Viimeistä viikkoa Sarvessa

Viimeistä viikkoa viedään monessakin mielessä. On elokuun viimeinen viikko, viimeinen työviikkoni tältä kesältä ja sattumalta tämä tulee olemaan myös viimeinen viikko Sarvessa, sillä muutamme huomenna. Tuntuukin vallan sopivalta, että kirjoitan tämän viimeisen viikkoni blogikirjoituksen, kuten kirjoitin ensimmäisenkin. Essiä tuuraa siis jälleen työharjoittelija Vilja Tammisaaresta.

Viikko pääsi käyntiin varsinaisesti vasta tiistaina, sillä kova tuuli esti Sarveen pääsyn sitä aikaisemmin. Töissä ei tällä viikolla ollut kuin Essi, minä ja Manu. En usko syyn olleen päiden vähyydessä, vaikka vauhtiin pääseminen tuntui olevan tällä viikolla tavallista vaikeampaa.

Minä lähdin Jorman kyydissä Fasterilla Iin Kestilän rannasta kun Essi ja Manu jatkoivat tavaroinemme Tornion Röyttään Pauhalle. Merellä oli kovan tuulen jäljestä kunnon mainingit joilla keinuessa sain kokea aidontuntuista merenkäyntiä. Mukavahan se oli kun en kumpaakaan, Jormaa tai Fasteria, sitten viime kesän ollut nähnyt. Loppumatkasta pääsin kokeilemaan ajamista, mutta ei aikaakaan kun moottorista alkoi kuulumaan outoa ääntä ja hetkeä myöhemmin vauhtimme vain varoittamatta pysähtyi, vaikka moottori ei sammunutkaan. Jorman päästelemistä ärräpäistä päättelin, ettei tapahtunut ollut jokapäiväistä. Asiaa tutkittuaan Jorma soitti Essille ja istuimme odottamaan Pauhaa. Mikäs siinä istuessa aaltojen keikuttaessa, auringon paistaessa ja tuulen puhaltaessa suotuisessa suunnasta vieden Fasteria poispäin Möylyn karikosta, jonka viereen matkamme oli tyssännyt.

Pauha veti meidät ongelmitta Sarveen ja jätti meidät tavaroinemme maihin, lähtien viemään Jormaa ja Fasteria Tornioon. Myöhemmin saimme kuulla, että vetolaite oli mennyt rikki, eikä alusta voinut käyttää ainakaan viikkoon, ennen kuin uusi oli saatu tilattua ja asennettua.

Fasteri hinauksessa.

 

Seuraava hämminki syntyi siitä kun ryhdyimme ihmettelemään tavaroidemme perään. Hiljalleen selvisi, että yksi jos toinenkin tarve-esine ei ollut päätynyt sarveen asti. Onneksi tärkeimmät kuitenkin lopulta löytyivät (joista osan Pauha heitti vielä matkallaan takaisin Ouluun) jotta pystyimme aloittamaan työt. Illasta tuli kaikesta huolimatta hyvä sekä säiden että kartoitusten kannalta. Manu juoksi tapansa mukaan pitkin poikin Posin ja Inakarin rantoja samalla kun videoimme Busterilla lähistöllä hieman syvempiä pisteitä.

Eloa lampaiden parissa.

Keskiviikkona lähdimme liikkeelle jo seitsemän jälkeen koska tuulen ennustettiin nousevan illaksi ja ajoimme Möylyn edustalle. Siellä meitä odotti sumun täyttämä maisema. Kuvasimme hyvällä tahdilla koko aamupäivän. Mitä lähemmäksi Möylyä pääsimme, sitä useammin huomasimme uteliaiden päiden pilkistävän merestä ja tarkkailevan puuhiamme. Se oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun näin hylkeitä luonnossa! Niitä oli yli puolentusinaa ja uskaliaimmat tulivat vain muutaman kymmenen metrin päähän kurkkimaan. Olin tietenkin niin innoissani, että ajoin muutaman kerran pisteen ohitse vain yrittäessäni tiirailla josko sattuisin näkemään hallin.

Näillä eväillä kelpaa työskennellä.

Iltapäivällä mitä mainioimpien karitsapurilaisten jälkeen Essi lähti sukeltamaan kuvatakseen luontopolkua Manu mukanaan. Minulla kun on jo kertynyt ylityötunteja enemmän kuin tarvitsisin, lähdin kävelemään Sarven eteläpäähän, jotta pääsisin näkemään jälleen vanhan kalastajakylän. Takaisin tullessani aurinko lämmitti niin kuumasti, että päädyin ottamaan aurinkoa isolla kivellä, jonka olin bongannut pienen suon keskeltä. Se tuntui varsin sopivalta elokuun viimeisen päivän kunniaksi. Illalla pääsin Essin valmistamille rapukesteille jo toista kertaa saman kesän aikana! Tämä johtui porukan vaihtuvuudesta ja oikein ajoittuneesta pestistäni.

Minä pääsin ihailemaan saaren luontoa..

.. samalla kun toiset ahersivat toimistotöissä.

Torstaina tuuli oli noussut niin kovaksi, ettei merelle ollut asiaa, mikä tarkoitti lähinnä toimistohommia, mitä nyt istuimme jonkin aikaa nuotiolla amerikkalaisten vierailijoiden seurana. Perjantaina pääsin vielä kertaalleen muuttamaan. Kyyti Busterilla ja Arton ajamalla avoveneellä Tornion Röyttään sujui hyvin vaikka kastumiselta ei vältytty.




Once more!



Kesäduunari Vilja kiittää ja kumartaa päästyään jo toista kertaa viettämään mitä mainiointa aikaa näiden hommien parissa, joita harvemmin tulee työksi miellettyä.

 

ps. Muistoihimme jää Manun matkasta jäänyt vesipullo..