Harjoittelun kautta merelle!
Oulussa oli tänään (3.5.2012) aste pakkasta ja lumipyry. Meri on jäässä. Keväästä ei ole tietoakaan, talviset lumikasat ovat vielä metriset. Maastokausi on kuitenkin tulossa, vaikkei luonto siltä näytäkään.
Perämeren aukeamista odotellessa osa Oulun tiimistä kävi harjoittelemassa meriturvallisuutta Airiston Merikoulutussäätiön vetämällä kahden päivän kurssilla. Meitä meribiologeja kertyi paikalle lähes 20, kaikista Metsähallituksen meritoimipisteistä eli Oulusta, Vaasasta, Korpoströmistä, Tammisaaresta ja Kotkasta. Osa meistä oli vanhoja konkareita, vakituisia aluemeribiologeja, osa uusia tämän vuoden projektityöntekijöitä, jotka ovat olleet Metsähallituksella töissä ennenkin, ja osa aivan tuoreita, ensimmäistä kesää VELMU-töissä.
 |
| Paukkuliivien testaamista |
 |
| Pelastuslautassa ompi tunnelmaa... |
Niin tärkeää kuin meriturvallisuuden opettelu onkin, en voi olla hiljaa mielessäni myöntämättä, että minusta on varsin rasittavaa, jollei jopa vastenmielistä, hyppiä laiturilta veteen ylisuuressa pelastautumispuvussa ja styroksisissa pelastusliiveissä, kun meriveden lämpötila on reilut viisi astetta ja ympärillä innokkaat nuoret pojat suorittavat myrskysimulaatiota eli tekevät 50 solmua kulkevilla kumiveneillä aaltoja. Minusta on aina hassua huomata, että jotkut ovat harjoituksista aivan innoissaan, haluavat kokeilla jokaista mahdollista rakettityyppiä ja käsisammutinta ja hypätä vielä kerran mereen erilaisessa paukkuliivissä. Itselleni kaikenlaisten turvallisuuskurssien käyminen on aina ollut pakkopullaa, muttei sentään niin vahvasti, että en lähtisi kurssille kun sellainen järjestetään. Mereen pudonneen veneeseennostamista täytyy tietysti harjoitella, että se sujuisi mahdollisessa tositilanteessa jouhevasti, vaahtosammutinten kanssa pitäisi leikkiä enemmän, ettei tulipalon sattuessa sokka jäisi sammutuksen tielle, ja paukkuliivit pitää poksauttaa kaulansa ympärille ainakin kerran, että ymmärtää, miltä se tuntuu jos putoaa veneestä. Ymmärrän tämän kaiken, mutta minusta minun ei silti tarvitse kiljua riemusta kun kuulen uudesta turvallisuuskurssista. Nostelen vain hattua niille, jotka koulutuksesta nauttivat, ja asennoidun itse hommaan enemmänkin pakollisena suoritteena.
 |
| "Kansipalon" sammutusharjoitus |
 |
| Hätäsoihdut |
Jokaisessa työssähän on hyvät ja huonot puolensa, ja ulkopuolisen silmin jako ei aina ole ollenkaan itsestään selvä. Mikko puhui tässä männäyönä unissaan, eikä tekstissä ollut muita kuin konsonantteja. Yritin herätellä miestä, mutta tsekkiläisvaikutteinen puhe vain jatkui. Aamulla kysyin Mikolta, mitä unta hän oikein näki, kun ei puhe ainakaan suomea ollut. Mikko kertoi innoissaan kehittäneensä unissaan töissä uuden paperia ja mustetta säästävän prosessin, pikakirjoituksen, josta puuttuivat kaikki vokaalit. Se oli kuulemma ollut huippuhetki! Uuden prosessin luominen? Jopa meriturvakurssi voittaa sen!
Kaiken tämän valituksen jälkeen on vielä pakko tähdentää, että olen erittäin tyytyväinen, että Korpoströmin kollegani sai kurssin järjestymään ja että sain taas muistutusta vanhoihin pelastustaitoihin. Nyt olisi hyvä hetki keväältä tulla hiukan naista vastaan ja edes sulattaa loput lumet niin että maastokausi 2012 olisi edes hiukan lähempänä!
 |
| MOB-tilanneharjoitus |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti