Metsähallitus shoppailemassa – ei kun merellä!

Kenttäkausi on taas lähtenyt vauhtiin, tai ainakin sen valmistelut. Edelliset kaksi viikkoa Korpoströmin meritiimi on valmistellut muuttoa Selkämerelle Reposaareen sekä sen ohessa valmistellut kiinteitä sukelluslinjoja kuten muutkin tiimit. Ei ainoastaan kiinteisiin sukelluslinjoihin mutta myös muihin asioihin tarvitsee joka vuosi tavaraa, tavaraa ja tavaraa. Tätä allekirjoittaneen piti lähteä Aimin kanssa hakemaan Turusta päivänä eräänä.

Ostoslistoja oli monia ja jostakin kumman syystä ne eivät kaikki mahtuneet edes yhdelle lapulle. Takaraivossa hieman kutkutti ajatus, jospa ehdittäisiin törmätä lounaalla Tammisaaren aluemeribiologi Tiinaan, joka edellisenä vuonna oli tiimissämme suunnittelijana. Huhu oli ennättänyt kulkea Korpoströmiinkin, että Tiina olisi samana päivänä Turussa samoissa hankinnoissa kuin mekin...

Joitakin ostoslistoja

Läpikäytäviä kauppoja taisi olla noin 13 kun matkaan lähdettiin, loppujen lopuksi niitä oli 15 (ja joissakin niistä käytiin pariin otteeseen). Olimme lähteneet aikamoisessa vauhdissa liikenteeseen koska tiedossa oli pitkä päivä. Noin 9km oli ajettu kun toimistolta tuli soittoa, että vaihtoon menevä happipullo oli jäänyt sinne, ei kun takaisin sitä hakemaan ja uutta yritystä kehiin.

Itselleni Turku ei ole kovin tuttua seutua joten onneksi minulla oli seuralaisenani Aimi joka onkin Turusta kotoisin. Kevin oli varustanut meidät omalla navigaattorillansa ja olihan meillä puhelimessa myös googlen oma navigaattori… (tässä kohdin mitä lämpimimmät terveiset Kotkaan Emmille ja Annalle, ei näkynyt hirviä, johtunee siitä, ettei googlen navia käytetty). Itse kannatan vanhanaikaista karttaa mutta ei tuo navigaattori, siis oikea, hassumpikaan tapaus ole. Kevinin navigaattori tosin koki aika tylyä kohtelua. Aimin tuntiessa Turkua oli hänen reittisuunnitelmansa ykkösvaihtoehtomme ja Kevinin navigaattori back-up plan. Navigaattori tosin oli koko ajan melkein enempi äänessä kuin me koska se yritti saada meidät pois Aimin valitsemalta reitiltä. Näissä tapauksissa sitä kehotettiin ensin kohteliaasti hiljenemään ja heti perään ei enää niin kohteliaasti koska se vain ei suostunut hiljentämään suutaan, siis kaiutintaan.

Suunnitelmat ja ostokset ehtivät vaihtua moneen otteeseen päivän aikana ja uutta ostettavaa tuli viestien ja puheluiden lomassa koko ajan lisää. Toki mekin soittelimme ja varmistelimme paikan päältä oliko tämä nyt sitä mitä haluttiin ja nykytekniikan avulla se kävikin melko näppärästi.

Kelpaako tämä?

Varoja kun ei ole rajoittamattomissa määrin käytössä johti tämä nimenomaan siihen, että monessa kaupassa käytiin tarkistelemassa hintoja, ennen kuin ostopäätös tehtiin. Tulipa sitä onnistuneesti tingittyäkin, vain hullu maksaa pyydetyn hinnan vioittuneesta tuotteesta, ainakin minun mielestäni.

Lounashaaveet Tiinan kanssa olivat jo aika nopeasti menneet romukoppaan kun totesimme, että niiden ostoslistojen kanssa siihen ei ole mitään mahdollisuuksia. Lounaalle päästiin vasta klo 16 ja sekin syötiin alta aikayksikön.

Työturvallisuus mielessa, maalla ja merellä

Matkan loppuhuipentuma suoranaisesti käveli syliimme Turun Motonetissä klo 18 liepeillä. Aikalailla uupuneina kävelimme sisään liukuovista ja eikö samaan aikaan sieltä ollut tulossa Tiina, jee! Itse taisin puhjeta hillittömään nauruun ja Tiina meni ensijärkytyksestä sanattomaksi. Lounastaa emme ehtineet mutta onneksi törmäsimme vahingossa samassa kaupassa. Tiinan terveiset meille olivat, että hän oli ostanut joitakin hyllyjä täysin tyhjäksi Motonetissä! Olimme ajaneet ristiin rastiin samoissa putiikeissa, mm Ursuk ja Woikoski olivat myös olleet Tiinan kohteita.

Kauppoja oli siis 15 ja tuntui siltä, ettei läheskään kaikkea mitä tarvittiin ja haluttiin saatu hankittua. Joissakin paikoissa myytiin ei-oota ja toisissa emme olleet vakuuttuneita hinnoittelupolitiikasta. Kävihän myös niinkin, että päädyimme kauppaan joka ei enää tarjonnut palvelua jota halusimme ja he lähettivät meidät toiseen kauppaan.

Ostosreitti Aimin mukaan

Tämä maastopäivä poikkesi hieman normaalista, tyttöjen shoppailureissun kriteerejä se ei myöskään täysin täyttänyt, mutta kivaa oli!

Roosa Mikkola

1.     S-Market Parainen	Suutaria etsimässä
2.     Hong Kong Parainen	Koukullinen mela veneeseen, saaveja, puutarhaletkua, laatikoita, prikkoja, tankoa A-lippuun…
3.     Tokmanni Parainen	Saaveja, puutarhaletkua, prikkoja, saaveja, tankoa A-lippuun
4.     Ursuk	Regut uudestaan huoltoon, liivintäyttöletku
5.     Woikoski	Happipullo vaihtoon
6.     Turun Lukko	Vuotavien paukkuliivien testaus (eivät enää testanneet)
7.     Turun Merivaruste	Paukkuliivien jättö testaukseen
8.     Suutari Nopsa	Rikkoutuneen sukellusliivin korjaus
9.     Suomalainen kirjakauppa	Toimistotarvikkeita (ei ostettu)
10.   Kansallinen kirjakauppa	Toimistotarvikkeita
11.   Meredin	Turvaköyttä sukeltajalle, merikarttaa, soihtuja, raketteja, savua...
12.   Suutari Nopsa	Liivin nouto
13.   Kansallinen Kirjakauppa	Merikartta, toimistotarvikkeita
14.   Motonet	Moottoriöljyä, mittanauhoja
15.   Musti ja Mirri	Fleksit sukeltajille
16.   Faunatar	Fleksit sukeltajille
17.   K-Rauta	Tanko A-lippuun

Lista kaupoista joissa käytiin ja mitä sieltä ostettiin/pyrittiin ostamaan

Ryhmässä on voimaa

Viime kesänä neljän hengen mökkiin mahtui hyvin yksitoista meritiimiläistä joten tänä kesänä kahdeksalla ei tee tiukkaakaan. Pöydästäkin näkyy vielä pintaa eli tyhjää tilaa jäi käyttämättäkin.

En ole koskaan uskonut sanontoihin "Joukossa tyhmyys tiivistyy" tai "Mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa". Ainakaan niitä ei voi yksiselitteisesti käyttää aina ja joka paikassa. 

Perämeren meritiimi on nyt täysilukuinen eli kahdeksan hengen vahvuinen. Tyttöporukkaamme liittyi maanantaina kolme miestä eli sukupuolijakaumaakin saatiin hiukan korjattua.

Tämän viikon agendassa on ollut laittaa viimeisen kuukauden rästissä olleet kiinteät linjat paikoilleen ja sukeltaa ne. Tuuli on estänyt kaikki hyvät työskentely-yritykset jo muutaman viikon ajan mutta nyt otettiin härkää sarvista ja käytiin laittamassa suojaisen puolen linja paikoilleen Kalajoelle 12 m/s luoteistuulessa. Ensimmäinen ryhmä vei linjan paikoilleen, toinen ryhmä kävi sen sukeltamassa. Kumpaankin tiimiin saatiin allokoitua neljä henkeä. Näin saatiin uusia ja reippaita ihmisiä työnnettyä merelle sitä mukaa kun väsyneitä ja nälkäisiä saapui takaisin rantaan.

Anttikarvon rannassa hiukan tuulee, mutta aallokko ei kuitenkaan pääse näin suojaiseen paikkaan.

Minä olen aivan selvästi ryhmäihminen. Nautin siitä, kun ympärillä on ihmisiä. Ei tietysti liikaa, mutta juuri sopivasti. Tykkään puheensorinasta ja siitä ettei tarvitse tuntea oloaan orvoksi. Tiiminjohtajuus on myös minulle se mieluisin työtehtävä - kuinka saada työt tehtyä hyvin ja tehokkaasti samalla kun kaikki ryhmän jäsenet vielä viihtyvät ja jaksavat töissään. Tästähän se minun DISC-analyysinikin kertoi - saan työt tehdyksi paremmin motivoimalla ryhmää tekemään ne kuin tekemällä kaiken itse.

300 m mittainen narukerä painaa aika lailla :)

Tänä kesänä olen kuitenkin taas kerran saanut muistutuksen siitä, että kaikki eivät pidä samoista asioista kuin minä itse. On helppo unohtaa että joku ei ehkä viihdykään jos itsellä on tosi kivaa. Kaikki eivät pidä isoista ja meluisista laumoista ympärillään koko ajan ja tarvitsevat paljon enemmän yksityisyyttä kuin minä. Kaikki eivät työskentele samalla tahdilla kuin toiset vaan tarvitsevat enemmän harkinta-aikaa ja rauhallisemman päivän. Kun itse ei tarvitse rauhaa toisilta juuri koskaan ja jaksaisi reipasta tahtia lähes aamusta iltaan niin kauan kuin vaan saa työskennellä maastossa ja tiimin kanssa, hyvältäkin lähiesimieheltä saattavat unohtua ne, joille samat säännöt eivät päde. Enkä edes väitä olevani hyvä lähiesimies, mutta siihen yritän pikkuhiljaa pyrkiä.

Suuren tiimin vahvuus on kuitenkin juuri se, että jos yksi väsähtää, toinen voi ottaa paikan. Kun yksi tykkää tehdä toista, toinen on vapaa tekemään jotain muuta. Yksi osaa yhtä, toinen toista. Yksi inhoaa tiskausta, toisesta se on päivän paras asia. Hyvä tiimi on aina paljon enemmän kuin osiensa summa, erityisesti silloin kun jokaisen annetaan tehdä sitä, missä hän parhaiten kukoistaa ja missä hän viihtyy.

Vähähuiturissa sukeltamassa kaksi viikkoa sitten rästiin jäänyttä linjaa. Tuon päivän jälkeen ei ole ollut hetkeäkään tyyntä.

Tänään todistimme taas ryhmän voiman. Keskiviikkoillalle ja torstaille ennustettiin vihdoin viimein tyyntä keliä. Kolme henkeä lähti Kalajoelta ajamaan kohti Torniota sukeltamaan sitä kiinteää seurantalinjaa, joka minulta jäi kaksi viikkoa sitten kesken kun tytöt joutuivat kiskomaan minut narusta pintaan tuulen noustessa yllättäen ja veneen irrotessa ankkurista. Sen jälkeen ei olekaan tullut tilaisuutta yrittää linjaa uudelleen. Samaan aikaan toinen auto suuntasi kohti Virpiniemen Merivartioasemaa laskemaan Incan ja laittamaan paikoilleen Oulun edustan kaksi kiinteää linjaa. Tähän autolliseen saatiin ujutettua kolme linjanlaittajaa ja kaksi sukeltajaa. 

Tornion auto minä mukanaan palasi juuri takaisin toimistolle ja sain myös viestin Incalta, että molemmat linjat ovat paikoillaan, 300 m linja on sukellettu ja nyt lähdettiin sukeltamaan vielä 100 m linjaa.

Hommat siis hoituvat vihdoin viimein ja tästä on hyvä lähteä juhannuslomalle mietiskelemään tehtyä työtä mutta myös sitä, miten vielä paremmin ottaa jokainen yksilö huomioon tiimityöskentelyssä. Avainasemassa on sekä se, että jokainen kertoo, jos asiat ovat jollain lailla pielessä ja kuinka niitä voitaisiin parantaa, ja yhtä lailla se, että tiiminvetäjä pystyy reagoimaan ja haluaa reagoida tilanteeseen jollakin järkevällä tavalla.

Koska minähän haluaisin, että kaikilla olisi aina yhtä kivaa ja hauskaa maastossa kuin minulla, että jokainen kokisi itsensä tärkeäksi tiimin kannalta ja että jokainen saisi tehdä mielekästä työtä. 

Kiitos mahtava Perämeren meritiimi tästä viikosta! Nyt on NIIIIN hyvä lähteä juhannuslomalle!

Essi Keskinen

Kalajoen merivartioasema toimii Maian laiturina.

Suvi on mielissään kun on vihdoin saanut Maian vesille :)

Juhlimme Larin syksyisiä kolmekymppisiä. Suvi väkerteli upean kakun joka maistui juuri niin hyvältä kuin se näyttää.

Hyvä ruoka, parempi mieli!

Maisemakonttorissa.

Välillä paistaa aurinkokin ja on tyyntä. Torniojoelta on hyvä suunnata kohti Perämeren kansallispuistoa.

Perämerellä rannat ovat loivia ja linjat alkavat matalasti.

300 m köyttä ja painoja valmiina!

300 m linjaköysi painoineen valmistuu kauniissa auringonpaisteessa.

Ja betoni liikkuu!

Selkä-Sarven ja Maasarven väliin vedettiin 200 m mittainen kiinteä vesikasvien seurantalinja käyttäen apuna laiturinpätkää ja ohjausnarua.

Monena kesänä olen kysynyt työharjoittelijoilta, mikä on ollut yllättävintä meribiologin töissä. Melkein järjestään vastaus on ollut "Se, kuinka paljon tavaraa pitää kantaa paikasta toiseen". 

Perämeren meritiimillä on lähes tonni tavaraa, monta traileria, kaksi peräkärryä ja laatikoittain tärkeitä asioita, joiden pitää aina muuttaa mukana kun tiimi muuttaa tukikohdasta toiseen. Monet tavaroista ovat mukana vain varmuuden vuoksi. Toivon aina, että joudumme kantamaan sukeltajan lääkehappea, OXYboxia ja apteekkilaatikkoa mukana turhanpäiten emmekä joutuisi käyttämään niitä. Silti ne pitää olla aina mukana. Lisäksi on valtavasti tavaraa, jota tarvitaan lähes päivittäin.

Pakollisten muuttotavaroiden lisäksi viime viikolla liikuttelimme tonnin verran erilaisia betonilaattoja pitkin Perämeren pohjaa ja akselilla Tornio-Vaasa. Perämeren isännöitsijä Pekka Aho valoi kiinteitä vesikasvillisuuden seurantalinjoja varten kymmeniä kymmenen ja kahdenkymmenenviiden kilon painoisia betonipainoja, joita on kuljetettu Vaasan aluemeribiologille Merenkurkun linjoja varten, ja joita viime viikolla siroteltiin pitkin Perämeren kansallispuistoa linjojen muodossa.

Säät eivät tehneet minkäänlaista yhteistyötä. Pahimmillaan tuuli kävi etelästä tiistaina, jolloin keskituuli löytyi sieltä 16 m/s hujakoilta ja puuskittainen tuuli ylsi 21 m/s. Koko keskiviikon satoi kuin saavista kaataen. Myös loppuviikon tuuli. Näistä säistä huolimatta saimme asennettua kolme seurantalinjaa paikoilleen.

Seurantalinjojen betonimöhkäleiden lisäksi liikkuivat myöskin vedenalaisen luontopolun betonilaatat. Veimme polulle viisi ihka uutta laattaa ja hilasimme paikoilleen vanhat laatat, jotka ovat odottaneet start-poijun luona talven yli. 

Niina värkkää auton takapenkillä pisintä 300 m mittaista linjaa Oulun edustalle.

Huomasimme myös toukokuussa, että rekrytointiteknisistä syistä kaksi ensimmäistä viikkoa meillä on töissä vain viiden tytön porukka ja kaikki tiimin pojat/miehet tulevat töihin vasta ensi viikolla, kun kaikki betonilaatat ovat toivon mukaan paikoillaan ja muutto Kalajoelle Lepäsen saareen on tehty. Saavat ikäänkuin astua valmiiseen pöytään kun me olemme tehneet kaiken raskaan työn.

Vaikka näkyyhän se sujuvan näinkin, tyttöporukalla ja kovalla tuulella. Kaikki vain on hitusen hankalampaa, mutta pääasia kai on, että lopputulos on toivottu.

Essi Keskinen

Merenkurkussa harjoiteltiin viistokaikuluotaimen käyttöä.

Mikkelinsaarten entinen merivartioasema on Metsähallituksen vuokrakäytössä ja Merenkurkun meritiimin tukikohta.

Hyvä ruoka, parempi mieli. Aurajuustoburgeria, punasipulihilloketta, basilikaa, kiinankaalisalaattia.

Uudelleen: hyvä ruoka, parempi mieli. Itämainen olutmarinadi sopi sekä kasviksille että lihoille.

Käsityöt kunniaan!

Tässä tehdään käsityönä mittanauhojen ja narujen yhdistelmiä yhteensä 2,3 km kiinteitä vesikasvillisuuden seurantalinjoja.

Ensimmäinen viikko maastossa eli Vaasassa on ohi. Maastoa ei paljon näkynyt kun lähes koko viikon istuimme koko porukka sisällä ja teimme käsitöitä. Olen ennenkin todennut sen valtavan askartelun ja käsitöiden määrän, joka meribiologin ja hänen tiiminsä täytyy tehdä vuoden mittaan. Silti se jaksaa aina uudelleen hämmästyttää minua.

Narukerät, nippusiteet, mittanauhat ja poijut odottavat askartelijaa.

Kiinteitä vesikasvillisuuden seurantalinjoja varten olemme kiinnittäneet nippusiteillä lasikuituisia 100 m mittanauhoja uppoavaan köyteen. Nippusiteitä on kulunut jo monia tuhansia, köyttä on saatu valmiiksi neljäsataa metriä ja työhön on kulunut noin 12 henkilötyöpäivää! Jäljellä on vielä vajaat kaksi kilometriä köyttä eli vielä saamme tovin istuskella ja kiinnittää nippusiteillä köysiä.

Käsillä tekemisen meditatiivinen puoli on kuitenkin vahva. Välillä me neljä naista juttelimme, minä ja Vaasan Annica utelimme vapaaehtoistytöiltä Inesiltä (Saksa) ja Alejandralta (Kolumbia) heidän elämistään ja opettelimme kieliä - saksaa, englantia, espanjaa, portugalia ja suomea. Ruotsia vähemmän. Välillä taas istuimme pitkät pätkät aivan hiljaa omissa oloissamme. Ainoat äänet olivat nippusiteiden sirinä niitä kiristettäessä ja nippusidepistoolin klipsahdus kun muovirima katkeaa. Tunnelma oli rauhallinen, ulkona sateli hiljaa vettä ja kalalokit huutelivat. 

Tällä tavalla entisaikaan istuttiin tuvassa ja tehtiin iltaisin käsitöitä. Jokainen veisteli omaansa tai pyöritti rukkia tai kutoi, välillä saatettiin kertoa tarinoita. Samalla työt tulivat tehtyä ja yhteenkuuluvuuden tunne ryhmän sisällä on kummallisen suuri myös silloin kun ei puhuta mitään vaan ainoastaan puuhastellaan yhdessä.

Pre-maastokausiviikko tuli taas todelliseen tarpeeseen. Kamerat on käyty läpi ja ne toimivat jotenkuten, Inca-vene toimii vaikka ei vielä suostukaan syöttämään koordinaatteja tietokoneelle, viisotkaikuluotain toimii, muttei saa koordinaatteja, toisen kameran mittariston anturi on rikki. Aivan normi lähtö maastokauteen siis. Ja huomenna ajomatkalla Tornioon klipsutellaan varmasti köysiä. Matkalla Vaasasta Ouluun syntyi 150 m lähes valmista köyttä. Käsitöiden aika ei todellakaan ole ohi.

Essi Keskinen

Menossa viemään Vaasan porukan tavaroita Mikkelinsaarille.

Alejandra ja Ines, tämän kesän Perämeren meritiimin ulkomaalaisvahvistukset ja vapaaehtoistyöntekijät. Tytöt aloittivat työt jo kaksi viikkoa sitten ja jatkavat lokakuun puoliväliin asti eli kumpikin työskentelee viisi kuukautta.

Maastokauden ensimmäinen lounas ulkona Mikkelinsaarilla.

Meriperhe

Kirjoitteluvuorossa tällä kertaa äitiysvapaansa aloittanut Perämeren meritiimin suunnittelija, Johanna. On mua tässä vuosien varrella kutsuttu parilla muullakin nimellä – Jossu, Jortikka, Jonanna, Jombo ja Jogo muutamat mainitakseni – rakkaalla tiimiläisellä on monta nimeä. Näin mammaloman alussa ajattelin, että vois olla sopiva hetki tarttua kynään (tai no tässä tapauksessa näppäimistöön) ja muistella menneitä…

Sarven maisemia kesältä 2010

Kaikki alkoi kesällä 2010, kun olin niin onnekas, että pääsin toiseksi harjoittelijaksi Essin tiimiin. Olin silloin vasta 23-vuotias opiskelijatyttö; hirvittävän ujo, mutta erittäin innostunut työskentelemään merellä. Meitä oli silloin suhteellisen pieni tiimi; vakikalustoa 5 henkeä. Tuota kesää muistellessa hymynkare nousee väkisinkin kasvoille; kaikki oli uutta ja ihmeellistä, meribiologin työn opettelua. Pienen ikänsä merellä viettäneelle tytölle kesäharjoittelu meritiimissä oli unelmien täyttymys ja sitä niinkuin muitakin merikesiä on varmasti mukava muistella joskus keinutuolissa. Kesän 2010 meriperheessäni minulla oli isosisko ja kolme veljeä sekä satunnaisesti varaisiä ja sisko. Kokeneemmat konkarit opettivat työn saloihin ja pian myös me pikkusisarukset kuvattiin ammattitaitoisesti merenpohjavideoita. Myös kiinnostus sukeltamista kohtaan syttyi tuolloin. Meribiologin työ ei suinkaan ollut ainoa asia mitä tuon ensimmäisen kesän aikana opin, vaan kohensin taitojani myös mm. gourmet-ruokien syömisen ja kynsien lakkaamisen parissa. J

Ulkokrunnin hiekkarannalla merisisarusten kanssa kesällä 2010

Seuraavan kerran sain astua meri-isosiskon saappaisiin kesän 2012 kynnyksellä, kun opinnot oli paketissa ja työelämä saattoi alkaa. Siitä lähtien olenkin saanut työskennellä meriluonnonsuojelun parissa Essin tiimissä. Meriperheen koko on kasvanut vuosien myötä ja olen saanut monta uutta siskoa ja veljeä, joiden kanssa kartoittaa vedenalaista meriluontoa. Kartoitusmenetelmät ovat kehittyneet ja uusiakin työtapoja on omaksuttu. Myös sukeltamisesta on tullut itselle uusi harrastus, jota pystyy työssään hyödyntämään. Onneksi varsinkin kesiltä on kertynyt erittäin runsaasti valokuvamateriaalia, jota selatessa voi muistella menneitä hymyssä suin.

Vuosien ja merikesien myötä olen kasvanut hyvänä meribiologina. Olen erittäin kiitollinen kaikille meriperheeni jäsenille, erityiskiitokset Essille, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä ja viettää laatuaikaa. Toivottavasti pääsen taas joskus työn merkeissä merelle! Tänä tulevana kesänä pääsen viettämään hieman erilaista merikesää oman rakkaan meriperheeni kanssa. Jännityksellä odotellaan, millainen meribiologinalku sieltä maailmaan putkahtaakaan...

Johanna

Sanansaattajana

YLEn Luonto-Suomen radiolähetys on alkanut ja hyönteisasiantuntija ja Oulun hyönteiskerhon puheenjohtaja Harry Nyström tutkii tulitikkurasiassa saapunutta suursukeltajaa. Muut asiantuntijat ovat allekirjoittaneen lisäksi biologi Juha Markkola Oulun yliopistosta Harryn vieressä ja tutkija Panu Orell Luonnonvarakeskuksesta Essin vieressä. Kuva Ulla Matturi.

Välillä viestintä vie enemmän aikaa kuin toisinaan. Viikko sitten lauantaina puhuin Biologian- ja maantieteenopettajien päivillä Oulussa Perämerestä, tiistaina vedin tuplatunnin Iin lukiolaisten maantieteen paikkatietokurssilla ja eilen osallistuin suorana lähetyksenä YLEn Luonto-Suomen radio-ohjelmaan.

Ohjelma lähetettiin Liminganlahden luontokeskukselta. Nimenomaan keskukseLTA eikä keskukseSTA, koska viime tingassa meille asiantuntijoiksi pyydetyille ilmoitettiin, että lähetys tehtäisiinkin ulkoa. "Ottakaa siis lämpimästi päälle koska istutte kaksi tuntia paikoillanne mikrofoneihin kytkettynä."

Lämpötila oli lievästi plussan puolella ja aurinko laski lähetyksen puolivälin jälkeen talon taakse eikä tuultakaan sentään ollut läheskään kymmentä metriä sekunnissa. Vaikka kuinka olin varautunut sekä lämpökerrastolla että mikrofleece-kerrastolla ja GoreTexilla, viimeiset viisitoista minuuttia hytisytti jo hiukan.

Yleisöksi oli saapunut sekä paikallisia että kauempaakin tulleita vieraita. Sinnikkäimmät jaksoivat istua ja kuunnella koko kahden tunnin live-lähetyksen ajan kylmässä viimassa. Kuva Ulla Matturi.

Ilmassa oli jännityksen tuntua kun saavuin Oulusta muiden asiantuntijoiksi tilattujen kanssa. Lähetys alkoi kuudelta ja meidät oli pyydetty varmuuden vuoksi paikalle jo viideltä saamaan ohjeita juontaja Juha Laaksoselta.

"Joo, muutama kysymys on tullut, ne voitaisiin käydä läpi, ja voitte sitten keskustella keskenäänkin ja kompata toisianne, jos tuntuu että puhuttava loppuu. Eiköhän se sitten sillä mene."

Ohjeistus oli annettu alle minuutissa ja loppuajan lähetyksen alkuun asti joimme kahvia.

Toimittaja Juha Laaksonen vastaanottaa tilhiä ja urpiaisia koskevan kysymyksen paikalliselta. Kuva Ulla Matturi.

Yleisöä oli paikalla sankoin joukoin ja keskustelu kävi vilkkaana. Toimittaja Laaksonen sai kysymyksen toisensa perään kysyjien ikähaarukan asettuessa välille 8-80. Monet kysymyksistä koskivat lintuja, oltiinhan Suomen, jollei jopa Maailman, komeimmalla lintualueella Liminganlahdella, mutta mielenkiintoisia kysymyksiä ropisi myös hyönteisistä, kastemadoista, kaloista, kasveista, Perämeren rehevöitymisestä ja ahvenpaikoista.

Toinen kysymys asiantuntijaraadille. Kuva Ulla Matturi.

Vaikka istuessa vilu hiipikin pikkuhiljaa luihin ja ytimiin, oli tilaisuuden henki mitä lämpimin. Oli valtavan hienoa huomata, kuinka paikalliset välittävät kotipaikkansa luonnosta, kuinka suojelu ja luonnon ihmeet kiinnostavat ihmisiä ja kuinka tarkkoja havaintoja monet tekevät suoraan takapihoiltaan. 

Olin lisäksi positiivisesti yllättynyt siitä, että tuppisuisena pidetyt suomalaiset lähes jonottivat mikrofonin eteen esittämään omia kysymyksiään. Juttuja ei tarvinnut kehitellä omasta päästä kahta tuntia vaan koko ajaksi riitti kysyjiä ja sähköpostikysymyksiä. Lähetyksen viimeiset minuutit tulivat vastaan yllättävän nopeasti. Lähetyksen jälkeen muutamat sinnikkäästi paikoillaan istuneet ja koko lähetyksen seuranneet paikalliset kävivät vielä kiittelemässä ainutlaatuisesta tilaisuudesta osallistua omalla paikkakunnalla tehtävään luonto-ohjelmaan. Siinä oli hymy herkässä ja lähes kyynel silmäkulmassa kun onnistumisen tunne oli niin hieno.

Oli todella hienoa osallistua Luonto-Suomen lähetyksen tekoon ja olin kieltämättä melko otettu siitä kunniasta, joka päälleni lankesi kun minua pyydettiin paikalle Perämeren meriasiantuntijana. Viimeisen viikon viestintäsaldo on siis vajaat sata opettajaa, vajaat kolmekymmentä lukiolaista ja kaikki YLEn Luonto-Suomen kuuntelijat ympäri Suomea keskiviikko-iltana 22.4.2015. Ei ollenkaan huono näkyvyys yhdelle viikolle :)

Essi Keskinen

Uutistauolla paikalle kiikutettiin lämmittävää kahvia ja voimistavia voileipiä. Kuva Ulla Matturi.

Uuden äärellä

Selkä-Sarven ja Maa-Sarven välille on yhtenä tuulisena päivänä sukellettu 218 m pitkä linja, joka osoittautui kasvistollisesti hyvin mielenkiintoiseksi. Lisäksi linjalta löytyi rosterinen savustuspönttö.

Suunnittelen kesällä Perämerelle perustettavia kiinteitä kasvillisuuslinjoja. Työ on mielenkiintoista ja odotan jo sitä, että pääsen sukeltamaan linjat joka kesä, mutta itse perustaminen vaikuttaa vaivalloiselta.

Kiinteiden pysyvien linjojen juju on siinä, että ne todella ovat kiinteitä ja pysyviä. Pelkät linjan päätyjen koordinaatit eivät riitä, koska koordinaatit heittävät aina ja linjan ja maamerkkienkin ottamisessa on se riski, että arviointiruudut heittelehtivät muutamalla metrillä vuosien välillä. Ainoa tapa tehdä kiinteä pysyvä seurantalinja on todella tehdä siitä  kiinteä ja pysyvä. Tarkoituksena on siis päästä seuraamaan saman linjan muutoksia vuodesta toiseen nyt kun Perämeren peruskartoitus on jotakuinkin saatu valmiiksi.

Selkä-Sarven ja Maa-Sarven välinen musta sukelluslinja on yksi ehdotettavista seurantalinjoista. Muut Selkä-Sarven alueella tehdyt sukelluslinjat näkyvät pinkkeinä linjoina kartassa. Yksittäiset sukelluspisteet on merkattu pinkeillä pikkupalloilla.

Eteläisemmällä Itämerellä linjan voi porata vedenalaisella paineilmalla toimivalla iskuporakoneella suoraan kallioon. Reikiin hakataan sitten koukut, joihin linja kiinnitetään. Perämerellä ei ole kalliota eikä kaikilla ehdottamillani linjoilla edes kiviä. Lisäksi olen joskus käyttänyt paineilmaiskuporakonetta ja se ei ollut hauskaa. Kauhean äherryksen jälkeen sain aikaiseksi vaivaisen kolon kallioon.

Puolet Perämerelle ehdottamistani kiinteistä seurantalinjoista kulkisi hiekka- tai pehmeällä pohjalla eikä kivikossa. Tämä sen takia, että Perämeri ei juuri voi makrolevillä tai muillakaan kovan pohjan avainlajeilla prameilla. Meiltä puuttuvat vähäisen suolaisuuden vuoksi esimerkiksi rakkolevä ja sinisimpukka, jotka muodostavat eteläisemmillä merialueilla tärkeitä kovien pohjien eliöyhteisöjä.

Perämerellä pehmeät- ja hiekkapohjat ovat avainasemassa. Kovilta pohjilta löytyy alueellisesti uhanalaisia vesisammalia ja koviakin pohjia toki lähdetään seuraamaan, mutta varsinaiset vedenalaiset niityt ja runsaslajiset alueet löytyvät sieltä missä viihtyvät putkilokasvit, näkinpartaiset, uhanalaiset direktiivilajit ja muutamat pehmeiden pohjien rihmalevät. Erilaiset vidat ja näkinpartaiset muodostavat tuuheita monilajisia niittyjä, jotka ovat kalanpoikasten ja selkärangattomien eläinten keitaita.

Ryöpäksen sukelluslinjaa on ehdotettu seurattavaksi Rahjan saaristossa. Linja edustaa tyypillistä kovan pohjan avoimen rannan syvää linjaa Rahjan natura-alueella ja eteläisellä Perämerellä.

Perämeren kiinteitä linjoja varten lähdetään valamaan betonipainoja, Tarpeeksi painavina ne varmaan uppoavat sen verran tiiviisti pehmeään pohjaan että pysyvät paikoillaan kovemmallakin aallokolla. Ongelmana onkin lähinnä tarpeeksi painavan painon ja sen käsiteltävyyden käyrien leikkauspisteen löytäminen - mitä painavampi paino, sen helpommin se pysyy paikoillaan, mutta mitä painavampi paino, sen vaikeampi sitä on käsitellä veneessä.

Käytettävän köyden valinta on toinen mielenkiintoinen tehtävä. Jos käytetään tavallista köyttä tai mittanauhaa, riski narun katkeamiseen on ehkä suurempi kuin jos käytetään pohjalle painuvaa lyijyköyttä, jota tavallisimmin käytetään verkon alapaulana. Lisäksi pitäisi tilata 1100 m lasikuituisia mittakeloja.

Harvemmin olen joutunut soittelemaan erilaisia varoitustarvikkeita myyviin liikkeisiin ja pyytämään tarjousta sadasta betoniporsaasta "jotta voisin upottaa ne merenpohjaan". 

Meribiologin elämässä jokainen päivä on pieni seikkailu.

Essi Keskinen