Jos haluat tehdä kartan meriluonnosta, sen kasvillisuudesta
ja siihen yhdistyvistä luontoarvoista, yksi ensimmäisistä tehtävistä on alkaa
etsiä biologista meritietoa. Tätä tietoa ei ainoastaan käytetä mallinnuksessa
ja karttojen tekemisessä, vaan lisäksi se kertoo meille paljon vedenalaisista
maisemista, lajien levinneisyydestä ja yleisyydestä ja mistä mitäkin lajeja
löytyy. Kolme pitkää kesää SEAmBOTHin maastotiimit sekä Suomessa että Ruotsissa
keräsivät valtavan määrän dataa vesikasveista ja eläimistä pohjoisella
Perämerellä. Haluatko tietää, mitä löysimme ja miten löysimme sen? Rullaa
alaspäin ja katso tuloksia!
Meribiologista dataa kerättiin käyttäen muutamia erilaisia
menetelmiä. Vesikasvillisuutta (makrofyyttejä) kartoittaessa käytettiin drop-videointia,
kahlausta
ja sukellusta.
Näille menetelmille yhteistä on se, että ne kaikki antavat
näytepisteeltä samat tiedot eli tiedon lajista ja sen peittävyydestä
näytealalla. Näytepisteellä on tietty ala, esimerkiksi 4 m2. Näytepisteeltä
kerätään yleensä myös muuta tietoa, esimerkiksi pohjasedimentin laatu, syvyys,
lämpötila, suolaisuus ja näkösyvyys tai vaakanäkyvyys.
Projektin aikana hankealueelta pohjoiselta Perämereltä
kerättiin vesikasvillisuusdataa kaikkiaan 23 661 pisteeltä.
Näytepisteiden kumulatiivinen kertyminen vuosittain Suomessa
ja Ruotsissa. Punainen nuoli kertoo SEAmBOTH-hankkeen alkamisajankohdan.
Ylläolevasta graafista voi nähdä, että Suomen puolelta
tietoa oli ennen hanketta huomattavasti enemmän kuin Ruotsista. Ruotsissa
SEAmBOTH-hankkeen maastokartoitukset olivat ensimmäiset laaja-alaiset ja
systemaattiset vedenalaisen luonnon kartoitukset pohjoisella Perämerellä.
Yhteensä 167 vesikasvilajia löydettiin hankkeen aikana. Vaikka
vesikasveja löydettiinkin reilusti yli sata lajia, jotkin lajeista olivat
yleisempiä kuin toiset. Dataa analysoimalla saadaan selville viisi yleisintä
lajia, jotka yhdessä kertovat paljon pohjoisen Perämeren vedenalaisesta
kasvillisuudesta:
1. Tunnistamaton kiinnittynyt rihmamainen
levä. Se on sitä vihreää ”mönjää” tai ”hiuksia”, joihin törmää melkein joka
paikassa. Videolta lajeja ei pysty erottamaan toisistaan. Jos otat näytteen
tästä vihreästä tavarasta ja laitat sen mikroskoopin alle, siitä löytyy mitä
todennäköisimmin sekoitus eläviä rihmaleviä (esim. hentoahdinparta Cladophora
fracta tai viherahdinparta C. glomerata), pikkuruinen ruohomainen
viherlevä ahdinpallero Aegagrophila linnaei ja paljon kaikkea peittäviä
piileviä sekä valtava määrä kuolleita rihmaleviä. Kuva Metsähallitus.
2. Ahvenvita (Potamogeton perfoliatus). Ehdottomasti
yksi yleisimmistä ja laajimmalle levittäytyneistä sekä monipuolisimmista
lajeistamme. Ahvenvidan voi löytää lähes mistä tahansa ympäristöstä. Kuva
Metsähallitus.
3. Hapsiluikka (Eleocharis acicularis). Tämä laji
muodostaa usein ”nurmikon” matalille rannoille pohjoisella Perämerellä. Kuva
Norbottenin lääninhallitus.
4. Chara-Nitella. Ryhmänimi näkinpartaisten suvuille Chara
ja Nitella. Erityisesti drop-videolla näitä lajeja on hankala erottaa
toisistaan, siksi yhteisnimi ryhmälle. Kuva Norbottenin lääninhallitus.
5. Mukulanäkinparta (Chara aspera). Tämä on
näkinpartaisista yleisimmin löytyvä laji. Kuva Norbottenin lääninhallitus.
Yhteensä löydettiin ja tilastoitiin siis 167 makrofyyttilajia
(vesikasvilajia). Allaoleva taulukko summaa lajit molemmissa maissa.
|
FIN
|
SWE
|
Yhteensä
|
Näkinpataiset (lajeja)
|
10
|
10
|
10
|
Vesisammalet (lajeja)
|
20
|
17
|
23
|
Vesisammalet (sukuja)
|
12
|
9
|
14
|
Levät (lajeja)
|
15
|
10
|
16
|
Levät (sukuja)
|
28
|
20
|
32
|
Putkilokasvit (lajeja)
|
114
|
113
|
118
|
Putkilokasvit (sukuja)
|
76
|
74
|
76
|
|
|
|
|
Lajeja
|
159
|
150
|
167
|
Sukuja
|
126
|
113
|
132
|
Taulukko kertoo SEAmBOTH-projektialueelta löydettyjen
kasvilajien- ja sukujen määrän.
Taulukkoon on koottu sekä maastohavainnot että
kirjallisuuslähteiden havainnot.
Kaiken kaikkiaan Suomesta ja Ruotsista löydettyjen lajien ja
sukujen määrä oli suhteellisen samanlainen. Suurin ero löytyy
vesisammallajeista ja levälajeista. Tämä voi johtua osaltaan hieman erilaisista
ympäristöolosuhteista. Suomessa rannat ovat matalampia ja pidempiä ja vesi on
hieman suolaisempaa kuin Ruotsissa. Ero voi johtua myös siitä yksinkertaisesta
syystä, että Suomesta dataa on noin neljä kertaa enemmän kuin Ruotsista. Kuten
sanotaan: mitä enemmän etsii, sitä enemmän löytää.
Putkilokasvien lajimäärä puolestaan oli lähes identtinen
Suomessa ja Ruotsissa. Kolme lajia löytyi vain Suomesta (tai niitä ei ole vielä
löytynyt meriympäristöstä Ruotsissa): nelilehtivesikuusi
(Hippuris tetraphylla), sahalehti
(Stratoites aloides) ja kilpukka (Hydrocharis morsus-ranae). Vain
yksi laji löytyy ainoastaan Ruotsin puolelta, ja se on vieraslaji kiehkuravesirutto
(Elodea nuttallii). Lisää tietoa Suomen ja Ruotsin välisistä eroista
vedenalaisessa biologissa löytää englanniksi tästä blogista.
Vesisammalet
ovat pohjoisen Perämeren erikoisuus. Normaalisti nämä makeanveden lajit löytää
järvistä, joista ja puroista, mutta Perämeressä ne pystyvät elämään tarpeeksi
matalan suolapitoisuuden takia. Yhteensä 23 lajia on tällä hetkellä löydetty
alueelta, eikä se välttämättä ole viimeisin luku. Kahdentoista vuoden intensiivisten
vedenalaiskartoitusten jälkeen Suomesta löytyi vielä maastokaudella 2019 kuusi
uutta vesisammallajia. Ennen SEAmBOTH-projektin alkua Ruotsin hankealueelta
tiedettiin vain muutamia harvoja vesisammallajeja, nyt luku on 17.
Vellamonsammal (Fissidens fontanus) luokiteltiin
aiemmin silmälläpidettäväksi (NT) ja alueellisesti uhanalaiseksi (RT) Suomessa,
mutta nyt sen status on elinvoimainen (LC) - tästä suuri kiitos kuuluu viime
vuosien tiiviille kartoituksille, joissa lajia löydettiin paljon. Kuva
Metsähallitus.
Isonäkinsammal (Fontinalis antipyretica) on selkeästi
suurin ja rehevin Perämeren vesisammalista. Kuva Metsähallitus.
Tämä laji tunnettiin Suomessa ensin ahdinsammalena Rhyncostegium
riparioides, sitten ahdinsammalena Platyhypnidium riparioides ja
nykyisin tursonsammalena Oxyrrhyncium speciosum. Lue enemmän lajintunnistuksesta
Metsähallitus
merellä -blogista. Ruotsalaiset olivat kuitenkin koko ajan tienneet sen
olevan tursonsammal. Kuva Metsähallitus.
Vesikasvillisuuskartoitusten ohessa tehtiin myös joitakin
huomioita eläimistä pohjoisella Perämerellä. Ensimmäinen
havainto vieraslaji mustatäplätokosta (Neogobius melanostomus) Oulun
korkeudella asti tehtiin kesällä 2019. Aiemmin laji on löytynyt Raahesta. Mustatäplätokko
on aggressiivisesti leviävä vieraslaji, joka saapui Itämerelle etelästä, eikä
sitä aiemmin ole löydetty niin pohjoisesta kuin SEAmBOTH-alueelta. Tämä ei siis
ole hyvä uutinen.
SEAmBOTH-maastotyöretki oli sekin, jolla Ruotsin ensimmäinen
meriuposkuoriainen Macroplea pubipennis löydettiin. Sitä ei koskaan
aiemmin oltu löydetty koko Ruotsista, vaikka sitä löytyykin
SEAmBOTH-hankealueen vastapuolelta Suomesta suunnilleen samalta korkeudelta.
Lue lisää meriuposkuoriaisen
löytämisestä ja miten
sitä etsitään sekä Metsähallitus
merellä -blogista.
Linnea Bergdahl
Tämän blogin on kääntänyt alkuperäisestä
Bergdahlin blogista Essi Keskinen, ja kaikki mahdolliset käännöksestä
johtuvat virheet ovat Keskisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti