tiistai 5. heinäkuuta 2016

Teemme ilolla merkittäviä asioita!



Meribiologi työssään ;)

Onko työaikaa vain se kun ollaan otsa rypyssä eikä ole hauskaa? Ns. luterilaisesta työmoraalista puhuttaessa työajalla ei voi olla hauskaa eikä töistään saa nauttia. Eihän se silloin ole työtä ollenkaan vaan menee hauskanpidon ja harrastelun piikkiin.

Metsähallituksen ja Luontopalveluiden slogan on kuitenkin "Teemme ilolla merkittäviä asioita" eli ainakin konsernitasolla luterilainen työmoraali saa jäädä taka-alalle. Sen me jo tiedämmekin että teemme merkittäviä asioita mutta että vielä ilolla? Kyllä!
Niina ja Suvi valmistautuvat Hallitanssit -virkistyspäiville. Suvi tekee kampausta ja Niina mikroskopoi samalla kasvinäytteitä.
Tällä viikolla Pohjanlahden meritiimi sai Kokkolan ja Luodon saaristojen meri-inventoinnit valmiiksi tältä vuodelta. Kokkolasta poismuuttoa ja vaasalaisten eroamista Perämeren ja VELMU-tiimeistä juhlittiin yhdessä Hallitansseilla. Työt oli saatu tehtyä, muuttokuormat kasattua, näytteet katsottua ja sitten päästiin virkistäytymään kovan työkuukauden päätteeksi.

Hallitansseista sen verran että jos yhdistetään valtava rankkasade, mahtava ukonilma, bilepaikkana veneiden talvisäilöhalli jonne on parkkeerattu kontti ja ambulanssi, Jacuzzi, kylmäkontti kylmille juomille, sauna, hallissa grillaaminen, karaoke-laitteet, parkettinen tanssilattia jonka lakkaamiseen on mennyt kuusi litraa venelakkaa ja kuuden hengen vastakkainistuttava keinu pöydällä ja katoksella sekä vielä 16 hengen tilataksi takaisin maastomajoitukseen klo 02.30 niin saadaan aikaiseksi todella hyvät bileet. Seuraavana päivänä kaikki olivat kovin virkistyneitä.
Kun mennään sulusta läpi kumiveneellä, ei voi koskaan olla liian varovainen.
"Rankka työ, rankat huvit" yhdistyy hyvällä tavalla "Teemme ilolla merkittäviä asioita" -teemaan. Maastotöiden tekeminen on rankkaa, 24/7 yhdessäolo 12 hengen voimin on rankkaa, työ on usein fyysisesti rankkaa kun kumivenettä pitää kantaa, moottoreita kantaa, sukellusvarusteita kantaa, kahlata napaa myöten vedessä kun jalat ovat uponneet polvea myöten mutaan, nousta veneeseen tikkaita pitkin 40 kg sukellusvarusteita päällä... Työ Kokkolassa on tehty ilolla ja tulokset ovat merkittäviä, nyt juhlimme merkittävästi ja ilolla.

Essi Keskinen
Tämän tanssilattian lakkaamiseen on mennyt kuusi litraa venelakkaa. Tilat lahjoitti ystävällisesti käyttöön Seppo Määttälä Himangalta. Kiitämme Seppoa juhlien mahtavasta isännöinnistä ja siitä että kaikkien tiimin jäsenten mielenterveys ja työkyky on taas ladattu täyteen iskuun!

Tämän siitä saa kun ryömii kuivapuvussa matalilla mutaisilla lahdilla...

Incaa odottamassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti