torstai 12. kesäkuuta 2014

Viikon positiivinen asia – meitä ei ammuta!

Perämeren meritiimi koko komeudessaan uusissa hienoissa paidoissa.

Facebookissa kiertää positiivisuushaaste. Joka päivältä pitäisi listata kolme positiivista asiaa, kuten esimerkiksi ”Söin tänään litran jäätelöä” tai ”Lapsi oppi potalle tänään” tai ”Minun piti tänään tehdä puutarhatöitä, mutta aurinko paistoikin niin kauniisti että otin lasin viiniä ja katselin puutarhaa enkä tuntenut lainkaan huonoa omaatuntoa asiantilasta.”

Suvi laskee secchi-levyä, jolla mitataan näkösyvyyttä eli veden kirkkautta. "Teemme ilolla merkittäviä asioita."

Tällä viikolla olemme tehneet töitä Kokkolasta käsin. Oulun ja Vaasan meritiimit, kaikki 18 henkeä, asuvat (sulassa) sovussa kahdeksan hengen sievässä vanhassa omakotitalossa Ruotsalossa. Pihalla on telttoja ja seiniin nojailee pumpattavia ilmapatjoja. Jääkaappi on tietysti täynnä, mutta ihan hyvin tähän on mahduttu. Siinä on viikon positiivinen asia numero yksi.



18 meribiologia mahtuu 8 hengen asuntoon ihan hyvin. 

Väsynyt videokuvaaja.

Viime viikko oli koulutusviikko, tämä viikko oli ensimmäinen varsinainen työviikko. Maanantaina oli melko hyvä työsää, tiistaina oli aika huono työsää ja joka tapauksessa kaikki meni pieleen, mutta keskiviikkona oli aivan mahtava työsää! Saimme siis säästä huolimatta ja viimein säästä johtuen  lähes 300 vedenalaista videopistettä tehtyä Kokkolan yhdeksästäsadasta pisteestä. Siinä on viikon positiivinen asia numero kaksi.

Linda tekee matalaa videopistettä inventoimalla suoraan maastossa, Venettä ei näin matalaan saa, mutta toisaalta puhtaalla hiekkapohjalla ei kasvakaan mitään.

Eilen oli aivan mahtava sää! Aurinko paistoi koko päivän, oli aivan tyyntä, niin tyyntä, että päivä ei juuri tuntunut työltä, vaikka ulkona oltiin iltamyöhään asti ja videopisteitä ropisi. Lohtajan edustalla on kuitenkin ammuntaharjoitukset tällä viikolla. Maanantaina ja tiistaina ammuttiin isoilla tykeillä, 25 km päässä merellä oli ”Pääsy kielletty” –raja. Eilen ammuttiin ”vain pienillä käsiaseilla, joten turvaraja on vain kuuden kilometrin päässä”, sanoi ammunnoista vastuussa oleva puolustusvoimain edustaja, jolle soittelin eilen. Ei siis huolta, vain pienillä aseilla kuuden kilometrin päähän. Olemme soittaneet puolustusvoimille joka päivä ja kysyneet, millä ammutaan ja minne, koska maanantaina Buster jo ajettiin pois alueelta.


Viikon kolmas positiivinen asia oli Lindan tekstiviesti Busterista kuudelta illalla: ”Täällä on ihanaa ja meitä ei ammuta eli ei tulla koskaan takaisin!”

Näin viehättävässä miljöössä saamme asua Kokkolassa. Mikäs tässä, on muurikkalettuja paistaessa ja krokettia pelatessa!

Kuinka usein meri näyttää tältä?!

Teemme ilolla merkittäviä asioita!


Teemme ilolla merkittäviä asioita!


Perämeren meritiimi ja kumivene Bella.






Essi Keskinen

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Koulutusleiri on suurleiri



Maanantaina alkoivat maastotyöt. Oulun tiimin kaikki 12 henkeä saatiin kasaan ja ajettua kolmella eri kulkuneuvolla erilaisilla perävaunuilla varustettuna Vaasaan. Pohjanmaan meritiimit eli Oulu ja Vaasa päättivät yhdessä järjestää yleisen koulutusleirin ensimmäiseksi maastoviikoksi. Samaan syssyyn kutsuttiin Ruotsista pari henkeä jatkamaan viistokaikuopetusta ja konsulttifirma Allecosta Jussi näyttämään vedenalaista tablettia. Etelä-Suomen meritiimistä tuli pari meribiologia katsomaan viistokaikuluotausta, ja Vaasasta saapui jopa meritiimin päällystöä. Vaasan ELY-keskuskin ilmestyi paikalle, joten loppujen lopuksi ihmisiä oli 29. Ei mikään ihan pieni leiri pyöritettäväksi.
Saksalainen vapaaehtoistyöntekijä Martin (etuvasemmalla) ilahdutti kaikkia tuomalla tuliaisiksi suklaata ("puukakkua") ja Underbergiä.

Viikon aikana on tullut taas ihmeteltyä sitä, kuinka innostuneet, motivoituneet ja nuoret ihmiset vielä jaksavat imeä tietoa kuin sienet. Vuorotellen on käyty läpi veneturvallisuus, sukellusturvallisuus, hapenantokoulutus, kompressorikoulutus, videokamerakoulutus, viistokaikuluotauskoulutus, pelastautumispukukoulutus, opetettu ei-sukeltavat sukellusavustajan tehtäviin, opeteltu sekä pehmeän että kovan pohjan pohjaeläinnäytteenottoa ja näytteiden käsittelyä, perehdytty Metsähallituksen byrokratiaan ja ajankäytönseurantaan sekä täyttämään lukuisia eri Excel-taulukoita. Lisäksi jokaisella uudella työntekijällä on oma vastuualueensa, joka pitäisi pikkuhiljaa sisäistää. Ja se, että kun käytät jotakin tavaraa, laita se takaisin omalle paikalleen, muuten seuraava ei sitä enää löydä. Tämä tuntuu usein olevan kaikkein hankalinta oppia koko kesän aikana.
Lounastauko ulkoilmatoimistossa.

Tässä opetellaan viistokaikuluotausta. Se on kyllä kieltämättä aika ihmeellistä.

Ei varmaan enää onnistuisi tällainen oppiminen meikäläiseltä. Tuntuu että hengästyy vain katsellessa kun toiset oppivat. Opittavaa on paljon ja ensi viikolla pitäisi vielä alkaa sisäistää maastotyön rutiineja. Ja se, että tavarat laitetaan takaisin omille paikoilleen. Jokainen sen itse käyttämänsä tavaran.

On ollut hauska katsella, kun suuri lauma uusia ja vanhoja työntekijöitä, työharjoittelijoita ja vapaaehtoistyöntekijöitä sekoittuu keskenään, työkulttuurit ja –tavat kohtaavat ja innostus tarttuu. Ja kaikki tämä kolmella kielellä – suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Olen myös kuullut ihmisten juttelevan keskenään espanjaa ja saksaa.

Kyllä on hauska olla keskellä jotakin näin suurta ja hienoa!

Essi Keskinen


P.S. Laittakaa tavarat takaisin paikoilleen kun käytätte niitä J
Lari ja Niina siivilöivät pehmeän pohjan pohjaeläinnäytettä.

Joku on juuri pulahtanut sukeltamaan.

Kiukkuinen tiiraemo oli muninut munansa parin köyden väliin Metsähallituksen laituripaikalle. Veneen pakkaaminen aiheutti pari nokkaisua päähän, hiukan linnunkakkaa olkapäälle ja aika paljon huitomista.

Perämeren meritiimin uusi upea T-paita! Tiimi osti itse paitansa - nyt täytyy ottaa vielä ryhmäkuva.

Pohjaeläinnäytteen seulomista harjoittelutarkoituksessa... Näyttää samalta kuin mitä lapsena touhuttiin.

Sukelluksenvalvojat.

Jee!!! Pakattu on!!!

Tarkkana nyt kun otetaan kovalta pohjalta Kautsky -pohjaeläinnäytettä!

Linda ja Niina demonstroivat, kuinka pelastautumispuvuilla uidaan letkassa, jos pudotaan veneestä.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Perämeri kuntoon vapaaehtoisvoimin!

Johanna, Pekka ja Keijo laittavat ilmeisen hyväntuulisina Perämeren kansallispuiston vedenalaista polkua paikoilleen.
Perämeren meritiimi on houkutellut tänä vuonna ennätysmäärän vapaaehtoistyöntekijöitä. Heitä tulee Saksasta, Espanjasta, Englannista ja Suomesta. Osa tekee samalla työharjoittelua opintojaan varten, osa tulee ihan vain päästäkseen töihin eksoottiseen kohteeseen.

Sillä onhan Perämeri eksoottinen, jos on kotoisin muualta kuin Pohjanmaan rannoilta. Minua houkutteli aikanaan tropiikki ja tein yliopiston pakollisen kahden kuukauden työharjoittelun merentutkimuslaitoksessa Malediiveilla. Ilmaiseksi. Maksoin vielä itse halvan hotellin neuvoteltuun hintaan. Enkä kyllä ole katunut päätöstä päivääkään. Tiedeturisteiksi kutsutut opiskelijat kiertävät ilmaisessa työharjoittelussa maailman eksoottisia kolkkia ja pääsevät paikkoihin, joihin turistit eivät pääse, tekemään töitä, joihin heitä ei muuten olisi varaa palkata. Minä sain aikanaan Metsähallituksen työhaastattelussa kehuja nimenomaan Malediivien työharjoittelusta koska ”olen altistanut itseni monenlaisille haastaville olosuhteille”.

Tämän kesän vapaaehtoistyöntekijät eivät ehkä vielä tajuakaan, kuinka monille haastaville olosuhteille tulevatkaan altistamaan itsensä kesän aikana :) Elämyshakuisuus on kuitenkin ainakin minun mielestäni pelkästään hyvä asia. Yhden harjoittelijan valitsimme töihin monien hakemusten joukosta sen perusteella, että hän oli kirjoittanut hakemukseensa ”Tämä työharjoittelupaikka vaikuttaa todella elämykselliseltä.”

Tarvitaan paljon tavaraa, että vedenalainen luontopolku voidaan pystyttää paikoilleen.

Vapaaehtoistyönteko perustuu ehkä kolmeen helposti niputettavaan pääasiaan: 1) Elämyshakuisuus, 2) Mielekäs työharjoittelu ja 3) Halu tehdä jotakin jonkin hyväksi. Moni ei ehkä ajattele Metsähallituksen Perämeren meritiimissä vapaaehtoistyön tekemistä erityisenä hyväntekeväisyystyönä, kuten esimerkiksi Intiassa kastittomien parissa toimimista tai Darfurin pakolaisleirin lasten rokottamista, mutta minun katsantokannaltani Perämeri on tänä kesänä saamassa lähes 7 htkk ilmaista työvoimaa. Tiimimme tekee luonnonsuojelutöitä, joten onhan tämä maailmanparannusta.

Aurinko paistaa kauniisti pilvenreiästä vielä tyhjän Sarven sataman takana. Näyttää paistavan Ruotsiin tuo aurinko, rajallahan tässä työskennellään.

Minun osuuteni Itämeren vapaaehtoiseen maailmanparannukseen tulee tänä vuonna ruuan kautta. Armeijahan marssii tunnetusti mahallaan ja minä teen lämpimän ruuan koko 12 hengen tiimille joka ilta. Palkkaa saavat kartoittajat maksavat viisi euroa joka päivästä, mutta minä lupauduin maksamaan vapaaehtoistyöntekijöiden ruuat. Teetämme myös omakustanteisesti ”Perämeren meritiimi 2014” –T-paidat ryhmähengen kohotukseksi (Metsähallitus ei pääsääntöisesti maksa työvaatteita) ja koko tiimi halusi itse kustantaa omat paitansa. Mistä muualta löytyy moista työtiimin uhrautuvuutta? Minä lupauduin maksamaan harjoittelijoiden ja vapaaehtoistyöntekijöiden paidat. Nämä rahat eivät ehkä mene suoraan Itämeren suojeluun, mutta ne menevät niiden työntekijöiden ja vapaaehtoisten hyvinvoinnin ja työviihtyvyyden parantamiseen, jotka puolestaan kartoittavat Itämerta ja sitä kautta suojelevat sitä.

Tämä on siis historiallinen kesä Metsähallituksen Perämeren meritiimille – koskaan aiemmin ei ole yhtä paljon vapaaehtoistyötä ja rahallista avustusta tehty Itämeren hyväksi yhtenä maastokautena meidän tiimimme voimin.

Haastan muut Metsähallituksen meritiimit mukaan!

Vesi oli n. 70 cm miinuksella ja paljasti pitkät pätkät kuivunutta levärantaa. Meri tuoksui Selkä-Sarvessa vahvasti.


Essi Keskinen

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Tasa-arvoa etsimässä


Maa ei voi olla täysin paha, jos sieltä löytyy Kallen Kaviaari -tuubista tehty liukumäki. Pohjanmaan meritiimin vakijäsenet Ruotsissa oppimassa viistokaiutuksesta, sukelluksesta ja itsestään.
Pohjanmaan koko meritiimi, Oulu ja Vaasa, vietti koko viime viikon Ruotsissa. Ensin opeteltiin käyttämään viistokaikuluotainta ja sen ohjelmaa, sen jälkeen haettiin tiimin uusimmille sukeltajille rutiineja, tasapainotusta, kamerankäyttöä ja kasvilinjantekoa sukeltamalla ahkerasti. Kokeiltiin vedenalaista tablettitietokonetta ja kalibroitiin Pohjanmaan meritiimin peittävyysarviointia.

Viistokaikuluotain taipuu vaikka singoksi.

Viikon mielenkiintoisin anti oli kuitenkin toisena iltana ruotsalaisen isännän grillipäivällisellä herännyt varsin vireä keskustelu sukupuolten tasa-arvosta. Mikäs olisikaan parempi paikka keskustella tasa-arvosta kuin yksi maailman tasa-arvoisimpia maita, Ruotsi?

Periaatteessa kaikki olivat samaa mieltä – miesten ja naisten pitäisi olla keskenään tasa-arvoisia. Kaikki (eli biologian tai ympäristötieteiden maistereita ja tohtoreita sekä yksi strutsifarmari / sukelluspummi / insinööripuolen briliantti monialayrittäjä) olivat kuitenkin samaa mieltä myös siitä, että biologia on biologiaa ja sen mukaisesti miesten ja naisten aivot ja fysiologia ovat erilaisia, psykologiasta puhumattakaan. Perinteiset stereotypiat jylläävät yhä useimmissa meistä eikä niillä välttämättä tarkoiteta mitään pahaa. Yleensähän ihmisellä on joku ennakkokäsitys asioista ja vasta faktojen näkeminen korjaa käsityksen todenmukaiseksi.

Ulrika tarkastelee viistokaikuluotaimen piirtämää kuvaa.

Oli ensinnäkin keskustelua siitä, että joitakin naispuolisia kollegoitani häiritsee syvästi se, että miehet yleisesti pitävät naisia teknisissä suorituksissa ja esimerkiksi veneen ajossa huonompina. Näinhän ei välttämättä ole, eikä miesten joka kerta tarvitse rynnätä auttamaan naisia hädässä (esimerkiksi autonrenkaan vaihdossa) kuin ritari valkealla ratsulla, koska nainen saattaa osata vaihtaa renkaan itsekin. Minua ei uljaan ritarin paikalle saapuminen haittaa tippaakaan, koska en pidä monistakaan teknisistä tai voimaa vaativista töistä (kuten renkaanvaihdosta), vaikka osaisinkin tehdä sen itse. Jos mies tuntee olonsa miehekkääksi kun saa auttaa avutonta naisparkaa, katselen mielelläni sivusta kun rengas vaihtuu. Toiset naiset haluavat kiusallaankin vaihtaa renkaan itse vain todistaakseen että pystyvät siihen. Ymmärrän kyllä tämänkin pointin. Minua ei haittaa jos miehet luulevat minua naisellisen avuttomaksi. Itsehän tiedän mitä osaan ja mitä en vain viitsi tehdä.
Keskustelu, johon emme edes ehtineet, oli tytöttely. Toisia naisia ei saa tytötellä lainkaan, minua taas kuuluu tytötellä, jos istutaan vanhempien kalastajasetien kanssa nuotiolla ja paistetaan ahvenia ja miehet ihmettelevät että ”tyttökin osaa sukeltaa”. Minähän olen silloin ylittänyt odotukset ja rikkonut jonkun luutuneen ennakkokäsityksen siitä mitä naiset – tai tytöt – osaavat tai eivät osaa tehdä. Toinen asia on tietysti se, jos tytötellään jossakin asiantuntijapanelissa tai konsultointitehtävissä. Silloin se on aina alentavaa.

Ruotsissa kokeiltiin kaikkia mahdollisia uusia ja vanhoja kameroita, koska kuvaamisen opetteleminen on kirkkaassa vedessä huomattavasti helpompaa kuin ruskeassa Perämeressä. Lisäksi Perämeri on yleensä vielä toukokuussa jäässä - tämä vuosi on poikkeus.

Annica pudottautuu sukellustukialuksesta Smögenissä.

Meillä meribiologipuolella tasa-arvo on varsin pitkällä – jopa niin pitkällä, että en välttämättä aina haluaisi sen olevan aivan siellä asti vielä. Me kaikki sukellamme, kannamme itse painavat sukelluslaitteemme, ajamme kaikkia veneitä, tunnistamme lajeja, peruutamme venetrailereita, nostamme veneitä ja käytämme kameraa. Meidän haluttaisiin tai oletetaan osaavan jonkin verran perämoottorinkorjaustaitoja, kaikenlaista teknistä nikkarointia ja esimerkiksi kolvausta tai sähkövetoja, jotka eivät kerta kaikkiaan kiinnosta minua tippaakaan. On se sitten sukupuolesta tai kiinnostuksen puutteesta kiinni, en osaa korjata perämoottoria. En kuitenkaan usko, että jokainen maapuolen kartoittajakaan osaa itse korjata autoaan, eli siinä olen tasoissa. Enhän voi osata kaikkea vaikka olenkin nainen. Tai pitäisi tietysti sanoa ”sukupuolesta riippumatta”... Välillä tulee riittämätön olo kun puhutaan moottorin tulpista tai öljynvaihdosta tai muusta minulle miehisestä alasta, jonka osa naiskollegoistani kuitenkin pystyy hanskaamaan aivan helposti. Sitten yritän vain ajatella, että jokainen ei voi osata kaikkea ja siksi meitä on toisiamme täydentävä tiimi.  Sukupuolesta riippumatta.

Pekka puhuu ruotsia sorsille.


Essin kuvaama putkisuukala, merihevosten ja särmäneulojen sukulainen. Kokoa vain oli reilu puoli metriä.
Johannan löytämä ja Essin kuvaama komea taskurapu.
Yöpyminen tässä kartanossa maksoi 25 € hengeltä. Ei paha.
39 vuoden elämänkokemuksella, biologian tohtorin koulutuksella ja kahden psykologin kasvattamana sukeltajanaisena yhteenvetoni on, että naisten kohdalla Freud oli varmaankin oikeassa – naisia on vaikea ymmärtää. Meillä kun tuntuu olevan yhtä monta käsitystä naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta kuin naisia on maan päällä. Maastotöissä tasa-arvo on kuitenkin ehkä parhaimmillaan – kaikki tekevät aivan kaikkea mihin kykenevät, ja loput asiat tekevät ne, jotka sen osaavat, sukupuolesta riippumatta. Oulun tiimi muuttaa tänä kesänä 6 kertaa ja varoituksen sana siitä – naiset (tai tytöt, kuinka vaan) joutuvat kyllä kantamaan yhtä paljon kuin miehetkin (tai pojat, ehkä, koska ovat vasta reilun parikymppisiä?) ja jokainen kynnelle kykenevä saa ajaa veneellä. Riippumatta siitä, onko mies, nainen, vegaani, sivari, vihreän kemian opiskelija, ulkomaalainen tai Kuivaniemeltä.

Kalibroimme koko Pohjanmaan tiimin peittävyysarviointia kolmen värin paperisilpulla. Tulos oli järisyttävän hyvä - kaikkien arviot mahtuivat reilun viiden prosenttiyksikön virhemarginaaliin!!





Essi Keskinen

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Peukutetaan yhdessä!


SOME. Sosiaalinen media. Jollekin se on kirosana, toinen käy tykkäämässä ja peukuttamasas joka välissä. Joku jakaa koko elämänsä Facebookissa, toinen vain käy katselemassa muiden valokuvia ja tykkäämässä niistä.

On Facebook, blogit, Twitter, Instagram ja vaikka mitä muita. Ensin tykkäsi nuoriso, nyt vanhemmatkin kuin nuoriso. Nuoriso on jo kuulemma lähdössä Facebookista kun "se on niin out!" ja siirtymässä kuvapalveluihin kuten esimerkiksi Instragrammiin. Twitterissä puolestaan hengaavat akateemikot, tiedottajat, media ja sieltä haetaan ammattitietoutta. Blogeja lukevat kaikki ja Facebookin tuomionpäiväpuheista huolimatta siellä on vielä varsin vireä sosiaalinen yhteisö.YouTubestakin meidät löytää.

Metsähallitus on mennyt someen täysillä. Nyt vain pitäisi löytää se oma kanava jota seurata. Facebook-sivuista löytyy mistä valita: on Metsähallituksen yhteinen sivu ja Suomen luontokeskuksen Haltian sivu. Kaikilla kansallispuistoilla ja monilla retkeilyalueilla on omat sivustonsa, hae vain puiston nimellä ja käy tykkäämässä. Suomen kansallispuistot -sivustolla on yhteenvetoa kansallispuistoista. Uusimpana tulokkaana Metsähallituksen Facebook-perheeseen on saapunut Luontotyypit-sivusta, jossa jutellaan lajeista ja luonnosta, jaetaan kuvia ja ihmetellään yhdessä. Käypä kurkkaamassa ja tykkäämässä!

Twitteristä meidät löytää Metsähallituksen ja Luontopalveluiden nimellä ja logolla, Instagrammista puolestaan #finnishparks eli suomalaiset puistot -nimellä. Twitteriin menevät virallisemmat tiedotteet, suuremmat tapahtumat ja isommat jutut. Instagram on vasta aloittelemassa, mutta sieltä voi seurailla kauniita kuvia Suomen kansallispuistoista ja ihmisistä, jotka tekevät töitään luonnonsuojelun tai virkistyksen parissa.

Ainakin yhden blogin olet varmasti jo löytänyt jos kerran luet tätä. Metsähallitus merellä -blogi on aktiivisimmillaan kesällä kun maastossa tapahtuu. Sama pätee kaikkiin Metsähallituksen sivustoihin - kesällä ehkä tapahtuu eniten, paitsi tietysti erityisesti talviretkeilykohteissa. Ympäri vuoden on aina jotakin katseltavaa, mutta monet Luonnonsuojelupuolella työskentelevät tekevät maastotöitään nimenomaan kesällä.

Mikä sosiaalisessa mediassa sitten on niin ihmeellistä? Miksi pitäisi roikkua somessa ja käydä peukuttamassa jonkun ottamaa kuvaa tai postausta? Minusta itsestäni on hauska seurata ensinnmäkin sivustoja, joihin tulee kuvia ja päivityksiä joka puolelta Suomea - esimerkiksi Luontotyypit. Suomi on pitkä maa, kuten joku totesi sivustolla, ja sen huomaa erityisesti vuodenaikojen vaihtuessa. Meillä Oulussa ollaan vasta hiirenkorvalla kun eteläisessä Suomessa on jo täysi kesä. Toiseksi on kiva vaihtaa kuvia ja kuulumisia oman puistoalueen käyttäjien kanssa. Odotan aina innolla, kommentoisiko joku Perämeren veneilijä tai kalastaja postauksia, joita teen Perämeren kansallispuiston sivuille. Minulla on yksi näkökulma puistoon, veneilijällä aivan toinen.

Vanha sananlasku "Yksi kuva sanoo enemmän kuin tuhat sanaa" pätee someenkin - Facebookissa eniten katsojia keräävät kuvat, ja Instagram perustuu ainoastaan kuviin. Blogissa sentään pääsee vielä jaarittelemaan :)

Jokainen voi siis valita omat kanavansa ja mediansa ja käydä peukuttamassa mitä tykkää, mutta somen kaltaiset mediat ovat varmasti tulleet jäädäkseen. Peukku sille!

Essi Keskinen

Linkkejä: Facebook Metsähallitus https://www.facebook.com/pages/Mets%C3%A4hallitus/44947558009?ref=ts&fref=ts Suomen kansallispuistot https://www.facebook.com/pages/Mets%C3%A4hallitus/44947558009?ref=ts&fref=ts#!/suomenkansallispuistot?fref=ts Haltia Suomen Luontokeskus https://www.facebook.com/pages/Mets%C3%A4hallitus/44947558009?ref=ts&fref=ts#!/haltiacom?fref=ts LuontoTyypit https://www.facebook.com/pages/Mets%C3%A4hallitus/44947558009?ref=ts&fref=ts#!/pages/Luontotyypit/539331819516651?fref=ts

Blogeja

Rakkaudesta lajii http://lajikirjo.wordpress.com/
Metsähallitus merellä http://metsahallitusmerella.blogspot.fi/
Luonto ja Kulttuuri http://luontojakulttuuri.wordpress.com/

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Penkinmerkkausmatkalla

Utterön pieni majakkasaari Kosterhavetin kansallispuistossa Ruotsin länsirannikolla.

Benchmarkin-matka. Mikä ihme sekin taas on? Google-sanakirjan mukaan "benchmark" on "kiintopiste", "suorituskykytesti" tai "mitata jonkin suorituskykyä". Työmatkapuheessa "benchmarkkaus" on opintomatka, tutustumismatka, verkostoitumisreissu. 

Minulle tulee benchmarkingista lähinnä tällainen ajatusketju mieleen: Benchmarking - penkinmerkkaus - penkinlämmitys - oman reviirin merkkaus - koirat haistelemassa toistensa takapuolia. Siis tutustumassa toisiinsa.

Minä kävin siis kuvaannollisesti haistelemassa ruotsalaisten ja norjalaisten takapuolia Göteborgin pohjoispuolella Strömstadissa. Pienen ja kuvankauniin Strömstadin ulkopuolella sijaitsee valtioiden rajat ylittävä Ytre Hvaler (Norja) ja Kosterhavet (Ruotsi) -kansallispuistopari. CBC-hanke eli rajatylittävä kansallispuistojen yhteistyöhanke Perämeren kansallispuiston ja Haparanda Skärgårds -kansallispuiston välillä kävi tutustumassa siihen, kuinka ruotsalaiset ovat norjalaisten kanssa rajapuistoa lähestyneet. Penkkejä lämmittämään lähti minun lisäkseni projektipäällikkö Sasa, Oulun puistoalueen johtaja Saara, Tornion ja Haaparannan kaupungin ihmisiä ja Haaparannan saariston kansallispuiston väkeä.


Torstaina ja perjantaina tutustuimme Norjan ja Ruotsin puistojen pyörittäjiin ja kuulimme puistoparin yhteistyöstä ja käytännöistä. Suurin osa ajasta oli kuitenkin varattu Kosterhavetin kansallispuistoon tutustumiseen. Taksivene kuljetti seuruetta saarelta toiselle samalla kun yhteistyökumppaneilta kyseltiin käytännön asioista.


Sateista ilmaa lukuunottamatta kansallispuistokierros oli huima elämys. Upea saaristo, elävät kyläyhteisöt, toimivat palvelut, kymmenettuhannet kävijät ja lukuisat hylkeet saivat pienen Perämeren kansallispuiston ylpeän lipunkannattajan hieman hämilleen. 



Kosterhavetin saarelle rakennettu mahtava Naturum, Luontokeskus, löi ällikällä. Kosketusallas, jossa sai tutustua paikalliseen eläimistöön, on sekä lasten että aikuisten suosikki. Pronssista oli valettu hienoja puiston ja sen ympäröivän alueen syvyysprofiileja saarineen - yksi löytyi Naturumista, muut puiston "sisäänkäynneiltä" kaupungin keskustasta ja kahdelta muulta paikalta. Itse näyttely oli vaikuttava - seiniä kiersivät upeat vedenalaiset valokuvat eksoottisesta lajistosta pinnalta mataliin rantavesiin, ulapalle, syvälle pohjalle ja viimein yli 200 metrin syvyisen kanjonin pohjamutiin. Interaktiivisuuttakin löytyi, samoin kuin mielenkiintoisia videoita.


Ihailun ja ihmettelyn sekä hyvien yhteistyöneuvojen lisäksi benchmarkkausmatkojen tärkein anti on kuitenkin aina se, että sähköpostinimille pystyy vihdoin antamaan kasvot. "Ai Anders näytääkin tältä! Onpa mukava mies, hänelle voikin tulevaisuudessa soittaa matalalta kynnykseltä." 

Vaikka nykytekniikan suomista nettikokouksista, puhelinkokouksista ja sähköpostinvaihdosta onkin valtavasti hyötyä, puolustavat vanhat kunnon kasvokokoukset kuitenkin paikkaansa. Kun ollaan ryhtymässä johonkin uuteen ja suureen, on parempi käydä tutustumassa johonkuhun, joka on jo kulkenut saman polun. Helpointa on jutella ihmisten kanssa kasvotusten ja oppia tuntemaan mahdolliset tulevaisuuden yhteistyökumppanit. Yhteistyö on hankalaa niin kauan kun sähköpostinimillä ei ole kasvoja.

Ruotsin ja Norjan kansallispuistoparin synnyttäminen kesti kymmenen vuotta. Mahdetaankohan 2024 nähdä uusi uljas Perämeren kansallispuisto - Haparanda Skärgårds National Park -puistopari?

Essi Keskinen

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Suhdesoppa


Tästä ne valmistelut lähtee...

Painettu ja virallinen versio:

Missio: Tutustua Maakrunnin Säätiön ihmisiin.
Visio: Viranomais- ja suojelutyö toimii tulevaisuudessakin Krunnien luonnonsuojelualueella Maakrunnin Säätiön, Metsähallituksen, ELY-keskuksen ja Oulun yliopiston Perämeren tutkimusaseman toimivana yhteistyönä. Luontoarvot yhdellä Suomen vanhimmista ja upeimmista suojelualueista on turvattu.

Epävirallinen kahden naisen (=Perämeren meritiimi, Essi ja Johanna) versio:

Missio: Tutustua Maakrunnin Säätiön ihmisiin samalla kun syödään hyvin.
Visio: Saamme edelleen tehdä töitä ja asua upealla Ulko-Krunnilla. Ja huomiseksi lounaaksikin jää ehkä vielä thaimaalaista.

Oulun yliopiston biologianlaitoksen tutkimusteknikko Jari Ylönen otti yhteyttä ja kysyi, järjestettäisiinkö Kasvimuseon tiloissa yhteinen sidosryhmätilaisuus, jossa tapaisivat Maakrunnin säätiön ihmiset, Perämeren tutkimusaseman tutkijat ja Metsähallituksen Perämeren meritiimi. Jari ehdotti tapaamiseen epävirallisempaa lähestymistapaa (minä ja Johanna kokkaisimme thaimalaista ruokaa), jotta tilaisuuden luonne pysyisi rentona.

Nousukaudella käytiin pitkillä (ja kosteilla) bisneslounailla, joilla ilmeisesti myös keskusteltiin asiaa. Ainakin hoidettiin suhteita. Yhdeksänkymmentäluvulla telkkarista tuli poliittinen satiirisarja Hyvät herrat, jossa asioita (ja suhteita) hoidettiin saunassa. Näinhän Suomessa on ennenkin toimittu. Eikös Kekkonenkin saunottanut vieraitaan? Naiset vain keksivät jossakin vaiheessa närkästyä, kun eivät päässeet miesten saunaan hoitamaan Hyvä Veli –verkostojaan. Monien kongressien ja seminaarien yksi tärkeimmistä tehtävistä on toimia verkostoitumisen apuvälineenä. Parhaita tilaisuuksia tähän ovat posterisessiot viinilasillisen kera ja kongressipäivälliset.

Minusta hyvän ruuan äärellä ei koskaan voi tapahtua mitään pahaa. Ruokapöytä on siis mitä oivallisin paikka hoitaa sidosryhmäyhteistyötä ja edunvalvontaa, vaikka sanahirviöinä en näitä haluaisi ruokapöytään tuodakaan. Lounastapaamiset ja kokoukset päivällispöydän ääressä pitäisi ottaa useamminkin käyttöön, kun halutaan hyvässä hengessä aloittaa jotakin tai vain vaihtaa kuulumisia.
Oulun yliopisto tarjosi thaimaalaista ruokaa: uunisiikaa, haukipullia, vihreää kanacurrya, possu-dimsumia, äyriäissalaattia, lasinuudeli-mango -salaattia, kurkku-maapähkinäsalaattia, possun jauhelihasalaattia ja naudanfilesalaattia. Jari Ylönen tarjosi viiniä ja olutta. Essi tarjosi kalliimmat ruoka-aineet eli luomu-naudan sisäfileen, jättikatkaravut ja pienet seepiat (mustekalat). Ruoka laitettiin talkoohengessä Essin, Johannan ja Jarin kanssa.

Jarin ehdottama sidosryhmäpäivällinen tapahtui tiistai-iltana (aprillipäivänä) Oulun yliopiston Kasvimuseon tiloissa. Tilaisuus sujui erittäin hyvässä hengessä, ESCAPE-projekti (jossa uhanalaisia kasveja kasvatetaan laboratorio-oloissa ja pyritään siirtämään uusille kasvupaikoille entisten tuhouduttua) ja Lassi Kalleisen hienot Krunnien valokuvat käytiin läpi. Metsähallituksen Perämeren meritiimi kiitteli vuolaasti siitä että on vuosien VELMU-työn varrella saanut käyttää tukikohtanaan upeaa Ulko-Krunnin luotsitaloa. Maakrunnin säätiö sai kasvot, kuten me meribiologitkin, jotka olemme vain vuosien ajan anoneet tutkimus- ja maihinnousulupia Krunnien luonnonsuojelualueelle byrokratian rattaiden kautta. Varsin onnistunutta edunvalvontaa ja sidosryhmäyhteistyötä siis.


Ja mikä parasta: ruoka oli tosi hyvää! Ja sitä jäi vielä lounaaksi asti J