tiistai 7. heinäkuuta 2020

EMMAt esittelyssä: Ihmispaineet

Kirkasvetinen hiekkapohja, jossa kasvaa siellä täällä vesikasveja. Pohjalla on myös sinne kuulumattomia esineitä, muun muassa akku.
Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tarina tämän kuvan takana on varmasti mielenkiintoinen, mutta on sanomattakin selvää, että akut eivät kuulu meren pohjaan! Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus

Halusin aloittaa tämän blogikirjoituksen kauniilla vedenalaisella maisemalla, jossa on kuitenkin jotain pielessä. Toivon, että etenkin näin kesälomien aikana jokainen pysähtyisi hetkeksi miettimään, voiko teoillaan vaikuttaa Itämeren hyvinvointiin.

Kun tietää, minkälainen Itämeri voi parhaimmillaan olla, on toisinaan masentavaa kirjoittaa sen ainaisista uhista, joihin myös mediassa tehokkaasti keskitytään. Tosin, viime aikoina on näkynyt muutoksen tuulia, kun muun muassa YLE kysyi “Ovatko nämä kuvat todella Suomen vesiltä?”. Toki otsikossa ollaan yllättyneitä, kun kaikki ei olekaan vielä menetetty. Ja ehkä juuri siinä piilee pienen meribiologin turhautuneisuus, kun Itämeressä ON paljon upeaa vedenalaista nähtävää. Tämä tulee muun muassa ilmi EMMAt-esittelyssä -viestintäkampanjamme blogeista ja somepäivityksistä, jotka pursuavat mitä kauneimpia vedenalaisia otoksia! Toki kauneus on myös katsojan silmissä, ja ehkä meribiologi näkee Itämeressä kauneutta keskimääräistä enemmän, mutta toivoa Itämeren suhteen ei todellakaan ole menetetty. Mutta katsotaanpa, mitkä tekijät kuormittavat Itämerta tällä hetkellä kaikista eniten.

Roskia siellä, roskia täällä, roskia, roskia, roskia... Roskat sekä Suomen kesän piknikit, festarit ja muut ulkoilmatapahtumat linkittyvät vahvasti keskenään. Roskista puhutaan jo kyllästymiseen asti, mutta fakta on se, että roskat ovat tällä hetkellä Itämeren pahimpia rasitteita. Yli 90 % mereen päätyvästä roskasta on peräisin maalta. Sinänsä loogista, sillä minne muuallekaan roskat päätyisivät kuin mereen, jos ne eivät sitten itsestään löydä tietä asianomaiseen keräysastiaan. Meressä lojuvien roskien kirjo on lähes loputon, mutta erityisesti muovista on tullut oikea murheenkryyni. Edes me emme ole turvassa meressä lilluvalta muoviroskalta, joka haurastuessaan hajoaa mikromuoviksi eli mikroskooppisen pieniksi palasiksi, joita joku onneton eliö luulee ruuaksi. Näin mereen päätynyt roska päätyy takaisin ihmiselle luonnollista ravintoketjua pitkin, jonka huipulla olemme. Joidenkin lähteiden mukaan puolet merien mikromuovista on peräisin liikenteestä, eli toisin sanoen autojen kuluvista renkaista. Taas yksi hyvä syy vähentää autoilua! Seuraava kuvakavalkadi esittelee murto-osan tutkimussukelluksillamme vastaan tulleista Itämeren luontoon kuulumattomasta roinasta.


Epämääräinen, pyöreän muotoinen, ohut kappale meren pohjassa, jossa on ainakin keltsita, punaista, mustaa ja valkoista. Kappale on kulunut ja rapistunut.
Rapistuva roska, joka haurastuessaan saattaa muuttua mikromuovin kappaleiksi. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Hajonnut muovinen kertakäyttömuki meren pohjassa
Kertakäyttöinen muovimuki? Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Meren pohjassa ilmeisesti käsikranaatti, jonka laukaisin osa vain on näkyvillä. Muuten kranaatti on levän ja merirokkojen peittämä.
Kranaatti pohjalla?! Tähän näkyyn ei kukaan sukeltaja haluaisi törmätä. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus

Karhu -merkkinen alumiiininen kaljatölkki meren pohjalla.
Huokaus! Kaljatölkit muovin ohella ovat Itämeren yleisimpiä roskia. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus

Meren pohjalla rakkohaurun ja rihmamaisen levän joukossa on muovipullon kappale.
Muovipullon hajoaminen meressä kestää jopa 450 vuotta. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus

Ruostunut ja hapristunut metallitölkki meren pohjassa.
Joskus roskat ovat olleet niin kauan meren pohjassa rapistumassa, että alkuperäistä tuotetta on vaikea tunnistaa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Oranssiin pelastautumispukuun pukeutunut henkilö kantaa merestä löytämäänsä auton rengasta polven syvyisessä vedessä.
Autojen renkaita ei Suomessa tavata normaalisti heittää mereen, mutta muualla maailmassa auton renkailla on jopa yritetty rakentaa keinotekoisia riuttoja, mikä on ennemminkin päätynyt ekokatastrofiin. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus

Ruskeaa lasia oleva pullo meren pohjassa.
Lasi säilyy meren pohjassa hamaan tulevaisuuteen. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus

Metallinen opastustaulu pinnalla, joja on juuri nostettu meren pohjasta. Taustalla lumpeen lehtiä.
Liekö joku kyllästynyt opastekylttiin ja viskonut sen mereen. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus

Kaksi pelastautumispukuista henkilöä pitelee lapsille ohuesta kankaasta tehtyä huvimajaa SUP-laudan päällä hiekkarannalla. Huvimaja on löydetty merestä.
Heppoinen lasten huvimaja lähtee pienelläkin tuulella livohkoon. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kaunis vedenalainen maisema, jossa rakkohaurua ja punalevää kivikkoisella pohjalla. Joukossa on roskaa, kuten laudanpätkä ja vihreän värinen lasipullo.
Kaunis vedenalainen maisema menee pilalle sinne kuulumattomien vierasesineiden takia. Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus

Monta pelastautumispukuista henkilöä seisoo jonossa vedessä ja lastaa täysiä roskasäkkejä saaresta veneeseen
Metsähallituksen meritiimi on ollut keräämässä roskia itäisen Suomenlahden kansallispuistossa. Roskaa kertyi monta jätesäkillistä yhdeltä rannalta! Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus

Itämeren luontotyypeille ja meren pohjien eliöyhteisöille erityisesti ruoppaus, johon moni mökkeilijäkin enempää ajattelematta sortuu, aiheuttaa mittavaa haittaa. Emme ehkä aina hahmota yksittäisten tekojemme yhteisvaikutuksia. Metsähallituksen teettämässä kartoituksessa, jossa haluttiin tuottaa koko rannikon kattava aineisto ihmispaineista, todettiin ruoppauksia noin 30 000 kappaletta. Jos nämä kaikki ruoppaukset olisivat Suomen noin 1250 kilometrin pituisella rannikolla (saarten rantaviiva pois lukien) tasaisesti, niitä olisi noin 40 metrin välein. Pieni- tai suurialaisen ruoppauksen yhteydessä meren pohja autioituu vähintään tilapäisesti, kun pohja-aineksen mukana poistuu pohjakasvillisuutta sekä -eläimistöä. Melko yleinen käsitys on, että kaikki vesikasvillisuus johtuisi rehevöitymisestä ja huonontaisi vedenlaatua, mutta asia on juurikin päinvastoin: useilla kasveilla ja levillä on vettä puhdistavia vaikutuksia. Kun vesikasvillisuus poistetaan, pohjan sedimenttiin sitoutuneita ravinteita pääsee helpommin vapautumaan veteen.

Ruoppausten yhteydessä myös kalojen kutualueita tuhoutuu, vesi samenee ja pohja liettyy. Usein ruopataan auki fladan (rannikon laguuni) kynnys, jonka ajatellaan parantavan vedenvaihtoa, minkä ruoppaus tekeekin, mutta samalla muutetaan fladan olosuhteita. Fladat lämpenevät keväisin kynnyksen ansiosta nopeammin kuin muu merialue ja monen kalalajin kutu on riippuvainen näistä suojaisista keitaista. Ruopattu fladan kynnys mahdollistaa kylmemmän meriveden pääsyn fladaan, jolloin flada ei enää sovellu kutualueeksi. Vesirakentamisen vaikutukset rajautuvat suhteellisen pienelle alalle, mutta muutos merenpohjassa on usein pitkäaikainen tai jopa palautumaton.


Kuvassa on ruoppaaja, jonka sivut on vuorattu auton renkailla. Ruoppaajan päällä on punainen, merikontin näköinen hytti.
Ruoppaaja Perämerellä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tuulivoimalaa pystytetään ulkomerellä.
Tuulivoimalaa rakennetaan Kemin edustalla. Tuulivoimalat tuottavat ekologista energiaa, mutta rakennusvaihe, jossa merenpohjaa kaivetaan tai räjäytetään, on meriluonnolle aina rasite. Kuva: Pekka Lehtonen / Metsähallitus

“Liialliset ravinnemäärät ja rehevöitymisen noidankehä, niistä on Itämeremme tehty”, moni ehkä miettii. Valitettavasti totuus ei ole kaukana etenkään Saaristomerellä ja Suomenlahdella. Rehevöittävät ravinteet, etenkin typpi ja fosfori, sekä lämpimät kesäpäivät saavat aikaan monen lomalaisen harmiksi syanobakteerien massaesiintymiä eli tutummin sinileväkukintoja. Ravinteiden runsas määrä vedessä myös kiihdyttää perustuotantoa ja lisää levien kasvua. Kuollessaan levä vajoaa pohjaan, jossa sen hajottaminen kuluttaa vedestä happea. Pahamaineinen noidankehä on valmis, kun hapettomissa olosuhteissa pohjan sedimentistä pääsee vapautumaan siihen jo kertaalleen sitoutunutta fosforia. Ei siis riitä, että Itämereen päätyy ravinnekuormaa ulkoisista lähteistä, kuten maataloudesta ja kalankasvatuksesta, vaan rehevöitymisongelmaa lietsoo Itämereen aikojen saatossa kertyneet sisäiset ravinnevarastot.


Meren pohjan peittää kauttaaltaan vihreä, rihmamainen levä. Siellä täällä näkyy vähän rakkohaurua, joka yrittää kasvaa rihmalevän alla.
Liialliset ravinteet vedessä lisäävät etenkin yksivuotisen rihmamaisen levän kasvua, joka tukahduttaa monivuotisen rakkohaurun kasvun. Rakkohaurua näkyy kuvassa esimerkiksi oikeassa alakulmassa. Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus

Hapettomuudesta kärsivää mutaista meren pohjaa, joka on pintaväritykseltään lähes valkoinen, sillä siinä kasvaa Beggiatoa -suvun bakreereja, jotka muodostavat rihmamaista, vaaleaa kasvustoa.
Tältä näyttää hapettomuudesta kärsivä Itämeren pohja. Pinnan valtaa usein Beggiatoa -suvun bakteeri, joka muodostaa vaaleaa, rihmamaista kasvustoa, ja joka saa energiansa hapettamalla rikkivetyä. Hapettomalta pohjalta otettu pohjanäyte on mustaa mutaa ja haisee mädälle kananmunalle, joka on selkeä hapettomuuden merkki. Huolestuttavaa on, että hapettomia pohjia esiintyy yhä matalammilla alueilla, jopa vain muutaman metrin syvyydessä. Kuva: Anu Riihimäki / Metsähallitus

Pieni Itämeremme on maailman liikennöidyimpiä merialueita, jossa seilaa päivittäin 2000 laivaa. Tästä määrästä 95 % on rahtialuksia, joita eivät koske määräykset, mitä tulee ruokajätteen ja jäteveden purkamiseen sellaisenaan suoraan Itämereen. Tämä on omiaan lisäämään rehevöittävien ravinteiden määrää. Laivaliikenne on välttämätöntä, mutta se rasittaa herkkää meriympäristöä monin tavoin. Merenkulku aiheuttaa vedenalaista melua ja laivojen mukana kulkeutuu Itämereen myös vieraslajeja. Kansainvälinen merenkulkujärjestö on nimennyt Itämeren erityisen herkäksi merialueeksi, mutta pelottavinta on silti jatkuva suuren öljy- tai kemikaalivahingon riski, jota matala sisämeremme ei yksinkertaisesti kestäisi. VELMU-ohjelmassa on selvitetty, missä arvokkain meriluonto sijaitsee sekä rajattu ekologisesti merkittävät merialueet (EMMA-alueet), mistä on hyötyä, jos alueita öljyä torjuttaessa täytyy priorisoida. Myös merialuesuunnittelussa on tarkoitus keskittää esimerkiksi energiantuotanto- tai vesiviljelyalueita merialueille, missä negatiiviset vaikutukset ympäröivään meriluontoon saadaan minimoitua.


Suuri, Maersk line -niminen rahtialus satamaan kiinnittyneenä. Taustalla suuria merikonttien siirtämiseen tarkoitettuja nostokurkeja.
Suureen rahtialukseen mahtuu jopa yli 10 000 merikonttia. Kuva: Metsähallitus

Meren pohjaa, jossa rihmamaisen levän ja sinisimpukoiden keskellä on mustatäplätokko kalalaji.
Kuka se siellä lymyää? Jo Oulun seudulle levinnyt mustatäplätokko on aggressiivinen vieraslaji, joka voi syrjäyttää paikallisia kalakantoja. Ilmastonmuutoksen ennustetaan helpottavan uusien vieraslajien levittäytymistä Itämerelle. Kuva: Juho Lappalainen / Metsähallitus

Entäpä sitten ilmastonmuutos? Sekin on uhka Itämeren herkälle ekosysteemille. Pohjoisen sijaintinsa takia Itämeren alueen lämpötila nousee enemmän kuin maapallolla keskimäärin.  Pohjanlahden veden lämpötilan ennustetaan nousevan jopa hieman enemmän kuin varsinaisen Itämeren. Etenkin talviajan lämpötilat kohoavat ja sademäärät lisääntyvät, mikä huuhtoo ravinteita maalta enenevässä määrin mereen. Talvisen merijään levinneisyys on jo pienentynyt ja kesto lyhentynyt. Lisääntynyt sadanta laskee Itämeren ennestään alhaista suolapitoisuutta, mikä ennakoi, että tulavaisuudessa makean veden lajit runsastuvat ja levittäytyvät laajemmalle alueelle. Kenelläkään ei ole kristallipalloa käsissään, emmekä pysty varmasti sanomaan, miltä Itämeren vedenalainen meriluonto tulee näyttämään vaikkapa 100 vuoden päästä, mutta muutokset heijastuvat varmasti koko Itämeren ravintoverkkoon sekä luonnon monimuotoisuuteen.


Kallioinen meren pohja, joka on täynnä leviä. Kalliolla kasvaa ainakin itämerenhaurua, vesisammalta ja rihmamaista levää.
Merenkurkussa, missä suolaisuus laskee nopeasti, esiintyy makeampaan veteen sopeutunutta vesisammalta sekä itämerenhaurua (Fucus radicans) rintarinnan. Aika näyttää, valtaako vesisammal enemmän alaa, jos Pohjanlahden suolaisuus laskee lisääntyneen sadannan myötä. Kuva: Anu Riihimäki / Metsähallitus

Itämeri ei ole poikkeuksellinen meri, mitä tulee liikakalastukseen ja kalakantojen hupenemiseen. Uusien pyyntimenetelmien myötä kalastus on tehostunut ja kalasaaliiden koko kasvanut, minkä ohella myös sivusaalismäärät ovat kasvaneet. Nykyisen kaltainen kalastuspaine on saattanut esimerkiksi Itämeren turskakannat kriittiseen tilaan ja viime vuoden heinäkuu jäi historiankirjoihin, kun Euroopan komissio pysäytti turskan kalastuksen osassa Itämerta kokonaan. Kaupallisen kalastuksen kalastuskiintiöiden arvioimista hankaloittaa raportoimattoman ja väärin raportoidun kalan osuus. Esimerkiksi Puola raportoi lohisaalista yleisesti meritaimenena. Yksityishenkilö voi tehdä vastuullisia ruokakalavalintoja noudattamalla esimerkiksi WWF:n kalaopasta ja suosimalla lähikalaa: esimerkiksi särkikaloja syömällä ehkäistään rehevöitymistä.


Kaksi kalaa veden alla ruovikon seassa.
Särjen syömisessä on järkeä, mikä pitää yhä enemmän ja enemmän paikkansa. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Itämeri tuottaa meille paljon iloa ja mahdollistaa monen vesi(urheilu)lajin harrastamisen. Ennusteissa on erityisen vilkas kesä vesillä ja onkin hyvä hetki muistuttaa Metsähallituksen laatimasta vesillä liikkujan veneilyetiketistä, joka sisältää kymmenen kohdan muistilistan. Kun ne ovat hallussasi, olet valmis nauttimaan Itämeren tarjoamista ikimuistoisista hetkistä!


“Lähimeri on meille kaikille se tärkein meri. Pidetään yhdessä huolta Itämerestämme.” -Heidi Arponen, 8.6.2020 Maailman merien päivänä 

Aija Nieminen

maanantai 6. heinäkuuta 2020

EMMAt esittelyssä: Merenpohjien eliöyhteisöt - Pohjoinen Luvian saaristo-Säppi-Räyhät




Räyhien upeat rakkohaururiutat tuovat mieleen tropiikin koralliriutat niin ulkonäkönsä kuin toiminnallisuutensakin puolesta. Molemmat muodostavat tärkeitä elinympäristöjä kaloille ja merten selkärangattomille eläimille. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Porin ja Luvian merialueilla sijaitsevat Säpin saari, Luvian pohjoinen ulkosaaristo ja Räyhien saariryhmä muodostavat luontoarvoiltaan merkittävän kokonaisuuden niin pinnan alla kuin päälläkin. Säppi ja pohjoinen Luvian saaristo ovat osa Luvian saariston Natura 2000 -aluetta, ja iso osa EMMA-alueesta kuuluu myös Selkämeren kansallispuistoon.

Pohjoisen Luvian saariston, Säpin ja Räyhien muodostama EMMA-alue. Kuva: Lasse Kurvinen/Metsähallitus.

Metsäinen Säpin majakkasaari hallitsee keskisen Selkämeren merimaisemaa suvereenisti, onhan se samalla alueen suurimpia saaria. Valkoinen ja siro Säpin majakka on rakennettu vuonna 1873. Museovirasto on määritellyt koko Säpin saaren majakkayhteisöineen ja luotsiasemineen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Säpin saaressa sijaitsee myös vuonna 1959 perustettu lintuasema. Vuonna 1949 Säppiin siirrettiin mufloneita ja tällä hetkellä saarella laiduntaa noin 50 sarvipään joukko.


Ulkosaariston kirkkaissa vesissä rakkohaurut kasvavat yhdessä värikkäiden rihmamaisten levien kanssa. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Merenpohja Säpin lähivesillä on vaihtelevaa ja mosaiikkimaista, jonka seurauksena alueella tavataan niin pehmeiden pohjien putkilokasvivaltaisia yhteisöjä kuin avoimien kallio- ja moreenipohjien laajoja ja edustavia rakkohauruniittyjä. Myös monet rihmamaiset puna-, viher- ja ruskolevälajit viihtyvät ulkomeren reunan kirkkaissa vesissä.

Säpin saaren taskumaisissa lahdissa ja pehmeäpohjaisissa poukamissa kukoistaa putkilokasvien ja näkinpartaisten runsas kimara. Rannoilla tavataan esimerkiksi hapsi-, ahven- ja merivitoja,  merisätkimiä, hapsikoita ja hauroja sekä mukula- ja hapranäkinpartoja.

Aallokon piiskaamia merenpohjia peittävä epätasainen hiekkasorakerros näkyy pinnan päälle erikokoisina moreenisaarina ja -luotoina sekä niiden vaikeasti lähestyttävinä louhikkoisina kivikkorantoina.



Video: Säpin ympärillä kasvavat laajat ja edustavat rakkohauruniityt ovat rannikkomme hyväkuntoisimpia. Selkämeren muita merialueita paremman vedenlaadun johdosta rakkohauruja saattaa siellä tavata jopa 8-9 metrin syvyydestä. Kuvaus ja editointi: Heidi Arponen&Kevin O’Brien/Metsähallitus.


Pohjoinen Luvian saaristo on pienipiirteistä ulkosaaristoa, jossa suojaisten poukamien monimuotoiset näkinpartais- ja putkilokasviyhteisöt vaihtuvat ulkosaariston vedenalaisiksi lohkareriutoiksi, joilla tavataan edustavia punaleväyhteisöjä. Lukuiset punalevälajit, kuten punahelmilevä, haarukkalevä, liuskapunalevä, röyhelöpunalevä, sekä purppura- ja mustaluulevä ovat löytäneet ulkosaariston lohkarepohjilta oivallisia kasvualustoja. Kivikko- ja kalliopinnoilla elelee tasaisina mattoina sinisimpukoita. Alueella tavataan myös rantavyöhykkeen uhanalaisia lajeja, kuten nelilehtivesikuusi ja lietetatar.

Punainen, nimensä mukaisesti kärjistään haarova haarukkalevä (Furcellaria lumbricalis) on tyypillinen ulomman saariston punalevälaji. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Luvian saaristossa viihtyvät monet näkinpartaislajit, kuten mukulanäkinparta, karvanäkinparta ja merisykeröparta. Näkinpartaisten esiintyminen kertoo osaltaan veden hyvästä laadusta, sillä näkinpartaiset paitsi tarvitsevat valoa ja kirkasta vettä selviytyäkseen, niin ne myös puhdistavat parhaimmillaan itse fladan vettä sitomalla ravinteita ja muita aineita itseensä. Fladoista löytyy myös muita pehmeän pohjan kasvilajeja, kuten ahvenvitaa ja hapsivitaa. Yhdessä tiheä kasvillisuus muodostaa suojaisia elinalueita kaloille ja kalanpoikasille. Pohjakasvillisuuden suojissa elävät myös monet meren pienet selkärangattomat eläimet kuten siirat, katkat ja kotilot.

Mukulanäkinparrat (Chara aspera) muodostavat kauniin tummanvihreitä, lyhyitä ja tanakoita kasvustoja avoimelle hiekkapohjalle. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus. 

Louhikkoinen ja kallioinen ulkosaaristo on linnustoltaan yksi Selkämeren arvokkaimpia alueita. Luvian saaristo on tärkeä sekä saaristolinnuston pesimäalueena että muuttolintujen levähdysalueena etenkin syysmuutolla.

Luvian saaristossa veneilevän on vaikea kuvitella, että kaikki ulkosaariston suuret saaret olivat asuttuja vielä sata vuotta sitten. Viimeiset ympärivuotiset ulkosaariston asukkaat lähtivät v. 1973 Pastuskeristä. Nykyisin saaristo on melko luonnontilaista ja vähän rakennettua.

Uhanalainen nelilehtivesikuusi (Hippuris tetraphylla) on arvoituksellinen rantakasvi. Joinain vuosina sitä löytyy Luvian saarten rannoilta, toisina vuosina taas kartoittaja vetää vesiperän löytämättä ensimmäistäkään. Kuva: Jamina Vasama/Metsähallitus.


Säpin saaren ja mantereen väliin jäävä Räyhien saariryhmä koostuvat matalista, luonnontilaisista pikkusaarista. Räyhillä on ollut merkittävä rooli entisaikojen kalastajille, sillä saarilla on ollut yksi Selkämeren merkittävimmistä kalamajojen keskittymistä. Nykypäivään asti on säästynyt neljä kalamajaa muistona alueen rikkaasta kalastushistoriasta. Matala merenpohja Räyhien ympärillä koostuu hiekkapohjasta kohoavista sora-kivikkoriutoista, joita peittävät tiheät rakkohauruniityt. Vahvoina jäätalvina ahtojäät raapivat osan riuttojen vedenalaisesta kasvillisuudesta pois, antaen näin leville uusia kasvualustoja seuraavaksi kevääksi. Pikkusaarten väleissä pehmeillä hiekkapohjilla kukoistavat monipuoliset putkilokasvien yhteisöt. Ahvenvita ja hapsivita ovat yleisiä lajeja, samoin pitkiä, kiehkuralehtisiä varsiaan kohti pintaa kurottelevat ärviät. Merihaurojen ja merihapsikoiden vaaleat juurakot suikertavat pitkin hiekkapohjaa, muodostaen laajoja heleänvihreitä kasvustoja. Myös mukulanäkinparrat ovat juurtuneet tiukasti Räyhien aallokkoisille hiekkapohjille.



Video: Räyhien pikkusaaret kätkevät ympärilleen rikkaan vedenalaisen maailman. Ilmasta katsottuna rakkohaurujen peittämät kivikkoriutat erottuvat selkeästi merenpohjasta. Kuvaus ja editointi: Heidi Arponen&Kevin O’Brien/Metsähallitus. 

Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa 2018 haurupohjat ja punaleväyhteisöt luokiteltiin erittäin uhanalaisiksi eliöyhteisöiksi (EN). Haura- ja hapsikkapohjat arvioitiin silmälläpidettäviksi (NT) ja näkinpartaispohjat vaarantuneiksi (VU) luontotyypeiksi.

Tiheitä kiertohapsikkaesiintymiä (Ruppia cirrhosa) kasvaa rakkohaurupensaikkojen seassa Räyhien hiekkapohjilla. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Selkämeren aallokkoisissa olosuhteissa tavallisen rakkohaurun (Fucus vesiculosus) ulkonäkö vaihtelee kookkaasta leveälehtisestä matalaan kapealehtiseen. Rakkohaurun voikin Selkämerellä helposti sekoittaa itämerenhauruun (F. radicans), mutta jälkimmäistä tavataan lähinnä pohjoisella Selkämerellä sekä Merenkurkussa, jossa se on vallitseva haurulaji. Kuva: Juha Hyvärinen.


Suomen kookkaimman meriäyriäisen kilkin (Saduria entomon) saattaa myös nähdä vaeltamassa pitkin Selkämeren hiekkapohjia. Kilkki on pimeiden, syvien pohjien yksinäinen saalistaja ja raadonsyöjä, jonka ruokalistalle kelpaa lähes kaikki eteen sattuva. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Heidi Arponen, meribiologi.

EMMA-teemablogit löydät täältä:

Mikä on EMMA?

Luontyypit pinnan alla

Merenpohjan monimuotoiset eliöyhteisöt


maanantai 29. kesäkuuta 2020

EMMAt esittelyssä: Merenpohjien eliöyhteisöt - Salpausselkä

Heinämäisiä kasveja ja rihmalevää veden alla


Saaristomerellä huomio kiinnittyy ensimmäisenä saarten suureen määrään - keskimäärin kolme jokaisella neliökilometrillä. Pinnan päältä on miltei mahdoton hahmottaa, että yksi saariston omaleimaisimpia muodostelmia ovat jääkauden sulamisvaiheessa kasautuneet, merenpohjia halkovat Salpausselkien vedenalaiset hiekka-moreeniharjanteet.     


Kartta

Kookkain jääkauden reunamoreenimuodostelmista, ns. kolmas Salpausselkä, kulkee koillis-lounaissuuntaisena läpi koko eteläisen Saaristomeren aina Kemiönsaaren rannasta pitkälle avomeren syvyyksiin. Vedenpinnan yläpuolelle selänne näkyy perättäisinä kivikko- ja hiekkarantaisina moreenisaarina, joilla tavataan useita uhanalaisia kasvi-, hyönteis- ja lintulajeja sekä sammalia ja jäkäliä. Tunnetuimpia ja edustavimpia näistä hiekkaisista harjusaarista ovat veikeästi mutkittelevat Jurmo ja Sandön, sekä metsäisemmät hiekkakangassaaret Fårö ja Örö. Suuren Salpausselän lisäksi eteläisellä Saaristomerellä kulkee useita pienempiä vedenalaisia hiekkaharjannemuodostelmia. Jurmon ja Utön välimaastosta luoteeseen kurvaa Salpausselkään nähden poikittaissuuntainen vedenalainen moreeniharjanne. Tämä Kökarin itäpuolitse kulkeva ”Kökars åsområde” on myös EMMA-kohde Ahvenanmaalla.


Ilmakuva saarista
Aallokko muovaa Jurmon saaren rantoja. Vedenalaiset hiekkasärkät nousevat pinnan päälle harjumaisiksi niemenkärjiksi ja kannaksiksi. Kuva: Heidi Arponen.


Jääkauden kasaamasta hiekkasorasta ja kivistä muodostuneet saaret kuuluvat Natura-luontotyyppiin harjusaaret. Aallokko ja sääolot ovat ajan kuluessa lajitelleet maa-ainekset niin, että saaren keskiosien hiekkasora muuttuu eri kokoisiksi, pyöreähköiksi rantakivikoiksi jättäen suojaisempiin lahdelmiin hienoja hiekkarantataskuja. Luontotyyppiin kuuluvat saarten lisäksi niitä ympäröivät vedenalaiset hiekkapohjat. Luontotyyppi vedenalaiset hiekkasärkät taas pitää sisällään selkeästi pohjasta kohoavia, pysyvästi veden pinnan alla olevia hiekkasärkkiä, jotka rannikollamme usein yhdistyvät laajoihin hiekka- ja moreenipohjiin. Merenpohjilla saattaa tyypillisesti olla useita pohjanlaatuja mosaiikkimaisesti sekoittuneena, limittäin ja vierekkäin. Siksi voi olla vaikea geologisesti erottaa, missä harjusaaren vedenalainen osa loppuu ja hiekkasärkkä alkaa. Nämä kaksi Natura-luontotyyppiä menevätkin Salpausselkien alueella monin paikoin päällekkäin. Kirsikkana tässä hiekkakakussa ovat Salpausselkien harjusaarten komeat hiekkarannat, jotka taas kuuluvat Itämeren hiekkarannat -luontotyyppiin.


Puska sorarannalla
Euroopanmerikaali (Crambe maritima) viihtyy harjusaarten soraikkorannoilla. Kuva: Heidi Arponen.




Video: Myöhäisen syyspäivän tunnelmia Saaristomeren harjusaarilla. Kuvaus: Kevin O'Brien.


Vedenalaisten Salpausselkien puoliavoimet hiekkasorapohjat tarjoavat sopivat kasvuolosuhteet meriajokkaille (Zostera marina). Meriajokas on ainoa Itämeren murtovesissä viihtyvä meriruoholaji. Saaristomeren ohella sen tärkeimpiä esiintymisalueita ovat Hankoniemi ja Ahvenanmaa. Meriajokas muodostaa vedenalaisen Salpausselän hiekkapohjille poikkeuksellisen laajoja, aallokossa hulmuilevia vihreitä niittyjä. Tiheiden kasvustojen suojissa viihtyvät monenlaiset selkärangattomat eläimet, ja meriajokkaan seassa kasvaa usein muitakin putkilokasveja, kuten vitoja, hauroja ja hapsikoita. Monimuotoisten eliöyhteisöjen muodostamisen lisäksi meriajokkailla on muitakin tärkeitä tehtäviä meriluonnossa. Niityt toimivat esimerkiksi liikkuvan hiekkapohjan vakauttajana ja hiilensitojana. Rehevöityminen, ilmastonmuutos ja ihmistoiminta uhkaavat meriajokkaiden selviytymistä Saaristomerellä. Meriajokas arvioitiin silmälläpidettäväksi (NT) lajiksi Suomen lajien uhanalaisuutta arvioineessa Punaisessa kirjassa. Meriajokaspohjat on luokiteltu Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa vaarantuneiksi (VU) luontotyypeiksi.




Video: Aallokossa huojuvat meriajokkaat ovat hypnoottista katseltavaa. Kuvaus: Heidi Arponen.


Salpausselän EMMA-alueelle ovat myös tyypillisiä mosaiikkimaiset sekapohjat. Hiekka-sorapohjien putkilokasviyhteisöiden sekaan lomittuu kivikko-, kallio- ja lohkarepohjia, joille levittäytyvät monimuotoiset levä- ja sinisimpukkayhteisöt. Jurmon hiekkaiset niemenkärjet sulkevat suojiinsa matalia lahtia ja edustavia ulkosaariston hiekkapohjaisia fladoja, joissa kasvaa meriajokasta ja näkinpartaisia. Haura- ja hapsikkapohjat sekä avointen pohjien näkinpartaisniityt arvioitiin silmälläpidettäviksi (NT) Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa.


Niitty ja rihmalevää veden alla
Hapsikkaniittyä Salpausselän hiekkapohjalla. Kiertohapsikan (Ruppia cirrhosa) tunnistaa vaaleasta, kierteisestä hedelmäperästään. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.
Kasveja, äyriäien ja kotilo veden alla
Näkinpartaisleviin kuuluvan merisykeröparran paras tuntomerkki on harakanpesämäiset haarasykeröt. Lajia tavataan Jurmon fladoissa. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Karujen pikkusaarten kivikkorantoja kiikaroidessa silmät saattavat tehdä tepposet. Kun aaltojen kastelemaan, tummanharmaaseen rantakiveen yhtäkkiä muodostuu kuono ja räpylät, tajuaa katselevansa rantakivikon sijasta vedenrajassa päivää paistattelevaa norppajoukkiota. Itämerennorppa (Phoca hispida botnica) on yksi norpan alalajeista, jonka kotiseutuna Itämeri on ollut jo yli 10.000 vuoden ajan. Pääosa Suomen itämerennorpista elää Perämerellä. Saaristomeren eteläinen osapopulaatio on hyvin pieni, koostuen vain noin 200-300 yksilöstä. Salpausselän muodostaman pienipiirteisen saariston kivikkoiset rannat ovatkin yksi Etelä-Suomen tärkeimpiä itämerennorpan esiintymispaikkoja. Itämerennorppa on riippuvainen meren jääkannesta, sillä se synnyttää poikasensa jäälle kaivettuun lumiluolaan. Etelä-Suomen jäätalvien muuttuessa yhä harvinaisemmiksi on Saaristomeren norppapopulaatio vaarassa kadota kokonaan. Ilmastonmuutoksen ohella itämerennorppia uhkaavat laivaliikenne, öljypäästöt ja takertuminen kalanpyydyksiin. Itämerennorppa on suojeltu EU:n luontodirektiivin nojalla, ja Itämeren suojelukomissio HELCOM on luokitellut sen vaarantuneeksi lajiksi.

Hylkeitä lepäilemässä kivikossa merellä
Vaikka itämerennorpat elävät pääsääntöisesti yksin tai pareittain, keväisin ne kerääntyvät suuremmiksi joukoiksi kivikkorantojen vesikiville karvanvaihtoon. Löydätkö kuvasta kaikki 25 norppaa? Kuva: Seppo Keränen.



Video: Arkoja ja piilottelevaisia itämerennorppia tutkitaan mm. riistakameraseurannalla. Kurkista videosta, kuinka norppaporukan iltapäivän lekottelutuokio ulkoluodolla sujuu. Kuvaus: WWF/Metsähallitus/Itä-Suomen Yliopisto.


Hiekkapohjalla kampelan (litteä kala) ääriviivat juuri ja juuri hiekan alla
Sukeltaja saattaa hahmottaa hiekkapohjan seasta tutun muodon ja mulkoilevan silmäparin. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus. 

Liejutaskurapu kasvien välissä hiekkapohjalla.
Liejutaskurapu (Rhithropanopeus harrisii) on vauhdikkaana vedenalaisena vieraslajina ehtinyt levittäytyä myös Salpausselän moreenipohjille. Kuva: Rasmus Boman/Metsähallitus.

Heidi Arponen, meribiologi


Aiemmin julkaistut EMMA -teemablogit:

Merenpohjien eliöyhteisöt
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/06/emmat-esittelyssa-merenpohjien.html

Vedenalaiset luontotyypit
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-luontotyypit.html

Mikä ihmeen EMMA?
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-mika-ihmeen-emma.html