tiistai 8. heinäkuuta 2014

Pitkäsunnuntai 29.6.


eli tositapahtumiin perustuva kertomus siitä, miten ja miksi viikon työt ja 11 hengen tavaroiden muutto suoritetaan 1 vuorokauden aikana 6 hengen voimin. Silminnäkijänä Helmi Mentula.

Kuten aiemmin on kerrottu, koko toissaviikon tuuli kovaa. Osa ihmisistä lähti sen jälkeen viikonloppua viettämään, mutta osa jäi talolle. Säätiedotukset lupailivat, että perjantain ja lauantain välisenä yönä tyyntyisi. Niinpä suunnitelmissa oli tehdä jäljellä olevat random-pisteet silloin yötöinä, jolloin lauantaina päivällä nukuttaisi uuden tuulen yli, ja sunnuntaina päästäsi viemään muuttokuormat ja Maia Kalajoelle. Perjantai-iltana laitettiin tarvikkeet valmiiksi ja käytiin aikaisin nukkumaan. Herätyskellot kilisivät kolmelta, ja väki pomppasi ylös sängyistään tarttuakseen töihin (ja Martin palasi kalastamasta). Tuuli oli kuitenkin ihan yhtä kova kuin oli ollut päivälläkin. Sääennuste oli muuttunut, ja sen pitikin hiljetä vasta parin tunnin päästä. Kellot säädettiin uudestaan soimaan viideksi. Taas herättiin, ja todettiin tuulen jatkuvan. Johanna heräsi vielä seitsemältä tarkistaakseen tilanteen, joka ei ollut muuttunut. Se siitä sitten.

Aamupäivällä Johanna laati uuden suunnitelman: Lauantaina lastataan peräkärry täyteen, siivotaan taloa, ja mennään aikaisin nukkumaan. Herätään aamuyöllä, tehdään kaikki pisteet valmiiksi, palataan talolle ennen yhdeksää, pakataan ja siivotaan loput, viedään tavarat ja veneet Lepäseen. Se kuulosti tehokkaalta, mutta minä naureskelin sarkastisesti, että mikä muka voisi mennä pieleen.  Paitsi siivous, myös logistinen valmistelu alkoi jo lauantaina, sillä perjantaina meille oli kerrottu, ettei Busteria voitaisi nostaa trailerille Marinkaisissa. Siellä olisi sunnuntaiaamuna kalajuhlat ja paljon väkeä. Niinpä Johanna ja Suvi etsivät kartalta Rytikarin, ja kävivät viemässä trailerin sinne. 

Heräsimme sunnuntaina aamuyhdeltä, vaikka osa ihmisistä oli saanut vasta hetki sitten nukahdettua. Tuuli tosiaan oli tyyntynyt tällä kertaa. Traileriasia mutkisti yhä elämää: Ensin piti mennä kahdella autolla Rytikariin, mihin jätimme Hiluxin, jonka avaimet näin päätyivät Suvin haltuun. Sieltä mentiin joukolla Skodalla Marinkaisiin, mihin Linda jätti minut, Waltterin ja Suvin. Linda itse palasi talolle hakemaan Martinia ja Johannaa, ja he lähtivät Incalla tekemään eteläisempiä pisteitä.

Meillä busteritiimissä työ sujui hyvin. Auringonnousu oli kaunis ja meri melko tyyni. En ollut aiemmin tositoimissa käyttänyt GoPro:ta ja tätä toista tietokoneohjelmaa, mutta ei se paljon eronnut Incan systeemistä. Jotkut pisteistä olivat kivikossa, ja jouduttiin siirtämään, mutta toinen porukka oli kuulemma saanut vielä keljummat karikot vastuulleen. Aamupäivän aikana tuuli yltyi, vaan ei se ehtinyt nostaa haitallisia aaltoja, koska tuli eri suunnasta kuin mainingit. Olimme valmiita siinä yhdeksän maissa, ja ajoimme rytikariin. Siellä Busteri nostettiin ylös merestä. Sössin jumiin erään kiinnitysliinoista, joka jäi löysälle. Se oli ruosteinen, enkä osannut kunnolla käyttää niitä härveleitä, mutta nyt osaan. Onneksi niitä oli useampia.



Hetken meri oli aivan tyyni.



Yksi kartta tehty loppuun. 



Idästä aurinko nousi.



Kiviä ja joutsenia



Tällä kivellä sijainnut piste piti siirtää.



Nousee nousee jaksaa jaksaa

Talolla siivousurakka jatkui toden teolla vartin lounastauon jälkeen. Minulle eniten päänvaivaa aiheutti ruoan heittäminen pois. Erinäiset ihmiset, jotka eivät nyt olleet paikalla, olivat jättäneet jääkaappiin kaikenlaista, mikä ei ollut enimmäkseen edes pilaantunut vielä. Perillä Lepäsessä ei valitettavasti olisi jääkaappia. Yritin hävittää ruoat syömällä, mutta edes köyhän opiskelijan maha ei ole pohjaton. Linda ja Suvi joutuivat lopulta tekemään varsinaisen roskiin laittamisen, vaikka osa mahtui mukaankin. Tein sentään jotakin pesemällä uunista pannukakun jämät (miksemme tajunneet tehdä sitä perjantaina) ja luuttuamalla lattiaa.

Suvi ja Waltteri vietiin Maialle, ja he lähtivät ajamaan sitä Kalajoelle. Inca sai jäädä vielä Öjaan odottamaan. Kun autot oli pakattu tupaten täyteen, Linda ja Martin nappasivat peräkärryn hinaukseen, ja minä lähdin Johannan mukaan hakemaan Busteria satamasta. Ajoimme sen Rahjan kalasatamaan, ja laskimme uudestaan veteen. Siinä vaiheessa Linda ja Martinkin ehtivät saapua käytyään hakemassa mökin avaimet Luontokeskuksesta hiekkasärkiltä. Busterin laituripaikka oli ahdas ja huono; siihen käännyttäessä oli suuri riski kolhia takana olevaa purjevenettä. Kaikeksi onneksi joku sataman piällysmiäs tuli juttelemaan, ja osoitti meille paremman venepaikan.

Niin pian kun tavarat oli saatu tyhjennettyä Hiluxista, Johanna lähti ajamaan sitä Ouluun, jotta Essi ja kumppanit pääsisivät maanantaina töihin. Me jäljelle jääneet lastasimme Busterin täyteen. Minut jätettiin laiturille vahtimaan tavararöykkiötä, kun Linda ja Martin hävisivät saarten taa. Jatkoin Skodan tyhjentämistä, mutta lopetin kun alkoi sataa. Linda palasi Suvin ja Waltterin kanssa. He olivat jättäneet Maian läheiselle merivartioasemalle, koska sille ei ole paikkaa kalasatamassa. Vietiin vielä pari kuormaa, mutta peräkärryt jätettiin melko koskemattomiksi. Pelkäsimme aluksi, että vesi olisi matalalla ja mainingit niin isoja, ettei Lepäseen päästäisi edes Busterilla. Minulle oli suorastaan kerrottu kauhutarinoita tuon saaren hankalasta sisääntuloväylästä. Hyvin sinne silti päästiin.

Lopulta, joskus seitsemän aikoihin, muutto oli tehty, ja ajoimme ABC:lle syömään. Minulla ei oikeastaan ollut edes nälkä, mahtoiko johtua jämäruokien ahmimisesta, vai silkasta väsymyksestä. Uskoin silti ravinnon sisäistämisen kannattavan varmuuden vuoksi. Vaikka ennätyksellisen pitkä työpäivä oli takana, emme me silti vielä saaneet levätä. Mennessämme veimme vielä viimeisen kuorman saareen, muun muassa juomavettä. Sauna piti lämmittää ja vedet kantaa, jotta enimmät hiet sai huuhdottua pois, ja mökkiin oli raivattava tarpeeksi järjestystä, että saatiin kaikille nukkumapaikat. Ilmapatjoja piti täyttää aggregaatilla ja kompressorilla, sillä tavallinen pumppu on kadonnut. Lopulta, siinä klo 11 maissa … päästiin… nuk- ku… maan… zzzzzz.

Tulipahan todettua, että meribiologin työ on monipuolista. Kuinka todennäköistä on, että saman työvuoron aikana videokuvataan merenpohjaa ja pestään uunia? Hienossa suunnitelmassakaan ei mennyt muu pieleen, kuin että kaikki kesti hiukan arvioitua kauemmin. Entisenä työsuojeluvaltuutettuna hiukan hävettää olla mukana tämmöisessä rääkissä. Onneksi vastaavia poikkeustapauksia ei satu usein. 


Lepänen on hieno paikka, ja sääkin parani. 

Helmi Mentula








perjantai 4. heinäkuuta 2014

Sillit suolassa tai sardiinit purkissa eli paljonko elintilaa meribiologi tarvitsee

Johanna ja Linda sukeltamassa Ulkokallan edustalla.

Perämeren meritiimi muutti viime sunnuntaina Kokkolasta Rahjan saaristoon, Lepäsen kämppään. 100 neliön omakotitalo kutistui 20 neliön parvelliseksi mökiksi, mutta väkikin väheni Vaasan porukan lähtiessä kahdeksastatoista yhteentoista.

Rupesinpa huvikseni suorittamaan laskutoimituksia.

Lari, Niina ja Martin kantavat Bellaa töihin.


Kokkolassa 18 henkeä jakoi 100 neliötä. Ruokailtaessa jokainen sai siis vallata hulppeat 5.55 neliömetriä (huonekalujen peittämät pinta-alat mukaan lukien). Kaksi henkeä nukkui teltassa, eli yön tullen jokaiselle mökissä nukkuvalle jäi 6.25 neliömetriä.

Lepäsessä syödään lähinnä ulkona nuotiopaikalla, mutta keskiviikkona satoi vettä. Kaikki 11 henkeä söivät siis sisällä. Jokaiselle oli tilaa 1,82 neliömetriä, nukkumaparvi mukaan lukien. Päivä tehtiin myös töitä sisällä, joten ahdasta oli. Mikroskooppilaboratorio perustettiin saunan lauteille.

Lepäsen pihaa täplittää 7 telttaa.


Lepäsen pihalla on pystyssä kuusi telttaa, joissa nukkuu 7 henkeä. Yöllä kämppään jää siis peräti 5 neliötä tilaa jokaiselle nukkujalle. 

Joku kommentoi näppärästi Facebookissa että "Onneksi työmaa on sitten sitäkin avarampi." Onhan se meri avara, mutta samassa veneessä ollaan silti. Kumivene-Bellaan mahtuu töihin kaksi henkeä, heille riittää siis noin neliömetrin verran omaa tilaa koko päiväksi. Busterissa, Incassa ja Maiassa työskennellään yleensä kolmen hengen tiimeissä, eli tilaa on jokaiselle 2, 2,67 ja 4 neliömetriä, mainitussa järjestyksessä.

Joissakin veneissä on siis päivän mittaan enemmän laskennallista omaa tilaa jokaista työntekijää kohtaan kuin Lepäsen kämpässä aamiaisella tai sateisena päivänä. Teltan pinta-ala riippuu tietysti teltan koosta, mutta kyllä nekin yleensä alle 4 neliömetriin mahtavat jäädä.

Kyllä meribiologi mahtuu pieneen tilaan!

Essi Keskinen

Lounastauko Hyönässä.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Rakas blogi, minua harmittaa…

Mikä siinä on, että aina kun Essi on lomalla, niin tuulee ja kovaa? Inventoinnit sujuivat Kokkolassa mukavaa vauhtia, tähän asti. Parissa viikossa teimme suurimman osan suunnitelluista töistä, mutta tällä viikolla merelle pääsy on ollut lähes mahdotonta. Maanantaina yritettiin tehdä kahlaus- ja kasvilinjoja, mutta näkyvyys oli liian huono. Tästä touhusta saatiin kuitenkin kiva video, jossa nämä huikeat työskentelyolosuhteet tulevat hyvin esiin. Vielä on kuitenkin viikonloppu edessä, ja tiimillä riittää energiaa ja taistelutahtoa!


Ehkä hienoin tällä viikolla suoritettu teko oli Ponar-taistelu! Urheat Ponar-soturit uhmasivat sään herraa ja lähtivät hakemaan viimeisiä Kokkolan alueelta otettavia pohjaeläinnäytteitä. He saapuivat kotiin ylpeinä voittajina monen tunnin taistelun jälkeen.

Lari ja Linda Bellalla töissä.

 

Urheat soturit: Lari, Linda ja Elina.


Mutta mitä meritiimi tekee tuulipäivänä? Saatua dataa siirretään tietokoneelle ja videoita analysoidaan. Näytteitä seulotaan ja purkitetaan, sekä tehdään kaikkia mahdollisia välineiden huoltotoimia. Jos tuuli välillä hieman hellittää, voidaan tehdä kahluu- ja kasvilinjoja suojaisissa paikoissa.

Johanna opettaa Suville videoiden analysointia.

Elina tekemässä kahluulinjaa.

Vaasan vahvistus Teemu auttamassa kahluuhommissa.


Niina ja Teemu testaavat vuotaako Essin sukelluspuku.


Tämmösiä kuvia tuli kun yritettiin käydä töissä maanantaina, lisää tunnelmaa videosta joka löytyy blogin alkupuolelta.

Kun vain tuulee ja tuulee, niin jossain vaiheessa sisähommat alkavat  tympiä. Seuraavassa kuvia muista asioista, joita meritiimi tekee kun merellä tuulee liikaa…

Kalajoelle muuttoa alotelleet pääsi jätskille...

Kokkolaan jääneet olivat kateellisia...

Geokätköilyä.

Krokettitaistelu. Waltteri esittelee taitojaan. Oulu antaa kyytiä Vaasalle ;)

Läskiläjä jäi vajaaksi ku lopputiimi pelkäsi murskaavansa alimmaiset.

  
Johanna nautistelee kesästä. Syöminkejä ja kokkailuja.

Ligretto!

Tänä viikonloppuna edessä on muutto Kalajoelle. Toivotaan ensi viikolle parempia ilmoja!


Tuulisin terveisin, Suvi Saarnio

torstai 19. kesäkuuta 2014

Niin että miksei se onnistunut?

Joel kartoittaa matalaa pistettä.

Tällä viikolla VELMU-kartoituksissa on Kokkolassa sukellettu. Tuuli on ollut navakkaa ellei suorastaan hurjaa koko viikon ja ensimmäisenä telttayönä maanantaina pelkäsin, että yösija lähtee tuulen mukana lentoon.

Sukeltamaan kuitenkin pystyy hiukan reippaammallakin tuulella, jos vain valitsee sopivan saaren ja sen tuulelta suojassa olevan puolen. Sukelluslinjojen paikkoja kun ei ole ennalta määrätty ja vakioitu, vaan niitä saadaan tehdä hitusen enemmän fiilispohjalta kuin Suomen Ympäristökeskuksen arpomia luokkamuuttujien suhteen satunnaistettuja videointipisteitä.

Sukeltaja tekee kasvilinjaa.

Jokaiselta linjalta otetaan myös Kautsky-näyte. Raaputellaan siis metallisella lastalla kehikon sisäpuolelle jäävät pohjaeläimet kiven tai kallion pinnalta pussiin. Jokaiselta linjalta otetaan näyte kolmelta eri syvyydeltä.

Ensimmäinen tämän viikon linja onnistui hyvin, mutta seulausvaiheeseen päästessä huomattiin, että kahden syvimmän pisteen näytteet ovat sekoittuneet keskenään. Tämä ei siis ole hyväksytty Kautsky.

Elina on ryhtymässä matalan kasvilinjan tekoon.

Seuraava linja alkoi niin syvältä, että tekijöillä ei ollutkaan pilkkopimeässä lamppuja mukana. Kautskyt saatiin, mutta linja jäi tekemättä.

Kolmannen linjan kohdalla Kautsky-pussi katosi meren nielemänä. Varapussi siis käyttöön. Linja onnistui hyvin, Kautsky myös, mutta sitten huomattiin, että sukelluslamppu on pudonnut. Lamppua etsitään juuri kirjoitushetkellä Kokkolan edustan pohjalta.

18 hengen taloudessa on tärkeää, että tavarat menevät aina takaisin omille paikoilleen. Tai niin yritetään, mutta ilmeisesti ne ryömivät yön aikana uusiin ja jännittäviin paikkoihin, joissa eivät ole ennen olleet.

Yksi sukeltaja myös onnistui hyppäämään veteen kuivapuvun vetoketju raollaan. Sen jälkeen puvusta tuli semi-kuivapuku jollei jopa märkäpuku.

Ilmeisesti yksi täydellinen linja-Kautsky –yhdistelmä on kuitenkin syntynyt tänään. Vielä ei varmasti voi liputtaa, koska näyte seisoo ulkona ämpärissä ja odottaa seulomista, luultavasti huomiseen asti. Sukeltajat kirjoittavat rättiväsyneenä sisällä blogia tai maastopäiväkirjaa (ja syövät pannaria).

Elinalle ja Joelille maistuu pannukakku töiden lomassa. Venekunta palautui kymmenen aikaan illalla, mutta kaikki pisteet tuli tehtyä tältä merialueelta.

Vaasalaisillakin oli hankala viikko - viime viikon hirvikolarin jälkeen tuuliset säät vyöryttivät meren sisälle pikkuveneeseen joten videoinnit jäivät vähiin.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin aivan kelpo viikko, etenkin ottaen huomioon, että maanantaina tuuli jopa 17 m/s ja eilenkin vielä 12 m/s. Ei yhtään huono suoritus siihen nähden. Tästä on hyvä ponnistaa juhannuslomalle.


Essi Keskinen

Helmin kuvaama upea näkinpartaisniitty.

Meribiologien varusteet tuntuvat aina olevan märkinä.

Hapsivitaa Kokkolan vihreässä vedessä.

Pehmeän pohjan putkinoudinnäyte. Ainakin punainen Chironomidae- eli surviaissääsken toukka näyttäisi löytyvän putken etuosasta.

Ja jälleen: "Teemme ilolla merkittäviä asioita!"

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Eroahdisteisen tunnustuksia

Lauantaiaamu, olen viettänyt kaksi yötä siviilissä kahden viikon maastoputken jälkeen. Maastotyöt vievät aina mukanaan, mitään muuta ei ole, ei muuta elämää kuin oma meritiimi, työ ja yhteisasuminen. Mies kutistuu tekstiviesteiksi, kaverit ovat Facessa.

Kunnes sitten koittaa viikonloppu. Olenkin kotona, enää ei ole 28 tai 17 muuta meribiologia pyörimässä samoissa huoneissa. Ja minä hämmennyn yöllä pahemman kerran. Ensimmäisinä kesinä se pelotti, nyt olen jo tottunut. Ja Mikko on tottunut eikä enää jaksa kuin nauraa yöllisille kummastuksilleni.

Ensimmäinen yö kotona. Minä olen jo mennyt nukkumaan, Mikko vielä valvoo. Herään vessaan. Avaan silmät. En tunnista paikkaa. Minulla ei itse asiassa ole pienintäkään käsitystä, missä mahdan olla. Pikkuhiljaa vaihtoehdoiksi rajautuvat Kokkola ja Oulu, ne vain tuntuvat tutuimmilta. Mutta Kokkolassahan minä nukun teltassa eikä tämä makuuhuone kyllä ole teltta. Olen siis ehkä Oulussa, mutta keitä kaikkia muita asunnossa on. Muistelen, että Suvi ja Johanna jäivät Kokkolaan viikonlopputöihin, ovatko muut sitten täällä. Paitsi että muistan pudottaneeni Joelin ja Elina koteihinsa. Hekään eivät siis ilmeisesti ole täällä. Missä kaikki ovat ja mikä tämä paikka oikein on? Katselen tarkasti seiniä ja jossakin vaiheessa unenpöpperöisistä aivoista sukeltaa oivallus - Olen Kotona! Siis siellä missä asun kun en ole töissä! Ja samalla tulee muistikuva - täällä asui kai lisäkseni vain yksi muu ihminen, muistaakseni, mieheni Mikko. Varmuuden vuoksi kiedon peiton ympärilleni kun lähden vessaan - jos asunnossa kuitenkin on muita, ei heidän tarvitse nähdä minua hipsimässä alasti vessaan. Mikko näkee varovaisen liikehdintäni tietokoneeltaan ja toteaa arkipäiväisesti: "Ei täällä ole ketään muita, voit jättää sen peiton." "Missä kaikki muut sitten ovat?" Ihmetys. "Varmaan omissa kodeissaan kun on viikonloppu." "Oletko ihan varma? Ketään ei ole täällä asunnossa videokuvaamassa tai muuten töissä?" "Joo, olen ihan varma. Mene vaan rauhassa vessaan, mäkin tulen kohta nukkumaan." Ei naurua eikä pilkkausta siitä että vaimo on täysin sekaisin. Tätä tämä on meillä kaiket kesät.

Viime yö Helsingissä Omenahotellissa. Pieni huone ja kaksi parisänkyä, ja yksin pitäisi nukkua. Illalla kurkistan vielä uudelleen vessaan, sängyn alle ja verhojen taakse. Siellä ei piileksi mörköjä. Mutta kun pitäisi nukkua yksin ja on pimeänpelkoinen! Missä on tiimi kun sitä tarvittaisiin?! Missä kaikki ihmislaumat? Nukun vessan valo päällä ja ovi raollaan kun yksin on turvatonta. Onneksi tänään tulee Mari, ei tarvitse viettää toista yötä yksinään.

Laumassa on voimaa ja tiimi imee mukanaan ja suojelee yöllisiltä möröiltä. Syystä taikka toisesta en koskaan sekoile öisin maastossa. Olen ilmeisesti varannut sen vain Mikolle - ainoastaan kotona voin olla niin rennosti ja aidosti ja yöpaidattomasti oma yöllisen sekava itseni, että minulle ei naureta enkä joudu selittelemään outoa käytöstäni. Mikko on jo tottunut - kahdeksan maastotyökesän veteraanileski.

Essi Keskinen