 |
| Upossarpion kukka/siemenet veden alla. Kuva Linda Jokinen / Metsähallitus |
Isomatala = uhanalaiset lajit. Hailuodon kaakkoispuolella sijaitseva laaja matalikko (nyt puhutaan siis nilkan tai polven syvyisestä, tai juuri veden pinnan yläpuolella olevasta mutarannasta) on sekä uhanalaisten putkilokasvien (nelilehtivesikuusi, upossarpio, paunikko) että vesilintujen suosiossa. Liminganlahden jälkeen Isomatala on Suomen merkittävin lintuvesi.
 |
| Kosteikkokasvillisuutta matalikolla. Kuva Janni Ketola / Metsähallitus |
 |
| Nelilehtivesikuusten varret ovat upean purppuranpunaiset. Kuva Alejandra Parra / Metsähallitus |
Alueella on vaikea kulkea koska välillä ollaan vedessä, välillä maalla, usein kosteikolla tai mudassa. Syvemmiltä alueilta löytyy tiheitä näkinpartaisniittyjä ja Hailuodon saaren puolelta laguuneja ja kluuvi. Isomatala on yksi merkittävimpiä vaarantuneen nelilehtivesikuusen esiintymisalueita Suomessa.
 |
| Upossarpiot kurkottelevat näkinpartaisniityltä, vieressä vielä ärviöitä. Kuva Janni Ketola / Metsähallitus |
Metsähallituksen meritiimi on kartoittanut Isomatalan vedenalaista luontoa muutamana vuotena kansalliseen VELMU-kartoitusohjelmaan, jota koordinoi SYKE. ELY-keskukset puolestaan ovat kartoittaneet alueen uhanalaista lajistoa. Asiantuntijoiden toimesta näistä tiedoista rajattiin merialuesuunnittelussakin käytetyt EMMA-alueet, ja näin Isomatala päätyi näiden Itämeren helmien joukkoon, pääasiassa uhanalaisen lajistonsa ja näkinpartaisniittyjensä ansiosta.
Essi Keskinen
 |
| Näkinpartaiset ovat viherleviä, jotka näyttävät putkilokasveilta. Lämpiminä kesinä ne ehtivät tuottaa sukusoluja, oransseja pallosia. Kuva Janni Ketola / Metsähallitus |
 |
| Kukkiva upossarpio. Kuva Linda Jokinen / Metsähallitus |
 |
| Isomatalan EMMA-rajaus pitää sisällään matalaa mutarantaa,joka välillä jää kuiville veden laskiessa, kosteikkoa, merenrantaniittyjä, hiekkasärkkää ja pehmeämpää pohjaa. Kuva: VELMU |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti