torstai 21. lokakuuta 2010

Tuulta ja sadetta

Tälläkin viikolla hiukan jännättiin, josko sittenkin päästäisiin merelle torstaiksi ja perjantaiksi. Viime hetkessä suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin kun keskiviikkona luvattiin 9-12 m/s tuulta. Ei siis merelle vieläkään.

Meneillään on harvinaisen pitkä tuulijakso - yleensä väliin kuitenkin mahtuu muutamia tuulettomiakin päiviä. Ensi viikko voidaan vielä kyttäillä mutta sitten pukkaavat lomat päälle ja merikin jo rupeaa jäätymään. Päivät siis kuluvat nykyään kesän videoita katsellessa ja merituulivoimapuistojen ja muiden ympäristövaikutusten arviointiselostusten lausuntoja antaessa. Myös ensi vuoden budjetointi ja suunnittelu pukkaa päälle mutta suunnittele nyt sitten tässä kun hallitus vielä miettii budjettia ja niskassa on sekä YT-neuvottelut että rekrytointikielto.

Ehkä on parasta lopetella tämän vuoden blogi tähän kun kerran merellekään ei enää päästä. Jos päästään niin siitä voin vielä kirjoittaa mutta muussa tapauksessa tähän jäädään. Hauskaa syksyä, talvea ja kevättä kaikille ja ensi kesänä nähdään taas!

2 kommenttia:

  1. Kerroppa vielä,ennen talvilevolle siirtymistä,minkälainen merkitys/vaikutus oli meriveden suurella vaihtumisella ? Perjantaina kemissä -108cm ja tiistaina noin +70cm.

    VastaaPoista
  2. Keskusteltiin tästä täällä meritiimissä ja ollaan ehkä sitä mieltä että luonnolle tuosta ei juurikaan ole haittaa. Ihmisillehän siitä on enemmän haittaa kun vedenkorkeus vaihtelee, mutta aika monet vesikasvit on tottuneet raakaan elinympäristöön ja vedenkorkeuden muutoksiin. Osa kestää kuivumista aika hyvin, toiset tietysti eivät, mutta tähän aikaan vuodesta nuo ihan rannimmaiset kasvit ovat joka tapauksessa jo pikkuhiljaa kuolemassa. Yksi näkyvimpiä vaikutuksia on tietysti se että vesi nostaa järviruo'osta ja muusta kasvimateriaalista (ja roskista...) koostuvan ryönävallin korkealle rannalle, tämä vallihan on nimittäin ihan oma elinympäristönsä monille lajeille. Näin kova vedenkorkeuden vaihtelu olisi paljon kriittisempää alkukesällä kasvukauden alussa, touko-kesäkuussa, jolloin korkea vesi saattaisi tuhota lintujen pesiä ja matala taas vedenalaista rantakasvillisuutta, joka juuri on päässyt kasvun alulle.

    VastaaPoista