Kerro kerro kuvastin

Svenska YLEn suuresta kameralinssistä on hyvä peilata tukka kuntoon ennen haastattelua Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus.

Minä ja kenttätiimini asumme maastomajoituksessa, jossa ei ole yhtään peiliä. Siellä ei ole edes yhtään heijastavaa pintaa. Pakettiautossa ei ole aurinkosuojissa peilejä ja sivupeileistä ei oikein näe, koska pää ei mahdu peilin ja ikkunan väliin. En juuri harrasta selfieitä eli käytännössä en ole nähnyt itseäni koko arkiviikkoon.

Ei sillä ole erityistä merkitystä, erityisesti maastossa, mutta yhtäkkiä asia tuli ajankohtaiseksi, kun Svenska YLE kävi eilen tekemässä tämän vuoden maastokartoituksista juttua. Oletin nettijuttua tai radiota, mutta näiden lisäksi otettiin myös paljon liikkuvaa kuvaa, haastattelua, droonia ja still-kuvia, ja juttu tulee myös netti-TV:hen eli YLE Areenaan.

Välillä pitää pistää hiukan ruovikkoa matalaksi että pääsee työkohteelle. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Olen maastossa aina vaaleanpunaisessa Metsähallituksen Erä-lippalakissa (paras istuvuus) ja aurinkolaseissa, koska pilviselläkin säällä tykkään käyttää polarisoivia aurinkolaseja, joilla näkee kivet veden pinnan läpi paremmin. Asusteena oranssi pelastautumispuku. Tein oman haastatteluni, sitten oli Erikan vuoro.

Erikaa pyydettiin ottamaan lippis päästä. Hän alkoi heti sukia hiuksia että ”mitenköhän tukka on?” Lakin alla se painuu, pyörii ja huovuttuu koko päivän kenttätöissä. Kuvaaja neuvoi, että kameran isokokoinen linssi on hyvä peili, siitä sopii peilailla kampaus kohdilleen. Se oli ainut kerta, kun näimme minkäänlaista peiliä koko arkiviikon aikana.

Vaikka tämä lahden pinta ei ole aivan tyyni, heijastumia löytyy silti. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

On sinänsä ironista, että vietämme päivät pitkät heijastavien pintojen kuten fladojen, lahtien, laguunien ja tyynen merenpinnan äärellä. Niistä vain ei tule tuijoteltua itseään, vaan sitä mitä pinnan alta löytyy. Vesikiikari on kehitetty nimenomaan sitä varten, että pinnan pienen aallokon läpi, tai taivaan heijastusten taakse, näkisi suoraan pohjalle. Vesikiikari toimiikin hienosti sekä tyynellä ja pilvisellä säällä että pienessä aallokossa.

Kokeilin muita tapoja lähestyä vedenalaista maailmaa aivan maallikon keinoin, en siis snorklaamalla tai sukeltamalla, mitä me myös teemme. Meri oli täysin tyyni, mutta taivas pilvessä, jolloin pinnasta heijastuivat vain erilaiset pilvet. Kun vein SUP-laudan melan kolmenkymmenen senttimetrin päähän tyynestä pinnasta, melan muotoinen pala pohjakasvillisuutta ilmaantui saman tien näkyviin. Pilvien heijastumat hävisivät melan ”varjon” taakse. Näin siis melan muotoisen palan pohjaa kerrallaan.

Kun jätämme auton jonnekin, jätämme tuulilasiin aina "Huoltoajo" -kyltin ja Velmu-esitteen. Välillä lainaillaan kesämökkien pihoja. Eilen oli parkkeerattu mökin pihalle ja tultiin juosten fladasta kun kuultiin auton ajavan pihaan. Rupesin juttusille sähköjä asentavan miehen kanssa, kysyin, ollaanko hänen mökkinsä pihalla, ja hän sanoi "Ei kun olen vaan töissä täällä". "No niin mekin", päästiin sanomaan. Sähkömies oli tullut asentamaan jotakin mökkiläisten poissaollessa. Annoimme kuitenkin esitteen kouraan. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Nyt olen menossa junalla siskolle, joka tulee vastaan ja menemme suoraan ravintolaan. Voisi olla aiheellista tarkistaa naamavärkki junan vessan peilistä, ettei sitten pelottele ravintolan muita asiakkaita maastolookilla.

Eläminen peilittä on toisaalta tosi rentouttavaa. Maastossa kaikki saavat näyttää juuri siltä kuin ovat, työtä tekeviltä koko päivän pelastautumispuvussa ja pitkissä kalsareissa viihtyviltä, tukka sotkussa ja huovuttuneena, aurinkorasvaa korvalehdissä ja vain kädet ruskettuneena pelastautumispuvun käytöstä.

Viikonlopuksi paluu arkeen ja peililliseen maailmaan, vaikka muuten heijastavia pintoja onkin ympärillä vähemmän.

Essi, meribiologi

P.S. Oli pakko laittaa tämän blogin tunnisteeksi "Ihmispaineet", vaikka tiedän hyvin, ettei se tarkoita tässä yhteydessä samaa :D

"Kerro kerro kuvastin". Tyyni pinta on kuin peili. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Jälkikommentti: uutiset löytyvät täältä (vähän 8:40 jälkeen): Svenska YLEn uutiset 7.7.2023 klo 19.00 ja täältä Svenska YLEn nettiuutinen 8.7.2023

Valitse työ jota rakastat

 

Maisemakonttori. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Törmäsin Instagramissa häshtägiin #chooseajobyouloveandyouwillneverhavetoworkadayinyourlife eli vapaasti käännettynä Valitse työ jota rakastat ja sinun ei koskaan elämässäsi tarvitse tehdä päivääkään töitä.

Pari viimeistä viikkoa merellä on tuntunut tuolta häshtägiltä. Meri on ollut tyyni, taivas sininen ja pilvetön, lämpöä reilut 20 astetta. Majoitukset ovat olleet toinen toistaan idyllisempiä, puusaunojen löylyt yksi toistaan parempia. Vesi on ollut ekstrakirkasta, Secchi-syvyys parhaimmillaan 9,9 m. Silti rantavedet ovat olleet uimalämpöisiä.

Velmu-laguuneja on supattu ja merenhoidon seurantalinjoja sukellettu ja vesikiikaroitu. Aamuisin kun muut vielä nukkuvat ja minä aamuvirkko jo valvon, en malta olla avaamatta tietokonetta ja viemättä edellisen päivän datoja tietokantaan. Iltaisin en haluaisi lopettaa töitä vaikka kello lähenee yhdeksää.

Kun tekee työtä, joka on omien arvojen mukaista (luonnonsuojelu) ja sen lisäksi mukavaa ja mielekästä (saa olla ulkona ja upeissa maisemissa), kesällä pitkätkään työpäivät eivät tunnu pitkiltä.

Toivoisin, että jokaisella olisi mahdollisuus valita työ, josta nauttii, vaikka ymmärränkin, että se on hyvin harvojen etuoikeus. Ei se silti ole muilta pois, että minä nautin omastani.

Samalla myös Itämeri kiittää.

Essi, meribiologi

Ulkomerelläkin voi joskus olla tyyntä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Toinen maisemakonttori. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Rintama lähestyy. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Hapsivita. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Sihteerileikkejä, eli miten sisäinen byrokraatti päästetään valloilleen

 

Pienenä leikin joskus sihteeriä. Leikkiin kuului paperien siirtely pinkasta toiseen, niiden leimaaminen ja allekirjoittaminen. Paperit siirtyivät siististi eteenpäin kuin linjastolla, kunnes jokainen oli viimein leimattu, allekirjoitettu ja siirtynyt viimeiseen pinoon.

Välillä nämä lapsuudenmuistot pyrkivät pinnalle kesken maastokauden. Sisäinen byrokraattini pääsee joskus tässä työssä aivan valloilleen.

Haluan pitää paperityöt organisoituina, koska jos ne pääsevät kaaokseen, työmäärä on paljon suurempi. Jos paperi hukkuu, työmäärä on vielä suurempi, tai jopa menetetty.

Jokaisesta merenhoidon seurantalinjasta tehdään ns. tietolomake, johon tulee kuvia sukellus/snorklauslinjasta, lajimäärät, pohjanlaatu eli sedimentti jne. Kuva: Metsähallitus

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty? Jos säät sallivat niin kyllä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kun maastossa tehdään sukellus- tai snorklauslinja, siitä syntyy yksi maastolomake. Se siirtyy kuivatuksen kautta muovitaskuun ja saa juoksevan maastolomakkeiden numeron. Kun lomakkeeseen liittyvät näytteet on katsottu, lomakkeen alareunaan merkitään ”näytteet katsottu”, päivämäärä ja nimikirjaimet. Kun lomake on tallennettu Exceliksi, siitäkin tehdään merkintä lomakkeen alareunaan. Lisäksi lomake siirtyy ”Raakadata” -muovitaskusta taskuun ”Excelöidyt”. Kun Excel on tarkastettu Shiny-ohjelmassa netissä (ohjelma etsii teknisiä virheitä, näppäilyvirheitä ja erikoisia havaintoja), Excel siirtyy kansioon ”Shinitetut”. Kun Excel on vielä tarkastettu manuaalisesti ja siitä on tallennettu makroton versio, se siirtyy kansioon ”LajiGISiin valmiit”.

Kun tuo viimeisen kansion Excel sitten jossakin vaiheessa syötetään LajiGISiin, ympäristöhallinnon yhteiseen tietokantaan, se siirtyy viimeiselle leposijalleen eli kansioon nimeltä ”LajiGISiin viedyt”. Toki sen sisältö on jo myös tietokannassa, mutta jos tästä Excelistä löytyykin vielä virhe, on helpompaa poistaa koko Excel tietokannasta, korjata virhe Excelissä ja syöttää Excel sinne uudelleen. Siksi myös tallennetut Excelit säilytetään.

Tänä vuonna Velmu-töiden lisäksi tehdään merenhoidon seurantaa (MHS) Merenkurkussa ja Perämerellä. Näistä linjoista pitää lisäksi kirjoittaa ns. tietolomake, jossa on kootusti kaikki linjan tiedot. Nämä lomakkeet viedään myös LajiGIS-tietokantaan kyseisen linjan yhteyteen niin että linjasta on helpompi saada yleiskäsitys kuin lukemalla yksittäisten näytepisteiden lajitietoja.

Eli kyllä, tänä kesänä saa taas leikkiä mielin määrin sihteeriä 😊

 Essi, meribiologi

Yleensä merellä tuulee, mutta välillä Suomen kesä pääsee yllättämään :) Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Merenhoidon seurantalinjan toinen pääty. Mikäs tässä kelissä on työskennellessä!  Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Sukeltaja on vielä vedessä, joten Maiassa on sukeltajalippu salossa.  Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Merisätkin kurkottaa kohti pintaa.  Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Merenhoidon seurantalinjalta etsittiin soraa. Sitä löytyi, mutta se loppui kuin seinään, kun hiekka alkoi. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Näkinpartaiset sinnittelevät soralla. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Sorapohjaa löytyy! Niin myös irtonaista rihmalevää :( Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Kun Secchi-syvyys eli näkösyvyys on mittarin mukaan 9,9 m, vedessä on näin vähän partikkeleita! Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

100 m merenhoidon seurantalinja on matalassa helppo vetää SUP-laudalla ja tarkastaa vesikiikarilla. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Tyyntä on... Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Sukeltaja lepäilee ennen ensimmäistä itsenäisesti tehtävää 100 m sukelluslinjaa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kun sen osaa, sen vaan tekee

 

Maastokaudella pääsee kurkistamaan meriluontoon, jonne talvella ei ole asiaa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kävimme tässä mielenkiintoisen keskustelun ystävän kanssa. Kerroin, että joka kevät toukokuun lopulla olen töissä tosi stressaantunut, koska a) muut pyrkivät saamaan työpöydän puhtaaksi ennen lomien alkua ja ottavat yhteyttä töissä, joissa minua tarvitaan, b) osa huomaa, että minä olen lähdössä toimistosta maastoon ja ottaa yhteyttä töissä, joissa minua tarvitaan, ja, erityisesti c) maastokauden valmistelut stressaavat tosi paljon. Onko varustelista varmasti kattava (varusteet on ripoteltuna Oulun, Vaasan ja Tikkurilan varastoille, joista yhteenkään minulla ei ole avainta)? Onko laituripaikat varmasti varattu, ettei sitten olla menossa veneellä satamaan, jossa ei olekaan meille laituripaikkaa? Osaako kesän luontokartoittajat lajit? Sairastuuko joku? Ja se tärkein – tuuleeko koko kesän?

Tänä kesänä minun tiimini työsarka on erityisen laaja. Liikumme Korsnäsistä Tornioon ulottuvalla viidensadan kilometrin kaistaleella ja tarkoituksena on tehdä Velmu-kartoitukset , 31 laguunia ja lahtea (Merenkurkku ja eteläinen Perämeri) ja merenhoidon seurannan 58 sukelluslinjaa (Merenkurkku ja Perämeri). Nyt jos koskaan on tiukka kesä ja tyyniä säitä tarvitaan.

Joka kevät sama stressi valtaa. Osaanko, pystynkö, ehdinkö, kykenenkö? Mikä menee vikaan ja miten sen voi korjata? Herään öisin ja valvon ja vatvon. Koska sama on kuitenkin jatkunut koko maastotyöskentelyn ajan eli 17 vuotta, hyväksyn pariviikkoisen stressin ja tiedän, että heti kun maastokausi alkaa, stressi haihtuu kuin savuna ilmaan. Eikä jokavuotinen kevätstressi haittaa, koska tiedän, että se loppuu aikanaan. Aina ennenkin on loppunut. Kesän aikana en stressaa lainkaan.

Tästä sitten juttelimme. Maanpuolustushenkinen ystäväni kaivoi saman tien kännykästä esityksen aloittelevan, kokeneen ja yliväsyneen sotilaan stressitilasta taistelun aikana. Kokemattomalla sotilaalla stressitaso vain nousee taistelun ajaksi, samoin yliväsyneellä, mutta kokeneella stressi koetaan ennen taistelua ja sen jälkeen, mutta ei sen aikana.

Vaikka en ole lähdössä taisteluun, en edes henkisesti, olin heti sitä mieltä, että tämä stressikuvaaja kertoo tilanteen aivan oikein. Stressi laukeaa saman tien, kun stressattu tilanne alkaa, koska kokemuksesta tiedän, että kyllä minä pärjään, osaan ja jaksan. Tässä olen ammattilainen. Ihan varmasti. Aina ennenkin olen pärjännyt, osannut ja jaksanut, eikä kesän aikana ole ollut stressiä. Päin vastoin, olen nauttinut (lähes) joka hetkestä täysin siemauksin. Kun tilanne on päällä eikä enää olla suunnittelu- tai spekulointiasteella, silloin vain suoritetaan, ja kenttäkauden minä osaan suorittaa. Olen erittäin kokenut ”taistelija” tässä lajissa.

Mietimme blogille nimeä. Taisteluni, Mein kampf, ei saanut ymmärrettävistä syistä suurta suosiota. Muutenkin pasifistina haluaisin suosia muita  kuin sotailmaisuja, mutta tietyllä tapaa sotatermit sopivat moniin tilanteisiin. Vaikka luontoa ei mennäkään voittamaan tai päihittämään, olosuhteet ovat kuitenkin se pahin vihollinen, ja niiden kanssa kesällä yritetään päästä tulitauolle. Aseet eli varusteet täytyy tietysti olla kunnossa, välillä saattaa vaivata taisteluväsymys, kun raahaa SUP-lautaa jälleen uuden ruovikon läpi.  Välillä tuulille joutuu alistumaan, mutta lopussa seisoo kuitenkin aina rauha, kun kenttätyöt on suoritettu niin hyvin kuin ne on pystytty tekemään, eikä jossittelulle jätetä varaa.

Uudet luontokartoittajat tulevat töihin maanantaina ja seuraavan viikon maanantaina alkavat maastotyöt. Stressi helpotti jo tiistaina, kun sain viimeiset viisi lausuntoa pois omalta työpöydältä ja viimeiset logistiikat loksahtamaan kohdilleen.

Kenttätöitä kohti siis, asiantuntijan ja kokeneen maastotyöntekijän varmuudella!

Essi Keskinen

Maastokausi kutsuu jälleen! Kuva: Rahmona Belgaid / Metsähallitus

Hyvien ja huonojen laguunien kesä

 

Luontokartoittaja tiiraa meriuposkuoriaista luupilla. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma Velmu starttaa maastokauden tänä vuonna kesäkuun puolivälistä. Töitä tehdään itäiseltä Suomenlahdelta aina eteläiselle Perämerelle asti. Kenttätöissä hyörii neljä tiimiä yhteensä kahdentoista hengen voimin. Maastokausi kestää noin kolme kuukautta, sitten alkavat syysmyrskyt, kasvit lakastuvat ja tuulet alkavat haitata työskentelyä.

Maastotyö matalissa fladoissa ja lahdissa sujuu helpoiten SUP-laudoin ja vesikiikarein varustautuneena. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tänä vuonna Velmuun vedenalaiskartoitukset keskittyvät lahtiin ja fladoihin, merestä maankohoamisen myötä hitaasti irti kuroutuviin laguuneihin. Suomen ympäristökeskus SYKE on talven aikana pyöritellyt aiempaa Velmu-dataa, jota on kertynyt jo noin 170 000 näytepisteen verran, luonut näyteaineiston ja ympäristömuuttujien avulla lajien ja luontotyyppien levinneisyysmalleja, tutkinut ihmispaineita ja syöttänyt kaiken aineiston alue-ekologiseen Zonation-työkaluun. Zonation pureskelee kaikkea sille syötettyä dataa ja ulos putkahtaa esim. 10 % arvokkaimmasta ja ns. arvottomimmasta meriluonnosta kartalle vietynä, eli vedenalaisen luonnon laji- ja uhanalaiskeskittymiä kaukana ihmispaineista ja toisaalta ruopattuja, vähälajisia tai vieraslajien dominoimia alueita.

Maastokauden 2023 Velmu-työt ripottautuvat pitkin Suomen rannikkoa. Kenttäkauden suunnitelmia hiotaan toimistossa esim. ilmakuvien pohjalta. Kuva: Jaakko Haapamäki / Metsähallitus

Kevään aikana huonoimpia ja parhaimpia datoja on pyöritelty yhdessä Metsähallituksen koostaman ns. laguunidatan kanssa ja tutkittu fladoja, jotka edustavat parasta ja huonointa meriluontoa, josta ei kuitenkaan ole vielä liiemmälti inventointitietoa. Alueen ”parhaus” tai ”huonous” perustuu siis olettamuksiin ja mallinnukseen, ja tänä kesänä kenttätiimien tehtävänä on käydä katsomassa, kuinka mallinnusten teko on osunut yksiin todellisen maailman kanssa.

Fladan koosta riippuen sinne tehdään muutamasta pisteestä kymmeniin pisteisiin ja muutamaan 100 m kartoituslinjaan ulottuva näytepisteiden verkosto. Alueen syvyydestä – tai useimmiten ehkä mataluudesta – johtuen näytepisteet voidaan tehdä SUP-laudalla ja vesikiikarilla tai snorklaamalla. Sukellusta saatetaan tarvita joillakin suuremmilla lahdilla, mutta suurimmaksi osaksi alueet ovat matalia. Huonossa näkyvyydessä saatetaan käyttää myös haraa.

Haralla pohjasta nousee kasvillisuutta, mutta lajien välisistä suhteista tai peittävyysprosenteista ei pysty sanomaan mitään. Haraa heitetään, kunnes uusia lajeja ei enää nouse, kuitenkin vähintään viisi kertaa jokaiselta näytepisteeltä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Näytepisteellä tehdään neljän neliömetrin laajuisen alueen arviointi. Alan pohjanlaatu eli pohjasedimentti tarkastetaan yleensä ensimmäisenä (montako prosenttia pohjasta on hiekkaa, soraa, kiviä, minkä kokoisia kiviä?), sitten tarkastetaan lajisto. Jokainen laji kirjoitetaan ylös, samoin kuin sen peittävyysprosentti näytealalla, ja kasvin korkeus eli sen pituus. Kasvillisuuslinjoilta neljän neliön näyteala tarkastetaan joka kymmenen metrin välein, tai jos syvyys vaihtuu yli metrin tai luontotyyppi muuttuu merkittävästi, esim. kasvittomasta hiekasta täysin kasvivaltaiseksi mutapohjaksi tai kallioksi. Päivän päätteeksi koko fladasta kirjoitetaan ylös yleistiedot – ympäröivien rantojen maankäyttötiedot (”maanviljelystä, mökkejä, rantaniittyä”), ihmispaineet (”veneilyä, laituri, ruoppaus, golfkenttä”), valtalajisto, luonnontilaisuus ja muita huomioita, joita myöhemmin voidaan käyttää kuvailemaan aluetta.

Sukeltaessa tunnistamattomat levä- ja muut näytteet kerätään ns. leväpatteriin, filmi- tai näytepurkeista askarreltuun näytteenottosarjaan, johon on yhdistetty pinsetit. Tiedot kirjoitetaan ylös kirjoitusalustaan teipatulle muoville, johon lyijykynä tarttuu hyvin. Kuva: Lari Järvinen / Metsähallitus

Tuulipäivinä, perjantaisin junassa kotiin palatessa tai viimeistään syksyllä kenttämuistiinpanot kirjoitetaan puhtaaksi Excel-taulukkoon ja syötetään myöhemmin ympäristöhallinnon yhteiseen tietokantaan. Sieltä datoja voidaan louhia taas seuraavana talvena ja tutkia, pitivätkö mallit ja oletukset paikkansa vai eivät, ja miksi näin oli. Näin malleja voidaan aina parantaa, kunnes ne vastaavat mahdollisimman tarkoin todellista maailmaa. Malleja tarvitaan, koska emme koskaan tule pystymään siihen, että Suomen vedenalaisesta luonnosta olisi kartoitettu joka ikinen neliösenttimetri – joillekin alueille paras mahdollinen asiantuntijan arvaus eli mallinnus saattaa pitkään olla se ainoa ”tieto” alueesta.

Toivotaan siis tuuletonta kesää niin maastotyöt sujuvat mahdollisimman jouhevasti!

Essi Keskinen

Pelastautumispuku on yksi meribiologin tärkeimmistä työvälineistä. Kuva: Helmi Mentula / Metsähallitus

Käsi-GPS ohjaa näytepisteelle. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

SUP-lauta on todella hyödyllinen kuljettaessa matalilla mutapohjaisilla alueilla. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kanadanvesirutto on vallannut monia järviä, lampia, jokisuistoja ja murtovesilahtiakin. Joukosta löytyy myös esim. näkinpartaisia. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Välillä eteneminen tyssää täysin... Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Veneessä pitäisi aina olla navioiga eli joku, joka tietää merikortilta, missä ollaan, siltä varalta, että sähköinen navigointilaite pettää. Kuva: Elina Keskitalo / Metsähallitus

Sukellusavustaja ottaa sukeltajan vastaan linjasukelluksen jälkeen. Kuva: Niina Kurikka / Metsähallitus

Aina ei merelläkään paista aurinko... Kuva: Lari Järvinen / Metsähallitus

Lähtövalmis tutkimussukeltaja näyttää lähinnä joulukuuselta. Kuva: Elina Keskitalo / Metsähallitus

Välillä drop-videokamerakin voi olla näytteenotin tai hara... Kuva: Niina Kurikka / Metsähallitus

Merta puhtaammaksi

 

Kevätsiivous meressä. Kuva: Anette Bäck / Metsähallitus

Aina välillä sitä miettii, että mihinkähän minut oikein palkattiin? Viimeksi olen ihmetellyt tätä kun seisoin polvia myöten hyisessä vedessä pohjoisilla Merenkurkun saarilla ja harjasin katuharjalla pohjakiviä. Minä, joka inhoan siivoamista niin paljon, että meidän kahden aikuisen taloudessa käy siivooja kerran kuukaudessa!

Pohjakivien harjaus on kovaa hommaa! Video: Anette Bäck / Metsähallitus

Syy siihen, miksi Metsähallituksen meribiologi on yllättäen huolestunut rantakivien puhtaudesta, ei tällä kertaa johdu onneksi öljyonnettomuudesta (jolloin kiviä saateaan pestä päivätolkulla ja hyvinkin tarkasti), vaan kunnosturtarpeesta. Kansallisessa Biodiversea -hankkeessa tehdään pilottikokeilu siitä, pystyttäisiinkö merikutuisen harjuksen kutualueita kunnostamaan. Yhden syyn merikutuisen harjuksen häviämiseen Merenkurkusta arvellaan olevan Itämeren rehevöityminen. Rehevöityminen kiihdyttää yksivuotisten rihmalevien kasvua ja leviä kasvaa erityisesti matalassa rantakivikossa. Levät tukkivat kivien välejä ja  kuollessaan ne vajoavat pohjaan ja tukahduttavat soraikon koloset, jolloin meriharjuksen munat eivät enää hapetu levämössössä vaan kuolevat.

Tänä keväänä meritiimi pakkasi siis mukaan katuharjoja ja painepesurin ja lähti pesemään matalan rantaveden kivikoita Valassaarille, Merenkurkun luoteisimpaan saaristoon. 

Toukokuun alussa Valassaarten rannoilla oli vielä vanhoja jääkansia, jotka sulivat viikon aikana pois. Kuva: Anette Bäck / Metsähallitus

Merikutuinen harjus kutee heti jäidenlähdön jälkeen 4-10 -asteisessa vedessä hyvin matalassa rantakivikossa. Vajaat sata vuotta sitten harjusta eli harria pyydettiin tähän aikaan tai heti vesien lämmettyä venelasteittain mm. harrilaudoilla. Viimeistään 80-luvulla harjuskannat romahtivat ja nyt laji on äärimmäisen uhanalainen. Muita uhanalaistumisen syitä ovat mm. Itämeren veden kiintoainepitoisuuden kasvu (kiintoaineet tukkivat soraikot ja munat eivät saa kaipaamaansa happikylpyä) ja vesien lämpeneminen. Lisääntyneiden hylje- ja merimetsokantojen vaikutusta on mietitty, samoin mahdollista ylikalastusta historiallisina hyvinä aikoina, mutta varmoja vastauksia näiden vaikutuksesta ei ole. Se tiedetään, että herkät mätimunat vaativat hyvin paljon happea, kylmää ja raikasta vettä ja suurta veden vaihtuvuutta - jos rihmalevät ja sedimentti tukkivat soraikot ja kivikot, mätimunat kuolevat hapenpuutteeseen.

Luonnonvarakeskus Luke ja Metsähallituksen Luontopalvelut laati yhdessä tutkimussuunnitelman, jolla harjuksen kutukivikoiden kunnostusta lähdettiin pilotoimaan. Pitkin Valassaarten rantamatalikkoja sijoitettiin kahdeksantoista kappaletta 10 m pitkiä ja 2 m leveitä koealoja. Vierekkäisinä olivat aina kontrollialue, jolla ei tehdä toimenpiteitä, ja koeala, joka joko harjattiin puhtaaksi katuharjalla tai kivet pestiin painepesurilla. Aloista otettiin ennen ja jälkeen kuvat, ja niitä käydään seuraamassa kolmen viikon välein koko kesän ajan. Koealojen rantoihin istutetaan kesäkuun alussa meriharjuksen poikasia, jotka on kasvatettu laitoksessa. Poikasten selviämistä pyritään seuraamaan sekä putsatuilla koealoilla että viereisillä kontrollialueilla.

Kovassa aallokossa pyöreillä kivillä pystyssä pysyminen onnistui helpommin harjaan nojaten :D Video: Anette Bäck / Metsähallitus

Jotta äärimmäisen uhanalaisen merikutuisen harjuksen poikasia saisi istuttaa saaristoon, ELY-keskus vaati tarkat kartoitukset siitä, että harjus ei todellakaan enää lisäänny Merenkurkussa. Istutuspoikasten emokalat tulevat lähinnä Perämereltä, koska Merenkurkusta niitä ei enää löydy. Lupa "vieraiden" poikasten istutukseen heltisi, koska alkuperäisiä merenkurkkulaisia meriharjuksia ei enää ole.

Jos pilottikokeilu toimii, Merenkurkun ja kenties muidenkin aiempien meriharjusten kutualueiden kutukivikkoja voidaan alkaa kunnostaa samanlaisin menetelmin. Luontaisesti meriharjus kutee enää ainoastaan Perämerellä Krunnien saaristossa ja Perämeren kansallispuistossa sekä Selkämerellä Ouran saaristossa.

Viikon verran kivien pesua riitti saamaan olkalihakset ja muutamat muut vähemmän käytetyt käsivarsien lihakset helliksi. Toivottavasti istutettavat harjuksenpoikaset ymmärtävät arvostaa puhtaampaa Itämerta ja siivoustiimin kovaa panosta!

Essi Keskinen

Horisontti aukeaa ja aallot vyöryvät rantaan kun Metsähallituksen meritiimi pesee rantakiviä! Kuva: Anette Bäck / Metsähallitus

ChatGPT asiantuntijan apuna

 

Kuva: Metsähallitus

ChatGPT mullistaa parhaillaan maailmaa tekoälyn avulla. Terminator-elokuvien aikainen käsitys tekoälystä ja ihmisenkaltaisista roboteista, jotka valtaavat maailman, ei tunnu enää olevan niin kaukana. 

Sain osallistua pari tuntia kestävälle ChatGPT-kurssille enkä voinut lakata ihmettelemästä ohjelman kyvykkyyttä. Jopa suomeksi chat osasi vastailla monimutkaisiin kysymyksiin, luoda humoristisia blogitekstejä, tehdä yhteenvetoja ja kirjoittaa podcast-käsikirjoituksia, mainitsemattakaan sitä, että se oppi jäljittelemään kirjoittajan omaa tyyliä.

Suomeksikin ChatGPT tuntuu toimivan hyvin, puhumattakaan sitten esim. englanninkielisistä vastauksista, koska suomeksi opetuskirjallisuutta on ollut niin paljon vähemmän kuin englanniksi. ChatGPT:n antamat vastaukset esim. tenttikysymyksiin ylittävät kuulemma opiskelijoiden vastaukset.

Mihin meitä asiantuntijoita enää edes tarvitaan, jos ChatGPT osaa tuottaa kaiken tarvittavan tekstin, luoda yhteenvedot, analysoida parhaimmat ratkaisut ja jopa höystää tekstin huumorilla? Tarvitaanko meribiologia eli luonnonsuojelun erityisasiantuntijaa enää mihinkään?

Kokeilin ChatGPT:tä hyvin kevyellä kysymyksellä: Kerro meriajokkaasta suomeksi lyhyessä artikkelissa.

Sain vastauksen, joka oli täyttä hölynpolyä. Todellisuudessa meriajokas on veden alla niittyjä muodostava putkilokasvi, joka kasvaa Suomen rannikolla 1-5 m syvyydessä. Sen uhanalaisstatus on silmälläpidettävä, koska se kärsii Itämeren rehevöitymisestä ja esim. irtonaisten levien muodostamista matoista.

ChatGPT:n mielestä meriajokas "kasvaa kosteissa ja ravinteikkaissa olosuhteissa, kuten rantaniityllä ja kosteikoilla." Lisäksi ChatGPT keksi Suomelle uuden uhanalaisen lajin, kaitajärvikönkään. Tällaista lajia ei ole olemassakaan.

Kollega pyysi ohjelmaa kääntämään meriajokastekstin englannista suomeksi, jolloin suomeksi meriajokkaasta tuli merinisäkki. Myöskään tällaista lajia ei ole olemassa. Edelleen tämä mielikuvituskasvi kasvaa rannikkolaitumilla.

Ainakin suomenkielisiä lajinimiä käsiteltäessä katson siis edelleen olevani viisaampi kuin ChatGPT eli aivan heti se ei minua pysty korvaamaan.

Lajinimet ovat yleensäkin vaikeita käännösohjelmille. Esim. talitiainen on englanniksi great tit, iso tissi, mikä ei takaisinkäännöksenä kuulosta lainkaan talitiaiselta. Google-kääntäjä käänsi minulle Kunnoton-nimisen paikan ennallistamissuunnitelman lajinimiä näin:

Saroista on tullut kaihi, rahkasammalesta valkoinen sammal ja niin edelleen. Eihän se suomeksi toimi näin, koska lajinimet eivät käänny suoraan. Siitä hyvä esimerkki on vanhassa suomenkielisessä kalojen lajintunistuskirjassa ollut käännösvirhe, joka vaivasi itseäni muutamia vuosia sitten:

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2017/03/nimen-voima.html

ChatGPT-koulutuksessa painotettiin maalaisjärkistä itsestäänselvyyttä: "ChatGPT:n tuottamia 'faktoja' ei tosiaan kannata ottaa faktoina sellaisenaan, vaan arvioida joko oman asiantuntemuksen avulla tai tarkistaa muista lähteistä."

Lähdeviitteet ovat toinen ChatGPT:n kompastuskivi. Vaikka ohjelmaa pyytää tuottamaan tieteellisen tekstin, lähdeviitteitä ei saa, koska ChatGPT analysoi ja yhdistelee kaikkia sille syötettyjä tekstejä, mutta ei kerro, mistä "faktat" tulevat. Eräskin kollega kertoi, että ChatGPT oli kyllä siteerannut hänen julkaistua artikkeliaan, mutta lisännyt virkkeeseen tekstiä aivan muilta tutkijoilta. Gradua ChatGPT siis vielä pysty tuottamaan.

Summa summarum: niin hyvä kuin ChatGPT onkin, se ei ainakaan kaikilta osin vielä pysty korvaamaan meitä asiantuntijoita.

Essi, meribiologi