tiistai 20. huhtikuuta 2021

EMMAt esittelyssä: Kulttuurihistoria - Ulko-Tammio

 

Värikkäitä rihmaleviä kalliopohjalla veden alla
Ulkosaariston kallioranta on kaunis myös pinnan alla! Kuva: Juho Lappalainen / Metsähallitus

Karttakuva: Ulko-Tammion EMMA-alue karttakuvasta rajattuna.
Ulko-Tammion EMMA-alue sijaitsee ulkosaaristossa hyvin lähellä Venäjän rajaa. Alue on kooltaan hiukan alle 39 neliökilometriä, ja alueen keskisyvyys on 18 metriä, keskisuolaisuuden ollessa 3,6 promillea. Rajaukseen sisältyy kaksi saarirypästä, suurimpina saarina Ulko-Tammio ja Rääntiö sekä Lanskeri ympäröivine kareineen ja luotoineen. Saaret kuuluvat Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon, ja koko EMMA Itäisen Suomenlahden saaristo ja vedet -Natura-alueeseen. Kartta: VELMU

Syrjässä Suomenlahdella, aivan itärajan tuntumassa piilottelee todellinen helmi: Ulko-Tammion saari ja sitä ympäröivät vedet, saaret ja luodot. Seutu on tuttua vain harvalle, mutta runollisesti sanoen: ken kerran paikalle eksyy, ei voi sitä unhoittaa.

Ulko-Tammion EMMA-alue oli itsestään selvä valinta ekologisesti merkittäväksi meriluontoalueeksi, sillä täällä niin elollisen kuin elottomankin luonnon monimuotoisuus on poikkeuksellisen suurta niin pinnan päällä kuin allakin, ja koko mereinen ekosysteemi nivoutuu kauniiksi ja tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Alueen saaret ovat alueelle nimensä antanutta pääsaarta eli Ulko-Tammiota lukuun ottamatta täysin luonnontilaisia. Suuret selkävedet hallitsevat ulkosaaristovyöhykettä, ja toisin kuin lännempänä itäisellä Suomenlahdella, täällä kalliot ovat korkeita ja pohjat syviä. Vedenalainen maailma on monipuolista: pohjanlaatu vaihtelee aaltomuodostuneista hiekkamatalikoista yli 60 metrin syvyisiin altaisiin ja jälleen syvyyksistä nouseviin riuttoihin ja kareihin. Aaltojen ja virtausten armoilla elävä kasvillisuus koostuu pääasiassa sitkeistä kovan pohjan levistä, mutta saarten suojaisissa lahdissa ja avointen somerikkorantojen edustoilla on runsaasti monipuolista putkilokasvillisuutta. Rakkohauru kasvaa täällä vähäisen suolapitoisuuden vuoksi pienikokoisena mutta runsaana, ja läntisemmiltä merialueilta tuttu punalevävyöhyke on korvautunut syvänvihreällä meriahdinpartamatolla. Suolaa vaativan sinisimpukan sijaan Kaspian- ja Mustanmerenalueelta kotoisin oleva vieraslaji vaeltajasimpukka on vallannut itselleen oman ekolokeron, ja esiintyy paikoin hyvin runsaslukuisena.

Kaksi raidallista simpukkaa ja valkoisia merirokkoja kiven päällä.
Vaeltajasimpukka (Dreissena polymorpha) on valkoisen merirokon ohella paikoin hyvin runsaslukuinen Ulko-Tammion EMMA-alueella. Raidallinen simpukka on englanninkieliseltä nimeltään kuvaavasti zebra mussel. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Rakkohauru-leviä pinnan alla
Rakkohauru (Fucus vesiculosus) muodostaa puhtaita yhtenäisiä kasvustoja Ulko-Tammion EMMA-alueella. Tämä kuva on otettu Kärenmaasta. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Ulko-Tammion ja Kotoluodon välisessä salmessa tutkimussukeltaja voi sadan metrin matkalla liukua kivikkorannan sekapohjalta kauniin hiekka-sorapohjan putkilokasviniityn kautta puhtaaseen kalliorantaan levävyöhykkeineen. Ulko-Tammion ympärys onkin yksi tiheimmin kartoitetuista EMMA-alueista, jossa tietoa on hankittu lähes 5000 vedenalaiselta kartoituspisteeltä. Onnekas voi tavata myös erittäin uhanalaiseen Suomenlahden kantaan kuuluvan itämerennorpan, jonka läntisimmät esiintymis- ja lisääntymisalueet ovat näillä vesillä.

Putkilokasveja hiekkapohjalla
Haurat (Zannichellia sp.) ja mukulanäkinparrat (Chara aspera) muodostavat matalille sora- ja hiekkapohjille pinnanalaisia niittyjä. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus


Mittanauha levien päällä
Tutkimussukeltaja tekee kasvillisuusarvion linjalta, joka on noin sadan metrin pituinen tai päättyy kasvillisuuden syvimpään kasvusyvyyteen. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus


Kotilo kiven pinnalla rihmalevien välissä
Myös limakotilot viihtyvät ulkosaariston rantavyöhykkeessä. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus

Alueen pinnanpäällinenkin elämä on mieltäylentävän kukkeaa. Saaret ja luodot edustavat pääosin tyypillistä ulkosaariston kasvillisuutta keskikesän kukkaloistoineen; täällä rantaniittyjä kannattaa tutkia tarkasti, sillä alueella esiintyvät yleisenä muun muassa muualla Suomessa harvinaiset rantahirvenjuuri ja merenrantavieras. Ulko-Tammio on saarista monipuolisin, sillä sen kasvillisuus vaihtelee lehdosta männikköön ja jäkälikköön ja maaperä sorarannasta lohkareisiin ja silokallioihin. Ja ne kaikki pesivät, levähtävät ja muuttavat linnut!

Kukkivia kasveja, kalliota ja kivikkoa lähellä rantaa
Saariston rantaniityt kukoistavat kesäisin, kuten tämäkin pieni niitty Ulko-Tammion länsirannalla. Itämeren kivikkoiset niittyrannat on silmälläpidettävä luontotyyppi. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus

Ulko-Tammion EMMA olisi siis sopinut niin elinympäristöt-, luonnontilaisuus- kuin geologia-teemaotsikonkin alle. Mutta miksi se esitellään kulttuurihistoriaosuudessa?

Ulko-Tammion saari on ollut merkittävä ulkosaariston tukikohta paikallisille ja muillekin merenkulkijoille jo vuosisatojen ajan. Nyt 2000-luvulla Ulko-Tammiossa majoittuneet meribiologitkaan eivät suinkaan ole ensimmäisiä laatuaan: jo vuonna 1843 venäläiset merentutkijat ovat kaivertaneet puumerkkinsä saaren kallioon.

Merentutkimuksen sijaan Ulko-Tammio on tunnettu sotahistoriastaan. Saarelta löytyy monia jälkiä sotavuosilta 1939-1944, jolloin saariston rauha järkkyi. Aikaisemmin syrjässä olleesta pienestä saaresta tuli talvisodan jälkeen uuden itärajan etuvartio, jonka kautta kulkivat laivaväylät Kotkan sisäsaaristoon. Saaren linnoittamiseen ryhdyttiin kesällä 1941, ja vahvimmillaan linnake oli syyskuussa 1944, jolloin sen kokonaisvahvuus oli 370 miestä. Tuolloin aseistukseen kuului neljä Canet-rannikkotykkiä, kuusi ilmatorjuntakanuunaa, neljä Madsen-konetykkiä, kolme nelipiippuista “urkukonekivääriä” ilmatorjuntaan ja kolme konekivääriä. Lisäksi saarelle sijoitettiin saksalaisvalmisteinen tutka-asema. Nykyään museoidut tykit, muistolaatta, sotilaan hauta, tunneli ja muut linnakkeen jäännökset sekä ammusten jäljet kallioissa kertovat ajasta, jolloin Ulko-Tammio ja sen puolustajat vartioivat Suomen itsenäisyyttä. Nykyään Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon kuuluvalla saarella luonto on kuitenkin hiljalleen ottamassa omaansa ja piilottamassa niitä sota-ajan muistoja, joita ei erikseen vaalita.

Vanha mustavalkoinen kuva sota-aluksista saaren lahdessa
Vartiomoottoriveneiden tukikohta Ulko-Tammiossa 14.7.1942. Kuva: SA-kuva


Ilmatorjuntatykki rantakalliolla hirsillä vahvistetun muurin ympäröimänä
Museoitu ilmatorjuntatykki 76/ItK/31 Ulko-Tammion pohjoisosassa. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus


Ruostunut merimiinan kuorenkappale
Rantaan ajautuneen ja räjähtäneen merimiinan kuori Ulko-Tammiossa. Kuori on sittemmin siirretty luvattomasti pois vanhalta paikaltaan. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus


Suuren tunnelin aukko vehreän kasvillisuuden ympäröimänä. Tunneliin johtavat pitkospuut.

Ulko-Tammion tunnelin etelänpuoleinen suuaukko. Kuva: Ari Laine / Metsähallitus



Horisontissa näkyvä saari, jossa on rakennuksia
Somerin saari Ulko-Tammiosta kaukoputken avulla kuvattuna. Jatkosodan aikana Ulko-Tammiota käytettiin Someriin ja Suursaareen suuntautuneiden operaatioiden lähtöalueena. Molemmat saaret menetettiin, ja ne kuuluvat nykyään Venäjälle. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus

Ulko-Tammio koostui ennen sotaa kahdesta erillisestä saaresta, joita erotti Itä- ja Länsilahdet yhdistävä kapea salmi. Linnoittamisen yhteydessä salmi täytettiin suuren tunnelin louhinnasta syntyneellä kiviaineksella. Yli 70 vuotta saaret olivat yhdessä, mutta syksyllä 2020 vesiyhteyttä alettiin palauttaa kaivamalla salmea uudelleen auki. Tämän meriluonnonhoidollisen ennallistamistoimenpiteen toivotaan parantavan molempien lahtien tilaa, ja tulokset näkyvät tulevien vuosien aikana.

Kaivettu oja ja ja siltarumpu, jonka päältä kulkee polku. Ympärillä mäntyjä ja lehdettömiä puita.
Ulko-Tammion täytettyyn salmeen palautettiin vesiyhteys syksyllä 2020. Kuva: Ari Laine / Metsähallitus

Mutta mitäpä olisi mereinen kulttuurihistoria ilman hylkyjä? Ulko-Tammion EMMA-alueella on yksi varmasti tunnettu tasasaumainen tammihylky, joka makaa kalliopohjalla lähellä saaren pohjoisosaa. Mutta alueella piilottelee myös kaksi vielä löytämätöntä 1700-luvun laivaa: vuonna 1763 haaksirikkoutunut Sankt Nikolaus ja seuraavana vuonna hävinnyt tuntematon alus. Itäinen Suomenlahti on kuuluisa karikkoisuudestaan, mutta myös keskiajalta 1800-luvulle kukoistaneesta rantarosvouksestaan. Hannu Konttinen Suomen meriarkeologisesta seurasta kertoo Sankt Nikolauksen tarinan näin:

Eräs maamme tunnetuin ja samalla hyvin tavanomainen rantarosvousjuttu, johon liittyy murheellisia piirteitä, tapahtui 1700-luvulla. Tapahtuma-aikana 19.-21.10.1763 vallitsi Virolahdella kova myrsky. Sää oli märkä ja kolea. Hampurista kotoisin oleva Sankt Nikolaus niminen alus lähestyi myrskyssä Ulko-Tammiota, jonka edustalla sai pohjakosketuksen ja upposi. Laivan koko miehistö menehtyi. Hieman myöhemmin löydettiin läheiseltä saarelta murhatun naishenkilön ruumis. Kaikki merkit viittasivat hylynryöstäjien olleen asialla. Laivassa oli lastina talia, rautaa, hamppua, purjekangasta, öljyjä sekä jäniksennahkoja.

Laivan osia ja lastia oli ajautunut maihin useille saarille mm. Ulko-Tammioon. Tammion rantavouti Nils Jespersson havaitsi veneiden kulkevan edestakaisin merellä. Hän arvasi heti mistä oli kysymys. Tehtyään havainnoistaan ilmoituksen luotsi-inspehtori Sommerille, alkoi totuus selvitä. Mukaansa Sommer otti muutamia apumiehiä ja lähti purjehtimaan kohti Ulko-Tammiota. Siellä hän tapasi Sepänkylästä kotoisin olevia miehiä hakkaamassa irti hylyn rautaosia. Saarelle oli kerääntynyt ihmisiä myös muualta Virolahtea "pelastamaan" talia ja jäniksennahkoja.

Kaikissa lähisaarissa kerättiin ahkerasti talteen ajelehtivaa lastitavaraa. Variksen saarella pelastustöissä olleelta mieheltä Sommer takavarikoi verisen paidan. Paidan omistanutta murhattua henkilöä hän ei löytänyt. Seuraavan vuoden kesäkuussa Sommer tutki erään toisen aluksen haaksirikkoa ja löysi sattumalta Variksen saarelta purjekankaaseen käärityn ja kivillä peitetyn naisen ruumiin. Purjekankaassa oli sama lastikonosomenttimerkki, kuin rantaan ajautuneissa Sankt Nikolauksen laivapapereissa. Myös piirikirurgi Wiese vahvisti henkilön kuolleen väkivaltaisella tavalla. Myöhemmin tuli Pietarista tieto, että miehistöön kuului seitsemän henkilöä. Laiva oli käynyt myös Kronstadtissa, missä siihen oli noussut matkustajaksi naishenkilö.

Haaksirikon ja hylynryöstön seurauksena oli kahdeksan ihmistä menettänyt henkensä. Oikeus kokoontui ainakin kuusi kertaa ennen kuin antoi jutussa päätöksen. Surmatöiden tekijät jäivät oikeudelta selvittämättä. Rangaistavia oli jutussa yhteensä viisikymmentäkaksi henkilöä, niiden joukossa myös Tammion rantavouti Nils Jespersson, joka oli ottanut osuutensa muiden mukana. Rangaistukset vaihtelivat raipasta sakkoon. Oikeuskäsittelyn aikana ehti tapahtua kolme muutakin haaksirikkoa samalla alueella, jotka osaltaan viivyttivät tuomioiden langettamista.

Vesi lentää korkealle aallon osuessa rantakallioon
Nämä kalliot ovat nähneet monta myrskyä ja haaksirikkoa. Kuva: Ari Laine / Metsähallitus

Myrskyisästä ja hiukan synkästäkin historiastaan huolimatta (tai osin sen vuoksikin!) Ulko-Tammion alue on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Kulttuuriperinnöllä höystettynä EMMA-alueena se on monimuotoisuudessaan ainutlaatuinen jalokivi, joka vetää vuodesta toiseen puoleensa niin luonto- ja historiaharrastajia, valokuvaajia, sukeltajia kuin paikallista väestöäkin. Itse olen saanut työni ansiosta asua Ulko-Tammiossa useita kuukausia. Tiedän olevani onnekas!

-          - Maiju Lanki, meribiologi


Ihminen istuu kalliontasanteella ja katsoo merelle ilta-auringossa
Ulko-Tammion rantakallioilla on haaveiltu sukupolvesta toiseen. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus


Korkealta otettu kuva. Lahti, jossa näkyy veneitä laiturissa. Taustalla merta ja pieniä luotoja.
Ulko-Tammion Länsilahti on luonnonsatama vailla vertaa. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus

***

Jäikö tiedonnälkä? Lue lisää tietoa täynnä olevista EMMA-teemablogeista:

Kulttuuriperintöä pinnan alla ja päällä:

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/10/emmat-esittelyssa-vedenalainen.html

Kiviset & soraset eli vedenalainen geodiversiteetti rannikollamme:

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/07/emmat-esittelyssa-geodiversiteetti_10.html

Mitä luonnontilaisuus tarkoittaa Itämerellä? Onko se edes mahdollista?

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/09/emmat-esittelyssa-teema-luonnontilaisuus.html

Tutustu Itämerta uhkaaviin ihmispaineisiin:

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/07/emmat-esittelyssa-ihmispaineet.html

Missä Itämeren kalat oikein syntyvät?

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/07/emmat-esittelyssa-kalantuotantoalueet_10.html

Niin siis mikä EMMA?

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-mika-ihmeen-emma.html

Ai pinnan allakin on luontotyyppejä?

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-luontotyypit.html

Merenpohjalla on monimuotoisia eliöyhteisöjä! http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/06/emmat-esittelyssa-merenpohjien.html

Myös pinnan alla on uhanalaisia lajeja:

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-uhanalaiset-lajit.html

 

#metsahallitusmerella
#luontotyypit
#meriEMMAt
#metsahallitus
#VELMUohjelma

#itameri 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti