 |
| Sukeltaja on vedessä, koska veneessä liehuu sukelluslippu eli A-lippu. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus |
Kuulinen W - miten vastenmielinen ja luotaantyöntävä työskentelykohde! Mokoma riutta, kiusankappale.
Minun ja Kuulisen suhde ei alkanut kovin hohdokkaissa merkeissä. Tiimimme siirtyi Kasnäsistä Seiliin heinäkuun alussa ja aloimme työstää sisäsaariston riuttasukelluksia. Riutta on merenpohjasta kohoava kovapohjainen kohouma eli se koostuu pääasiassa kalliosta tai kivistä ja lohkareista. Tehtävänä oli tehdä 100 m sukelluslinja Kuulisen matalimmalta kohdalta neljään vastakkaiseen ilmansuuntaan. Ensimmäiseksi Airiston sukelluskohteeksi vedettiin koilliseen osoittava linja. Veneen syvyysmittarin mukaan syvyyttä oli 28 m. Tosi syvällä siis. Huh. Alkoi jännittää. En tykkää syvistä sukelluksista.
Kuukausi oli sukellettu Kasnäsistä ja Stura Buskäriltä, jossa näkyvyys oli yleensä 2-5 m. Syvin siellä tekemäni sukellus ulottui 17.4 m syvyyteen, missä ei todellakaan tarvinnut lamppua. Nyt kuitenkin otin lampun mukaan - olihan kohde 10 m syvempi ja oletettavasti pimeämpi, koska kyseessä oli pohjoinen Airisto eli hyvinkin sisäsaaristo. Lisäksi sukelluskohde sijaitsi aivan väylän vieressä, itäisen väylämerkin kupeessa. Lamppu mukaan siis.
Uinti henkiliinan päässä poijulle, siinä sitten varusteiden viimeinen tarkastus, OK-merkki sukellusavustajalle ja lähtö kohti pohjaa. Heti alusta näkee, että nyt uidaan sameissa vesissä - silmien editse leijuu jos jonkinlaista krähmää ja lumisadetta, rähmälettä, krämmälettä ja tihkua. Hämärtää jo, lamppu päälle. Lampussa ei ole virtaa. Rähmä sentään. Syvyyttä nyt 16 m, pimeältä näyttää. Voisikohan pohjalla olla mahdollista nähdä ilman lamppua? Kokeillaan, etten olisi ihan turhaan ähertänyt tänne asti. Pimenee edelleen - 20 m. Sukellustietokoneesta fluoresoiva taustavalo päälle - 23 m ja sysipimeää - kättään ei näe, pelkkä sukellustietokoneen näyttö häälyy pimeyden keskellä kuin outo fosforisilmä. 25 m enkä näe muuta kuin pimeää ympärilläni ja fluoresoivan näytön, mutta vesi on pimeyden lisäksi niin sakeaa, että en ikänäöltäni näe lukea sukellustietokoneen numeroita. Eipä tullut tästä sukelluksesta mitään, takaisin pintaan ja uusi yritys jonakin päivänä, kun lamppu on ladattu. 15 m ja 5 m syvyyksillä pidän vielä turvapysähdykset. Sukellus ei kestä kuin 9 minuuttia, mutta syvällä on käyty. 15 m turvapysähdyksessä näen lukea maksimisyvyyden - 25 m, mutta pohja ei tullut vielä vastaan. Tai sitten olin pohjassa, kirjaimellisesti - pohjan sisällä siis. Vaasan taiteiden yössä sukelsin kaupungin keskustan laiturin vieressä näytössukelluksia (löytyi mm. avaamaton kaljapullo ja pölynimuri) ja vesi oli niin sameaa ja pohja niin pehmeää, että en tiennyt olevani pohjassa ennen kuin liikkuminen kävi hieman työläämmäksi. Ikään kuin viskositeetti olisi vain vaihtunut vedestä
Silttipohjalta löytyy kalojen ja lintujen tekemiä ruokailukuoppia, joista ne ovat kaivaneet pohjaeläimiä, ja liejutaskurapujen, mustatokkojen ja mustatäplätokkojen tekemiä pesäkoloja. Video: Essi Keskinen / Metsähallitus
Seuraavana päivänä lamppu on ladattu ja linja viritetty uudelleen. Linja päättyy edelleen 28 m syvyyteen, mutta nyt lähestyn sitä toisenlaisella strategialla - sukellan matalasta päädystä reippaasti niin syvälle kuin viitsin (=uskallan) ja lähden työstämään linjaa sitten siitä päästä ylöspäin. Sukelluslinjat tehdään aina syvästä päästä aloittaen siitä syystä, että silloin sukellusprofiilista tulee turvallisempi ja silloin ilman riittävyys on myös ennustettavampaa, koska syvemmällä sukeltaja käyttää enemmän ilmaa kuin matalammalla.
Sukelluslamppu päälle jo heti pinnalla, nopea spurtti riutan laelta ( - mitä! tämähän on hiekkaa! ei tämä ole riutta, tämä on hiekkasärkkä! - ) kohti syvyyksiä. 15 m syvyydellä hiekka vaihtuu pystysuoraksi kallioksi ja pimeys etenee nopeasti, lamppu on tarpeen. Valon piiri ympärillä pienenee syvemmälle mentäessä, toisaalta lämpötilan harppauskerroksen alapuolella on kirkkaampaa - samein vesi jäi päälimmäiseen 15 metriin nyt kun ollaan vielä kaukana mutaisesta pohjasta ja lamppu valaisee.
 |
| Sukellusavustaja pitelee henkiliinaa, jonka päässä sukeltaja tekee työtään pohjassa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus |
Laskeudun pystysuoraa kalliota alaspäin, alkaa vähän nipistellä vatsanpohjassa. En ole ikinä tykännyt syväsukelluksista, syvälle mennään vain tietystä syystä eli katsomaan jotain tärkeää kuten hylkyä tai tutkimussukelluslinjan päätyä. Äkkiä oikealta kuuluu selvää metallin kolahtelua kivillä - ankkuri! Ankkuri on pettänyt! Mistä se sinkoaa päälle?!? Kuinka syvää tässä on? 18,9 m, ollaan kohdassa 80 m satasen mittanauhalla. Saa luvan riittää, en jää tänne odottelemaan ankkurin saapumista enkä sitä paitsi halua laskeutua 20 metrin mittanauhamatkalla kymmentä syvyysmetriä - sehän tarkoittaa lähes pystysuoraa pudotusta riutan reunaa pitkin pimeyteen. Tämä saa riittää, tämän VELMU nyt minulta tänään saa, ei enempää.
Tasaan hengitystä ja pulssia, kuuntelen ankkurin kalinaa, teen näytepisteitä - 80 m, syvyys 18,9 m, sinisimpukoita ja merirokkoa ja hiukan runkopolyyppeja. Pimeää. Äkkiä ylöspäin, ankkuri kalisee vielä - 79 m, 17,9 m, 90 asteen kulmassa oleva kallio, samat lajit kuin äsken, ripeästi ylöspäin. Ankkurin kalina lakkaa jossain vaiheessa, neljässätoista metrissä voi laittaa jo lampun pois päältä. Mustatäplätokot sinkoilevat sukeltajan tieltä, pari kiiskeäkin käy katsomassa.
Jossakin vaiheessa pystysuora nousu lakkaa ja kallio vaihtuu hiekaksi. No mikä tämä riutta nyt sitten muka on, alta kiveä ja päätä hiekkaa, ja vielä tämän muotoinen - pystysuorat seinämät pidättelevät päällään reilun kymmenen metrin hiekkakekoa, joka istua nököttää kallion laella? No, samapa se on työn tekijälle - työnantaja on tilannut tämän linjan, ja vaikka tilaus on tehty riuttana, särkän hän nyt saa. Nyt sukellus muuttuu jo nautittavaksi, ankkuri on selvästi ottanut kiinni, valoa piisaa, vaikka näkyvyys on vain puolen metrin luokkaa, vesi on lämmintä kuin linnunmaito (22-asteista) ja särkän laelta löytyy kasvillisuuttakin. Ärviöitä, vitoja, näkinpartaisia. Loppu tulee rauhallisesti, tänään ei edes tuule eli matalikolla ei ole virtausta. Saa kelluskella oikeassa sukellusasennossa eikä tarvitse uida vastavirtaan pysyäkseen paikoillaan. Näkyvyys ei ole häävi, reilut puoli metriä, eli linjasta ei kyllä voi mennä kauas koska muuten se häviää.
Nousen pinnalle, annan OK-merkin sukellusavustajalle. Uin veneelle. Yksi suoritettu, kolme vielä jäljellä. Huoh.
Hurrasin sillä hetkellä kun sain sukellettua Kuulisen riutan viimeisen linjan. Pirita sukelsi 11-metrisen linjan, minulle jäivät 28, 21 ja 16 m syvyyksiin päättyneet linjat. Näkyvyys oli yhtä huono jokaisella kerralla, syvällä yhtä pimeää. Jos en olisi tehnyt enempää sukelluksia enää samana päivänä, viimeisen linjan jälkeen olisi saattanut skumppa aueta.
Mutta tulipahan tehtyä. Vaikkei riutta ollutkaan. Rest in peace Kuulinen - en jää kaipaamaan.
Essi Keskinen
 |
| Sukellusavustaja odottamassa veneeseen nousevaa sukeltajaa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti