Svenska YLEn suuresta kameralinssistä on hyvä peilata tukka kuntoon ennen haastattelua Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus. |
Ei sillä ole erityistä merkitystä, erityisesti maastossa,
mutta yhtäkkiä asia tuli ajankohtaiseksi, kun Svenska YLE kävi eilen tekemässä tämän
vuoden maastokartoituksista juttua. Oletin nettijuttua tai radiota, mutta
näiden lisäksi otettiin myös paljon liikkuvaa kuvaa, haastattelua, droonia ja
still-kuvia, ja juttu tulee myös netti-TV:hen eli YLE Areenaan.
Välillä pitää pistää hiukan ruovikkoa matalaksi että pääsee työkohteelle. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus |
Olen maastossa aina vaaleanpunaisessa Metsähallituksen
Erä-lippalakissa (paras istuvuus) ja aurinkolaseissa, koska pilviselläkin
säällä tykkään käyttää polarisoivia aurinkolaseja, joilla näkee kivet veden
pinnan läpi paremmin. Asusteena oranssi pelastautumispuku. Tein oman
haastatteluni, sitten oli Erikan vuoro.
Erikaa pyydettiin ottamaan lippis päästä. Hän alkoi heti
sukia hiuksia että ”mitenköhän tukka on?” Lakin alla se painuu, pyörii ja
huovuttuu koko päivän kenttätöissä. Kuvaaja neuvoi, että kameran isokokoinen
linssi on hyvä peili, siitä sopii peilailla kampaus kohdilleen. Se oli ainut
kerta, kun näimme minkäänlaista peiliä koko arkiviikon aikana.
Vaikka tämä lahden pinta ei ole aivan tyyni, heijastumia löytyy silti. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus |
On sinänsä ironista, että vietämme päivät pitkät
heijastavien pintojen kuten fladojen, lahtien, laguunien ja tyynen merenpinnan
äärellä. Niistä vain ei tule tuijoteltua itseään, vaan sitä mitä pinnan alta
löytyy. Vesikiikari on kehitetty nimenomaan sitä varten, että pinnan pienen
aallokon läpi, tai taivaan heijastusten taakse, näkisi suoraan pohjalle. Vesikiikari
toimiikin hienosti sekä tyynellä ja pilvisellä säällä että pienessä aallokossa.
Kokeilin muita tapoja lähestyä vedenalaista maailmaa aivan
maallikon keinoin, en siis snorklaamalla tai sukeltamalla, mitä me myös teemme.
Meri oli täysin tyyni, mutta taivas pilvessä, jolloin pinnasta heijastuivat
vain erilaiset pilvet. Kun vein SUP-laudan melan kolmenkymmenen senttimetrin
päähän tyynestä pinnasta, melan muotoinen pala pohjakasvillisuutta ilmaantui
saman tien näkyviin. Pilvien heijastumat hävisivät melan ”varjon” taakse. Näin
siis melan muotoisen palan pohjaa kerrallaan.
Nyt olen menossa junalla siskolle, joka tulee vastaan ja
menemme suoraan ravintolaan. Voisi olla aiheellista tarkistaa naamavärkki junan
vessan peilistä, ettei sitten pelottele ravintolan muita asiakkaita
maastolookilla.
Eläminen peilittä on toisaalta tosi rentouttavaa. Maastossa kaikki
saavat näyttää juuri siltä kuin ovat, työtä tekeviltä koko päivän
pelastautumispuvussa ja pitkissä kalsareissa viihtyviltä, tukka sotkussa ja huovuttuneena, aurinkorasvaa korvalehdissä ja vain kädet ruskettuneena pelastautumispuvun käytöstä.
Viikonlopuksi paluu arkeen ja peililliseen maailmaan, vaikka
muuten heijastavia pintoja onkin ympärillä vähemmän.
Essi, meribiologi
P.S. Oli pakko laittaa tämän blogin tunnisteeksi "Ihmispaineet", vaikka tiedän hyvin, ettei se tarkoita tässä yhteydessä samaa :D
"Kerro kerro kuvastin". Tyyni pinta on kuin peili. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus |
https://svenska.yle.fi/a/7-10037650
VastaaPoistahttps://arenan.yle.fi/1-63545255 Velmu-uutinen alkaa reilun 8:40 kohdalta
VastaaPoista