Kivipujottelua Selkämerellä

Heinäkuun puolivälissä meritiimimme siirtyi Saaristomereltä Selkämerelle inventointiurakan pariin. Matka Korppoosta Ouran saaristoon taitettiin kolmella veneellämme. Vaikka reissu alkoi aurinkoisissa merkeissä, oli ennusteista luetut tuulivaroitukset mielessä. Matkaa ei ehdittykään taittaa Kustavia pidemmälle, kun tuulilukemat alkoivat nousta ja aallokko hidastaa etenemistä. Raumalta eteenpäin ruorinaiset ja -mies pääsivät jo tosissaan näyttämään taitojaan. Pitkän päivän jälkeen kivien määrä maisemassa lisääntyi ja saavuimme Merikarvialle Krookan satamaan kilpaa saderintaman kanssa. Yksi jos toinenkin taisi siinä kohtaa keskittyä enemmän ihmeelliseen pilvi-ilmiöön kuin viimeiseen etappiin valmistautumiseen. Krookasta jatkoimme vielä hämärän saattelemana Karvian Ourille, Ouraluodon viereen pieneen Pihlava-Linskerin saareen. Seikkailun täyteinen päivä ei kuitenkaan päättynyt vielä kaikilta, vaan rohkeimmat lähtivät ottamaan uusintaottelun kivipujottelussa Krookkaan ja takaisin. Loppu hyvin - kaikki hyvin, yömyöhään koko tiimi oli kasassa saaressa ja unta ei tarvinnut kauaa odotella.

Saavuimme Ouraan kilpaa saderintaman kanssa. Kuva: Maija Huttunen.

Pihlava-Linskeri toimii tukikohtanamme neljän viikon ajan.  Ensimmäinen viikko sujui asettumisessa ja tuulilukemien tutkimisessa, jotka eivät olleet niinkään puolellamme. Kenttähommia kokeiltiin kuitenkin parina päivänä ja ensitunnelmista päätellen tiimimme nousee kivipujottelussa aloittelijasarjasta mestariliigaan jo lähipäivinä. Tulevien viikkojen aikana tavoitteena on kuvata paljon videopisteitä, ottaa pohjanäytteitä ja tehdä linjasukelluksia, niin ja väistellä niitä kiviä.

Lisää kuvia Selkämeren vedenalaisista kartoituksista myös Selkämeren kansallispuiston Facebook -sivuilla.

Kartoitusaluksemme (vas.) Chara, Najas, Fucus ja Katka valmiina tositoimiin. Taustalla Ouran luotsitupa. Kuva: Maija Huttunen.

Kenttäkonttorimme ja -kotimme kivisessä Pihlava-Linskerissä. Kuva: Heidi Arponen.

Teksti: Luontokartoittaja Hanna Holmroos.

Kuin kotiin tulisi - terveisiä Perämereltä

Istuin eilen illalla Perämeren kansallispuistossa Selkä-Sarven saunan kuistilla ja katselin tuttuja Tornion terästehtaan valoja. Myös tuulivoimaloiden valot ovat vilkkuneet maisemassa jo pari vuotta. Ruotsin puolella vilkutti sama linkkimasto, jonka valoa olen katsellut Sarven saunan kuistilta jo vuodesta 2006 lähtien. Kotimaisema.

Nyt istun omassa sängyssäni vartiotuvan kämpässä. Nimenomaan omassani. En ole koskaan Sarvessa nukkunut muissa kuin tässä ensimmäisessä alasängyssä. Paitsi nyt hiukan valehtelin – yhden yön jouduin nukkumaan evakossa toisessa sängyssä kun joku Virkistyksen kävijäkyselijätyttö nukkui minun sängyssäni eikä ymmärtänyt siirtyä, vaikka Pekkakin vihjaisi, että Essi kyllä aina nukkuu siinä.

Muutimme eilen Ulkokrunnista Sarveen, ja niin paljon kuin Krunneista pidänkin, Sarveen tulo oli kuin olisi kotiin tullut. Maisema on tuttu, kaikkien saarten nimet ovat päässä, vedenalainen maailma on hyvinkin tuttu, pystyn näyttämään ne pisteet, joilta löytyy uhanalaisia sammalia ja sen kohdan, josta rosterinen humalaisen veneilijän mereen nakkaama savustuspönttö löytyi.

Perheellämme on omiakin mökkejä, mutta ne ovat kaikki Etelä-Suomessa. Olen korvannut viikonlopun vapaa-ajan mökkielämän maastotyömökkeilyllä, ja Sarvessa olen viettänyt eniten aikaa.

Oli kiva ajaa Maialla Selkä-Sarven laituriin kun heti ensimmäisessä veneessä kalaa perannut mies tervehti minua kuin vanhaa tuttavaa. Seuraavaksi laituria käveli vastaan toinen veneilijätuttu ja kyseli Incasta (”Uudelta näyttää, eihän teillä viime kesänä ollut tuota venettä?”), ja mökillä minua kävi tervehtimässä vielä sukeltaja, jonka viimeksi näin Sarvessa Hylkytalkoissa. Onhan se kiva kun on tuttuja työpaikalla ja kaikki toivottavat ”tervetulleeksi takaisin Sarveen”.

Tämä on kyllä henkinen koti Perämerellä. Ihana Sarvi.

P.S. Le petit Ponar –pohjaeläinnäytteenotin ei erityisen hyvin toimi Perämerellä, kun pehmeitä pohjia löytyy usein vain niin matalasta, ettei sinne pääse veneellä. Tästä syystä Oulun meritiimi kehitti oman näytteenottimen. Olemme nyt menestyksekkäästi ottaneet näytteitä Saarnio-Kurikka –näytteenottimella joka on askarreltu Etax-etanolipullosta. Pullon pohja on leikattu irti, korkki otetaan pois, pullo työnnetään käsivoimin pehmeään mutaan, korkki laitetaan takaisin paikoilleen, näytteen alle työnnetään äyskäri ja näyte otetaan ylös ja siirretään ämpäriin. Toimii.

Kehittelemme nyt samaan tee-se-itse-jokamiehen-pohjanäytteenotto -tuoteperheeseen myös sihtisarjaa eri denierin sukkahousuista. Tällä voi vielä päästä Niksi-Pirkkaan. Vitsi vitsi  Mutta näytteenotin ei ole.

Järvisimpukka on tehnyt kierrokset ja päättänyt jäädä asumaan tähän.

Suvi ottaa pohjaeläinnäytettä Saarnio-Kurikka -näytteenottimella.

Ai että mistäkö näin komeita pizzalähettejä saa? Meidän meritiimistä :)

Pizza maistuu Kestilän rannassa keskellä työpäivää.

Ulkokrunnin sata vuotta vanhan puupookin perustukset! Uskaltaisitko itse tehdä kivijalan pyöreistä kivistä?

Lari ja Suvi kurkistavat Ulkokrunnin puupookista.

Ettei määränpää unohtuisi - Sarveen.

Suvi tekee iltatöitä.

Perämeren intiaanit, Lari ja Linda. Tämän verran pehmeää pohjaa löytyi pohjaeläinnäytteitä varten, ja nyt se on sitten työntekijöiden kasvoilla.

Haluaisin palauttaa tämän sään, kiitos. - terveisiä perämereltä

”Seuraa säätiedotus merenkulkijoille.” SääTIEDOTUS, ei sääENNUSTE. Foreca ja Ilmatieteenlaitos antavat kyllä myös sääENNUSTEITA, ja ennusteiksi ne on tänä kesänä todellakin huomattu. Arvaukset tuulien voimakkuuksista ja sateista jäävät todellakin arvauksiksi. Ainoa asia, joka tuntuu pitävän jotenkin paikkansa, on tuulen suunta.

Mutta sääTIEDOTUS merenkulkijoille. Se on tiedote, sen pitäisi siis olla totta. SääTIEDOTE on Ilmatieteenlaitoksen tekemä ennuste seuraavalle noin kahdelletoista tunnille, ja tänä kesänä edes merisääTIEDOTTEET eivät ole pitäneet paikkaansa, sääENNUSTEET sitäkin vähemmän.

Otetaanpa esimerkiksi tämä viikko. Tavalliseen tapaani surffailin koko sunnuntain muutaman tunnin välein Ilmatieteenlaitoksen sivuilla ja katselin seuraavan viikon säätä Ulkokrunniin menoa varten. Koko sunnuntain ennuste toisensa jälkeen lupasi koko tulevaksi viikoksi loistavaa säätä. Ei missään tapauksessa sadepisaroita vaan päinvastoin muutama aurinko tai ainakin vain pilvistä. Varasin siis meille grillattavaa ja ilmoitin tiimille että nyt pääsemme vihdoinkin töihin, tuuliset säät ovat nyt ohi! Ja maanantaina grillataan!

Maanantaiaamuna otin tekstiviestillä Ilmatieteenlaitoksen merisään. 7-9 m s etelätuulta. Mitäs tämä tämmöinen tuuli nyt oikein on kun kerran melko tyyntä luvattiin?! Menimme kuitenkin, ja kävi ilmi, että ei merellä tuullut. En tiedä, mistä ilmoitus oikein tuli, mutta Iin Kestilän ja Ulkokrunnin välillä tuuli korkeintaan 6 m/s eikä aaltoa ollut juuri lainkaan.

Viime viikolta jäi paljon tekemistä ja huoltohommia, kompressorin hihna piti kiristää ja kaikki sukelluspullot täyttää. Otimme päivän aikana monta sääennustetta ja koko ajan tiistaille luvattiin hienoa inventointisäätä, tuuletonta eikä sadetta. Keskiviikon ennuste oli yhtäkkiä muutettu, keskiviikolle luvattiin kovaa tuulta mutta ei sadetta. Emme siis lähteneet merelle enää maanantai-iltana, koska tiistaina päästäisiin merelle koko tiimin ja sielun kyllyydestä. Illalla saunoimme meren ollessa rasvatyyni, mutta ennusteesta huolimatta satoi emmekä grillanneet. Päätimme siirtää grillauksen tiistai-illalle, jolloin luvattiin puolipilvistä. Seuraavana päivänä tiimin piti seistä täydessä työvalmiudessa Luotsitalon portailla klo 8.00 aamulla.

Nukun levottomasti ja peruuttelen unissani Maiaa kiville, vaikka lähistöllä olisi syvempääkin vettä. Heräilen tokkurasta välillä kaatosateeseen, välillä hurjiin tuulenpuuskiin. Aamuyön unettomina tunteina otan muutaman kerran merisäätiedotteen: ”Kemi I majakka, tuuli 9-11 m/s etelästä, Marjaniemi, tuuli 11-13 m/s etelästä”. Aamulla heräämme rankkasateeseen ja yli 10 m/s puhaltavaan tuuleen. MerisääTIEDOTE antaa edelleen seuraavan 12 tunnin sääksi ”navakkaa maksimissaan 9 m/s etelästä puhaltavaa tuulta”. Lisäksi illalla sataa vettä, mutta me emme siitä lannistu vaan grillaamme kaasumuurikalla saunan kuistilla.

Keskiviikkona kyllä tuulee, mutta ennusteesta huolimatta myös sataa kaatamalla.

Minua on huijattu. Haluan palauttaa tämän sään, kiitos, se ei ollut sitä mitä minulle luvattiin.

Johanna, Linda ja Niina tulossa läpimärkinä töistä. Kasvilinja tuli tehtyä kaatosateesta huolimatta.

Ulkokrunnin rautapooki.

Linda on jäämässä rautapookin alle!!

Niinan löytö kasvilinjalta!

Kauniissa kesäpäivässä on kiva tehdä inventointityötä...

Kasvilinjalta löytyi radio!

Niina testaa pohjaeläinnäytteenottoon tarkoitettua sementtisaavia veneenä. Kelluttaahan se :)

Rankka päivä

Kirjoitin ylläolevan blogin eilen, mutta tämän päivän jälkeen on vielä pakko kirjoittaa toinen.

Oletko koskaan katsonut elokuvaa Rankka päivä? Tänään oli rankka päivä. Päivän tekivät rankaksi jatkuvan sateen ja säätiedotuksen vastaisesti nousseen hyvin navakan tuulen ja kovan aallokon lisäksi nämä hupaisat pikku sattumukset:

• Kumivene-Bellan bensaletku rikkoutui ja polttoainetta suihkusi ympäriinsä eikä polttoainesäiliötä enää saa yhdistettyä moottoriin
• Bellan moottori ei millään meinannut lähteä käyntiin - kolme henkeä veteli olkapäänsä lähes sijoiltaan ennen kuin moottori otti käynnistyäkseen
• Bellassa ei ollut tarpeeksi ilmaa mutta taas toisaalta vettä oli siellä liikaa niin että tytöt istuivat koko päivän kuin lasten puhallettavassa uima-altaassa – toisaalta märkyys ei haitannut, koska pelastautumispuvut olivat jo märät koko viikon sateesta ja koska tytöt joutuivat kahlaamaan suurimman osan inventointipisteistä ja koska he myös joutuivat kantamaan Bellaa karikoiden, särkkien ja luotojen yli
• Yksi käsi-GPS hävisi kovassa aallokossa merenpohjaan
• Pohjaeläinnoudin Ponar pääsi melkein putoamaan 20 m syvyyteen – ilman Larin uskomatonta reaktionopeutta oltaisiin jouduttu sukeltamaan pohjaeläinnoudinta
• Pohjaeläinnoudin Ponar ei toiminut oikein – se laukesi joko matkalla alas tai sitten ei pohjaan hakkaamallakaan – Lari korjasi noudinta roudarinteipillä kun veneestä ei löytynyt nippusiteitä
• Johannan paukkuliivi laukesi kun Johanna laittoi Busteria ankkuriin vaikka liivi hädin tuskin kastui, Suvin liivi puolestaan ei lauennut, vaikka Suvi joutui hyppäämään kivikkoon ajautuvasta kumiveneestä veteen
• Ilmatieteenlaitoksen CTD-sondi (syvyyttä, suolaisuutta ja lämpötilaa mittaava laite) juuttui Maian potkuriin – Niina hyppäsi veneestä, moottori nostettiin ylös ja sondi irrotettiin – kenellekään ei aiheutunut vaurioita, vaikka sydämentykytystä sitäkin enemmän
• Poijuun kiinnitettynä tavaroita jouduttiin siirtämään Incasta Maiaan ja Busteriin 8 m/s tuulessa kovassa aallokossa – ihme, etteivät kenenkään sormet jääneet metristä liikettä tekevien veneiden laitojen väliin
• Minulta jäi kengät Ulkokrunniin kun tulin mantereelle pelastautumispuvussa – olipa kiva!

Mutta kun olimme selvinneet äkkiä nousseesta kovasta tuulesta ja rankkasateesta ja saaneet lopputuloksena tehtyä 113 inventointipistettä ja 5 pohjaeläinnäytettä, muistelin sitä kun minä ja Lari jätimme Niinan, Suvin ja Manun putputtamaan kohti rantaa Bellalla. Niina huusi perääni “Me kuollaan varmasti!!!” Bellan moottoria oli juuri yritetty saada käyntiin, bensaletkua korjattua ja muutenkin kaikki tuntui sateessa kaatuvan päälle. Päivän päätteeksi kukaan ei kuitenkaan ollut kuollut, päinvastoin. Kaikki selvisivät koettelemuksista yhtenä kappaleena ja ehkä tiimi on taas himpun verran tiiviimpi. Mutta nyt on pakko myöntää että tänään kävi jo kerran ehkä mielessä, että tämähän tosiaan on työtä! Tämä vain tiedoksi kaikille niille, jotka kadehtivat sitä kun minä ja meritiimini saamme bikinit päällä ikuisessa auringonpaisteessa ja tyynessä hiukan laskea kameraa veteen ja sitten sitä kutsutaan työksi. No, tänään olin kyllä jonkin aikaa ihan rehellisesti töissä.

Essi

Ettäs kehtaat! - terveisiä Perämereltä

Mietin tässä toissapäivänä kehtaamista. Mitä sinä kehtaat tehdä toisten edessä tai seurassa ja mitä et kehtaa. Mikä hävettää? Ja miksi joidenkin seurassa kehtaa ja toisten ei?

Kotona kehtaa enemmän kuin kodin ulkopuolella, se on selvä. Olemme mitä ilmeisimmin meritiimini kanssa luoneet varsin kodinomaisen työympäristön, koska minusta tiimiläiseni kehtaavat vaikka mitä. Enimmäkseen siksi, että yleensä ei ole muuta vaihtoehtoa, mutta myös siksi, että elämme kuin suurperhe, kaikki yhdessä pienissä tiloissa.

On täysin tavallista, että joku viettää koko päivän pitkässä kerrastossa, jos välillä käy ajamassa venettä tai sukeltamassa. Miksi välillä vaihtaisi vaatteita? Olemmehan jo nähneet hänet kerrastossa. Ja vaatteidenvaihdonkin olemme jo nähneet. Mihin pääsisi yksityisesti vaihtamaan vaatteita, kun tiloja on 30 neliötä ja ihmisiä kahdeksan.

Kuljemme tukka sekaisin, kun tuulessa letti ei pysy kasassa, käymme yhdessä saunassa, koska puhumme siellä työasioita ja käymme vessassa veneen takaa roikkuen, kun muut katsovat toiseen suuntaan, koska merellä ei ole erillisiä kylpyhuoneita.

Vietämme aikaa niissä varusteissa, jotka sopivat parhaiten työhön, emme niissä, jotka toisivat vartaloidemme parhaat puolet esiin. Jos näyttää naurettavalta, näyttää naurettavalta, mutta on ainakin asianmukaisesti puettu. Nukumme samassa mökissä ja kuuntelemme toistemme puhumista unissaan.

Kameran kanssa heiluvaa voi pyytää rajaamaan kuvan niin, että terveysside ei näy pikkareista läpi (Siis eilen oli kuuma! Ja olimme Santapankilla! Eikä mukana ollut bikineitä, mutta silti jouduttiin kahlaamaan! Emme olleet varautuneet helleaaltoon näyden +11 asteen kelien jälkeen!)

No missä tilanteessa sitten mietin sitä, mitä tämä ryhmä oikein kehtaa ja mitä ei? Kun edellisiltana istuimme yksitoistatuntisen Hailuodosta-Krunneille -muuttopäivän jälkeen täysin rättiväsyneinä klo 22 jälkeen ruokapöytään ja joku sattui sanomaan, että tässä nyt sitten istun ruuan ääressä vaikka on tukka sekaisin. Toinen sanoi että niin mullakin, ja lisäksi päällä on vain pitkät kalsarit. Joltakulta puuttui housut kun ne olivat märät, toisella oli päällään märät housut. Eräällä oli märät bikinit T-paidan alla ja hän olisi voinut osallistua Miss Märkä T-paita -kisaan.

Mitä nämä ihmiset sitten EIVÄT kehtaa tehdä? He eivät kehtaa ottaa viimeisiä paloja pekinginankasta jos vaikka muutkin haluavat.

Krunneilla on vesi matalalla. Kaiken tämän maan pitäisi olla vettä. Mene nyt tästä sitten uimaan! Tämä on nimittäin saunarannasta otettu.

Linda ottaa Kautsky-näytettä.

Santapankille lounaalle!

Olipa kiva muuttaa kun koko tonni tavaroita jouduttiin ensin poijulla siirtämään Maiasta Busteriin, tuomaan Busterilla maihin niemennokkaan (ei päästy Ulkokrunnin venevalkamaan asti kun vesi oli niin matalalla), jättämään Buster hietikolle, kantamaan tavarat hiekkasärkälle ja siirtämään siitä sitten kivikkoa pitkin kantamalla maihin tai lastaamalla painavimmat kumivene-Bellaan ja hinaamalla maihin.

Osa tavaroista on jo rannalla...

Volgan lautturit. Ei ole laituria, jonka kylkeen ajaisi Maiaa kun vettä on nilkkaan asti.

Tämänkö takia opiskelin itseni tohtoriksi? :)

Perämeren kansallispuistosta löytyi uusi hylyn osa

Heinäkuun 20. Perämeren kansallispuistossa järjestettiin vedenalaiset talkoot, joiden tarkoituksena oli kartoittaa vedenalaista kulttuuriperintöä ja luontoa. Yllätyksekseen suojelubiologi Essi Keskinen ja sukeltaja Janne Rekilä löysivät oikeasti uuden hylyn kappaleen Selkä-Sarven saaren edustalta, vedenalaiselta luontopolulta! Hylyn osa ei ollut polulla vielä viime syksynä, joten se on todennäköisesti kulkeutunut siihen talven aikana. 




Kappaletta dokumentoimassa ollut Matias Kulmala Tampereen Urheilusukeltajista kertoi, että kappaleen pituudeksi paljastui kuusi metriä ja leveydeksi noin kaksi metriä, ja se on pintakäsitelty mustalla aineella, joka ei ole kuitenkaan tervaa. Hylyn laudat on kiinnitetty toisiinsa rautanauloin. Löytynyt osa on luultavasti alle 20 metrisestä aluksesta, mutta ei soutuveneestä.

– On kiinnostavaa tietää, mistä hylky on peräisin, ja kuinka pitkiä matkoja noinkin iso hylyn osa voi kulkeutua veden mukana. Hylyn kappale on limisaumainen, mikä viittaa pohjoismaiseen rakennustyyliin. Se voi olla vaikka kalastusveneen osa, kertoo intendentti Maija Matikka Museovirastosta.

Toisella puolella saarta Tornionlaakson sukellusseura havaitsi viistokaikuluotauksella mahdollisia hylyn osia. Päivään osallistui Metsähallituksen sukeltajien lisäksi noin 30 vapaaehtoista sukeltajaa Torniosta, Kemistä, Rovaniemeltä, Oulusta, Raahesta, Tampereelta, Lahdesta ja Porista.

Vedenalaiset talkoot järjestettiin osana Suomi-Ruotsi yhteistyössä toteutettavaa Boundless Bothnian Bay -hanketta, jonka tavoitteena on luoda Perämerestä yhtenäinen virkistys- ja matkailualue. Lue talkoopäivästä myös BBB-hankkeen blogista!