Naiset merellä

 

Yksi tapa mitata ihmisen arvoa on hänen kunnioituksensa määrä muita kohtaan, oli sitten kyse toisesta sukupuolesta, nuoremmistaan, vanhemmistaan tai toisiin kansoihin kuuluvista. Älykäs ihminen osaa kohdata toisen vertaisenaan ja nähdä eroavaisuuksien läpi. Toisiin tutustuminen kannattaa, sillä ulkonäkö saattaa hämätä ja parhaassa tapauksessa avoimin mielin sitä saattaa jopa oppia jotain uutta. 
 

Me miehiseksi mielletyllä merenkulkija-alalla toimivat naiset törmämme lähes päivittäin mitä kummallisimpiin ennakkoluuloihin sukupuoltamme kohtaan. On aivan arkipäivää kuulla rantautuessaan kommentti ”hyvinhän sen meni”, tai saada hämmentyneitä katseita osakseen kun alukselta ei löydykään ”päällystöön” kuuluvaa miestä.

-Ai onks teidät tytöt päästetty ihan yksin merelle?, on kuultu useammin kuin kerran. Autoileva nainen enää onneksi ole mikään suuri nähtävyys eikä Prisman parkkipaikalla kuulla aplodeja hyvin sujuneesta parkkiruutuun ajosta, mutta kun alla on kelluva vehje ja perässä reilut sata hevosvoimaa ollaan yhtäkkiä maailman kahdeksas ihme. Sukelluspullojen kantaminen, ankkurin nostaminen tai akkuporakoneen käyttö tuntuvat usein myös olevan kulkusia vaativaa hommaa ainakin aukijääneistä turpavärkeistä päätellen. 

Minua henkilökohtaisesti on neuvottu tarkastamaan öljytilanne ”siitä suuresta keltaisesta korkista, osaatko nyt?” (oli öljynlisäysaukko) sekä tarjouduttu ajamaan kipparoimani alus turvallisesti paikalleen mikäli saisin keulan koskettamaan laituria niin, että rannalla oleva maailman kansalainen voisi hypätä kyytiin ja parkkeerata veneen ”ihan oikeasti”.

Viimeisin kommellus merellä ja yksi syy tämän postauksen kirjoittamiseen oli viime viikolla, osuvasti juuri syntymäpäiväni aamuna kun eräskin ”herrasmies” katsoi asiakseen siirtää oman veneensä tieltä valtion laiturista kaikki meidän tiimin veneet kaffetaukoaan varten ja tulla ennen meidän aamukahvia ilmoittamaan kuinka oli heti laiturissa huomannut kiinnitysten olleen ”naisten tekemät” ja että yhdeltä tietyltä toiselta merenkulkua harjoittavalta valtion laitokselta saisi kuulemma kädestä pitäen opetusta veneiden oikeaoppisesta kiinnittämisestä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan mitä se tarkoittaa, sillä kyseisen partion variaatiolla lähinnä keksimme kirveelle käyttöä mikä näin säästötalkoiden aikana tullee kaliiksi veronmaksajille jos ”solmut” eivät vedossa aukeakaan...

Vaikka sitä kuinka yrittää näyttää positiivista esimerkkiä ja ohittaa ylimieliset kommentit olankohautuksella, alkaa niiden määrän alla pikkuhiljaa kyrsiä. Miksi minä joudun todistelemaan ammattitaitoani uudelleen ja uudelleen? Tosiaanko riskeerasin miehistöni ja alukseni meren armoille ja taas kerran aivan silkalla tuurilla sain kuin sainkin kaikki hengissä satamaan? Ja minä kun luulin, että ainoa kapteeni joka saa aplodit on Las Palmasin charterlentäjä.

Jos tämä kirjoitus koskettaa juuri sinua, tunsit piston sydämessäsi ajattelemattomasta kommentista tai pienen itsetutkiskelun jälkeen tunnistat käyttäytyneesi edellä mainitulla tavalla, ole huoleti ja ole hyvä, älä provosoidu. Tämän ei ole tarkoitus olla yltiösukupuolinen kannanotto vaan ainoastaan pientä kuittailua takaisin siitä lukemattomasta palautteen määrästä minkä sitä saa jatkuvasti osakseen. Seuraavalla kerralla kun kohtaat Metsähallituksen naiset merellä, nosta rohkeasti lapa pystyyn tai tule juttelemaan. Meillä on yhteensä kymmenien vuosien kokemus merenkulusta sekä sen tilasta lähivesillä, ja niistä ja töistämme luonnon kartoittajina juttelemme enemmän kuin mielellämme!

Turvallista veneilykesää kaikille ja muistakaa, että toisten kulkijoiden kunnioittaminen ei maksa mitään vaan veneily avartaa!

Jamina Vasama