Pehmeää laskua maastokaudelle

Tällä viikolla Pohjanmaan eli Vaasan ja Oulun meribiologitiimit löivät hynttyyt yhteen. Seitsemän henkeä lähti kahdella autolla ja valtavan tavaravuoren kanssa Sommarön mökille. Tarkoitus oli päästä sukeltamaan ja opettamaan levälinjan tekoa uusille sukeltajille ja katsoa että kaikki laitteet toimivat. Kuten myös viime vuonna, Vaasassa tuuli. Alan olla hiukan sitä mieltä, että Vaasassa tuulee aina. Maanantaina Raippaluodon sillan mittari näytti 21 m/s eli merelle ei ollut minkäänlaista asiaa. Tiistaiksi tuuli asettui hiukan mutta meri oli silti vielä yhtä vaahtopäätä. Pidettiin siis kokous ja koottiin kaikki laitteet, katsottiin niiden toimivuus, tehtiin huoltotöitä ja käytiin kokeilemassa pelastautumispukuja.

Tässä harjoitellaan sukelluskasvilinjan tekoa kuivalla maalla.

Maanantai-illan antia oli kokous. Eniten puhututti lisääntyneen byrokratian määrä. Karkean arvioni mukaan jokaiselta tiimin jäseneltä menee keskimäärin 15-20 minuuttia jokapäiväisen ajankäytönseurannan täyttämiseen. Tekemiset täytyy tilastoida puolen tunnin tarkkuudella, on toimintokoodia, jolla kerrotaan karkeasti, mistä työstä tässä nyt on kyse, ja ns. tuopal-koodia eli tuotanto ja palvelut -koodia, jolla töiden kohdentumista sitten tarkennetaan. Sen lisäksi pitää vielä kertoa, mistä hankkeesta on kyse. Eikä riitä, että maastossa työtunnit kirjataan Excel-taulukkoon joka päivä, vaan  vähintään kerran kuukaudessa jokaisen työntekijän täytyy saapua toimistoon naputtelemaan tekemänsä tunnit vielä toiseen kertaan AKS-ohjelmaan eli ajankäytön seurantaan. Jos lasketaan, että jokainen tiimini kahdeksasta jäsenestä käyttää päivittäin 15 minuuttia ajankäyttönsä seurantaan, päivässä tämä tekee yhteensä kaksi henkilötyötuntia. Viikossa kymmenen henkilötyötuntia ja kuukaudessa jo neljäkymmentä eli yhden henkilötyöviikon verran! Maastossa ollaan toukokuun lopusta syyskuun loppuun eli neljä kuukautta, jonka aikana pelkkään byrokratiaan kuluu yhteensä 1 htkk eli yksi henkilötyökuukausi! Naurettavaa ajanhaaskausta, sanon minä, ja samassa lauseessa myönnän, että täytyyhän työajankäyttöä jotenkin valvoa - mihin se kaikki aika oikein menee (paitsi ajankäytön seurantaan)? Siitä, että asiat joutuu tekemään kahteen kertaan, pitäisi kuitenkin päästä eroon - jos me jo kerran maastossa naputamme työtuntimme ylös joka päivä, ne pitäisi saada imaistua suoraan Excel-taulukosta AKS-järjestelmään. Sitä odotellessa siis...

Maastotöiden ei tarvitse tarkoittaa Nötköttiä ja tölkkihernekeittoa. Kun nyt kerran oli käytettävissä kunnon keittiö ja jääkaappi ja juhlistettiin maastokauden avajaisia, Pekan ja Anetten vakinaistamista ja kahden eri Johannan synttäreitä, toisena alkupalana tryffeliöljyllä silatun maa-artisokkakeiton jälkeen oli vanilijamarinoituja katkarapuja ja suklaata vesikrassi-appelsiinipedillä. Katkaravut ovat luomurapuja Thaimaasta, vanilija luomua Madagaskarilta ja appelsiinit ties mistä, joten varsinaisesta lähiruuasta ei voi puhua, mutta ensi viikolla syödään toivottavasti poroa ja luomulammasta.

Johanna kokoaa Pinnacle-boxia eli roiskesuojaa maastotietokoneelle ja videointiohjelmalle. Meillä Oulussa puolet veneistä on hytittömiä, Vaasassa kaikki, joten roiskesuojaus on tärkeää.

Käsi-GPS-laitteet ja karttaplotteri eivät tuottaneet ongelmia tänä vuonna, mutta Oulun kompressori passitettiin huoltoon. Kolme tietokonetta toimii moitteetta, samoin vedenpitävälle kotelolle varattu järjestelmäkamera, pitkien räpellysten jälkeen, mutta Johannan tietokoneesta täytyy soitella Sonera ServiceDeskille. Näitä huolto- ja viimehetken käyttökokeiluja on ikävä tehdä maastossa ensimmäisenä työpäivänä - kallista maastoaikaa kuluu hukkaan ja usein tarvitaan joka tapauksessa Metsähallituksen sisäinen verkkoyhteys, mitä ei todellakaan löydy GSM-vastaanoton rajamailta pikku saarilta, joten kalusto on parasta saada kuntoon ennen merelle lähtöä. Kaikki toki huolletaan ja korjataan talven aikana, mutta jostakin kummallisesta syystä viimeinen varmuus on aina otettava vasta juuri ennen maastoon lähtöä. Nytkin selvisi, että syksyllä huollettu ja kunnossa ollut paineilmakompressori ei jostain syystä talven jäljiltä enää toimi. Onhan sitä sitten hyvä seistä jollain laiturilla ja ihmetellä, miten sukeltajat pääsevät veteen, jos kompura ei toimi ja huolto on mantereella.

Vaasalaiset kävivät kokeilemassa pelastautumispukujaan - kaikki eivät suinkaan pitäneet vettä.

Tiinan piti käydä tarkastamassa edellsiviikolla inventoitu puro eli pienvesi. Tässä ihmetellään kimpassa kuollutta sammakonkutua.

"Hyvä ruoka, parempi mieli" - tietäähän sen jo Atriakin. Pitkän maastopäivän jälkeen ei mikään ole parempaa kuin istahtaa rakkaudella valmistetun ruuan ääreen ja sen jälkeen könytä saunaan. Suurin osa tästä japanilaisesta kattauksesta valmisteltiin jo kotona eikä varsinainen ruuanlaitto mökillä kestänyt kuin tunnin verran.

Kun Oulun kompressori lakkasi toimimasta, pullontäyttöä demonstroitiin Vaasan kompuralla. Tämä tapahtui ohikulkijoiden ihmetykseksi Vaasan Metsähallituksen pihalla pyörätiellä.

Keskiviikkona kahden tuulisen ja sateisen päivän jälkeen ajoimme takaisin Vaasaan ja kummastakin autosta kuului melkoista kiroilua - Raippaluodon sillan tuulimittari näytti 1 m/s ja aurinko paistoi kirkkaansiniseltä taivaalta. Näinhän se yleensä on. Kaupunkiin oli kuitenkin pakko lähteä jotta Oulun kompressori ehtisi huoltoon ennen kuin sitä varsinaisesti tarvitaan.

Erinomaiset kolme päivää siis, ja maastokautta ollaan pikkuhiljaa aloittelemassa, vaikka Perämeri on vielä täysin yhtenäisessä jäässä Kemistä Tornioon. Nyt helteitä ja pohjoistuulia kiitos!