sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Maastosta maailmalle - kongressivierailulla Pietarissa

""
Suvi esittelee posteriaan kiinnostuneelle yleisölle.


Vanha kiinalainen arvoitus kysyy ”Jos puu kaatuu metsässä eikä ketään ole kuulemassa, kuuluuko siitä ääni?”

Tutkija tai maastokartoittaja voi kysyä samaa: ”Jos minulla on hienot tulokset mutta niitä ei julkaista missään, olenko silloin tehnyt lainkaan työtä?”

Tätä korjaamaan, ja viemään Metsähallituksen nimeä ja osaamista maailmalle, mentiin Pietariin GeoHab 2019 -kongressiin. Metsähallitukselta olivat edustettuina Saumaton Perämeri SEAmBOTH-, Tila2- ja BalticRim -hankkeet.

Seamboth hankkeesta kertova posteri. Otsikkona on "Defining river esturies in low salinity brackish water environment".

Toinen Seamboth posteri ja Essi esittelijänä.


Vuosittain Geological and Biological Marine Habitat Mapping kokoontuu viikoksi toukokuussa, eri puolille maailmaa. Se kutsuu kokoon ”samat vanhat naamat” GeoHabin alkuajoista lähtien, ja lisäksi uusia väitöskirjatutkijoita, tutkijoita, konsultteja ja myös virkamiehiä. Pääosa osallistujista ja esiintyjistä on lähempänä merenpohjan geologiaa, topografiaa ja syvyystietoa, mutta joukkoon mahtuu myös meitä meribiologeja ja nykyisin myös meriarkeologeja ja muita kulttuuri- ja historiapuolen meritutkijoita.

""
Eräässä Saksan esityksessä korostettiin sitä, että tieteen pitää lähentyä hoidon ja käytön puolta (ympäristöhallintoa) niin että tieteen tuottamia tuloksia todella pystyttäisiin käyttämään merialueiden hyväksi. Tähän väliin mm. SEAmBOTH-hanke nimenomaan tähtää - tuottamaan käyttökelpoisia karttatuotteita ympäristöhallinnon käyttöön.

GeoHab-kongressin rakenne on muotoutunut hyväksi havaituksi jo vuosia sitten: maanantaina on työpaja, rekisteröityminen ja illalla icebreaker-juhla eli tervetuliaisjuhla, tiistaista torstaihin on 1-20 minuutin mittaisia esityksiä välillä 9.00-18.00, iltaisin on posterisessiot, yhtenä iltana kongressin gaalapäivällinen ja perjantaina ekskursio johonkin lähialueen mielenkiintoiseen geologiseen ja/tai biologiseen tai välillä myös kulttuurihistorialliseen kohteeseen.

Esityksen yksi dia: "From mapping data to status assessment".
Åbo Akademi ja SYKE esittelivät rakkohaurun levinneisyysmallia ja VELMU-dataa.

Tätä kaavaa noudattaen neljä Metsähallituksen suunnittelijaa, erikoissuunnittelijaa ja meribiologia vietti Pietarissa erittäin antoisan ja mielenkiintoisen, vaikka toisaalta myös hyvin työntäyteisen viikon.

Hieno seminaarihuone.
Vsegei-instituutti eli geologinen instituutti Vasilinsaarella tarjosi upeat puitteet kansainväliselle kongressille, johon osallistui yli sata tutkijaa, merigeologia ja -biologia ympäri maapalloa.

Hienoina nostoina viikosta voi poimia mm. posterien esittelyn. Posterit olivat koko viikon esillä heti kokoushuoneen ulkopuolella niin että niitä ehti katsoa myös lyhyillä väliajoilla. Välillä posterit on haudattu johonkin takahuoneeseen niin että niitä joutuu erikseen lähteä katsomaan. Posterisessiossa mm. SEAmBOTH-hankkeen posterit vetivät kiinnostuneita tutkijoita puoleensa ja joidenkin kysymyksiin sai vastata jopa 10-15 minuuttia. Marianne Katainen Metsähallitukselta teki upean taiton postereille ja ne pystyttiin printtaamaan karttatuotannon printterillä 150 cm korkealle kiiltävälle paperille. Hienolta näytti ja kiitos vielä Mariannelle!

Suvi pitämässä esitelmää seminaarissa.
Suvi Metsähallitukselta esitteli SEAmBOTH-hankkeen jokisuistokartoituksia minuutin salamapuheessa, joka liittyi posterin esittelyyn.

Toinen nosto voisivat olla todella mielenkiintoiset esitykset. Osa aiheista ei osunut ammatillisesti eikä myöskään oman mielenkiinnon kohteisiin, mutta monet osuivat vähintään toiseen. Moni näytti tekevän samantyyppistä geologista ja biologista habitaattikartoitusta kuin SEAmBOTHissa tehdään ja dronea oli käytetty matalilla alueilla habitaattikartoitukseen. Muutamilla mailla oli käytössään automaattisia vedenalaisia robottikameroita, jotka samalla viistokaiuttavat. Jonkun verran käytettiin automaattista habitaattitunnistusta videoilta tai kuvista. Eräässä esityksessä matalia vesialueita, jollaisia suurin osa SEAmBOTH-hankkeen kartoitusalueista on, kutsuttiin ”semi-aquatic”-nimellä, puoliakvaattisiksi 😊 Itse miellämme itsemme meribiologeiksi emmekä vai ”puolisukeltajiksi”.

""
Vsegei-instituutin geologisessa museossa oli kymmeniä tuhansia kivinäytteitä ja mm. dinosauruksen luuranko. 

""
Geologisen museon ylpeys oli useita metrejä leveä eri kivilajeista tehty maailmankartta (josta ei ikävä kyllä saanut kuvaa, johon vastapäiset ikkunat eivät olisi heijastuneet...)

Verkostoituminen on äärimmäisen tärkeää ja sitä pääsi tekemään kerran elämässä -gaalaillallisella Jusupovien palatsissa jousioktetin soittaessa ja tarjoilijoiden kantaessa yhä uusia ruokalajeja pöytään. Koska seminaaripäivät kestivät aamuyhdeksästä iltakuuteen, Pietariin ei ehtinyt tutustua kuin perjantain ekskursiolla, mutta samalla kun tutustuimme Pietarinhoviin, Kronstadtin maanpuolustukselliseen saareen ja Nevajoen tulvakontrollijärjestelmiin, retkellä pääsi keskustelemaan sekä eri maiden että kotimaisten mutta eri organisaatioiden kollegoiden kanssa.

Mahtava kattokruunu, jonka alla on huilisti ja harpunsoittaja.
Gaalaillallinen tarjoiltiin Jusupovien palatsissa, jonne oli järjestetty myös erilaisia musiikkiesityksiä. Alakerrassa oli murhattu verenseisauttaja Rasputin.

""
Gaalaillallinen oli yhtä kulinaristista ilotulitusta, jousioktetin soittaessa taustalla... Ruokapöytä on hyvä paikka jutella naapurituoliin istuvan vieraan kollegan kanssa.

Kaiken kaikkiaan kongressista jäi erittäin positiivinen olo, abstraktikirjaa täytyy lukea vielä tarkemmin kotona ja hiukan jäsennellä kaikkea koko viikon aikana kuulemaansa uutta ja mielenkiintoista. Aivan heti kaikki ei edes sula vaan hoksautuksia eri esityksistä varmaan tipahtelee mieleen pitkin alkukesää.

Essi Keskinen

P.S. SEAmBOTH-posterit ovat ladattavissa pdf-tiedostoina hankkeen sivuston uutisosiosta:


""
Yhtenä iltana järjestettiin opastettu kierros museojäänmurtajalle.

""
Ekskursiolla tutustuttiin mm. Pietarinhoviin, tsaarin kesäpalatsiin, joka on saanut inspiraationsa Versaillesista.

Kronstaditin saari lentokoneesta kuvattuna.
Toinen ekskursion retkikohteista oli Nevajoen suistossa sijaitseva suuri ja puolustuksellisesti tärkeä saari, Kronstadt. Saarelle pääsi ajamalla pengersiltoja pitkin. Ne on rakennettu kontrolloimaan katastrofaalisia tulvia, joissa vedenkorkeus saattoi nousta jopa 4 m ja tulvia suistoon rakennettuun Pietariin. Kronstadt avattiin turismille vasta vuonna 1998.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti