Työharjoittelu merellä

Tyyni keli Perämerellä, kuva Sjef Heijnen, Metsähallitus.

Meret ovat mielestäni kaikista kauneimpia ja kiehtovimpia luonnonympäristöjä. Etenkin vesikasvit ja makrolevät kiinnostavat minua, sillä niillä on tärkeä rooli rannikon ekosysteemissä alueen tärkeimpinä perustuottajina, hiilen sitojina, rannikon sedimenttien vakauttajina, aaltojen vaikutusten vaimentajina, maalta tulevien ravinteiden suodattajina ja elinympäristöinä monille muille eliöille. Makrofyyttien levinneisyyden ja siinä tapahtuvien muutosten tehokas kartoitus on tärkeää, jotta voidaan ymmärtää paremmin ympäristöä sekä ohjata päätöstentekijöitä ympäristönsuojeluun, turismiin, kalastukseen ja aluesuunnitteluun liittyvissä toimissa. Pinnanalaisten kohteiden tutkiminen on kuitenkin haastavaa, sillä vedessä hengittämiseen tarvitaan laitteita, eikä merenpohjan alueita ole pystytty sen vuoksi kartoittamaan samassa määrin kuin maa-alueita. Merissä on vielä paljon tutkittavaa, mikä tekee niistä mielestäni hyvin kiinnostavia. Monet tekijät, kuten rehevöityminen, ilmastonmuutos ja vieraslajit, uhkaavat merien ekosysteemien hyvinvointia. Siksi haluan olla mukana tutkimassa niitä, jotta voimme jatkossa tehdä hyviä päätöksiä niiden hyvinvoinnin edistämiseksi ja näiden kauniiden ympäristöjen säilyttämiseksi. Ilahduin siis valtavasti, kun sain kuulla, että pääsen työharjoitteluun Metsähallituksen luontopalveluihin SEAmBOTH-hankkeeseen vesikasvien kartoitukseen.  

Potamogeton perfoliatus (ahvenvita) vedenpinnan alla. Kuva Sjef Heijnen, Metsähallitus.

Työpäivät ovat alkaneet yleensä niin, että koko ryhmä lähtee aamulla yhdessä kentälle. Työtehtäviä ovat esimerkiksi kahlauspisteiden teko, jossa liikutaan pisteeltä toiselle joko kävellen, kumiveneellä tai SUP-laudoilla, merenpohjan videokuvaaminen veneestä käsin tai sukeltaminen.  

Sukellus alkamassa, kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

Kahlauspisteitä tekemässä Halli-kumiveneellä. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

Iltapäivällä jokainen on keskittynyt oman vastuualueensa hoitamiseen. Minun tehtäväni on ollut näytteiden mikroskopointi ja lajien tunnistus. Se on ollut todella kiinnostavaa, sillä koen, että siten oppii parhaiten uusia lajeja. Olen todella kiinnostunut oppimaan lajitunnistusta, mutta välillä tuntuu, että aika tai mikroskoopin suurennus eivät riitä lajitason tunnistukseen. Esimerkiksi monien rihmalevien tunnuspiirteet ovat nähtävissä vain tarkemmalla mikroskoopilla kuin mikä meillä on käytössä. Jos emme pysty tunnistamaan lajia, näytteen voi lähettää tunnistettavaksi Oulun tai Helsingin yliopiston kasvimuseolle. Kesän alussa, jolloin monet kasvit olivat hyvin pieniä, tunnistus oli jätettävä sukutasolle. Olisipa loputtomasti aikaa lajintunnistuksen opetteluun!   

Ranunculus peltatus (sätkin) ja kahluupisteen tekijä. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

Lajien oppimisen lisäksi yksi parhaimmista asioista työssä on ollut merellä olo ja veneellä ajaminen. Pidän vauhdista, veneen liikkeestä aaltojen tahdissa, merimaisemasta ja keskittymisestä yhtäaikaisesti useaan asiaan kuten plotterin ja syvyyden seuraamiseen, reitinsuunnitteluun, merimerkkeihin ja muuhun liikenteeseen. Olin jonkin verran ajanut venettä aiemminkin, mutta kesän aikana opin myös uusia asioita, kuten solmuja ja veneen ajamista laituriin.  

Veneellä ajaminen oli kivaa! Kuva Teemu Uutela, Metsähallitus.

Haastavinta veneen ajamisessa oli videoinnin aikana ajaminen, kun minun tuli pitää vene paikallaan kovassa tuulessa ja aallokossa pistettä tehdessä. Ensiksi ajoin kohteelle GPS-laitteen avulla, niin että veneen perä tai keula oli aaltojen tulosuuntaa kohti, jotta videokuvausta hankaloittava veneen keinuminen olisi mahdollisimman vähäistä. On vaikeaa, kun vedessä ei ole mitään näkyvää kohdetta, johon tähdätä, vaan piste tulee katsoa GPS-laitteelta. Ensimmäisillä kerroilla yritin monta kertaa ajaa samalle pisteelle, koska vene liukui pisteen yli lähestyessäni kohdetta liian nopeasti tai kun tuuli ja aallot liikuttivat venettä. Ei myöskään riittä, että kerran ajaa pisteen päältä, vaan vene tulee myös pitää paikallaan vähintään sen ajan, kun videota kuvataan. Se ei ollut aluksi helppoa, sillä aallot ja tuuli painoivat jatkuvasti venettä pois pisteeltä. Pikkuhiljaa pisteille ajaminen alkoi sujua ja siitä tuli yksi hauskimmista tehtävistä.  

Veneen pitäminen paikoillaan kartoituspisteellä kovassa tuulessa ja aallokossa oli aluksi haastavaa. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

On ollut mahtavaa päästä päivittäin näkemään pinnan alle mitä erilaisimmissa meriympäristöissä. On ollut avoimia ja kivikkoisia pienten saarien rantoja, joissa on kasvanut vain rihmaleviä ja vesisammalia sekä matalia ja pehmeäpohjaisia suojaisia jokisuistoja, joissa on usein ollut todella monipuolinen vesikasvilajisto.  

Näkymä vesikiikarin läpi. Kuva Sjef Heijnen, Metsähallitus.

Härkäletossa kivikkoiten rantojen kahluupisteiden tekoa. Tämän kaltaisissa paikoissa kasvaa yleensä rihmaleviä ja vesisammalia. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

Koko kesän aikana vain yhdellä kartoituspisteellä on ollut helsinkiläiselle tuttua kalliota. Suurin ero merimaisemassa eteläisen ja pohjoisen Itämeren välillä onkin ollut Perämerelle tyypilliset hyvin matalat ja kivikkoiset rannat sekä Suomenlahden kalliorannat.  

Pääsin tekemään kesän ainoan kalliolla sijainneen kahluupisteen. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

Nyt kun puolessa välissä kesää tuntuu, että työhön alkaa tulla rutiinia, on hieman harmillista, että loppu häämöttää jo nurkan takana (ja blogi ehdittiin julkaista vasta töiden loppumisen jälkeen, toim. huom). Kesä on mennyt todella nopeasti ja olen oppinut paljon uutta. Ensi vuonna aloitan gradun tekemisen, ja luulen että työharjoittelussa oppimistani taidoista on hyötyä aiheen valinnassa ja työn kenttäosuuden tekemisessä. Työ SEAmBOTH-hankkeessa on ollut todella mielenkiintoista!  

Petra Saari 

Kahluupisteitä tehdessä voi päästä uimaan veneväylien yli. Kuva Petra Saari, Metsähallitus.

Pääsimme Maian hinattavaksi saarelta toiselle. Kuva Teemu Uutela, Metsähallitus.

Kuulumisia Perämereltä, eteläsuomalaisen näkökulmasta!

VELMU-hankkeen Metsähallituksen pohjoisimman meritiimin kenttäkausi on tältä kesältä saatu päätökseen näin syyskuun alun kunniaksi. Kesä on ollut varsin tapahtumarikas ja mielenkiintoinen näin eteläsuomalaisen näkökulmasta. Paljon olen oppinut lisää Itämerestä ja saanut huomata kuinka paljon Itämeren vesialueet eroavat sekä lajistoltaan että olosuhteiltaan toisistaan.

Kesän aikana sain huomata, kuinka paljon Perämeri eroaa esimerkiksi etelän Saaristomerestä lajistoltaan. Etelässä olen tottunut näkemään laajoja rakkohaurun (Fucus vesiculosus) vedenalaisia kasvustoja, kun taas Perämerellä rakkohaurua ei esiinny. Perämeren pohjilla esiintyy taas enemmän putkilokasveja sekä vesisammalia. Kesän aikana tuli kohdattua kauniita näkinpartaisniittyjä sekä tiheitä ahvenvitakasvustoja. Saaristomeren punalevä- ja sinisimpukkavyöhykkeet puuttuvat Perämeren syvemmistä vesistä veden tummuuden sekä vähäisen suolapitoisuuden takia. Perämerellä törmäsimme usein pikkujärvisimpukkaan (Anodonta anatina) pehmeillä pohjilla.

Näkinpartainiitty Hailuodossa. Kuva Janni Ketola, Metsähallitus

Kenttäkauden edetessä huomasin myös, kuinka matalaa ja tuulista Perämerellä on. Esimerkiksi Hailuodossa pystyi kävelemään 500 m rannikosta ulospäin, mutta silti oli vain vyötäröä myöten vedessä. Saaristomeren jyrkkiin ja syviin rantoihin tottuneena oli erikoista huomata, että esimerkiksi veneellä ei pystykään pääsemään aina ihan rantaviivan tuntumaan. Veneessä saimme myös olla tarkkoja kivien suhteen, kun jäät pystyvät kuljettamaan kivenlohkareita uusiin paikkoihin. Merikartassa näkyvä vedenalainen kivi ei ehkä seuraavana vuonna olekaan aina samassa paikassa.

Perämeren tuulisuus tuli myös huomattua parikin kertaa. Perämerellä ei saa samanlaista suojaa kuin Saaristomerellä rikkonaisesta saaristosta. Kesän edetessä saimme päivittäin tarkistaa tuuliennusteet sekä myös vedenkorkeuden. Vedenkorkeuskin pystyi muuttumaan kesken päivän monia senttimetrejä riippuen siitä, mistä suunnasta tuuli.

Kartoitusalueemme keskittyivät tänä vuonna enemmän rannikkoalueen läheisyyteen, joten saimme enimmäkseen tehdä kartoitustyöt kävellen kahlaamalla tai käyttämällä kumivenettämme. Vain pari kertaa pystyimme käyttämään isompaa venettämme syvempien kohteiden kartoitukseen. Perämerellä sukellussyvyydet eivät olleet kesän aikana kovinkaan syviä. Sukelsimme keskimäärin 2 metrin tuntumassa.

Joskus sukelluslinja on helpointa aloittaa snorklaamalla. Kuva Ashley Gipson, Metsähallitus.

Iloiset sukeltajat lähdössä tekemään sukelluslinjaa. Kuva Ashley Gipson, Metsähallitus.

Erikoisuutena kesän aikana oli käytössämme oleva sähköperämoottori. Perämoottori toimi ladattavilla akuilla, joiden lataamiseen kului käytön jälkeen kokonainen seuraava yö. Onneksi akkuja meillä oli käytössä kaksi. Sähköperämoottori toimi meidän käytössä hyvin, vaikka mihinkään huippunopeuksiin sillä ei päässyt. Tyynenä päivänä huippunopeudeksi saimme 8,2 km/h eli noin 4 solmua. Yhden kerran meidän toinen sähköperämoottorimme akuista päätti olla toimimatta ratkaisevalla hetkellä Hailuodon pohjoispuolella. Emme voineet muuta kuin ajaa 3 km:n matka jäljellä olevalla 6 %:n akun latauksella. Saimme ainakin testattua, että tyhjällä akulla voi vielä ajaa 500 m 0,5 solmun nopeudella.

Kumiveneemme sähköperämoottorin kanssa Simppusäikän hiekkarannalla Siikajoella. Kuva Janni Ketola, Metsähallitus.

Kiinnostusta tekemäämme kartoitustyöhön löytyi kaikilta rannikkoalueilta, joihin menimme. Ihmisiä tuli rantaan saakka kyselemään minkälaista työtä olemme tekemässä. Näytimme varmasti muista ihmisistä erikoisilta oransseissa pelastuspuvuissa ja vesikiikarit kainalossa. Joskus päivän aikana sai keskustella monen ihmisen kanssa alueen kehityksestä, sen lajistosta sekä maankohoamisen vaikutuksesta.  

Janni Ketola, luontokartoittaja

Kuva Ashley Gipson, Metsähallitus.

Raportoinnin ihanuus

Interreg-hankkeissa tehdään väliraportointi noin viiden kuukauden välein. Edellinen raportointi, nro 4, sattui lokakuun alusta helmikuun loppuun. Minä ja Suvi pidimme tuolloin molemmat paljon lomia, joulu ja uusivuosi sattuivat tähän väliin, maastotyöt oli jo tehty ja niiden tuloksia vain vietiin tietokantoihin, eikä mitään erityisiä kokouksiakaan sattunut tuohon väliin. Raportointi 4:n väliraportti oli laihanlainen - asiat luistavat ja juoksevat, mutta varsinaisia virstanpylväitä ei tällä välillä saavutettu.

Toista on ollut raportoida raportointikautta 5, maaliskuun alusta elokuun loppuun. Ensinnäkin tuohon väliin sattuu tietysti merkittävimpänä maastokausi. Siitä ei olekaan kuin hyvää sanottavaa. Maaginen tuhannen kahlauspisteen saalis ylitettiin, kesän tavoitteet saavutettiin, uusia uhanalaishavaintoja tuli rutkasti, uusia vesisammalia löytyi Perämereltä viisi (5!), lapinvesitähden levinneisyys ulottui ensimmäistä kertaa Perämerelle aiemmin tunnettujen Lapin ja Hämeen lisäksi, ja kahden lopputyön aineistot kerättiin kesän aikana. GTK:n (Geologian tutkimuskeskus) kanssa tehtiin yhteistyötä savikanjonien ja -labyrinttien kartoituksessa ja Norrbottenin lääninhallituksen kanssa yhteistyötä yleisötapahtumassa Torniossa. Huonona uutisena oli, että nopeasti levittäytyvä vieraslaji mustatäplätokko löydettiin kesällä pohjoisimmillaan Oulusta.

Lisäksi tälle raportointikaudelle osui myös mahtava Pietarin kansainvälinen kongressi, GeoHab 2019, hienosti onnistunut sidosryhmätilaisuus Oulussa, Raahen meripäivät Pooki flakkaa, jossa kävi noin 20 000 vierasta, Tornion Leton sataman Päivä merellä -tapahtuma ja yksi oikein onnistunut nuorisotyöpaja. Lisäksi toukokuussa pidettiin todella mainio Zonation-työpaja.

Eivät ole raportoinnit veljeksiä, vaikka saman ajanjakson kattavatkin. Rahamäärien käytöstäkin näkee, että kesällä tapahtuu - kesällä käytetään 3-4 kertaa niin paljon rahaa kuin talvella, jolloin töissä olemme vain minä ja Suvi, kun kesällä tiimissä on lisäksi harjoittelija ja luontokartoittaja, polttoainetta ostetaan tuhansilla euroilla, vuokrataan autoa, mökkejä ja laitureita ja täydennetään inventointikalustoa.

Nelilehtivesikuusi

Vesisammal

Väliraportoinnin hyvä puoli projektipäällikölle on se, että itsekin huomaa, kuinka paljon tässä oikein on edistytty. Raportointikausi 5 oli mahtava, kuutoselta (syyskuun alusta tammikuun loppuun) on taas odotettavissa hiljaisempi raportti.

Essi Keskinen

Katse tulevaan

Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mikä usein pitää kutinsa. Kuva, jonka ympärille tämä juttu on kirjoitettu (alla), herättää monia kysymyksiä, mutta ilmentää myös hyvin meribiologiaa tutkimusalana. Veneeseen on yleensä pakkautunut yhtä paljon tavaraa kuin asiantuntijuutta. Mikään kivi, tai tässä tapauksessa vesikasvi, ei jää kääntämättä. Mutta mitä hyötyä on, kun kahden maan hanketyökumppanit ryhtyvät yksissä tuumin kartoittamaan yhtä Ruotsin Korkean rannikon harvoista fladoista, jotka ovat tyypillisiä matalia merenlahtia Merenkurkun maankohoamisrannikolla?

Leonardo da Vincin "Pyhä ehtoollinen" ECOnnect style. Kuva: Erik Engelro.

Palataan ajassa hieman taaksepäin. Vuonna 2018 starttasi ainutlaatuinen hanke nimeltä ECOnnect, joka selvittää Suomen ja Ruotsin yhteistyönä ilmastonmuutoksen vaikutuksia vedenalaiseen meriluontoon. ECOnnectia rahoittaa Interreg Botnia-Atlantica EU-ohjelma, jonka slogan on “Meret, vuoret ja rajat ylittävä yhteistyö”. Botnia-Atlantican hankkeissa työskennellään tiiviisti yhdessä ohjelmaan kuuluvien alueiden kehittämiseksi.

ECOnnectin hankealue käsittää Merenkurkun ja sen pohjois- ja eteläpuolella olevat Pohjanlahden merialueet. Pohjanlahden meri ja saaristo ovat yhteinen resurssi rajan molemmilla puolilla oleville valtioille ja hankkeen lopputulokset valtionrajat ylittäviä ja eri sidosryhmien käytettävissä. Koska ilmastonmuutos tai meri eivät tunnista maiden välisiä rajoja, miksi hankkeen toiminta-alueen pitäisi loppua ihmisen määrittämään keinotekoiseen rajaviivaan?

ECOnnectin hankealue.

Takaisin alkuun ja veneen kyytiin! ECOnnect-hankkeen myötä suomalaiset ja ruotsalaiset ovat päätyneet kirjaimellisesti työskentelemään samassa veneessä, jossa asiantuntijoiden lisäksi kyydissä on erilaisia vedenalaisen meriluonnon kartoitusvälineitä kuten ROV eli kauko-ohjattava vedenalainen ajoneuvo, sedimenttinäytteenotin, drone-lennokki, viistokaikuluotain sekä välineet snorklaamiseen. Eri tutkimusmenetelmät palvelevat eri käyttötarkoituksia: dronella ja viistokaikuluotaimella saadaan fladasta kokonaisvaltainen kuva, kun taas sukeltava tai snorklaava tutkija pääsee lähelle yksityiskohtaisempaa lajitietoa.

Maiden välinen yhteistyö tuo monia etuja ja hyödyttää molempia osapuolia, joten miksi emme varautuisi yhdessä tulevaan? Pohjanlahti lämpenee nopeammin kuin muu Itämeri ja ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo nyt muun muassa jäätalvien lyhenemisenä. Eri maiden asiantuntijoiden välinen kokemusten vaihtaminen ja tutkimusmenetelmien yhdistäminen luo vankan pohjan ilmastonmuutoksen vaikutusten selvittämiselle. Hankkeen tuloksia voidaan hyödyntää muun muassa luonnonsuojeluverkoston kehittämisessä sekä merialuesuunnittelussa.

Meribiologin työ on ennen kaikkea välineurheilua, mutta kukapa ei kantaisi ja kuljettaisi tutkimusvälineistöä sinne ja tänne rakkaudesta lajiin ja yhteisen edun nimissä. Vielä emme tiedä kaikkia haasteita, joita tulemme kohtaamaan, mutta meri ja rajaviiva ovat jo tässä hankkeessa ylitetty, kirjaimellisesti.

Suomalaiset ja ruotsalaiset hankekumppanit.

Aija Nieminen

Tutustu hankkeen kotisivuihin: https://econnect2120.com/fi/

Vesikasvien levinneisyystiedot laajenevat

Vaarantunut vesipaunikko Raahen natura-alueella. Kuva Catherine Egerton, Metsähallitus.

Pohjanlahdella eletään tänä kesänä jännittäviä aikoja! Kolmen eri hankkeen neljä eri tiimiä on tämän maastokesän aikana tehnyt havaintoja kolmesta eri lajista aivan uudelta alueelta.

Rannikko-LIFE eli CoastNet LIFE -tiimi, joka työskentelee Raahen natura-alueella, löysi ensimmäistä kertaa natura-alueen rajojen sisäpuolelta vaarantuneen VU paunikon, Crassula aquatica. Kun tarkastelee ympäristöhallinnon uhanalaistietokantaa Hertta Eliölajit, heti natura-alueen rajan ulkopuolelta löytyy 1x1 km kokoinen ruutu Preiskarin saaren itäpuolelle sijoitettuna. Sen tietona on ”vuonna 1994 lisätty arkistohavainnosta”.

Nyt havainnon teki suomalaistunut australialainen vapaaehtoistyöntekijä. Vapaaehtoiset todella hyödyttävät hankkeita! Raahen natura-alue on siis saanut uuden uhanalaishavainnon.

Aiemmat tiedot vesipaunikon esiintymisestä Raahen natura-alueella. Kuva kaapattu Hertta Eliölajit -järjestelmästä.

Yhtä jännittäviä kuuluu Merenkurkusta ja pohjoiselta Perämereltä. SEAmBOTH-hankkeen tiimi ja Perämeren ja Merenkurkun VELMU-tiimit ovat kaikki löytäneet jokisuistoista ja muista lähes makeista vesistä, mm. Torniojokisuistosta ja mahdollisesti myös Merenkurkusta, lapinvesitähteä Callitriche hamulata. Lähdekirjallisuudessa lajin levinneisyydeksi mainitaan Lappi ja Häme. Onhan Meri-Lappikin toki osa Lappia, mutta kasvia ei mitä ilmeisimmin ole esiintynyt missään päin Itämeren rannikkoa aiemmin. Nyt havainnot on varmistettu Luonnontieteellistä keskusmuseota myöten.

Lapinvesitähden lehdenkärjet ovat pihtimäiset. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

Laji.fi -sivustolta kaapattu kuva lapinvesitähden havainnoista Suomesta. Karttaa ei voi käyttää levinneisyyskarttana, mutta osviittaa se antaa, samoin kuin Retkeilykasvion ja Suuren Pohjolan värikasvion karttakuvat, jotka antavat saman kuvan lapinvesitähden levinneisyydestä. Nyt lajia on löydetty pitkin pohjoisen Perämeren rantoja ja jokisuistoja ja mitä todennäköisimmin myös Merenkurkusta.

Kolmas lajin aiemmin tunnetun levinneisyysalueen laajentuminen löytyy Merenkurkusta, josta Mustasaaresta Värlaxfjärdenistä löytyi poimuvitaa Potamogeton crispus ”suuria määriä ympäri sitä lahtea”. ”Luulisin että jos sitä on noin paljon, se olisi jo levinnyt lähialueille”, sanoo Merenkurkun VELMU-tiimin luontokartoittaja. Aiemmin poimuvidan levinneisyysalue on ollut hyvin eteläsuomalaispainotteinen.

Poimuvita on nimensä mukainen, poimuinen. Kuva Teemu Mustasaari, Metsähallitus

Poimuvidan lehdet ovat terävän sahalaitaiset. Kuva Teemu Mustasaari, Metsähallitus.

Laji.fi -sivustolta kaapattu kuva poimuvidan havainnoista Suomesta. Kaikkien lähdeviitteiden mukaan lajin levinneisyyden on aiemmin tiedetty painottuneen vain Etelä-Suomeen.

Suurella todennäköisyydellä nämä löydöt eivät tarkoita sitä, että lajit olisivat välttämättä levittäytymässä uusille alueille, vaan sitä, että on vielä paljon, mitä ei vedenalaisesta luonnosta tiedetä. Vesikasveihin on kuitenkin hankalampi päästä käsiksi kuin maakasveihin, ja jokaista kolkkaa Suomen merialueista ei ole vielä selvästikään koluttu.

Iso kiitos tarkkojen maastokartoittajien lisäksi myös hankerahoittajille, jotka ovat tehneet mahdolliseksi nyt käynnissä olevat kartoitukset! LIFE, Interreg Nord ja Ympäristöministeriö: Tuhannesti kiitoksia!

Essi Keskinen

Poimuvita rehevässä lahdessa Merenkurkussa. Kuva Teemu Mustasaari, Metsähallitus.

Poimuvita, kuva Teemu Mustasaari, Metsähallitus.

Kansalaisen ääni

Viime viikonloppuna pidettiin ties kuinka monetta kertaa yleisötapahtuma Pooki flakkaa - Raahen meripäivät. Kävijöitä oli noin 20 000 ja tuntui siltä, että suurin osa heistä pysähtyi juttelemaan kanssani CoastNet LIFE- eli Rannikko-LIFE -hankkeen teltalla.

Taas kerran konkreettisuus ja erikoisuus vetivät. Minun musta Loitokarin kuminen sukelluspukuni roikkui sisäänheittotuotteena, jota lapset tulivat ihmettelemään, ja lasipurkit, joissa oli näytillä raahelaisia vesikasveja, vetivät puoleensa kaikenikäisiä. 

Ihmisten kanssa jutteleminen ja hankkeesta kertominen yleisötapahtumissa on aina sekä erityisen palkitsevaa että erityisen väsyttävää. Sama homma kuin koululaisvierailuilla. Yhtä aikaa on täysin poikki ja samaan aikaan äärimmäisen tyytyväinen olo.

Meri yhdistää ihmisiä. Vielä enemmän heitä yhdistää yhteinen meri, josta Raahen kaupunki, Metsähallitus ja Rannikko-LIFE -hanke nyt yhdessä pitävät huolta. Moni paikallinen veneilijä ja mökkeilijä kävi mielenkiinnolla kuuntelemassa, miten hankkeessa kartoitetaan Raahen saariston natura-alueen vedenalaista ja maanpäällistä luontoa, ennallistetaan perinnebiotooppeja ja raivataan nummia, vain muutamia toimenpiteitä mainitakseni. Ihmiset kokivat omakseen hankkeen, joka hoitaa heidän takapihaansa.

Monien raahelaisten lisäksi juttelin Floridasta saapuneen lapsiperheen kanssa, Kuusamosta matkustaneen rouvan kanssa, joka oli lopussa sitä mieltä että "onneksi te kaikki biologit ette ole semmoisia puunhalaajia ja viherpiipertäjiä vaan joillakin tuntuu olevan ihan järkeäkin päässä", Ahvenanmaalta tulleiden mökkiläisten kanssa, joiden mielestä oli mahtava ajatus, että apolloperhoset pystyisivät tulevaisuudessa etelän lämmetessä siirtymään pikkuhiljaa Natura 2000 -alueverkostoa pitkin kohti pohjoista, ja mitä ilmeisimmin venäläistä alkuperää olleen Jurin kanssa, joka sanoi lopuksi kaikkein eniten mieltä lämmittäneet sanat.

Mitä muilta sitten sai kuulla? Niitä tyypillisiä yleisötapahtumajuttuja:

- Silloin minun lapsuudessa sitä yhtä vesikasvia sanottiin jeesusheinäksi kun sen päällä pystyi kävelemään kun sitä oli niin paljon. Mitähän se mahtoi olla?

- Meillä oli tänä keväänä mökin rannassa ihan ensimmäistä kertaa semmoista kirkkaan vihreää juttua, jossa oli sammakonkudulta näyttäviä asioita. Mitähän se mahtoi olla?

- Meillä on mökkiranta madaltunut niin että matalalla vedellä mökille ei enää pääse. Kaisla valtaa alaa. Millähän sinne saisi ruoppausluvan?

- Mitenköhän me saataisiin kivikkoisesta mökkirannasta järviruoko poistettua kun sitä ei pysty rouhimaan eikä sitä oikein tohtisi ryhtyä myrkyttämäänkään?

Jussi Häkkilä Radio Pookista haastattelee meribiologia ennen Raahen meripäivien alkamista.

Kun naapurisaaressa oleva oma mökkiranta on saatu käsiteltyä, ja lapsuudessa tulleet kalansaaliit käyty läpi, johonkin väliin on aina hyvä työntää hiukan Rannikko-LIFE-tietoutta. Ihmisiä kiinnostaa koska asia on omakohtainen, Raahen saaristoa käytetään aktiivisesti, on siellä veneileviä ja purjehtivia. Ja vaikka kojulla kävijä ei olisi paikallinen, tosi moni on kiinnostunut purkeissa köllivistä vesikasveista, koska suurinta osaa löytyy koko Suomen rannikolta. Kaksi varttuneempaa rouvaa osasi luetella ulkoa sadan suomalaisen kasvin latinankieliset nimet "koska silloin viisikymmentä vuotta sitten ne piti opetella". Osa vesikasveistakin tuli kuin vettä valaen.

Hieno tapahtuma, hienoja ihmisiä, mahtavaa kiinnostusta! Kiitos ja näkemiin toivottavasti ensi vuoteen!

Niin, ja mitä se Juri sitten loppumetreillä sanoi? Hän sanoi, että on ollut markkinoilla nyt kaksi päivää ja paras tuote olen minä, koska osaan hymyillen myydä luonnonsuojeluhankkeen makkaraa ostaville markkinavieraille ja saada sen vielä kuulostamaan kiinnostavalta. Kiitos Juri! Positiivista palautetta on aina kiva saada :)

Essi Keskinen

Rannikko-LIFE -hanke kiinnosti kaikenikäisiä taaperoista eläkeläisiin. 

Raahen meripäivien juontaja haastattelee meribiologia Rannikko-LIFE -hankkeen tekemisistä Raahen saaristossa. Kuva Olli Joensuu.