torstai 19. kesäkuuta 2014

Niin että miksei se onnistunut?

Joel kartoittaa matalaa pistettä.

Tällä viikolla VELMU-kartoituksissa on Kokkolassa sukellettu. Tuuli on ollut navakkaa ellei suorastaan hurjaa koko viikon ja ensimmäisenä telttayönä maanantaina pelkäsin, että yösija lähtee tuulen mukana lentoon.

Sukeltamaan kuitenkin pystyy hiukan reippaammallakin tuulella, jos vain valitsee sopivan saaren ja sen tuulelta suojassa olevan puolen. Sukelluslinjojen paikkoja kun ei ole ennalta määrätty ja vakioitu, vaan niitä saadaan tehdä hitusen enemmän fiilispohjalta kuin Suomen Ympäristökeskuksen arpomia luokkamuuttujien suhteen satunnaistettuja videointipisteitä.

Sukeltaja tekee kasvilinjaa.

Jokaiselta linjalta otetaan myös Kautsky-näyte. Raaputellaan siis metallisella lastalla kehikon sisäpuolelle jäävät pohjaeläimet kiven tai kallion pinnalta pussiin. Jokaiselta linjalta otetaan näyte kolmelta eri syvyydeltä.

Ensimmäinen tämän viikon linja onnistui hyvin, mutta seulausvaiheeseen päästessä huomattiin, että kahden syvimmän pisteen näytteet ovat sekoittuneet keskenään. Tämä ei siis ole hyväksytty Kautsky.

Elina on ryhtymässä matalan kasvilinjan tekoon.

Seuraava linja alkoi niin syvältä, että tekijöillä ei ollutkaan pilkkopimeässä lamppuja mukana. Kautskyt saatiin, mutta linja jäi tekemättä.

Kolmannen linjan kohdalla Kautsky-pussi katosi meren nielemänä. Varapussi siis käyttöön. Linja onnistui hyvin, Kautsky myös, mutta sitten huomattiin, että sukelluslamppu on pudonnut. Lamppua etsitään juuri kirjoitushetkellä Kokkolan edustan pohjalta.

18 hengen taloudessa on tärkeää, että tavarat menevät aina takaisin omille paikoilleen. Tai niin yritetään, mutta ilmeisesti ne ryömivät yön aikana uusiin ja jännittäviin paikkoihin, joissa eivät ole ennen olleet.

Yksi sukeltaja myös onnistui hyppäämään veteen kuivapuvun vetoketju raollaan. Sen jälkeen puvusta tuli semi-kuivapuku jollei jopa märkäpuku.

Ilmeisesti yksi täydellinen linja-Kautsky –yhdistelmä on kuitenkin syntynyt tänään. Vielä ei varmasti voi liputtaa, koska näyte seisoo ulkona ämpärissä ja odottaa seulomista, luultavasti huomiseen asti. Sukeltajat kirjoittavat rättiväsyneenä sisällä blogia tai maastopäiväkirjaa (ja syövät pannaria).

Elinalle ja Joelille maistuu pannukakku töiden lomassa. Venekunta palautui kymmenen aikaan illalla, mutta kaikki pisteet tuli tehtyä tältä merialueelta.

Vaasalaisillakin oli hankala viikko - viime viikon hirvikolarin jälkeen tuuliset säät vyöryttivät meren sisälle pikkuveneeseen joten videoinnit jäivät vähiin.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin aivan kelpo viikko, etenkin ottaen huomioon, että maanantaina tuuli jopa 17 m/s ja eilenkin vielä 12 m/s. Ei yhtään huono suoritus siihen nähden. Tästä on hyvä ponnistaa juhannuslomalle.


Essi Keskinen

Helmin kuvaama upea näkinpartaisniitty.

Meribiologien varusteet tuntuvat aina olevan märkinä.

Hapsivitaa Kokkolan vihreässä vedessä.

Pehmeän pohjan putkinoudinnäyte. Ainakin punainen Chironomidae- eli surviaissääsken toukka näyttäisi löytyvän putken etuosasta.

Ja jälleen: "Teemme ilolla merkittäviä asioita!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti