Kakan keskellä konttaamista

 

Puutteellisesti tunnettuja leviä metsästäessä pääsee taas kokeilemaan jotain ihan uutta. Taltta toimii hyvin tyrskyvyöhykkeen levien irrottamiseen. Kuvat: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

Mistä moinen otsikko? Koska osa tämän kesän Velmu-kartoituksista on ottaa selvää tyrskyvyöhykkeen levistä, erityisesti Blidingia -nimisestä lajiryhmästä (herttaisesti nimetty "kololevät" suomeksi), joista on vain kourallinen aiempia havaintoja Suomesta.

Tyrskyvyöhyke tarkoittaa sitä osaa rannasta, joka nimensä mukaisesti on pysyvän vedenpinnan yläpuolella, mutta johon aaltojen pärskeet ja tyrskyt vielä vaikuttavat. Usein tämä vyöhyke on helpointa tunnistaa kalliorannalla.

Tärskärin edustalla oli houkuttelevan näköinen lintujen istumaluoto, jolta sitten löytyikin oletettuja kololeviä, Blidingiaa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Katso, missä vesiraja on nyt, katso sen ala- ja yläpuolella kymmenen tai kaksikymmentä senttiä, ja saatat erottaa pinnan alapuolella kirkkaanvihreiden rihmalevien vyöhykkeen. Rannasta riippuen se voi olla esimerkiksi suolilevää tai viherahdinpartaa. Vedenpinnan yläpuolella voi olla myös vastaava vyöhyke, mutta vaaleanviherkeltaiseksi kuivuneita samanlaisia leviä. Riippuu vedenkorkeudesta - jos vesi on matalalla, sitten yläpuolista kuivunutta leväkerrosta voi olla enemmän. Jos vesi on korkealla, mitään kuivunutta ei näy.

Siinä sitä nyt sitten on! Miten mahtava näky, jos olet etsimässä juuri tyrskyvyöhykkeen kololeviä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tämän kerrostuksen yläpuolella on usein melko paljas pala kalliovyöhykettä - liian kuiva monille leville ja liian märkä monille jäkälille - se kerros, jota aallokko jatkuvasti koskettelee. Siihen on myös hankalaa kiinnittyä, koska aallot koko ajan huuhtelevat kalliota. Siitä ylöspäin kalliota kiivetessä saattaa vastaan tulla tummanharmaan tai mustan värittämää kalliota, josta alkavat erilaiset jäkälät ja vielä viimeiset levät. Kirkkaanvihreät sammalet ja kauniinkeltaiset ja -harmaat jäkälät löytyvät sitten vielä korkeammalta, minne aaltojen vaikutus ei enää lainkaan ulotu (tai ulottuu korkeintaan jonkin kerran vuodessa, mitä ei tässä tapauksessa lasketa säännölliseksi tapahtumaksi).

Säälittävän oloinen näyte kololeviä on saatu raaputettua irti linnunkakkaisen kallioluodon pinnalta. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tuosta tummanharmaan ja vihreän välittämästä, paljaan kallion yläpuolisesta tyrskyvyöhykkeestä löytyy välillä myös kirkkaanvihreää pientä hitusta, joka näyttää hieman sammalelta, mutta sijaitsee liian lähellä merivettä ollakseen sammalta.

Olisiko tämä kololeviä, Blidingiaa, vai onko tämä jotain ihan muuta tyrskyvyöhykkeen lähes mikroskooppista levää? Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

Tämä ehkä ainakin olisi Blidingiaa - se näyttää pikkuriikkiseltä alle sentin mittaiselta suolilevältä. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Blidingiat näyttävät pitävän lintuluodoista ja ulosteista, eivätkä liian jyrkästä kalliosta. Ne tuntuu helpoiten löytävän vain hieman kallistuneelta tai lähes vaakasuoralta pinnalta 30–50 cm vesirajan yläpuolelta. Katsele siis laakeaa, melko matalaa kallioluotoa, ja tarkenna katseesi siihen osaan kalliota, jossa vaalea paljas kallionosuus vaihettuu lähes vaakasuoraksi kallioksi, jolla lintujen on hyvä istuskella ja ulostella. Jos sieltä pystyt erottamaan kirkkaanvihreää, kiiltävän ja kosteannäköistä alle senttimetrin korkuista kasvustoa, on hyvinkin mahdollista, että katselet Blidingiaa.

Näyttäähän tämä erilaiselta kuin sammalet. Mahdollista Blidingia -levää tyrskyvyöhykkeellä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tämän lajin irtisaaminen kalliosta on sitten asia erikseen. Kasvusto on liian pientä ja haurasta pinseteillä nypittäväksi, joten terävä metallilasta ja taltta ovat osoittautuneet oikeiksi työvälineiksi. Kasvustot eivät myöskään ole erityisen vihantia, vaan levää saa skrapata isolta alalta, ennen kuin vedellä täytettyyn minigrip-pussiin alkaa kertyä tarpeeksi vihreitä hitusia. Mikroskoopissa nuo hituset saattavat sitten muuntua Blidingiaksi, ja Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus varmentaa lajintunnistuksen vielä myöhemmin DNA-testeillä. Tällä hetkellä menemme sillä ajatuksella, että löytämämme vihreä pieni kasvillisuus on Blidingiaa.

Herbaarionäytteen tekeminen tästä lajista onkin sitten jo oma lukunsa. Jackson Pollockin action paintingiä muistuttavat herbaarionäytteet saadaan aikaan pipetin avulla - muulla tavoin näitä muutaman millin mittaisia leviä saisi nyppiä näytepussista lopun ikäänsä. Mikroskoopissa laji on kaunis, paperilla vihertävänharmaiksi kuivuvia pikku kikkareita.

Eipä se herbaarionäyte kololevistä järin ihmeelliseltä näytä. Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

DNA-testit sitten lopulta paljastavat, mitä tässä oikein tuli löydetyksi.

Kaikki tämä vaivannäkö tähtää siihen, että tästä DD-lajista (data deficiency) eli puutteellisesti tunnetusta lajista saataisiin sen verran tietoa, että parin vuoden päästä kansallisen uhanalaisuusarvioinnin yhteydessä pystyttäisiin sanomaan, onko tämä laji elinvoimainen vai uhanalainen. Tällä hetkellä tietoa ei kerta kaikkiaan ole tarpeeksi. Lue enemmän tästä blogista.

Kohti seuraavaa kakkaista luotoa siis!

Essi Keskinen

P.S. Vaikka aurinkoisella kelillä on tietysti mukavampaa työskennellä, onnistuu se sateellakin... Ettei blogeista saisi sellaista kuvaa, että aina meillä vain paistaa aurinko merellä, liitetään tähän nyt myös muutama muun sään kuva.

Pelastautumispuvussa on hyvä työskennellä kosteissa olosuhteissa. Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

Sateella voi olla hyvin tyyntä, ja silloin SUP-lautailu onnistuu hyvin. Kuva: Joel Lehtinen / Metsähallitus

Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus