, että naisten kohdalla Freud oli varmaankin oikeassa – naisia on vaikea ymmärtää. Meillä kun tuntuu olevan yhtä monta käsitystä naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta kuin naisia on maan päällä. Maastotöissä tasa-arvo on kuitenkin ehkä parhaimmillaan – kaikki tekevät aivan kaikkea mihin kykenevät, ja loput asiat tekevät ne, jotka sen osaavat, sukupuolesta riippumatta. Oulun tiimi muuttaa tänä kesänä 6 kertaa ja varoituksen sana siitä – naiset (tai tytöt, kuinka vaan) joutuvat kyllä kantamaan yhtä paljon kuin miehetkin (tai pojat, ehkä, koska ovat vasta reilun parikymppisiä?) ja jokainen kynnelle kykenevä saa ajaa veneellä. Riippumatta siitä, onko mies, nainen, vegaani, sivari, vihreän kemian opiskelija, ulkomaalainen tai Kuivaniemeltä.

Kalibroimme koko Pohjanmaan tiimin peittävyysarviointia kolmen värin paperisilpulla. Tulos oli järisyttävän hyvä - kaikkien arviot mahtuivat reilun viiden prosenttiyksikön virhemarginaaliin!!

Essi Keskinen