Selkäänpuukottajat

Viime viikon tiistaiaamu ei valjennut Juhon kannalta kovinkaan hyvin. Hän valitteli päänsärkyä, kipeitä niskoja sekä muutenkin yleistä uupuneisuutta. Aamupalaksi hän nautti buranaa ja kofeiinitabletteja. Vointi kuulemma paranisi heti niiden jälkeen. Ei se kyllä siltä näyttänyt ja käsikopelolla pystyimme myös todentamaan kuumeenpoikasen. Juho oli mielestään kumminkin kenttäkelpoisessa kunnossa vaikka yritimme selittää hänelle, että hän voisi hyvin jäädä maihin. Juhon lähdettyä huoneesta ilmoitimme vetovastuussa olevalle Kevinille, että Juho on kaikkia muuta kuin työkunnossa ja että Kevinin tulisi määrätä hänet vuodelepoon. Tiesimme, että Juho ei jäisi sänkyyn vapaaehtoisesti. Juhon tullessa takaisin kertoi Kevin hänelle mikä on homman nimi. Sitkeästi Juho yritti vastustella mutta nöyrtyi kohtaloonsa. Tunnustan täten puukottaneeni Juhoa hieman selkään.

Juho löysi polulta lepopaikan

Mikäköhän siinä on, että työmoraali on niin korkea, että onnistuu huijaamaan itseänsä aivan täysin? Viimeiseen asti sinnitellään, kuten saaliseläin joka ei voi näyttää heikkouksiaan pedoille. Eihän meidän tiimissä kumminkaan petoja ole vaan kaikki huolehtivat toisistaan. Jotenkin silti tuntuu vaan siltä, että pettää tiiminsä ja vetää välistä jos on päivän levossa. Toisaalta tietää, että kukaan ei ajattele niin, mutta silti päässä pyörii kamala ajatus siitä, että muiden työtaakka suurenee jos itse ei ole mukana (ja eikä se edes ole näin). Halu työntekoon on niin suuri, että todellisuus sumenee. Mistään ei tule paineita, että hommat pitäisi tehdä vaan ne tulee luotua ihan itse. Pikemminkin saa kuulla kehotuksia siitä, että pitäisi levätä enemmän.

Säppi by night  Kuva: Aimi Hamberg

Muistan viime kesältä kerran, kun sain todella kovan korvatulehduksen. Jouduin käymään terveyskeskuksessa ja lääkkeitä tuli parin reseptin verran. Käynnin jälkeisenä päivänä olin vakaasti sitä mieltä, että olin valmiina lähtemään merelle. En ollut saanut nukutuksi kivun takia, ruokaa en pystynyt syömään koska särky esti leukojen liikuttamisen. Kuumettakin taisi olla. Silti olin vakuuttunut työkyvystäni ja siitä, että pärjäisin aivan loistavasti päivän merellä. Heidi onnekseni sanoi tekevänsä päätöksen puolestani ja komensi minut sänkyyn. Sinne päästyäni nukahdin heti. Olin myöhemmin äärettömän kiitollinen siitä, että joku toinen teki tämän päätöksen puolestani koska itse en olisi siihen kyennyt. Tässä olisi kyllä kasvun paikkaa…

Lisää buranaa

Kenttäkauden alusta tänä vuonna työtoverimme satutti selkänsä ahnehtien yksin kumivenettämme autonsa takakonttiin. Hän ei tainnut sanallakaan mainita tapahtunutta vaan vasta tunteja myöhemmin kiinnitimme siihen huomiota, että hän käveli perin oudosti. Kysyessämme hän kertoi tapahtuneesta ja sanoi ottaneensa särkylääkkeitä. Iltaa myöten kipu vain yltyi kuten myös otettujen särkylääkkeiden määrä. Hänen mukaan, jos seuraavana päivänä tuntuisi vielä pahalta, voisi lääkärissä käyntiä harkita. Kello oli yhdeksää illalla kun ilmoitin, että nyt lähdetään päivystykseen. Päätös lääkäriin lähdöstä oli oikea mutta tässäkin tapauksessa oli taas vain kyse siitä, ettei kyseinen henkilö halunnut olla vaivaksi muille (no harm done!) ja itsellensä ei pystynyt olemaan rehellinen.

Vaihteeksi rennompi päivä Kuva: Aimi Hamberg

Kohta keikuttaa

Toivottavasti loppukausi sujuu tervein merkein kaikkien tiedostaen omat voimavaransa!

Roosa Mikkola