Metsähallituksen Saaristomeren kolme VELMU-tiimiä Stura Buskärin laiturissa auringon laskiessa. Kuva: Essi Keskinen |
Olen syntynyt ja kasvanut Turussa ja Saaristomerellä, aloittanut sukeltamisen Turun Saaristossa ja Ahvenanmaalla, käynyt tutkimussukelluskurssin Tvärminnessä ja Kasnäsissä ja aloittanut tutkimussukeltajan urani työskentelemällä Saaristomerellä.
Viimeiset 15 vuotta olen kuitenkin työskennellyt Metsähallituksen meribiologina Oulussa ja Perämerellä, aivan toisenlaisissa vesissä ja kaukana Etelä-Suomesta.
Rantakäärmeiden munat. Kuva: Lilla Rottenbiller |
Tänä kesänä löysin itseni yllättäen vetämästä venetiimiä sisäiseltä Saaristomereltä. Metsähallitusvuosien varrella olen kyllä vieraillut sekä Suomenlahdella, Saaristomerellä, Selkämerellä että erityisesti Merenkurkussa, mutta siitä on pitkä aika, kun olen varsinaisesti työskennellyt Saaristomerellä.
Ensimmäiset viikot ovat menneet Saaristomeren VELMU-tiimin (valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma) perehdytyksen piikkiin - on opeteltu lajeja, navigointia, veneilytaitoja, sukeltamista ja tiimityöskentelyä. Suurin osa ajasta tämä lähes kymmenen hengen tiimi on asunut Kasnäsissä Sinisimpukan entisessä luontokeskuksessa, viimeisen viikon Stura Buskärin ulkosaaressa.
Metsähallituksen Saaristomeren tiimin kolme venettä mahtuvat juuri Stura Buskärin laituriin. Kuva: Lilla Rottenbiller. |
Viiden ensimmäisen viikon perusteella paluumuuttaja huomioi seuraavaa:
1. Saaristomeren ja Perämeren riuttalajistosta puolen kymmentä lajia on samoja - kummastakin löytyy hento- ja viherahdinpartaa (Cladophora fracta ja C. glomerata, vaikka tämän kesän ensimmäiset näytteet näistä ovatkin omituinen sekoitus kumpaakin lajia), suolileviä (Ulva ssp.), letkulevä Vaucheria sp ja Perämereltä noin kerran kolmessa vuodessa löytyvä punahelmilevä Ceramium tenuicorne. Muuten kovan pohjan lajisto ei sitten olekaan päällekkäistä.
2. Sinä aikana kun olen ollut poissa Saaristomereltä, sinne ovat saapuneet vieraslajit liejutaskurapu ja mustatäplätokko.
3. Sinä aikana kun olen ollut poissa, muutama laji on vaihtanut nimeä - merirokosta on Balanuksen sijaan tullut Amphibalanus ja pohjankivisudista on Sphacelarian sijaan tullut Battersia. Kun vielä opiskelin tutkimussukeltajaksi 2000-luvun alussa, punatöpöröyhelö Coccotylus truncatus ja sarvipunaliuska Phyllophora pseudoceranoides tunnistettiin habituksen perusteella reteästi eri lajeiksi, nyt niitä ei enää voi erottaa kuin DNA-näytteen perusteella.
Riutoilla sukelletaan VELMU-menetelmien mukaisia 100 m linjoja, joilta kasvillisuus ja pohjasubstraatti tarkistetaan 10 pituusmetrin tai yhden syvyysmetrin välein. Kuva: Walter Vuori / Metsähallitus. |
4. Täällä etelässä on niin kovin helppoa navigoida, kun väylät vievät joka paikasta kaikkiin muihin paikkoihin ja väliin jää vain valkoista vettä! Pohjoisella Perämerellä väylät ovat harvassa ja vähissä ja väliin jää plotterin mukaan vaalean- tai tummansinistä matalaa vettä ja kaiken maailman kivikkoja ja matalikkoja. Väyliä pitkin ei koskaan pääse perille sinne minne meribiologi haluaisi.
5. Saaristomerellä saaret voi kiertää muutaman metrin päästä perämoottori alhaalla. Pohjoisella Perämerellä saaret pitää kiertää monen sadan metrin päästä, koska rannat ovat niin matalat. Ensimmäisen viiden viikon aikana olemme aina päässeet helposti saareen keula kiinni kallioon - Perämerellä tällaiset saaret saa laskettua lähes yhden henkilön sormilla.
Sähköttömässä mökissä mikroskoopin valo hoituu sukellustaskulampun avulla. Kuva: Essi Keskinen |
Kun tilaa on vähän, Exceliä voi naputtaa vaikka saunassa. Kuva: Essi Keskinen |
6. Saaristomerellä en ole vielä tarvinnut lamppua ja syvin sukellus on alkanut 17,4 m syvyydestä. Perämerellä olen joutunut käyttämään lamppua jo 5 m syvyydessä humuspitoisen veden takia.
7. Saaristomeren tiimissä ainoa, joka on kiinnostunut vesisammalista, joita Perämerellä kasvaa 24 lajia ja joita joutuu siellä määrittämään joka sukelluksen jälkeen, on tiimin sisävesiekspertti. Muuten vesisammalista ei juuri tarvitse välittää, vaikka Perämerellä ne muodostavat yhden avainhabitaateista.
8. Täällä etelässä veneet pystyy tankkaamaan aina tarvittaessa satamassa ja pumpusta - pohjoisella Perämerellä satamat ovat harvassa ja niistä saa vain dieseliä ja polttoöljyä. 98-oktaavinen kuljetetaan jerrykannuissa auton peräkontissa lähimmältä huoltoasemalta.
9. Sinileväkukinta on jo alkamassa, Perämerellä sellaista ei ole (tämä, koska Perämeri toimii ekologisesti kuin karu järvi eikä kuten rehevä meri - kahdesta kasvua säätelevästä ravinteesta, typestä ja fosforista, typpi on kasvua rajoittava tekijä muualla Suomessa, jolloin sinilevät eli sinibakteerit, jotka itse tekevät oman typpensä ilmakehästä, saavat kasvuedun muihin leviin nähden. Perämerellä fosfori on rajoittava tekijä, jolloin kaikille riittää typpeä eikä sinibakteereilla siis ole kilpailuetua).
Uusvanha toimintaympäristö on siis varsin erilainen verrattuna viimeiseen viiteentoista vuoteen, mutta toisaalta tämä on se ympäristö, jossa aikoinaan olen opetellut tutkimussukeltajaksi. Nyt vanhat lajintunnistustaidot pitää vain kaivaa Perämeren makean veden lajiston tuntemuksen alta piilosta. Toisaalta odotan fladoihin ja lahtiin siirtymistä, koska siellä lajisto on enemmän yhtenäistä - putkilokasvilajisto poikkeaa vähemmän Suomen rannikon eri osissa kuin mereisempi levälajisto.
Meribiologi jaksaa hämmästellä Suomen rannikon pituutta ja monimuotoisuutta - toivottavasti myös kansalaiselle on välittynyt tieto siitä, että kaikki Suomen merialueet poikkeavat toisistaan merkittävästi, niillä on omat erityispiirteensä ja lajistonsa, omat ongelmansa ja hienoutensa.
Tervetuloa Metsähallituksen Meritiimin matkaan kesän 2021 ajaksi Saaristomerelle ja Helsingin ja Espoon edustalle!
Essi Keskinen
Kasnäsiä ja mannerta kohti Stura Buskäristä, Saaristomeren kansallispuiston laidalta. Kuva: Essi Keskinen. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti