keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Raportoinnin ihanuus

Suvi nauraa vyötäröään myöten meressä seisoessaan pelastautumispuku päällä ja vesikiikarit kädessä.

Interreg-hankkeissa tehdään väliraportointi noin viiden kuukauden välein. Edellinen raportointi, nro 4, sattui lokakuun alusta helmikuun loppuun. Minä ja Suvi pidimme tuolloin molemmat paljon lomia, joulu ja uusivuosi sattuivat tähän väliin, maastotyöt oli jo tehty ja niiden tuloksia vain vietiin tietokantoihin, eikä mitään erityisiä kokouksiakaan sattunut tuohon väliin. Raportointi 4:n väliraportti oli laihanlainen - asiat luistavat ja juoksevat, mutta varsinaisia virstanpylväitä ei tällä välillä saavutettu.

Seamboth tiimiläisiä seisoo vanhassa majakassa dronella, hieman yläviistosta, otetussa kuvassa.

Toista on ollut raportoida raportointikautta 5, maaliskuun alusta elokuun loppuun. Ensinnäkin tuohon väliin sattuu tietysti merkittävimpänä maastokausi. Siitä ei olekaan kuin hyvää sanottavaa. Maaginen tuhannen kahlauspisteen saalis ylitettiin, kesän tavoitteet saavutettiin, uusia uhanalaishavaintoja tuli rutkasti, uusia vesisammalia löytyi Perämereltä viisi (5!), lapinvesitähden levinneisyys ulottui ensimmäistä kertaa Perämerelle aiemmin tunnettujen Lapin ja Hämeen lisäksi, ja kahden lopputyön aineistot kerättiin kesän aikana. GTK:n (Geologian tutkimuskeskus) kanssa tehtiin yhteistyötä savikanjonien ja -labyrinttien kartoituksessa ja Norrbottenin lääninhallituksen kanssa yhteistyötä yleisötapahtumassa Torniossa. Huonona uutisena oli, että nopeasti levittäytyvä vieraslaji mustatäplätokko löydettiin kesällä pohjoisimmillaan Oulusta.

Pelastautumispukuun pukeutunut meribiologi käyttää vesikiikaria ja toinen kirjaa havaintoja ylös sup-laudan päällä.

Lisäksi tälle raportointikaudelle osui myös mahtava Pietarin kansainvälinen kongressi, GeoHab 2019, hienosti onnistunut sidosryhmätilaisuus Oulussa, Raahen meripäivät Pooki flakkaa, jossa kävi noin 20 000 vierasta, Tornion Leton sataman Päivä merellä -tapahtuma ja yksi oikein onnistunut nuorisotyöpaja. Lisäksi toukokuussa pidettiin todella mainio Zonation-työpaja.

Neljä tiimiläistä maastossa pitämässä palaveria rannassa.

Eivät ole raportoinnit veljeksiä, vaikka saman ajanjakson kattavatkin. Rahamäärien käytöstäkin näkee, että kesällä tapahtuu - kesällä käytetään 3-4 kertaa niin paljon rahaa kuin talvella, jolloin töissä olemme vain minä ja Suvi, kun kesällä tiimissä on lisäksi harjoittelija ja luontokartoittaja, polttoainetta ostetaan tuhansilla euroilla, vuokrataan autoa, mökkejä ja laitureita ja täydennetään inventointikalustoa.

""
Nelilehtivesikuusi

""
Vesisammal

Väliraportoinnin hyvä puoli projektipäällikölle on se, että itsekin huomaa, kuinka paljon tässä oikein on edistytty. Raportointikausi 5 oli mahtava, kuutoselta (syyskuun alusta tammikuun loppuun) on taas odotettavissa hiljaisempi raportti.

Essi Keskinen

Väsynyt sukeltaja autetaan takaisin veneeseen.

Kastunut meribiologi nauraa seistessään kainaloitaan myöten meressä.

Kilkki kävelee sukeltajan kädellä.

""

Kartoittaja vetää sup-lautaansa kaislikossa.

Kolme biologia pienessä kumiveneessä. Kaksi valmistautuu sukellukseen.

Kaksi kartoittajaa. Toinen pitelee vesikiikareita, toisesta näkyy vain jalat... merenpinnan yläpuolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti