Toiminto 21505 = Tavaroiden ja ihmisten kuljettaminen

Jos joku kysyy minulta tänään, mitä olen tehnyt tällä viikolla, vastaan että kantanut tavaroita paikasta toiseen, lastannut niitä maista veneeseen ja veneestä toiseen ja kuljettanut sekä ihmisiä että tavaroita milloin minnekin. Juu, olihan siinä välissä kolme tuulipäivääkin, kun istuttiin vain sisällä ja analysoitiin ja tallennettiin dataa. Puuduttavaa touhua, kun jo kuitenkin ollaan maastossa eikä missään toimistossa, ja kun ulkona paistaa aurinko eikä sada vettä. Ainut vika on että vain tuulee liikaa. Mutta niin rankkoja ja väsyttäviä kuin satojen videoiden analysointipäivät ovatkin, niistä ei jää varsinaista muistijälkeä.

Oulun Metsähallituksen meribiologitiimin armada jättää Krunnit ja siirtyy joukolla Perämeren kansallispuistoon.

Eilisestä illasta taas jäi sekä muisti- että ruumiillinen jälki. Muutettiin nimittäin koko Oulun meribiologitiimi Ulkokrunnista Selkä-Sarveen Perämeren kansallispuistoon. Ja kun kahdeksan hengen tiimi, joka tekee neljä kuukautta töitä maastossa sekä sukeltaen että videokameroiden kanssa inventoiden ja joka käyttää viittä eri venettä, muuttaa, siinä on tavara poikineen.

...ja sitä tavaraa sitten on!!

Varsinaiseksi ongelmaksi uhkasi muodostua se, että tuuli ei meinannut millään laskea alle 7 m/s. Odottelimme koko keskiviikkopäivän, koska iltapäivästä oli luvattu tyynempää, ja kas, ihme tapahtui kello 17! Tuuli laski Kemissä yhdestätoista seitsemään ja Marjaniemessä yhdeksästä kuuteen, ja päätimme lähteä hakemaan Fasteria muuttoavuksi.

Nelilehtivesikuusia Ulkokrunnilla.

Tietysti alkoi sataa kun kannoimme tavarapinoja rannalle lastaamista odottamaan, mutta se oli odotettavissakin, kun matalapaineen keskus ja tyyni hetki saavuttivat Ulkokrunnnin. Kolmen tunnin kantamisen ja pakkaamisen jälkeen tavarat oli pinottu rannalle ja tunnin päästä siitä pakattu veneisiin. Armadaa johdin minä Maialla, seuraavina tulivat Yliopiston laina-Buster ja Metsähallituksen oma Buster, ja viimeisenä Faster kumivene-Pikku-Pauhaa vetäen. Komea laivue kerrassaan, kun kuljimme suoraan kohti auringonlaskua yhdeksän maissa illalla. Samalla näki konkreettisesti, ettäa aurinko todella laskee hyvin pohjoiseen näillä lakeuksilla, kun Krunneilta Selkä-Sarvelle ajetaan luoteeseen tai luoteen ja pohjoisen välille koko matka, ja koko ajan kuljimme suoraan kohti aurinkoa.

Vesisammal Maasarven vedenalaiselta luontopolulta.

Meri tyyntyi lähes kokonaan, vaikka edellisen puolen viikon kovan tuulen maininki hyppyyttikin aina välillä. Sarveen päästiin puoli kymmenen maissa ja päivällispöytään yhdeltätoista illalla. Sauna lämpeni puoliltaöin ja nukkumaan päästiin kahdelta tänä aamuna. Nyt tuntuu sitten kaikissa lihaksissa, että eilinen on kannettu painavia ja ergonomisesti hankalan mallisia tavaroita edestakaisin.

Muuttopäivällinen kello 23.00 Selkä-Sarven yössä.

Muuttaessa tuntuu aina, että tavaraa vain on ja on eikä se koskaan lopu, ja varsinkin kun Ulkokrunnissa sitä joutuu kiskomaan maitokärryillä hyttysten infestoiman rehevän metsän läpi monen sadan metrin mittaista polkua pitkin. Talvella sitten kuitenkin on jo unohdettu, miten ikävää muuttaminen on, ja tällekin kesälle on suunniteltu neljässä eri paikassa asumista. Muutamme siis viisi kertaa, koska vimeisestä paikasta on vielä muutettava kotiinkin.

Tänä kesänä ajankäytön seurantamme on tiukempaa kuin koskaan. Sieltä löytyy nyt uusi toiminto, numero 21505, tavaroiden ja ihmisten kuljettaminen. Tällä viikolla tätä toimintoa on harjoitettu varsin hyvin tuloksin ja lukuisia tunteja.

Meren lahja – Pikku-Myy

Kohtaus 1:


Moottorivene lähestyy nopeaa vauhtia lähes peilityyntä merenpintaa. Kippari huomaa jotain punaista ja valkoista kelluvan pinnalla. Onko se ilmatieteilijöiltä karannut sääpallo? Onko se kalastajalta karannut verkonmerkki? Onko se veneestä karannut fendari?

- Se on Pikku-Myy!!

Se on lapselta karannut vappupallo. Kiskomme Pikku-Myyn veneeseen ja yritämme elvyttää sitä. Ankaran tekohengityksen jälkeen Myy saa hyvän kodin Ulkokrunnin saaresta Perämeren tutkimusasemalta.

Pikku-Myy on saatu elvytettyä ja miehistöllä on hymyt kuin Hangon kekseillä!

Kohtaus 2:

Johanna ja Niina ovat kumiveneellä inventoimassa Törön saaren ympäristöä. Operaatio vaatii, että tytöt nousevat hetkeksi maihin ja käyvät tarkastamassa pari pistettä. Töröllä pesii ruokkiyhdyskunta, ja linnut pyrähtävät hätääntyneenä lentoon. Ne kaartavat, kokoavat joukkonsa, kääntävät nokkansa ja syöksyvät kaikki kohti Johannaa.

- Sikarilaivue hyökkää! Lintuja tulee joka puolelta kohti!

Ruokit kaartavat ohi, käyvät tekemässä kunniakierroksen merellä ja kaartavat takaisin.

Ruokkilaivue hyökkää!

Kohtaus 3:

Olen tulossa saunasta yömyöhään ja säikähdän puolikuoliaaksi, kun aivan jalkojeni juuresta polunvarresta lähtee pakoon pikkuruinen jäniksenpoika. Pupu loikkii hädissään nelisen metriä polkua pitkin pakoon ja jää sitten keskelle polkua ”piiloon”. Se kyyristyy niin pieneksi kuin osaa ja toivoo ettei sitä nähtäisi.

Manu hakee kameran ja hiipii hiljaa kohti peloissaan kyyristelevää jäniksenpoikaa.

- Kunhan ei katso silmiin ja lähestyy hitaasti, se ei lähde pakoon.

Vasta viime metrillä jäniksenpojan hermo pettää ja se loikkii karkuun, jälleen vain muutaman metrin ja polkua pitkin. Pitkän kissa ja hiiri –leikin jälkeen pelästynyt pupu ymmärtää loikata polulta syrjään ja katoaa pitkään heinikkoon.

Taivaaseen kurkottavat vidat.

Kohtaus 4:

Teemme sukelluslinjaa Paska-Kraasukan pohjoiskärjestä suoraan länteen. Ranta on kivikkoa, veden alla näkyy kivikkoa. Vesi on ruskeaa, rannalla ei kasva mitään. Larin piti tulla valokuvaamaan, mutta hän päättääkin jäädä veneeseen, koska linja näyttää tylsältä eikä pohjassa näytä kasvavan mitään.

- Omapahan on päätöksesi. Minä käyn kuitenkin tekemässä sukelluksen.

Pulahdan pohjaan ja päädyn upeanvihreänä lainehtivalle näkinpartaisniityllä. Vasemmalla kasvaa reilun puolen metrin mittaista hapsivitaa ja oikealla metristä ahvenvitaa. Teen asiaankuuluvat muistiinpanot ja lähden sukeltamaan linjaa pitkin.

Hetken päästä näkinpartaisniitty harvenee ja antaa tilaa tuuheina puskina kasvaville ärviöille ja kukkiville merividoille. Kivisimput ja hietatokot singahtelevat pohjasta tieltäni ja kivellä näyttää heiluvan komea nippu näkinsammalta. Kiertelen lohkareita ja pienen etsiskelyn jälkeen murtovesisienten, runkopolyyppien ja kotiloiden lomasta löytyy myös kahta alueellisesti uhanalaista vesisammalta, ahtia ja vellamoa.

Rannan tuntumasta löytyy upeita tupsuja punalevää ja hiukan merihauraa. Perämeren vedenalainen luonto ei enää tästä parane.

Ihmetteleekö kotilokin kuvauksellisia ilmakuplia?

Kohtaus 5:

- Loukussa on kaksi supinpentua!

Soitamme Juolan Köpille, joka huolehtii Krunnien luonnonsuojelualueesta. Supeja ja kettuja on yritetty hävittää Ulkokrunnista jo pitkään, koska ne tuhoavat lintujen pesiä ja syövät munia ja poikasia. Krunnit taas on yksi Suomen tärkeimmistä linnustoalueista.

Käymme katsomassa supeja. Ne ovat kovin luottavaisia ja tulevat häkin reunaan katsomaan niitä kummastelevia meribiologeja. Köpi antaa ohjeeksi lopettaa pennut.

Yöllä näen unenpätkän, jossa olen jättänyt kenkäni ulos viikoksi. Ne ovat sateesta likomärät ja joku on käynyt jyrsimässä niitä. Toisesta pilkistää yksinäinen supinpennun pää silmät syyttävinä ja kieli roikkuen.

Linnustonsuojelualue ei kuitenkaan ole oikea paikka supeille ja ketuille.

Niina ja puolet mansikoista.

Kohtaus 6:

- Unohdin ostaa mansikoita mansikkasalaattiin!

Johanna, Niina ja Manu muistavat hyvän metsämansikkapaikan polunvarrella. Käymme kimpassa poimimassa reilut pari litraa vajaassa puolessa tunnissa. Mansikat ovat makeampia kuin olen koskaan maistanut.

"Sademetsän hämyssä puuntaimet kurkottavat kohti valoa..." Eikun vesitähdet ruovikossa.

Kohtaus 7:

Hiukan ennen keskiyötä katselemme upean oranssinkeltaisen auringon laskemista saunan kuistilta. Meri on tyyni ja hyttyset kiusaavat.

Seuraavana aamuna Pekan tullessa hakemaan meitä kotiin Maialla koko meri on yhtä vaahtopäätä. Aallot pyrkivät Busteriin keulan kautta.

Koskaan ei tiedä, mitä merellä on tarjolla seuraavana hetkenä.

Sosiaalinen media rantautuu Perämerelle

Meri välkkyy elohopeisena. Aurinko kultaa reitin rantaan. Faster kyntää edellä, Buster perässä. Meri on peilityyni, aurinko paistaa. Tätä on veneily parhaimmillaan. Tämän minä haluan jakaa muiden kanssa. Tätä on myös minun työni parhaimmillaan, ja erityisesti sen haluan jakaa muiden kanssa. Niin kummalta kuin se kuulostaakin, mietin, missä iPhone on, voisinko ottaa kuvan ja mahtaisiko tästä keskeltä Perämerta löytyä tarpeeksi kenttää että voisin päivittää kuvan Perämeren kansallispuiston Facebook-sivuille.

Välillä merikin voi olla aika tyyni.

Kolme vuotta sitten vastustin vielä kiivaasti koko ajatusta siitä, että joutuisin ottamaan vastaan jonkun sovelluksen, jolla sähköpostit tuotaisiin kesällä luokseni saareen. En halunnut arkisen ja työlään toimistomedian tunkeutuvan kesäiseen maastopyhättööni. Kaksi vuotta sitten minut houkuteltiin pitämään blogia meribiologin maastokaudesta, ja tässähän sitä nyt sitten istutaan ja tilitetään. Vuosi sitten Vaasan saaristossa pidettiin kaksiviikkoinen SUPERB-leiri, jonne oli hankittu WLAN ja pystyin hoitamaan osan työsähköposteista Hotmail-osoitteeni kautta. Eipähän ollut niin paljon purettavaa kun tuli puolen kuukauden jälkeen jälleen käymään toimistolla.

Manun näkemys kolmipiikistä.

Kuukausi sitten sain iPhonen sillä perusteella, että minun pitäisi päivittää Metsähallituksen Facebook-sivuja reaaliajassa, mereltä. Ensin olin kummissani, myös hieman peloissani, koska uusi puhelin on hieno, valkoinen, kallis, ei kestä pisaraakaan vettä, ei kolhuja eikä rasvaisia työnäppejäni kosketusnäyttöineen, ja sen akkukesto on n. 22 h kun se etsii jatkuvasti 3G-verkkoa Ulkokrunnissa, josta harvoista paikoista löytyy yhden tolpan verran Soneran verkkoa.

Nyt olen kuitenkin löytänyt sosiaalisen median hienouden. Keskiviikkona kävimme vihdoin Pekan, Manun ja Larin kanssa laittamassa vedenalaisen luontopolun paikoilleen (vilpittömät pahoittelut myöhästymisestä! Jos se yhtään lohduttaa, olen stressannut polun puuttumista toukokuun lopulta lähtien, ei vain ollut tilaisuutta mennä virittelemään sitä paikoilleen.) Ensimmäistä kertaa uskalsin ottaa iPhonen mukaan veneeseen, tosin alkuperäisessä pahvirasiassaan (iskusuojaksi) ja Minigrip-pussissa (kosteussuojaksi). Pekka sanoi heti että ”tästä tulee vielä kallis reissu”. Niin minäkin hiukan pelkäsin, mutta enpäs pudottanut kalikkaa laidan yli.

Essi levähtää vedenalaisen luontopolun rakentamisen lomassa.

Sen sijaan näppäilin kuvia vedenalaisen luontopolun rakennusprosessista ja päivitin niitä lähes reaaliajassa Facebookiin, Perämeren kansallispuistojen sivuille. Krunnien rannalta löytyi helposti kenttä ja sain ensimmäisen kuvan päivitettyä heti aamuseitsemältä, kun olimme lähdössä, mutta Selkä-Sarvesta kenttää ei meinannutkaan löytyä. Pari tolppaa löytyi laiturin päästä, yksi tolppa kuistilta (se ei riittänyt päivittämiseen) ja vihdoin tajusin väistämättömän – minun oli kiivettävä vartiotorniin päästäkseni päivittämään Facebook-sivuja.

Pelkään korkeita paikkoja yli kaiken enkä ole käynyt tornin ylätasanteella kuin kerran, silloinkin kiipeämällä viimeiset portaat nelinkontin. Nyt oli pakko kiivetä torniin periaatteella ”Kansan on saatava tietää!” Kiipesin, en vilkuillut ympärilleni, päivitin, ja kiipesin alas. Tämä neljään, viiteen kertaan, kun projekti pikkuhiljaa eteni.

Sudenkorennon toukka.

Kuvat ja tekstit saivat ”tykkään” –klikkauksia ja kommentteja pitkin päivää ja eräästä juuri laituriin ajaneesta purjeveneestä kerrottiin, että olivat seuranneet projektin etenemistä livenä netin kautta purjehtiessaan Selkä-Sarveen. Nyt perjantaiaamuna kello 7.17 kaikkia kuvia on käyty katsomassa vajaat 300 kertaa.

Ei huonompi näkyvyys vedenalaiselle projektille.

Matikkaa merellä

Krunneilla auringonlaskutkin ovat kauniimpia...

Oulun meribiologitiimillä on uusi vene, Maia. Maia laskettiin vesille varsin vähäeleisin menoin juhannuksenjälkeisellä viikolla ja otettiin vähän suureellisemmin menoin tiimin työkäyttöön Maijanpäivän jälkeisenä tiistaina. 

Tiistaina muutettiin Krunneille koko varustearsenaalin kera. Tuoli tosin kuuluu Oulun yliopiston Perämeren tutkimusaseman kalustoon eikä meidän muuttokuormaan.

Maia painaa 2,2 tonnia. Se on 7,5 m pitkä ja rekisteröity III-alueelle saakka, käytännössä Ruotsin rajalle asti siis. Maian bensatankki on ilmeisesti reilun 300 litran vetoinen, minkä luulisi antavan laajan käyttösäteen. No, pääseehän Maialla kauas, mutta bensa loppuu ennen kuin sieltä pääsee takaisin.

Niina lähdössä sukeltamaan ensimmäistä kertaa kuivapuvulla. Hyvin meni.

Maia nimittäin hörppii parhaimmillaan lähes 60 ltraa bensiiniä tunnissa. Tällä kyllä irtoaakin sitten neljänkymmenen solmun vauhti, mutta Maiaa on täysin mahdoton tankata täyteen kanistereista. 350 litran tankkiin mahtuisi 17 kahdenkymmenen litran jerrykannullista bensaa. Eihän kukaan voi tankata tuollaisia määriä maastossa, saati sitten kuljettaa näitä määriä laillisesti bensapumpulta maastoon. Autossa saa nimittäin lain mukaan kuljettaa kerrallaan vain 20 litraa polttoainetta tai muuta palavaa ja/tai räjähtävää nestettä. Pitäisi siis tehdä 17 matkaa huoltoasemalta Maian luo, jollei Maiaa voi tuoda tankin luo.

Larin näkemys kettingistä ja poijusta. Kaunista Perämeren humuksenpunaisessa vedessä.

Tankillakin Maia on melko ahne. Nykyisistä polttoaineenmyyjistä johtuen pankki- ja luottokorteissa on ominaisuus, jonka mukaan yhden kortin bensaostoksen yläraja on 130 euroa kerrallaan. 130 eurolla saa n. 70 litraa bensaa. Maia syö viisi kertaa tämän yhdellä koko tankin täytöllä. Minun ja Pekan täytyy siis kaivella lompakoistamme kummankin Metsähallituksen luottokortin lisäksi vielä molempien omat luottokortit ja hiukan seteleitä päälle, jollei toiselta löydy kahta luottokorttia. Tai täytyy käydä kesäharjoittelijoiden ja projektityöntekijöiden kukkaroilla että löydetään tarvittava määrä pankki- tai luottokortteja.

Morenian pohjaeläinnäytteitä sihdataan Krunnien auringossa.

Jos Maialla nyt sitten on varaa kulkea jonnekin, se vaikuttaa kyllä ihan kelpo laitteelta ulkomerikäyttöön. Eilen minä, Lari ja Pekka teimme pitkän päivän ja haimme maa-aineksia myyvälle Morenia Oy:lle Yppärin edustalta pohjaeläin-, raskasmetalli- ja raekokoanalyysinäytteitä. Krunneilta Raahen eteläpuolella sijaitsevalle Yppärin tutkimuspisteelle hurautti kahdessa ja puolessa tunnissa. Takaisintullessa täytyi kyllä käydä tankilla Raahessa. Maiasta oli hyvä sukeltaa ja se käyttäytyi vakaasti pienessä aallokossa. Matalille Perämeren rannoille se on tietysti täysin soveltumaton, 2,2 tonnin painoista venettä kun ei hinata mies/naisvoimin hiekkasärkkien yli niin kuin Busteria.

Manu kävi laskemassa merimetsojen pesät Pohjanletolta. Nälkäiset merimetsonpoikaset kerjäsivät ruokaa Johannalta.

Tällä viikolla on muutenkin setvitty numeroita. Ulkokrunnissa Perämeren tutkimusaseman pihalla seisoo uusi uljas hyttysensyöjälaite. Mööpeli toimii kaasulla ja houkuttelee itikoita ilmeisesti jonkun feromonin avulla, tai sitten hiilidioksidin. Mistä minä tiedän. Käyttöohjeessa kuitenkin sanotaan, että pussi, johon hyttyset kerääntyvät kuolemaan, tulee tyhjentää 21 vuorokauden välein. Tyhjensimme laitteen, ja seuraavana päivänä se oli jo täynnä. Näin meillä Krunneilla.

Myös lämpötilat ovat erilaisia täällä meillä Perämerellä kuin esim. venemainosten maailmassa. Mainostauluissa autoteiden varsilla ja venemessuilla annetaan ymmärtää, että jos ostat suuren nopeasti kulkevan isomoottorisen veneen (kuten Maia) niin jollei se nyt aivan tule varustettuna sillä hyvinmuodostuneella nuorella bikinipukuisella naisella niin sen kannelle voi ainakin sijoittaa sellaisen ajon ajaksi. Entä mitä minulla on päällä Maian kannelle sijoitettuna vajaan kolmen tunnin ajon aikana heinäkuun toisella viikolla lähes tyynenä päivänä auringonpaisteessa? Ei toki bikinejä, vaan lämpökerrasto, fleecekerrasto, sukellusalushaalari eli toppahaalari, untuvatöppöset, pelastautumispuku ja pipo. Olisin kaivannut lapasia ja tuli melko kylmä ennen kuin päästiin perille. Johtuneeko tämä sitten ilmastosta vai siitä että mainosten tipusilla on niin paljon parempaa näytettävää, että sen avulla hammasta purren voidaan voittaa arktisen tuulenkin vaikutukset? Mene ja tiedä.

Pyydyksestä tyhjennetyt kuolleet hyttyset.

Viikko on joka tapauksessa ollut kerrassaan loistava – VELMU-pisteitä on tehty muutamia kymmeniä, FINMARINET-pisteitä on tehty monia satoja, kumpaankin hankkeeseen on tehty pistesukelluksia ja Morenian pohjaeläinnäytteet on otettu. Ja minä poltin eilen naaman alaosan, otsa on siis valkoinen ja silmistä alaspäin on kirkkaan punaista, siitä pipon alareunastsa lähtien, ja Johanna poltti niskan. Jollei tässä ole tarpeeksi saavutusta yhdelle viikolle, sitten en enää tiedä, mitä tehdä.

Näillä eväillä on hyvä lähteä viikonlopunviettoon.

Jako kolmeen

Essi lomilla. Muut kuittaavat:

Lari Vaasasta:

Kolmen Hailuodossa vietetyn viikon stahanovilaisen pisteidenkeruun jälkeen tiivis porukkamme hajautui kolmeen osaan. Ahkerimmat jäivät töihin Kempeleenlahtea kartoittamaan, allekirjoittaneen osasto lähti opettelemaan uusien veneiden sielunelämää Vaasaan. Markuksen ja Essin jäätyä lomille pääsi Pekka toimimaan ryhmämme auttavana puhelimena koko viikon.

Uusi uljas Metsähallituksen meribiologivene!

Koska meribiologi ei pysty ajamaan autoa ja navigoimaan yhtä aikaa niin otimme kuskiksemme Vaasaan Suomen Puolustusvoimien kouluttaman hyökkäysvaunukuljettajan Einon. Vaasan ohjelmaan sisältyi uusien veneiden speksejä, uusien HD-vedenalaiskameroiden teoriaa ja eritoten pitkiä keskusteluja videoiden tulkinnasta ja pohjasedimenttien laadusta, Einon kiltisti kuunnellessa.

Kahlaaja töissä Kempeleenlahdella.

Grandöösi suunnitelmamme vielä Vaasaan lähtiessä oli opetella ajamaan uutta venettämme siirtämällä se Ouluun (n. 8h) sekä opetella sukeltamaan veneestä hakemalla matkan varrelta tilatut pohjaeläinnäytteet Kalajoen korkeudelta.  Suunnitelmamme pilasi viimeistään Raippaluodon sillan tuulimittari, joka näytti aamulla konttoria kohti ajaessamme tuulta 18 m/s, vastaista. Lopuksi tilasimme Keijon Oulusta hakemaan veneen Vaasasta trailerin perään ja tuomaan sen meille Ouluun (n. 8h).

Välillä on tyyntäkin...

Loppuviikko täyttyi vielä pakatessa ja valmistellessa ensi viikon muuttoa Krunneille. Krunnithan ovat kuuluisia niin maisemistaan kuin muhkeista hyttysparvistaankin, joista minulle, ensikertalaiselle, on korostettu lähinnä jälkimmäistä.

Anna & Vesa Kempeleenlahdelta:

Uusi harjoittelija Vesa aloitti ensimmäisen viikkonsa odottavalla mielellä. Heti päästiinkin tositoimiin, veneensiirtoon tulevien kartoitusten lähtösatamaan. Ensimmäisten pisteiden aikana veneen harjoittelija pistettiin jo virtapaikassa rattiin näyttämään taitojaan, hyvinhän se meni vaikka kiviä näkyi ympärillä.

Eväät.

Tiistaina tuulet olivat suotuisat ja päivästä päätettiin tehdä pitkä. Inventointeja tehtiin yli kymmenen tuntia kentällä kahden veneen pareina, Anna & Niina Busterissa ja Manu & Vesa kumiveneessä rantapisteitä tehden. Vesalle annettiin myös kahluupisteillä mahdollisuus katsella snorklauslaseilla kasvillisuutta ja pohjan ominaisuuksia. Droppikameran uittoon tuli myös tehotreeniä, ja Perämeren perusolemus, matalat ja kivikkoiset rannat tulivat tutuksi nopeasti. Pisteitä saatiin tehtyä tiistaina iso liuta, kaikki viikon tehtäviin varatut VELMU-pisteet ja iso liuta Finmarineteja.

Seuraavina päivinä oli luvattu enemmän tuulta, keskiviikkoaamupäivän 7- m/s tuulessa ei aamupäivää pidempään tehty pisteitä, parin kivien välissä kameralla huikentelun ja muutaman aaltojen viemää -kahlauksen jälkeen päätettiin poistua toimiston suunnalle.  Varustehuollossa ja saatujen kenttätöiden dataa purkaessa menikin sitten loppukeskiviikko ja koko torstai.

Milläs tässä muuten liikut muuta kuin lihasvoimalla?!

Vesa haluaa vielä kiittää erittäin antoisasta ja mielenkiintoisesta mahdollisuudesta tutustua meritiimin toimintaan, erityiskiitokset Annalle, Niinalle ja Manulle kenttätöiden opetuksesta ja Essille mahdollisuudesta ja majoituksesta, kiitos! Elokuussa jatketaan.

Kuin viimeistä päivää

Viimeistä kertaa istun kirjoittamassa lauttajonossa. Tänään on Hailuodon viimeinen päivä tälle kesää. Pekka ja Manu ajavat paraikaa Fasteria ja Busteria 11 m/s luoteistuulessa Marjaniemestä mantereelle Kiviniemeen, Johanna, Lari, Niina ja Markus siivoavat kämppää ja minä vien ensin kumiveneen hallille ja haen sitten pojat Kiviniemestä ja nostan Busterin ylös. Kumppari on nyt Busterin trailerilla. Ei voi ainakaan moittia alimitoituksesta, kun yli 750 kg ottavalle trailerille on liinoilla kiinnitetty ehkä 80 kg kumivene.

Saunaa voi käyttää myös kuivatustelineenä ja varastona. Onneksi meillä oli käytössä myös rantasauna.

Meriluikkia.

Lähteminen on aina periaatteessa haikeaa, mutta tämä muutto Hailuodosta kohti uusia maisemia on vain muutosta. Oulun meritiimi ei ole koskaan ennen viettänyt näin pitkää pätkää Hailuodossa vedenalaisinventointeja tehden, ja tämä olikin erityisen mielenkiintoinen kuukausi. Hailuotoa on kierretty ympäri ämpäri ja eilen löytyi kasvioonkin ihan uusi laji, tuppivita.

Manu etsimässä SYKEn pistettä...

Eilen juhlimme erittäin onnistuneen Hailuodon leirin päättäjäisiä Blondellin shampanjalla ja perulaisittain marinoiduilla grillatuilla häränsydänvartailla. Hyttysetkin ymmärsivät jättää meidät rauhaan vaikka ilta olikin melko tyyni ja pystyimme syömään ulkona.

Shampanjaa, häränsydämiä ja valokuvaajan etusormi.

Hailuodosta tarttui matkaan noin 700 VELMU-pistettä. Tämä on ihan loistosuoritus, kun kesän tavoite on yhteensä 2000 pistettä. Kun kuitenkin ottaa huomioon, että Perämerellä inventoinnit täytyy lopettaa yleensä jo syyskuun puoliväliin mennessä koska syysmyrskyt alkavat raivota ja rantakasvit alkavat olla kuolleita, kuukausia ei ole enää jäljellä kuin reilut kaksi. Sama pistetahti täytyy siis olla päällä koko ajan jotta tulostavoitteet tulevat suoritetuiksi, ja lisäksi pitäisi alkaa sukeltaa. Eli kiirettä pitää edelleen, vaikka Hailuodon tavoitteet ylittyivätkin roimasti.

Niina ja Johanna sävelsivät viemäriputkivene Pantherille oman laulun, joka lauletaan "Juokse sinä humma" -sävelen mukaan.

Minun perinteinen viikon kesälomani alkaa huomenna. Juhannuksenjälkeinen viikko on varattu ns. perhelomalle, eli sen sijaan että mökkeilisin työkavereiden kanssa, mökkeilen mieheni kanssa. Ihan mukavaa vaihtelua kun mökissä ei ole kahdeksaa ihmistä vaan kaksi.

Sen jälkeen tiimi muuttaakin Krunneille.

Sitä ennen kuitenkin juhannuksenviettoon!

Saako työstään edes pitää näin paljon?

Torstai-iltapäivä, istun lauttajonossa odottamassa kyytiä Hailuodosta kaupunkiin. Aurinko paistaa, meri on tyyni, voikukat kukkivat, kalalokit kirkuvat. Kesä, vihdoin viimein! Muuten ei olisi mikään kiire pois Hailuodosta, mutta toimistolla on pakko käydä aina silloin tällöin ja aviomiestäkin olisi kiva nähdä aina toisinaan :) Viimeksi olin kotona kaksi viikkoa sitten maanantaiaamuna.

Lounastauko :)

Tällä viikolla ilmat ovat suosineet. Tuuli on tyyntynyt, jos nyt ei aivan nollalukemiin, niin huomattavasti viime viikosta kuitenkin. Aurinko on paistanut, ja lämpötila on kivunnut melkein viisitoista astetta ylöspäin viime viikon neljästä, viidestä plusasteesta.

Koko viikko ollaan oltu merellä, aamusta iltaan, pisteitä on tehty, illalla on saunottu ja syöty lähempänä puoltayötä. Kahta kumivenettä ja Busteria on vedetty pitkin poikin saarta trailereilla ja peräkärryillä ja välillä ajeltu Fasterilla. Päivän tauot ovat kutistuneet kymmenen minuutin voileivänsyöntiin veneen kelluessa avomerellä. Jos ollaan kaukana merellä, vessa sijaitsee veneen perässä, puomista roikkuen ja pelastautumispuvun huppua ja käsiä nipussa pidellen. Miehiltä vielä onnistuu, naisilla vaatii pienimuotoista voimistelusuoritusta. Illalla tullaan kotiin aallokosta märkinä ja naamat palaneina aurinkovoiteesta huolimatta. Joka paikassa on hiekkaa ja hyttysiä on tuhottomasti. Mökissä nukutaan lattialla lähes 30 asteen lämmössä koska sauna hönkää naapurissa.

Pikku-Pauhalla tyynellä merellä.

Tämä on juuri sitä mitä minä haluan tehdä työkseni. Saa olla ulkona merellä, asua mökissä, saunoa joka päivä. Tehdään konkreettista, fyysistä työtä, ajellaan veneillä upeassa Suomen luonnossa. Joka ilta näkee käsiensä tuloksen – 17 pistettä vaikealta matalalta kivikolta, ja bonuksena kaksi uhanalaisen upossarpion esiintymisaluetta. Maastopäiväkirjaan merkitään ylös edistyminen, kartoista saa ruksia yli videoituja pisteitä.

Hyttysiä on paljon...

Minulla on myös arvoja. On hienoa päästä toteuttamaan käytännön luonnonsuojelutyötä, näkemään, mitä meidän keräämästämme datasta voi olla hyötyä esimerkiksi alueidenkäytön suunnittelussa.

Kaiken lisäksi tämä on minulle ominaisinta työtä, ns. ydinosaamisaluetta. En ole hyvä tilastojen kanssa, en ymmärrä tietokoneiden sielunelämää, en pidä monimutkaisten lausuntojen laatimisesta enkä ainakaan halua opetella uutta tietokoneohjelmaa. Sen sijaan olen erittäin hyvä käytännön asioissa – organisoimaan kahdeksanhenkisen tiimin joka aamu lähtökuntoon, kertomaan jokaiselle, mikä hänen tehtävänsä tulee päivän mittaan olemaan, missä veneessä istuu, mitkä varusteet ottaa matkaan. Kahdeksan hengen miniarmeija ja tällä hetkellä neljän veneen laivue. Yksi on hyvä yhdessä asiassa, toinen toisessa, ja kuhunkin venekuntaan yritän aina saada täydellisen paketin kaikenlaista osaamista. Jos pitää lähteä liikenteeseen Busterilla, kokoan ryhmän joko Larin, Johannan, Pekan tai itseni ympärille. Jos lähdetään tekemään matalia rantapisteitä kumiveneellä, ensisijaiset valinnat osuvat Manuun ja Niinaan. Jos pitää kantaa vene kärrystä maihin, laitetaan miehiä asialle. Jos pitää tallentaa aiempaa dataa Excelille, katsellaan tyttöihin päin. Jokaiselle on paikkansa ja tiimi työskentelee loistavasti yhteen.

Välillä inventoidaan matalampiakin pisteitä.

Vaikka olen viettänyt viimeiset kaksi viikkoa samojen ihmisten kanssa samassa pienessä mökissä, ei ole lainkaan kiire pois töistä. Maastotöissä olo on leppoisaa, ei tarvitse stressata M2-ohjelmaan palautettavaa hylättyä matkalaskua tai kauheaa toimistokiirettä. Ympärillä on loistavia työntekijöitä ja hyviä tyyppejä, mahtavia kollegoita ja parhaita alaisia. Aurinko paistaa ja vesi liplattaa ja tässä ollaan muka töissä?

Juhannuksen jälkeen pidän viisi päivää kesälomaa ja odotan innolla että pääsen mökille saunomaan ja merelle :)

Ei naisellisuudestaan tarvitse luopua vain siksi, että on merellä töissä.