Kelejä riittää!

Taas äänessä lomilta palannut ja virkistynyt Essi. Loma osui selkeästi oikeaan viikkoon, koska lämpöä piisasi, aurinko paistoi ja oli muutenkin mahtavan kesäistä. Toisaalta, koko kesähän on tuntunut olevan samanlaista, myös merellä. Tälläkin viikolla on joka päivä "joutunut" lähtemään merelle käristämään itseään auringossa. Runsaasta rasvaamisesta huolimatta ihmiset ovat polttaneet tavallisia (ja kummallisia) ruumiinosia auringon heijastellessa myös merenpinnasta. Minulta on palanut nenä ja posket, Annikalta käsivarret ja Niinalta ulkoreidet. Töitä on siis tehty runsaasti, ja varsin mahtavissa olosuhteissa.

Voiko tyynempää merta enää olla?

Hassua joutua sanomaan näin, mutta melkein jopa toivon yhtä tuulipäivää välille. Toimistotyöt kasaantuvat ja ihmiset joutuvat puurtamaan yömyöhään asti esimerkiksi kasvinäytteiden parissa, koska yhtään tuulipäivää eli toimistopäivää ei tunnu osuvan tämän vuoden työjaksolle lainkaan. Jos edes yhden päivän tuulisi tai sataisi kaatamalla, meidän ei "tarvitsisi" lähteä merelle vaan voisimme purkaa kerääntynyttä dataa. Mutta nyt tuulee 1 m/s ja aurinko paistaa eikä kukaan ensinnäkään raaski jättää käyttämättä näin loistavaa työtilaisuutta, eikä toisaalta halua jäädä sisälle istumaan, kun voi lähteä ulos merelle. Eli tuulipäiviä odotellessa! Vaikka enhän minä oikeasti tuota tarkoita, kunhan vain totean. Mahtavaa että on näin upeat ilmat!

Kilkki Astekarin eteläpuolelta.

Tällä viikolla tehtiin kaikenlaista. SYKE kysyi, pystyykö Oulun yliopisto käymään Pohjanletolla laskemassa Itämeren pohjoisimman merimetsokolonian pesät. Yliopisto delegoi tehtävän meille, ja se sopi erinomaisesti, koska meiltä puuttuivat rannimmaiset videointipisteet, kun olimme vältelleet saarelle menoa rauhoitusaikaan. Nyt saimme virallisen Suomen Ympäristökeskuksen luvan käydä laskemassa linnut ja samalla tekemässä viimeiset pisteet. Pesiä oli reilu kolmannes enemmän kuin viime laskentakerralla, ja merimetsoilla oli pesissä jo toiset poikaset. Ensimmäiset juoksivat pelästyneenä yhteen rykelmään saaren toiseen päähän, vasta kuoriutuneet ja munat jäivät luonnollisesti paikoilleen. Saarella ei voinut viipyä liian kauaa, etteivät pesäpoikaset läkähdy kuumuuteen.

Räyskänpoikia...

...ja merimetsonpoikia.

Kävimme häiritsemässä toistakin lintusaarta, Astekaria. RKTL eli Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos pyysi meitä käymään Perämeren tiheimmin asutulla räyskäsaarella ja etsimään carling-merkkejä eli istutuskaloihin kiinnitettyjä merkkejä, jotka ovat lintujen syömien kalojen kautta päätyneet ulosteisiin pesien ympärille. Tänä vuonna löytyi vain yksi.

Maakrunnin Leikkihieta tai paikallisten mukaan Jäniksenmatala oli hieno, kuten aina ennenkin! Maakrunnin itäpuolelta suoraan ulapalle pistää satoja metrejä pitkä hiekkasärkkä, hyvin kapea kannas, juuri ja juuri vesirajan tuntumassa (välillä muutaman sentin veden yläpuolella, välillä nilkat kastuivat). Kannas on syntynyt vallitsevien lounais- ja länsituulien vaikutuksesta ristiaallokon tekemänä saaren itäpuolelle. Kävimme kartoittamassa Maakrunnin itäpuolta ja sukeltamassa muutaman sukelluksen sekä tietysti syömässä lounasta hiekkarannalla. Santapankilla syötiin myös lounasta, ja Santapankkihan on samanlainen hiekkasärkkä, S-kirjaimen muotoinen hiekkakannas, jota meri siirtelee joka vuosi hiukan eri kohtiin. Santapankilla oli auringonpalvojia, grillaajia ja lapsiperheitä lomanvietossa kun kahlasimme sinne pelastautumispuvut päällä. Lomailijoihin verrattuna entréemme oli varsin erilainen.

Työpaikkaruokala.

Oulun yliopiston arkeologit kävivät myös parina päivänä putsaamassa Ulkokrunnin jatulintarhan ja vanhan asuinpaikan, Metsähallituksen Eräpuolen kalaihmiset kävivät etsimässä meriharjusten poikasia ja Oulun yliopistolta kävi myös muuta väkeä. Trafiikki on ollut kovaa tällä viikolla!

Loistava viikko siis takana! Pian viikonlopunviettoon!