perjantai 22. heinäkuuta 2011

TV:stä tutut

Perjantaiaamu, iltapäivästä lähdetään pois täältä Hailuodosta. Istun tässä meidän kuuden hengen mökissä, jossa asui tällä viikolla yhdeksän henkeä, tosin Markun veneen suosiollisella avustuksella. Kyllä sopu sijaa antoi! Oli uskomatonta nähdä, miten sopuisasti kaikki mahtuivat tänne vaikka tilaa oli äärimmäisen vähän. Kaikki löysivät silti omat paikkansa.
Mustalaisleiri muutti Hailuotoon.

Hailuotoon tultiin täksi viikoksi koska SYKE, Suomen Ympäristökeskus, halusi järjestää FINMARINET-hankkeeseen eli vedenalaiseen inventointiprojektiin liittyvän lehdistöretken Perämerelle. Kalevasta ja YLEltä saapui toimittajia ja kuvaajia, joille pidettiin ensin tiedotustilaisuus ja esiteltiin vedenalaisen kartoitustyön tekemistä Perämerellä, ja sitten lähdettiin ”retkelle” eli Marjaniemen laiturille. Tarkoitus oli lähteä veneellä merelle ja tehdä siellä sukellus, mutta koska tuuli reilua kymmentä metriä sekunnissa ja aallokko oli komean vaahtopäinen, siirrettiin näytössukellus satama-altaaseen.
YLE ja Kaleva kuvaamassa meribiologia töissä.

Ihanat naiset rannalla!
Minä menin ottamaan pohjasta pohjaeläinnäytettä ja tekemään kartoitusta ja Jusku kuvasi kaiken videokameralla, jonka antia toimittajat saivat ihastella näyttöruudulta. Sataman pohja oli oletetusti mustaa, hapetonta liejua, jonne sai työntää käsivartensa olkavartta myöten eikä silti tullut mitään kiinteää vastaan. Kolmipiikkejä löytyi. Näytös meni kuitenkin hyvin. Minua ja Jormaa haastateltiin lehteen, telkkariin ja radioon, ja myöhemmin vielä toisen kerran Radio Pookiin. Jorman vaimo soitti miehelleen heti kun uutiset olivat menneet: ”Olit sitten telkkarissa!”
Pikkujärvisimpukka

Merisykeröparta

Muutenkin on viikko ollut aika mielenkiintoinen. Kaverini Tinto tuli kyläilemään ja torstaina kävimme koko porukalla kuvaamassa ja sukeltamassa Kintasletolla ja Santapankilla. Santapankilla käytiin grillaamassa makkaraa lounaaksi. Sinne oltiin myös sovittu mielenkiintoiset treffit. Vedenalaisen konsulttitoimisto Allecon kaksi sukeltajaa, Juha ja Juho, ovat töissä Santapankilla ja asuvat Ulkokrunnilla tällä hetkellä, ja sovittiin lounastreffit Santapankille. Tinto, myös tutkimussukeltaja, tuli suoraan Lontoosta ja tapasi sitten kaverinsa täällä, keskellä Perämerta, pienellä hiekkasärkällä. Kotiteollisuus-niminen makkara on muuten ihan hyvää mutta Wilhelmin Barbeque oli aika suolaista.
Meidän tiimi! Ja Tinto.

Markku ja Jusku kävivät sanojensa mukaan hippinudistileirillä ja saaneensa halauksia, Keijo taas kertoi antaneensa ”rakkausleirille” luvan viihtyä Pöllänlahdella. 

Tänään tässä pakkaillaan ja sitten yritetään vielä viistokaikuluodata Marjaniemen edustalla olevia de Geer –moreeneja, ja sen jälkeen lähdetäänkin kotio. On ollut hyvä viikko tämäkin, tosi erilainen, kun ollaan taas oltu eri paikassa. Saa nähdä, mitä ensi viikko tuo tullessaan kun tarkoitus on kulkea pikkuhiljaa pohjoista kohti ja tehdä sukelluksia ja videopisteitä siinä matkalla. Tukialuksena toimii Markun vene, jossa varmaan sitten yövytään. Katsotaan mitä viikko tuo tullessaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti