Käsiin vanhentuva data

 

Tässä ovat Suomen vanhimmat Metsähallituksen tekemät Velmu-kartoitukset, kartoitusten tekemisen aikaväli on 1.1.2004-31.12.2005. Kuvakaappaus LajiGISistä / Metsähallitus

Kaikki tieto vanhenee joskus. Tulee lisää tietoa, tieto päivittyy, luokitukset muuttuvat, tieto muuttuu.

Metsähallituksen Luontopalvelujen linjaus on, että luontotieto (laji- ja luontotyyppitieto, tai maastokartoitustieto ylipäätään) vanhenee 20 vuotta täytettyään.

Viime vuonna vietettiin valtakunnallisen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelman Velmun 20-vuotisjuhlavuotta. Tämä tarkoittaa sitä, että koska Metsähallituksen meritiimi ja vedenalaisen meriluonnonkartoitustyö perustettiin ja aloitettiin Velmun myötä, ensimmäiset Metsähallituksen keräämät vedenalaisdatat ovat vanhenemassa tänä vuonna.

Jotkin asiat ovat pysyneet vedenalaiskartoituksissa hyvin samoina jo parikymmentä vuotta, jotkin uudistuneet. Edelleen monet asiat kirjataan lyijykynällä muovipaperille kirjoitusalustalle kuten alussa, koska muita toimivia teknisiä ratkaisuja erityisesti vedenalaisen datan kirjaamiseen on vain vähän. Toisaalta esim. kamerakalusto on täysin uudistunut, kuten myös maastovarustus. Nykyisin kelluntahaalarien sijaan käytetään pelastautumispukua ja pelastusliivit lienevät lähes kaikki paukkuliivimallia. Turvaohjeistuskin on kehittynyt - puku auki ei missään tapauksessa saa seikkailla veneessä, koska avonainen  pelastautumispuku tai kelluntahaalarikin hörppää vettä, jos veden varaan joutuu, ja henkilö on hankalampi saada takaisin veneeseen tai laituriin puku auki. Drop-videokuvauksia Merenkurkussa vuonna 2006. Kuva: Michael Haldin / Metsähallitus

Miksi kartoitustieto sitten vanhenee? Ensinnäkin, ja ehkä tärkeimmäksi, luonto muuttuu, se ei pysy samana vuodesta toiseen. Lajisto muuttuu vuosien saatossa, luontotyypit muuttuvat vuosien vieriessä, ilmastonmuutos muuttaa elinympäristöä, luontoon tulee lisää vieras- ja tulokaslajeja, jokin laji saattaa pahimmassa tapauksessa harvinaistua tai hävitä. Suomen rannikot ovat erityisesti Pohjanlahden rannoilla maankohoamisvyöhykkeellä, ja kahdessakymmenessä vuodessa maa on enimmillään voinut kohota jopa lähes 20 cm - loivalla rannalla tämä voi tarkoittaa satoja metrejä paljastunutta maata ja karannutta merta. Kun lajisto lähtee valloittamaan uutta merenpohjaa, ilmiötä kutsutaan primäärisukkessioksi. Kahdessakymmenessä vuodessa laakeilla matalilla Merenkurkun tai Perämeren rannoilla lajisto ehtii muuttua hyvin erilaiseksi - vedenalaiskasvillisuudesta rantaniityksi ja pikkuhiljaa rantapusikoksi.

Alkuvuosina peittävyyden arviointi tehtiin todellisen fyysisen neliön avulla. Näyteala sukelluslinjalla on neljä neliömetriä, tässä sukeltaja pitelee neliömetrin kokoista ruutua. Yhtä näytealaa varten pitäisi siis arvioida neljän ruudun kokoinen pala merenpohjan kasvillisuutta. Nykyisin fyysistä arviointiruutua ei enää käytetä vaan näytealan arviointi tehdään virtuaalisen ruudun avulla, arvioimalla oikeat mitat. Tässä on sukeltaja lähdössä (tai tulossa?) arviointityöhön Merenkurkussa vuonna 2004.  Kuva: Metsähallitus

Toiseksi tieto vanhenee, koska tieto vanhenee. Jotkin lajinmääritykset ovat tarkentuneet, jotkut muuttuneet, joko uuden tiedon tai uusien menetelmien (esim. DNA-määritys) vuoksi. Lajit seilaavat suvusta toiseen vuosikymmenten saatossa ja silloin tällöin löydetään uusiakin lajeja. Viime kesänä joitakin vähälukuisia ja epämääräisesti tunnistettavia leviä otettiin tarkempaan syyniin Biodiversea-hankkeessa, lue enemmän blogista täältä. Esimerkiksi ahdinsammal vaihtoi ensin muutamaan kertaan sukuaan, mutta pysytteli ahdinsammalena Perämerellä, kunnes se DNA-määritysten mukaan siirrettiin kokonaan uudeksi lajiksi tursonsammal. Lue tästä blogista enemmän.

Kirjoitusalusta ja muovipaperille kirjaaminen on edelleen validi menetelmä. Myös vedenalainen tabletti on olemassa, mutta se ei ainakaan vielä toimi yhtä jouhevasti kuin vanha lyijykynä-paperi -menetelmä. Minna Boström tekee tässä kartoitustyötä Saaristomerellä Velmun ensimmäisenä pilottivuotena 2004. Kuva: Metsähallitus

Kolmanneksi menetelmät kehittyvät, ja samalla myös asiantuntemus. Ensimmäiset Velmu-kartoitukset tehtiin säänkestävillä videokameroilla ja tallennettiin mini-DV-nauhoille. Kuvanlaatu ei ollut hääppöinen, mutta parempi kuin ei mitään. Viimeiset mini-DV-kasetit on varmaan otettu Perämerellä vuonna 2015. Hyvin palvelleen Sony-kameran hautajaisia vietettiin surullisissa tunnelmissa. Suomen tutkimussukeltajat ja meribiologit ovat Velmun aikana kehittyneet lajintunnistuksessa, kirjallisuutta on enemmän ja lajintuntemukseen saa helpommin apua kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Velmu-menetelmäohjetta päivitetään myös edelleen, vaikka luonnollisesti menetelmäkehitys oli nopeinta heti alussa. Nykyisin välineistö ja menetelmät kuitenkin lisääntyvät - viistokaikuluotaus tai droonin käyttö vedenalaisissa kasvillisuuskartoituksissa oli melkoist utopiaa vielä 20 vuotta sitten, nyt kaikenlaiset (lähes)itseohjautuvat kartoitusvälineet risteilevät Itämeren pinnalla ja pinnan alla.

Alkuaikojen drop-videokamerana toimi "säänkestävä" eli vedenkestävä mustavalkoinen turvakamera, joka 25-30 m johdolla oli kiinni tallennuslaitteessa. Tallennuslaitteena toimi esim. käsivaravideo mini-DV-kasetilla tai 2000-luvun alun mediasoitin Archos. Essi kuvaa tässä Perämerellä Selkä-Sarven laiturin vieressä kameralla, jonka piuha on kiinni Archos-laitteessa, jota seuraavat laiturilla kiinnostuneet veneilijät. Kuva: Mari Pihlaja-Kuhna / Metsähallitus

Tänä kesänä siis aloitetaan Metsähallituksen vedenalaisen meridatan uudelleenpäivitys. Ja tässähän tuntee itsensä melko vanhaksi, kun pystyy sanomaan, että on ollut keräämässä samaista dataa jo vuodesta 2005 asti.

Essi Keskinen

Monet vedenalaiskartoituksissa käytettävistä varusteista täytyy edelleen tehdä itse. Ei ole olemassa "Meribiologin valinta" -nimistä myymälää, johon voisi vain marssia sisään ja ottaa hyllystä valmiin tuotteen. Kamerat, näytöt, tietokoneiden kytkennät ja monet muut asiat piti 20 vuotta sitten ja pitää edelleen askarrella itse. Tässä on yksi ensimmäisiä drop-kameravirityksiä, jossa kuvaavana päänä käytetään turvakameraa, näyttöruutu on kiinnitetty veneen kylkeen ja tallentavana yksikkönä toimii todennäköisesti medialaite Archos. Kamerapäälle on rakennettu "kuori", jossa on pyrstö, kameran kulmaa pystyy säätämään, ja lamppu, jos sitä on, on alimmaisena olevassa lokerossa. Merenkurkussa testataan drop-videoiden toimivuutta vuonna 2006. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Jotkin asiat eivät ole muuttuneet kahdessakymmenessä vuodessa. Pinsetit toimivat edelleen ja näytteet kerätään veden alla joko firmipurkeista tai nykyisin näytepurkeista askarreltuihin leväpattereihin. Luuppi ja lautanen ovat edelleen käytössä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus