sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Raahen meripäivillä meripelastajien kanssa – mielissään!

No niin, täältä pärähtää Perämeren meritiimin suunnittelijan eli Suvin kesän 2015 eka blogi! Ajattelin vähän kertoa teille kuin kivaa oli kun kävästiin Jalmarin, Janoksen ja Niinan kanssa Raahen meripäivillä 3-4.7. kertomassa Perämeren meritiimin toiminnasta.

Janos esittelemässä meritiimin toimintaa.


Meripäivät järjestettiin Raahessa ensimmäistä kertaa ja tapahtuma oli niin onnistunut, että toivon että se järjestetään myös ensi kesänä. Rantatorilla oli jos jonkinlaista kojua ja päivien aikaan nähtiin 1800-luvun lopun torimuotia myyjien asuissa.  Ohjelmassa oli muun muassa risteilyjä Raahen Fiialla ja Raahen meripelastuksen Niilo Saarisella, sukellusnäytöksiä , melontaretkiä, ongintakilpailu ja meripelastusnäytöksiä.

Sukeltaja pukeutumassa Nuoreen Herraan, eli Wanhan Herran kopioon.



Kiviniemen meripelastajien pelastusnäytös.


Uppoavan veneen tyhjennys vedestä.

Perämeren meritiimillä oli oma esittelypisteensä Suomen meripelastusseuran kanssa samassa teltassa. Teltassa meillä oli näytillä kuvia, videoita ja välineistöä. Lisäksi kävimme Jalmarin ja Janoksen kanssa torstai-iltana sukeltamassa ja snorklaamassa muutamia vesikasveja Raahen meripelastusyhdistyksen mökin rannasta Lapaluodossa näytille telttaan. Kasvit kiinnostivatkin kovasti niin lapsia kuin aikuisia. Näytillä oli myös meiän Maia-vene ja siellä hd-videokuvauslaitteisto, jonka avulla pystyimme näyttämään kiinnostuneille merenpohjaa.

Vesikasveja ja meribiologin näytteenottovälineistöä.
HD-videokuvauslaitteisto.

Kesällä 2013 olin Niinan kanssa töissä Toppilan meripäivillä ja pääsin mukaan meripelastusnäytökseen. Tänä viikonloppuna pääsin lähemmin tutustumaan Suomen meripelastusyhdistyksen toimintaan.  Perjantaina kävin kokeilemassa Raahen meripelastusseuran Petrin kanssa pelastuslauttaan nousemista. Samana iltapäivänä Petri ja Heidi sitten kysyivät että lähtisinkö mukaan meripelastusseurojen väliseen ”meripelastelukilpailuun” jonka rastit toimivat näytöksinä meripäivien aikana. No, tämä tyttöhän ei koskaan sano ”ei” uusille ja kivoille kokemuksille, joten kohta huomasinkin olevani Oulun meripelastajien Varjakan kyydissä suorittamassa etsintärastia Raahen edustalla kovassa vesisateessa Oulun Juhan ja Matin kanssa. Kelistä huolimatta olin aivan innoissani ja totesin jälleen että kyllä tuo meripelastustoiminta on ihan mun juttu! Oon kuitenkin ajatellut että liityn toimintaan vasta sitten jos joku kesä en enää ole merellä muuten töissä. No eipä siinä kuitenkaan kauaa tarvinut mua suostutella liittymään, vaan heti lauantaina aamulla herätyskellon soitua pistin hakemusta menemään Ouluun.

Petrin kans melkeen valmiina hyppäämään mereen.

Uimassa takas pelastuslauttaan kiipeämisen jälkeen.

Meressä käynnin jälkeen: märkä tukka - iloinen fiilis!

Lauantaina olikin sitten vuorossa kolme rastia. Nämä jännitti aivan älyttömästi, kun mulla ei ole mitään oikeaa ensiapukoulutusta tai muuta rasteilla tarvittavaa kokemusta. Jännitystä suurempi tunne oli kuitenkin odottava fiilis aina rastin lähestyessä, onnistumisen tunteita suorittamisen aikana ja hyvä fiilis rastien jälkeen. Ekana rastitehtävänä oli ensiapu, toisena veden varaan joutuneen henkilön siirto pelastuslauttaan ja kolmantena sammutustehtävä. Oulun tiimillä ei tietenkään ihan parhaiten sujunut kun oli tällainen keltanokka mukana, mutta hauskaa oli, mää opin paljon uusia asioita ja tutustuin ihan mahtaviin meripelastajiin ja Oulun tiimi tuli kuitenkin kolmanneksi piste-erojen ollessa aika pieniä.

Ensiapurasti,
Iin meripelastajat sammutusrastilla.

Juoksun kans sammutushommiin!

Matti hoiti raskaan työn ja mää keskityin tähtäämiseen.

Saatiin hieno sateenkaari aikaan :)

Ei voi muuta sanoa kuin että kiitos koko meripelastuspoppoo! Otitte tän ”metsäläisen” avosylin vastaan ja teitte mun viikonlopusta ihan mahtavan. Vaikka en toivoisi kesän koskaan päättyvän koska tämä työ on niin älyttömän tärkeää mulle, niin nyt on suuri valopilkku myös syksyssä, kun silloin pääsen mukaan meripelastustoimintaan :)



Terveisin Suvi joka on edelleen ihan mielissään!


Ps. Meripäivillä oli mukana myös Pyhäjoen ja Kemin meripelastajia.

Meripelastajia ja yks tuleva sellainen :)
Raahen vene kastettiin perinteisesti shampanjalla PV Jyryksi.





4 kommenttia:

  1. Innostava blogikirjoitus!
    Oli hieno kokemus yhdistää voimat yli organisaatiorajojen kilpailussa. Merellä ei aina pärjää yksin, ja yhteinen meri on meidän kaikkien asia, joten myös siksi yhteistyön symbolinen merkitys on suuri. "Keltanokka" hoiti hommat vakuuttavasti, joten kolmatta sijaa ei voi sen piikkiin laittaa. Pikemminkin päinvastoin.
    Toivottavasti meritiimillä on mahdollisuuksia vielä kesän aikana tutustua meripelastukseen harrastuksena ja meripelastajilla sekä muilla merellä liikkuvilla Perämeren ainutlaatuisen luonnon tutkimiseen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Eipä se yhteistyö tuohon jäänyt! Eilen jo oltiin Maialla mukana Raahen meripelastuksen harjoituksissa. Maia toimi hinauskohteena :) Tällaista yhteistyötä ehdottomasti lisää!

    VastaaPoista
  3. Hei Suvi. Hieno kirjoitus ja upeita kuvia. Ihailtavaa rohkeutta olet esittänyt pelastustaitokilpailuun hypätessäsi. Mahtavaa ja samalla hatunnosto kaikille meripelastajille ja erityisesti sitä vapaaehtoistoimintana tekeville.

    Ensi kesänä juhlitaan Pooki Flakkaa - Raahen Meripäiviä 15.-17.7.2016, eli lisää kivaa luvassa :) Verkosta ja Facebookista löydytään!

    VastaaPoista