Seuranta aloitettu!

Merenkurkun ja Perämeren merenhoidon seurantalinjat ulottuvat helminauhana Närpiöstä Tornioon. Kuva: Metsähallitus

Merenhoitosuunnitelman mukaisesti Itämeren pitäisi olla hyvässä kunnossa vuoteen 2027 mennessä. Monen monituisia toimenpiteitä on aloitettu ja osittain ne ovat alkaneet purrakin. Itämeren rehevöityminen on monin merialuein kääntynyt lievään laskuun eli tilanne on hitaasti alkanut parantua. Dioksiinisilakoista ei enää tarvitse puhua ja Suomikin on ratifioinut sopimuksen laivojen painolastivesien käsittelystä niin, että vieraslajien kulkeutuminen paikasta toiseen minimoituisi.

Matalalla mutapohjalla kasvavat vidat kurkottavat kohti pintaa kun auringonsäteet kurkottavat kohti pohjaa. Kuva: Saara Luukkonen / Metsähallitus

Miten sitten voidaan määritellä, milloin meri on hyvässä kunnossa? Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmassa on lueteltu mittarit, joiden mukaan edistystä tarkastellaan. On suoraviivaista sanoa, että esim. typpeä ei saa päästää mereen enempää kuin xx tonnia vuodessa – se on selkeä mittari. On vaikeampaa yrittää määritellä ekologista hyvää tilaa. Siinä pitää jo vähän soveltaa.

Kyllä nyt hymyilyttää kun sukellus on mennyt hyvin! Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tänä kesänä otettiin askel eteenpäin ekologisen hyvän tilan suhteen, kun viimeisillekin kahdelle merialueelle, Merenkurkkuun ja Perämerelle, perustettiin seurantalinjat. Makrofyyttien eli kasvillisuuden seurantalinjoilla seurataan muta-, hiekka- ja sorapohjilla levien, vesisammalten ja putkilokasvien avulla mm. kasvillisuuden monimuotoisuutta, epifyyttisten eli päällyslevinä kasvavien rihmalevien määrää, uhanalaista kasvillisuutta ja vieraslajeja. Nyt tiedetään ns. perustaso, ja tämän jälkeen linjoja seurataan kolmen vuoden välein merialue kerrallaan.

Seurantalinjoja ei tarkoituksella perustettu sinne, missä uhanalaista lajistoa tiedetään olevan, mutta jos linjalta löytyy esim. rauhoitettu ja vaarantunut upossarpio, sitä tulee samalla seurattua. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Murtovesisieni löytyy soralinjalta vähän suuremmalta kiveltä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Silopartoja ei pysty Perämerellä erottamaan toisistaan, koska niihin ei yleensä muodostu lisääntymiselimiä. Nitellojen juurella kasvaa myös äimäruohoa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Ns. rannikon makrofyyttilinjat ovat Velmu-menetelmällä (vedenalainen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma) tehtäviä 100 m mittaisia linjoja, jotka syvyydestä riippuen tehdään joko SUP-laudalla ja vesikiikarilla, kahlaamalla tai sukeltamalla. Tulokset tallennetaan ympäristöhallinnon LajiGIS-tietokantaan, josta tiedot kulkeutuvat myös Lajitietokeskuksen Luomuksen www.laji.fi -sivustolle. Sieltä lajihavaintoja voi tarkastella kuka vaan.

Nyt toivotaan vaan, että rahoitus linjojen seuraamiseksi varmistuisi. Koska mitä hyötyä on seurantalinjoista, jos niitä ei seurata?

Essi Keskinen, meribiologi

Usein merenhoidon seurantalinjat ovat niin matalalla Merenkurkussa ja erityisesti Perämerellä, että SUP-lauta ja vesikiikari riittävät mainiosti. Näytepurkkisarjaan otetaan myöhemmin mikroskopoitavat kasvit ja levät. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

SUP-laudalle mahtuu koko päivän arsenaali työvarusteita ämpäreistä ja näytteenottovälineistä vesikiikariin, haraan ja ankkuriin. Kuva: Rupert Simon / Metsähallitus

Soran ja hiekan sekapohjalle on laskettu 100 m mittainen köysi, jota pitkin sukeltaja sukeltaa. 10 m välein, tai syvyyden vaihtuessa metrin, tehdään näytepiste neljän neliömetrin alalle. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Vielä 142 m Söderskatanin pisteelle! Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Välillä sää suosii :) Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Välillä töitä pääsee tekemään ulkomerellä... Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

...välillä työskennellään sisälahdissa. Kuva: Saara Luukkonen

Yksi on vetänyt linjan ja ottaa sen jälkeen valokuvia, yksi tekee varsinaisen kartoituksen ja yksi toimii "sihteerinä". Matalia SUP-linjoja voidaan tehdä yksinkin, mutta tässä tapauksessa koko autollinen oli matkalla kohti pohjoista, jolloin oli nopeinta tehdä linjat yhdessä. Kuva: Saara Luukkonen / Metsähallitus

Kovalla hiekkapohjalla linja sujuu vaivattomasti kahlaamalla, kunhan vaan syvyys riittää. Vesikiikari toimii loistavasti maskin sijasta. Kuva: Erika von Essen

Pikkukiviä ja soraa! Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Hyvä ja onnistunut sukellus takana, nyt vain takaisin veneelle! Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus