Kaikuja pohjoisesta

Sataa sataa ropisee. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Porissa satoi. Kalajoella ja Raahessa satoi. Hailuodossa vasta satoikin, ja myös tuuli 16 m/s (keskituuli). Nyt täällä Kemissä ja Torniossa sataa. Sadetta ei tämän kesän elokuussa ole voinut paeta missään päin Suomea.

Olen ennenkin kirjoittanut sateesta eli ei mitään uutta auringon alla:

Sateen pula

Laatikon kokoinen maailma

Dramaattinen Kemin Ajoksen taivas, kun Erika raaputtaa leviä linnunkakkakalliolta. Tämä merestä esiin pistävä kallio on niitä harvoja peruskallioita, jotka ovat näkyvissä Hailuodon pohjoispuolella. Muuten peruskallio on monen metrin moreenikerroksen alla piilossa. Melkoinen maisemanvaihdos kesä-heinäkuun Saaristomereltä. Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

Isäni oli tämän viikon kalakaverinsa kanssa Pohjois-Norjassa. Sielläkin satoi. Sielläkään eivät saaneet saalista. Vaikka yrittämisen puutteesta se ei varmasti ole johtunut. 

Me taas olemme kiertäneet niin monet linnunkakkaiset kivet ja kolunneet niin monet rehevät kivikot, että etelämpänä vähempikin olisi riittänyt, mutta etsimäämme suolilevää, haarovaa tai ei, ei ole löytynyt mistään, ja tyrskyvyöhykkeen leviäkin vain lähinnä yhdeltä Kemin kallioluodolta. Muuten saldo on ollut melko tyhjä. Kemin Mansikkanokan aallonmurtajan päästä löytyi nyt tiedossa olevista tyrskylevistä pohjoisin esiintymä.

Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Tähän mennessä pohjoisimmat haarovat suolilevät eli velmusuolilevä Ulva linza on nyt löydetty Hailuodosta. Ensi viikon Ii ja sen jälkeen Oulu on vielä käymättä läpi. Aiempi tietämys velmusuolilevän levinneisyydestä päättyi Merenkurkkuun, eli levinneisyyttä on venytetty parillasadalla kilometrillä pohjoiseen. Toki DNA-näytteet vasta varmistavat, onko kyseessä tosiaan velmusuolilevä, mutta ainakin näytteenä on kovasti haarovaa suolilevää.

Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

Pari maalilastaa on jo käytetty pyöreäkärkiseksi, kun tyrskyvyöhykkeen leviä on raaputettu irti kivistä pitkin koko Saaristomeren ja Pohjanlahden rannikkoa.
Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

Mutta on asioita löydettykin. Mitä pohjoisemmaksi ollaan tultu, sitä enemmän uhanalaista kasvillisuutta on löytynyt. Kemistä löydettiin kaikki etsitty: upossarpio, lietetatar ja paunikko. 

Eilen kävin katsomassa Prännärinniemessä Torniossa lietetatar-esiintymää, josta on vuonna 2016 kirjoitettu, että populaatiosta löytyy muutamia kymmeniä yksilöitä ja esiintymä on hieman alle 10 m pitkä. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin esiintymässä oli useita satoja yksilöitä, osittain kukkivia, ja esiintymää tarkastettiin vajaan 300 m verran. Se olisi saattanut jatkua vielä kohti alajuoksua, mutta aika loppui kesken. Ei tietysti ole varmaa, että kymmenen vuotta aikaisemmin versoja olisi ollut vähemmän, ne ovat vain saattaneet jäädä huomaamatta, mutta oli selitys mikä tahansa, on hienoa, että nyt versoja on kirjoilla enemmän ja laajemmalla alalla. Puhutaan kuitenkin erittäin uhanalaisesta lajista, joka on lisäksi EUn luontodirektiivin merkityksellisenä pitämä laji.

Kemin Ajos on selkeä harjusaari. Harjusaarilta löytyy paljon hiekkaa. Ajoksen länsipuolen hiekkamatalat ovat osittain aaltojen mukana liikkuvaa hiekkaa ja putkilokasvien juurtuminen pohjaan on usein vaikeaa. Rannempaa kasvillisuutta löytyy, syvemmältä pelkkää ahvenvitaa, joka kasvaa nopeasti ja pystyy juurtumaan lähes minne tahansa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Uposvesitähti on elokuun väriläiskä raikkaan vihreine versoineen ja valkeine vaatimattomine kukkineen. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Taas yksi päivä meritoimistossa on tulossa lopuilleen. Kuukan ja Selkäsaaren välisen ruopatun väylän kummaltakin puolelta löytyi paljon vaarantunutta upossarpiota. Poijut merkkaavat väylää muuten vain n. 30-50 cm syvyisessä salmessa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Maastotöitä tehtäessä ehdoton plussa on päästä juttelemaan paikallisten ihmisten kanssa. Matkan varrella olemme jutelleen monen mökkiläisen, paikallisen, paikalle sattuneen eläkeläisen ja venettään tyhjentämään tulleen veneilijän kanssa. Kaikki ovat poikkeuksetta olleet positiivisella mielellä tekemäämme työtä kohtaan, toivottaneet onnea ja lisänneet, että teemme tärkeää työtä. Pari porilaista mökkiläistä on soitellut perään lahden kunnostusasioissa, ja eräs veneilijä osoittautui samaksi, jonka maille olen keväällä asentanut haitallista vieraslajia kanadanvesiruttoa peittävän pressun. 

Haitallinen vieraslaji kanadanvesirutto kurkottelee pintaan ruopatusta venevalkamasta Kemissä. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Olen myös ensin hukannut ja sitten löytänyt täällä Kemissä. Tiistaina kävimme kolmella kohteella ja viimeisellä pakkasin pelastautumispuvun alla käyttämäni välihousut ja villasukat takaisin siniseen kuivapussiin, jossa säilytän sukellusalusvaatteita. Keskiviikkona ajoimme kohteelle, eikä pussi ollutkaan autossa. Kukaan ei muistanut nostaneensa sitä sieltä poiskaan, koska mitään ei tarvinnut laittaa kuivumaan. Mökille palatessa pussi ei ollut missään, eikä myöskään autossa. Niin omituiselta kuin se kuulostaakin, sen oli täytynyt pudota pakettiautosta jossain kohtaa, mutta luonnollisesti ei matkan aikana vaan kohteelta poistuttaessa. Kirjoitin Facebookin Kemin puskaradioon kadonneesta pussukasta ja sehän löytyi heti muutamassa tunnissa! Pussi oli kuin olikin pudonnut laavun parkkipaikalla autosta, ja joku kunnon kansalainen oli vienyt sen laavun katettuun halkolaatikkoon sateelta suojaan. Siellä se odotteli omistajaansa, kun seuraavana aamuna kävimme sen poimimassa. Kiitos vielä kemiläisille avusta!

Aina meribiologit eivät työskentele veden alla. Tässä etsitään tyrskyvyöhykkeen leviä aallonmurtajalta. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Tyynellä säällä työskentely on mukavaa ja sade ei haittaa työntekoa, koska pelastautumispuku pitää vettä. Ainoastaan siirtymät pukuun ja puvusta pois ja kaiken märän jälkipyykki ovat harmillisia. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Metsähallitus raaputtamassa linnunkakkakiveä, toinen kirjaamassa toiminnon ylös ja kolmas ottamassa kuvaa koko toimituksesta. Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

Löysimme myös hollantilaisen interreilaajan kävelemässä sateessa kohti Tornion Röyttää. Kummastelimme miestä, kunnes hän ilmaantui Prännärinniemeen kummastelemaan meidän touhuja. Hän oli tullut Tukholmasta pohjoiseen ja Suomen puolelle, koska halusi nähdä Perämeren. Röytänniemestä on hankalaa löytää paikkaa, mistä näkisi merelle, koska sekä syväsatama että Outokummun tehdasalue on suljettu ulkopuolisilta. Prännärinniemen laavulta oli näköala merelle, mutta näköalasta oli turha puhua kaatosateessa ja pilvien roikkuessa meren päällä. Niemeltä näki kyllä merelle mutta ei merta :D 

Itämeren pohjoisin kolkka on nyt kaluttu ja tästä on hyvä lähteä valumaan kohti etelää ja maastokauden loppua.

Essi Keskinen

Vesiherneellä on pyöreät pyyntirakkulat, mutta voivat nämä jotain muutakin olla. Jos joku tietää, kertokoon minulle, mutta hauskan näköisiä palloja joka tapauksessa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus