Kun lajista ei ole tietoa

 

Mitä suolilevää tämä mahtaa olla? DNA sen paljastaa. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Wikipedia kertoo, että lajin ” …Uhanalaisuus määritellään siten, että eliölajiin tai sen populaatioon kohdistuu lopullisen häviämisen vaara. Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) uhanalaisuusluokituksessa varsinaiset uhanalaiset lajit kuuluvat luokkiin VU (vaarantunut), EN (erittäin uhanalainen laji) ja CR (äärimmäisen uhanalainen laji).” Uhanalaisten lajien lisäksi ovat myös elinvoimaiset (LC), hävinneet ja erilaiset arviointiin soveltumattomat (mm. vieras- ja tulokaslajit). Tässä blogissa meitä kiinnostavat kuitenkin ns. DD-lajit eli puutteellisesti tunnetut (data deficient) lajit.

Vuonna 2019 Suomen lajien uhanalaisuus arvioitiin viime kerran. Kriteeristö on sama kuin kansainvälisen IUCN:n (Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto). Kuvakaappaus: Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. & Liukko, U.-M. (toim.) 2019. Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 704 s.

Luonnonsuojelun erityisasiantuntija Tytti Turkia LIFE IP Biodiversea -hankkeesta kertoo, että ”puutteellisesti tunnetulla tarkoitetaan lajia, joka on jouduttu jättämään arvioimatta Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnissa. Puutteellisesti tunnetut eivät siis välttämättä ole uhanalaisia, vaan niistä ei tiedetä riittävästi. Yksi mahdollinen syy havaintojen vähäiseen määrään on, että lajia ei esiinny tavanomaisella kenttäkaudella, kesällä.”

Heti jäidenlähdön jälkeen huhtikuussa merivesi oli 1-asteista. Tämä on yksi syy, miksi kenttäkausi alkaa vasta kesäkuulta. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Muita syitä sille, että laji luokitellaan harmilliseen DD-kategoriaan, voivat olla esim. vaikea tunnistettavuus (lajintunnistus vaatii erityisosaamista tai erityisen hyvää mikroskooppia tai lajin morfologia muuntelee niin paljon, että yksilön tunnistaminen maastossa ilman DNA-tunnistusta on vaikeaa tai mahdotonta) tai erikoinen fenologia (Tieteen termipankki tietää kertoa, että fenologia on ”Tutkimusala, joka selvittää biologisten ilmiöiden suhdetta ilmastotekijöihin, erityisesti vuodenaikaisvaihteluun.”) Kaikkien tuntema fenologia-esimerkki on jokakeväinen leskenlehti, jonka kukat ilmaantuvat ensin, ja vasta kukkien kuihtumisen jälkeen saapuvat lehdet. Moni ei tunne leskenlehden lehteä, ainoastaan kukan, koska nämä eivät (yleensä) esiinny samaan aikaan ja siksi kukat ja lehdet on vaikea mieltää samaksi lajiksi. Samalla tavalla jotkin vedenalaisetkin lajit voivat muunnella vuodenaikojen mukaan.

Näytteistä otettiin kuvat myös niiden löytöpaikoilta eli habitaateilta eli elinympäristöistä. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Yksi syy lajin tietovajeeseen voi olla yksinkertaisesti se, että näytteitä on vaikea saada. Kun aloitin Metsähallituksen meribiologina Perämerellä vuonna 2006, vellamonsammal oli luokiteltu alueellisesti uhanalaiseksi (RT), koska siitä ei ollut montaa havaintoa Perämerestä. Kun minä ja kollegani aloimme sukeltaa Perämeressä, kävi ilmi, että vellamonsammalta löytyy lähes 95 % todennäköisyydellä jokaiselta sukelluskohteelta, jossa on kivikkoa 1-7 m syvyydellä. Vellamonsammal on niin pieni, että se ei näy videolla, se kasvaa sen verran syvällä, että sitä ei löydä kahlaamalla, ja se on niin hyvin kiinni kivissä ja pieni, että ei tule ylös haralla. Ainoa mahdollisuus löytää se on siis sukeltaa, eikä Perämeressä ennen Velmu-kartoitusten alkua oltu sukellettu systemaattisesti vesikasvillisuuden kartoittamiseksi. Seuraavassa uhanalaisarvioinnissa vellamonsammal putosi pois uhanalaisten listalta, kiitos runsaan Velmu-aineiston. Laji olisi siis RT-luokituksen sijaan voinut alun perin olla myös DD, puutteellisesti tunnettu, mutta tätähän ei tiedetty, vaan sen kuviteltiin olevan harvinainen.

https://metsahallitusmerella.blogspot.com/2019/03/punainen-kirja.html

Minne mennään seuraavaksi? Toimistossa lajin aiemmat havainnot on katsottu kartalta ja valittu sopivia paikkoja, joita käydään katsomassa maastossa DD-lajien metsästyksessä. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

LIFE IP Biodiversea-hankkeessa päätettiin pyrkiä karsimaan tietopuutteita nimenomaan vuodenaikaisuuteen ja vaikeaan määritettävyyteen liittyvissä ongelmissa.

” Tästä syystä Biodiversean maastotiimi on liikkeellä heti jäiden lähdettyä etsimässä kevätleviä. Etsinnässä on etenkin tötterösalaattilevä Monostroma grevillei. Se vaatii suolaista vettä, joten tiimi liikkuu Saaristomeren ulkosaaristossa. Sukeltajat käyttävät kuivapukuja, mutta +1-asteinen vesi tuntuu silti kylmältä. Tötterösalaattilevältä vaikuttavaa levää on löydetty useasta paikasta, mutta havainnot varmistuvat vasta DNA-näytteiden tutkimisen jälkeen, koska lajia on hyvin vaikea erottaa muista samannäköisistä lajeista, etenkin itämerensalaattilevästä Monostroma balticumista pelkästään mikroskooppisten tuntomerkkien avulla.Sekvensoinnin eli DNA:han perustuvan lajintunnistuksen tekee  Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, jolle toimitetaan myös herbaarionäytteet” Turkia kertoo.

Sama suolilevä herbaarionäytteenä... Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

...maastossa Bredskärenin rannassa... Kuva: Anna Lyssenko / Metsähallitus

...ja lautasella ennen herbaarioon ja DNA-sekvensointiin vientiä. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Viime talvena Turkia teki karttatarkasteluja siitä, mistä esim. tötterösalaattilevää on aiemmin löytynyt. Keväällä jäiden lähdettyä etsittiin tötterösalaattilevää ja viime viikolla lokakuussa Biodiversean tiimi on käynyt etsimässä suolileviä samoilta paikoilta, eli paikoilta, joista laji todennäköisimmin löytyisi. Hyvin on tärpännyt, oletettua tötterösalaattilevää ja suolileviä on löytynyt n. 175 näytettä.

Biodiversean DD-maastotyöporukka ei kevään ja syksyn aikana päässyt kertaakaan saunaan, koska huone oli ihan muussa käytössä. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Suuren näytemäärän hyvät ja huonot puolet: paljon näytteitä DNA-testausta ja herbaariota varten, paljon näytteitä käsiteltäväksi, kuivattavaksi ja dokumentoitavaksi illalla maastotyöpäivän jälkeen. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Turkia naureskelee, että työ sopii hänelle teestä pitävänä kissaihmisenä kuin nakutettu. Hän selittää, että DNA-näytteet säilötään ensin yhden kupin paperisiin teehaudutuspusseihin, jotka imevät hyvin kosteutta, ja sen jälkeen ne haudataan kissanhiekkaan, joka edelleen imee kosteutta itseensä. Herbaarioon säästettävät näytteet puolestaan on helppo saada kauniisti paperille esim. muoviselta maalitelatelineeltä. Maalikotelo täytetään vedellä, näyte päästetään sinne kellumaan ominpaan asentoonsa, veteen näytteen alle ujutetaan paperi ja näyte vedetään sievästi paperille kaltevaa liuskaa pitkin. Jos märän ja lötkön, veden alla kauniisti hulmuilevan levänäytteen vain lätkäisee kuivalle paperille, tuloksena on lähinnä nuuskamälliä muistuttava läjä. Koko lajin habitus eli ulkonäkö sen luontaisessa ympäristössä menetetään. Siksi vedenalaiset lajit täytyy onkia paperille veden alla.

Välillä maastotöitä pääsee tekemään uskomattoman upeissa maisemissa ja erityisesti säässä... Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

...välillä vähän heikommassa säässä. Kuva: Anna Lyssenko / Metsähallitus

Meribiologisissa töissä käytetään muutenkin paljon ns. käsikauppatavaraa, joka on normaalisti käytössä kaikkialla muualla paitsi luonnonsuojelussa. Näytteet on hyvä kerätä kaupan hevi-pusseihin tai pesupusseihin, harsopusseihin, joissa on valmiiksi hyvä, suljettava suuaukko, tai minigrip-pusseihin, jotka nimetään yksilöllisesti. Sukeltajan poiju on yleensä koiran flex-talutushihnan päässä, koska silloin pallo on juuri sukeltajan yläpuolella eikä vaju tuulen mukana ”alavirtaan”. Leikkuulauta on äärimmäisen kätevä kirjoitusalusta, koska siinä on valmiiksi kädensija ja siihen mahtuu teippaamaan A4-kokoisen kartoitusprotokollan.

Meribiologinen työ on todellakin välineurheilua. Eikä tässä ole vielä edes SUP-lautoja, kumivenettä tai sukellusvälineitä. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Marraskuussa odotellaan DNA-näytteiden tuloksia Luomukselta ja silloin toivottavasti tiedetään, mitä lajia sitä on tullut kerättyä. Tämä hanke on siinä mielessä tutkijalle hyvin kiitollinen, että mikä tahansa tulos (paitsi liian vähäinen määrä DNA:ta tai muu DNA-määrittämiseen liittyvä epävarmuus) on hyödyllinen – jos lajit ovat sitä, mitä niiltä odotettiinkin, tulos on hyvä, jos lajit ovat jotain muuta, tulos on hyvä, jos eri näköiset lajit ovat samaa lajia, tulos on hyvä ja jos saman näköiset lajit ovat eri lajeja, sekin on hyvä tulos. Hyvä tulos on myös laadukas absence -data eli varmistettu tieto siitä, että lajia EI esiinny jossakin, eikä lajin puuttuminen johdu siitä, että sitä ei vain olisi löydetty tai tunnistettu.

Näytepussit uusiokäytetään, kunnes ne vuotavat tai niiden suljin ei enää toimi. Dalskärin levänäyte kuvattuna "luonnollisessa elinympäristössään". Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Joka tapauksessa tieto lisääntyy ja ensi kesänä, jolloin kartoituksia on tarkoitus jatkaa aiemman tiedon pohjalta laajemmalla maantieteellisellä alueella, kaikkia tänä vuonna kertyneitä oppeja voidaan käyttää hyväksi. Ensi kesänä näytteenottosyvyyttä on myös tarkoitus syventää – tänä kesänä monet näytteet kerättiin kahlaamalla ja vesikiikaroimalla rannalta tai snorklaamalla, ensi kesänä on tarkoitus sukeltaa vielä enemmän.

Parhaimmillaan maastotyö on aivan ihanaa. Erityisesti loppusyksyä ovat vaivanneet kovat tuulet, keväällä tyyniäkin sentään löytyi. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Lajien uhanalaisuusarviointi tehdään Suomessa kymmenen vuoden välein. Ollaan siis hieman arviointivälin puolivälin jälkeisellä ajalla eli seuraavaan arviointiin on vielä sen verran aikaa, että nyt saatavat tulokset voivat vaikuttaa. Ehkä jokin nykyinen DD-laji löytyy seuraavassa arvioinnissa jostain muusta kategoriasta.

Essi Keskinen

Hanke on saanut rahoitusta Euroopan unionin LIFE-ohjelmasta. Aineiston sisältö heijastelee sen tekijöiden näkemyksiä, eikä Euroopan komissio tai CINEA ole vastuussa aineiston sisältämien tietojen käytöstä.

Bärkskärin levänäyte löytyi tästä rannasta. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Bärskärin levänäyte herbaarioon menossa. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Bärskärin levänäyte lautasella ennen DNA-näytteeksi lähtöä. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus