Saako työstään edes pitää näin paljon?

Torstai-iltapäivä, istun lauttajonossa odottamassa kyytiä Hailuodosta kaupunkiin. Aurinko paistaa, meri on tyyni, voikukat kukkivat, kalalokit kirkuvat. Kesä, vihdoin viimein! Muuten ei olisi mikään kiire pois Hailuodosta, mutta toimistolla on pakko käydä aina silloin tällöin ja aviomiestäkin olisi kiva nähdä aina toisinaan :) Viimeksi olin kotona kaksi viikkoa sitten maanantaiaamuna.

Lounastauko :)

Tällä viikolla ilmat ovat suosineet. Tuuli on tyyntynyt, jos nyt ei aivan nollalukemiin, niin huomattavasti viime viikosta kuitenkin. Aurinko on paistanut, ja lämpötila on kivunnut melkein viisitoista astetta ylöspäin viime viikon neljästä, viidestä plusasteesta.

Koko viikko ollaan oltu merellä, aamusta iltaan, pisteitä on tehty, illalla on saunottu ja syöty lähempänä puoltayötä. Kahta kumivenettä ja Busteria on vedetty pitkin poikin saarta trailereilla ja peräkärryillä ja välillä ajeltu Fasterilla. Päivän tauot ovat kutistuneet kymmenen minuutin voileivänsyöntiin veneen kelluessa avomerellä. Jos ollaan kaukana merellä, vessa sijaitsee veneen perässä, puomista roikkuen ja pelastautumispuvun huppua ja käsiä nipussa pidellen. Miehiltä vielä onnistuu, naisilla vaatii pienimuotoista voimistelusuoritusta. Illalla tullaan kotiin aallokosta märkinä ja naamat palaneina aurinkovoiteesta huolimatta. Joka paikassa on hiekkaa ja hyttysiä on tuhottomasti. Mökissä nukutaan lattialla lähes 30 asteen lämmössä koska sauna hönkää naapurissa.

Pikku-Pauhalla tyynellä merellä.

Tämä on juuri sitä mitä minä haluan tehdä työkseni. Saa olla ulkona merellä, asua mökissä, saunoa joka päivä. Tehdään konkreettista, fyysistä työtä, ajellaan veneillä upeassa Suomen luonnossa. Joka ilta näkee käsiensä tuloksen – 17 pistettä vaikealta matalalta kivikolta, ja bonuksena kaksi uhanalaisen upossarpion esiintymisaluetta. Maastopäiväkirjaan merkitään ylös edistyminen, kartoista saa ruksia yli videoituja pisteitä.

Hyttysiä on paljon...

Minulla on myös arvoja. On hienoa päästä toteuttamaan käytännön luonnonsuojelutyötä, näkemään, mitä meidän keräämästämme datasta voi olla hyötyä esimerkiksi alueidenkäytön suunnittelussa.

Kaiken lisäksi tämä on minulle ominaisinta työtä, ns. ydinosaamisaluetta. En ole hyvä tilastojen kanssa, en ymmärrä tietokoneiden sielunelämää, en pidä monimutkaisten lausuntojen laatimisesta enkä ainakaan halua opetella uutta tietokoneohjelmaa. Sen sijaan olen erittäin hyvä käytännön asioissa – organisoimaan kahdeksanhenkisen tiimin joka aamu lähtökuntoon, kertomaan jokaiselle, mikä hänen tehtävänsä tulee päivän mittaan olemaan, missä veneessä istuu, mitkä varusteet ottaa matkaan. Kahdeksan hengen miniarmeija ja tällä hetkellä neljän veneen laivue. Yksi on hyvä yhdessä asiassa, toinen toisessa, ja kuhunkin venekuntaan yritän aina saada täydellisen paketin kaikenlaista osaamista. Jos pitää lähteä liikenteeseen Busterilla, kokoan ryhmän joko Larin, Johannan, Pekan tai itseni ympärille. Jos lähdetään tekemään matalia rantapisteitä kumiveneellä, ensisijaiset valinnat osuvat Manuun ja Niinaan. Jos pitää kantaa vene kärrystä maihin, laitetaan miehiä asialle. Jos pitää tallentaa aiempaa dataa Excelille, katsellaan tyttöihin päin. Jokaiselle on paikkansa ja tiimi työskentelee loistavasti yhteen.

Välillä inventoidaan matalampiakin pisteitä.

Vaikka olen viettänyt viimeiset kaksi viikkoa samojen ihmisten kanssa samassa pienessä mökissä, ei ole lainkaan kiire pois töistä. Maastotöissä olo on leppoisaa, ei tarvitse stressata M2-ohjelmaan palautettavaa hylättyä matkalaskua tai kauheaa toimistokiirettä. Ympärillä on loistavia työntekijöitä ja hyviä tyyppejä, mahtavia kollegoita ja parhaita alaisia. Aurinko paistaa ja vesi liplattaa ja tässä ollaan muka töissä?

Juhannuksen jälkeen pidän viisi päivää kesälomaa ja odotan innolla että pääsen mökille saunomaan ja merelle :)

Ei naisellisuudestaan tarvitse luopua vain siksi, että on merellä töissä.