perjantai 5. elokuuta 2011

Merellä jälleen!

Olen Essin viimeviikon blogikirjoituksessa mainittu neljäs harjoittelija Vilja ja olen päässyt takaisin viimevuotisiin hommiin. Ensimmäinen viikko sattui sopivasti juuri Selkä-Sarveen, johon ihastuin jo viimevuonna siellä työskennellessäni. Oli mukavan tuntuista palata tutulle saarelle, kun tiesi jo paikat ja suurinpiirtein mitä mistäkin tuli etsiä. Vaikka toki tavaranpaljous oli hyvässä muistissa jo viimevuodelta. :) Onneksi työporukka tuntui heti rennolta ja hyvältä sakilta, joten ei tarvinnut arkailla kysymysten kanssa. Asioita joutui kuitenkin palauttelemaan mieleen, sillä vuodessa ehtii yksi jos toinenkin asia unohtua.

Sää oli mitä mainioin maanantaina, joten päästyämme Selkä-Sarveen Pauhalla, ryhdyimme heti lounaan jälkeen töihin. Olinkin jo kaiholla kaivanut komeita oransseja pelastautumispukuja! Markku oli jo paikalla purjeveneensä sekä yliopiston buusterin kanssa. Pääsin Markun sukellusavustajaksi ja mikäs sen mieluisampaa, homma kun oli kiinnostanut jo edellisenä vuonna. Se sopi myös hieman kuumeiselle ololleni, pikkupauhalla soutelu ei käynyt liian raskaaksi. Anna ja Niina sekä vieraanamme tämän viikon ollut Annan ranskalainen poikaystävä Marius ottivat buusterin ja Manu lähti kahlailemaan. Lähdimme Pensaskarille, jossa tarkoituksena on kartoittaa lahdelman sopivuus satamaa varten.

Manu kiipeämässä merimerkkiin.
Takaisin tullessa Manu kävi tarkastamassa, mikä lintu yhteen merimerkeistä oli pesiytynyt, mutta päästyään ylös totesi, ettei siellä ketään asustellut. Sainpahan hyviä kuvia kuitenkin :)

Tiistaina jatkettiin samalla kokoonpanolla ja samoissa hommissa. Saimme Markun kanssa tehtyä kolme linjaa lisää, joista kaksi sujui minun kahlatessa Markun perässä pelastuspuvussani. En ollutkaan vielä päässyt kokeilemaan kunnolla pelastuspuvun kellutusominaisuuksia ja pakko todeta, että vaikka meren yläpuolella puku on aika tuhti asuste, on se veden varassa mitä mainioin. Kastumiselta en toki kuitenkaan välttynyt, joten lounastauolla kuivattelin itseäni ja vaatteita lämpimässä auringonpaisteessa puskien tarjotessa tuulensuojaa. Ainoa särö tässä leppoisassa taukohetkessä oli haju, joka lähti Manun jo edellisenä päivänä löytämästä lampaanraadosta, jonka imelä tuoksu leijui lounaspaikkamme yllä. Ei kovin ruokahalua herättävä aromi.. Illalla pääsin vihdoin Sarven loistavaan saunaan ja saunoinkin sydämeni kyllyydestä.

Kompostista löytyi ampiaispesä!
Seuraavana päivänä tuuli oli yltynyt sen verran, ettei työskentelyä merellä voinut jatkaa. Kokeneemmat ja viisaammat tunnistivat kasveja mikroskoopin avulla. Päivän suunnitelma muotoutui aamun aikana. Manu lähti viemään yliopiston buusteria röyttään, me muut pääsimme Markun purjeveneen kyydillä Kemiin. Se oli kyllä upein alus, jolla olen tähän astisella vähäisellä merikokemuksellani päässyt purjehtimaan. En pystynyt tukahduttamaan pientä kateuden pistosta, kun kuulin että muut olivat viettäneet koko edellisen viikon kyseisellä aluksella. Aallot keikuttivat kunnolla ja herkkä vatsani joutui koetukselle, mutta oli se vain niin sen arvoista! Keskiviikon ja torstain välinen yö kului Kemin satamassa. Markku oli viimeistä viikkoa töissä, joten toki vietimme leppoista iltaa sen kunniaksi tietäen, että kovaa tuulta oli ennustettu myös seuraavalle päivälle.


Nina pelastaa kuivumassa olleet vaatteet purjeveneen perästä.

Torstaina hyvästelimme Markun ja lähdimme buusterin kanssa Ouluun. Käytyämme jättämässä buusterin Kellon Kiviniemeen totesin, että olin yhden viikon aikana kerinnyt käydä mantereen puolella jo kolmessa satamassa, joista kaksi oli ennestään tuttuja viimevuodelta. Ensiviikolla pääsenkin täysin uusiin maisemiin, kun lähdemme koko porukalla Essin ja Juskun avuksi Vaasaan. On hauskaa miten työskentelyni kartoittamisen parissa luo samalla omaa päänsisäistä karttaani Itämerestä. Mikäpä se parempaa rannikkoalueiden hallintoa ja hoitoa opiskelevalle!


P.S. Essi täällä vielä Vaasasta! Meillä on Rönnskärillä täysi hulina päällä! 5 aluemeribiologia suunnittelijoineen, kesätyöntekijöineen ja harjoifttelijoineen, eli yhteensä 20 henkilöä, pyörii täällä puolitoista viikkoa. Minä muonitan kaikki iltaisin. Nyt on kaksi venettä ulkona sukeltamassa (yhteensä 5 sukeltajaa, 2 kuskia ja 2 pinta-avustajaa), yksi vene matkalla Vaasaan viemään viikonlopuksi 2 henkeä kotiin, mukanaan 2 kaupassakävijää ja 1 kippari/toimistossakävijä. Meitä on täällä vielä kaksi meribiologia korjaamassa viallista ROVia eli vedenalaista robottikameraa, minä kirjoittamassa blogia ja Kotkan harjoittelija valitsemassa kuvia ja yksi Jusku parantelemassa flunssaa. Aika hauskaa kun näkee ihan yhdessä paikassa, kuinka paljon meribiologeja Metsähallituksella kesäisin oikein on! Nyt vain toivotaan parempia säitä, koska tällä hetkellä sataa ja tuulee aika pahasti. Hauskaa hommaa siis joka tapauksessa katsella kun uudet sukeltajanalut ryhtyvät kokeilemaan siipiään :) Viikonlopun yli mennään tällä ja maanantaina tulevat Oulunkin harjoittelijat matkaan, ELY-keskukselta yksi ihminen ja Ympäristöministeriöstä yksi ympäristötarkastaja. Vilskettä on. Ensi viikkoon!
Kotilo rakkolevällä.
Pekka tulee sukellukselta.
Suolilevää

Tämän viikon Selkä-Sarvi porukka [miinus Manu].

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti