Perämeri Road Show eli koululaiset veden ääreen!

Essi n äyttää Oulun koululaisille, millaisia välineitä tutkimussukeltajilla ja meribiologeilla on mukanaan.

"Hei! Tuolla vedessä on kala! Ihan oikea kala!!" Ollaan Oulun torinrannan satamassa ja Laanilan koulun seiskaluokkalainen on juuri bongannut satama-altaasta pari silakkaa. Voi sitä riemun määrää! Kaikki ryntäävät katsomaan Oikeaa Kalaa!

Moni nuori asuu Perämeren rannalla ja vain muutaman kilometrin päässä merestä, mutta koulussa käydään läpi vain järvien ekologiaa ja Itämerta Merenkurkusta etelään - rakkoleviä, sinisimpukoita ja merirokkoja. Mitään näistä merilajeista ei löydy Perämereltä eikä nykyinen oppimateriaali juuri laske Perämerta miksikään - väliinputoaja järvi- ja meriekosysteemien välimaastossa.

Pari vuotta sitten Metsähallitus aloitti vuoropuhelun Perämeren rantojen opettajien kanssa. Kuinka opetukseen voitaisiin saada lisää paikallisväriä? Miten Perämeri, sen biologia, maantiede, kulttuuri ja historia saataisiin eläväksi sen rannoilla asuville koululaisille?

Sukeltaja on juuri lähdössä näytössukellukselle ja Putaan koulun oppilaille kerrotaan laitesukelluksesta.

Syntyi ajatus, josta kiteytyi parin vuoden workshoppien ja seminaarien jälkeen Perämeri Road Show. Metsähallituksen meritiimi kiersi Perämeren satamia etelästä pohjoiseen (Kalajoki, Pyhäjoki, Oulunsalo, Oulu, Kello ja Tornio), kuljetti aina iltasella veneen seuraavan päivän satamaan ja esitteli sitten paikalle saapuville seiska- ja kasiluokkalaisille Metsähallituksen meritiimin töitä, Perämeren vedenalaista luontoa, sukellusta ja näytteenottimia. Joihinkin satamiin oli saatu myös paikallinen Meripelastusseura, nahkiaiskalastaja tai joku muu taho esittelemään jotain, mitä Perämerellä tapahtuu.

Luokka toisensa jälkeen saapui kävellen tai pyörillä, katseli sukellusesityksen, kiersi pisteeltä toiselle ihmettelemässä meribiologin itsetehtyjä varusteita ja koetti asetella valtavalle Itämeren kartalle paikoilleen "Perämeri", "Merenkurkku", "Suomenlahti" ja muut merialuepalikat.

Vesikiikari on jännä!

Sää suosi, aurinko paistoi, nuoret pääsivät pois neljän seinän sisältä eikä heidän tarvinnut avata yhtään kirjaa. Monia homma innosti valtavasti, pojat kyselivät paljonko vene kulkee ja miksi kamerassa on laserit, opettajat ihmettelivät miten veden alla voi kirjoittaa, ja tytöt kyselivät näkyykö siellä koskaan kaloja ja mitä olemme löytäneet meren pohjasta.

Kasvinäytteetkin jaksavat kiinnostaa yläkoululaisia kun ollaan ulkona auringonpaisteessa ja näytteet ovat purkeissa pöydällä.

Viikko oli antoisa mutta myös raskas. Iltaisin ihmettelin, miten kuusi tuntia koululaisia voikin uuvuttaa enemmän kuin 14 tuntia fyysistä työtä merellä. Nuorten kanssa joutuu kuitenkin olemaan koko ajan keskittyneenä ja hiukan varpaillaan, äänekästä poikaporukkaa saa innostaa ennen kuin he jaksavat keskittyä yhteen asiaan ja hiljaisista tytöistä saa kiskoa kommentteja pihdeillä. Ja se toiston määrä! Esimerkiksi Torniossa kävivät kaikki Putaan koulun seiskaluokkalaiset - yhteensä seitsemän luokkaa. Luokat tulivat kuudessa aallossa ja kaikki jaettiin kolmeen ryhmään. Toistin siis kuuden tunnin aikana saman kymmenen minuutin pätkän näytteenottimista yhteensä 18 kertaa.

Palkinto tuli kuitenkin siitä kun yksi Putaan koulun seiskaluokkalaispoika tuli erikseen lähtiessä kiittämään. "Kiitos! Tää oli tosi kiva päivä!"

Essi Keskinen

Oulussa ja Pyhäjoella esittäytyi myös Meripelastusseura.

Kasvinäytteet säilyvät tölkeissä, mutta pikkujärvisimpukat päästettiin päivän päästä vapauteen.

Sukeltaja Niina löysi Kiikelin satamasta polkupyörien ja kaljatölkkien lisäksi pesuharjan.

Päivästä jää varmasti parempi muistijälki kun on itse päässyt kokeilemaan - esittelyssä vesikiikari.

Secchi-levyllä mitataan näkösyvyyttä - 1,5 m Kiikelin satamassa...

...ja vain 0,8 m Pyhäjoen Tervon satamassa. Oulunsalon Varjakassa näkösyvyys oli 1,8 m.

Putaan koulun seiskaluokkalaiset ihmettelevät sukeltajan varusteita.

Miukin rannassa oli mutaa ja auringonpaistetta.

Kun itse pääsee kokeilemaan, kaikki on aina paljon jännempää.